Hei erakkoluonteiset, mitkä syyt ovat ajaneet teidät elämäntyyliinne?

- Korona

- Ihmisten seurassa oleminen vie energiaa

- Ei tule mieleen tavata ihmisiä, kun puuhaa jotain kiinnostavaa omaa juttua

- Tarpeeksi kiinnostavia uusia ihmisiä tulee harvoin vastaan

Olen kyllä halutessani sosiaalinen, pystyn kysymään puolituttua kahville ilman ongelmaa jne.

N30

Olen kova jännittämään muiden ihmisten seurassa. Minulla on diagnosoitu huomattava sosiaalisten tilanteiden pelko ja laaja-alainen paniikkihäiriö. Kahvikuppineuroosi estää kyläilyn, joten on vaan paljon helpompaa olla yksin, kuin elää jatkuvassa pelossa toisten ihmisten seurassa.

Haluaisin kyllä olla muiden seurassa, mutta sellainen stressaa niin paljon. Alkoholi auttaa pahimpien sosiaalisten tilanteiden kanssa, mutten haluaisi juoda.

Ehkä perimmäinen syy on jo otsikossakin mainittu erakkoluonne. Eli kaipuu ihmisten seuraan ei ole kovin suuri. Ja elämän varrella olen toki saanut pettyä riittämiin hyvinä pitämiin ystäviin sekä vielä joskus ikuista rakkautta vannoneisiin puolisoihin. Olen toki itsekin kai hieman outo ja erilainen, enkä jaa yleistä tietoisuutta suuren lauman kanssa juurikaan, mikä entisestään etäännyttää. Sinänsä olen sosiaalisesti taitava ja ihmisiin jopa vetoava, mutta itse harvoin nautin suuresti sosiaalisista tilanteista, varsinkaan isoista porukoista. Olen pitänyt viime vuodet tiiviimpää yhteyttä vain yhteen hyvään ystävään ja muutamia muita kavereita löytyy. Juuri enempää en kaipaakaan, mutta todellisille sielunkumppaneille on toki aina tilaa ja aikaa, mutta eipä niitä elämä ole tähän asti oikein tarjonnut.

Kunhan saan koulusta kohta paperit pitkän väännön päätteksi, niin ajattelin hakea töitä jostain maalta ja ostaa jonkun halvan mummon mökin, minkä ehostan rakennuksen ja puutarhan osalta seutukunnan upeimpaan kukoistukseen. Ehkä kasvattelen vähän hamppuakin, pössyttelen ja ihastelen luontoa ilman raskaita ja öliseviä vatipäitä. Ehkä jotkut ensi suven hippinaikkoset haistavat katkun ja asettuvat seuraksi taloon. Oma ryhdikäs selkä kun ei oikein taivu kyykkimiseen sun muuhun marjan poimintaan.

Vanhemman kuoleman myötä arvot kirkastui. Kaikille lähipiirissä riitti, kun hoidin kuolinpesän juoksevat asiat. Tein sitä osittain jopa omasta työelämän alkutaipaleesta joustaen - asuin synnyinpaikkakunnalla vaikka siellä ei ollut töitä valmistumallani alalla. Työttömyysjakso, mutta viihdyin luonnossa koska se oli paikkakunnan harrastusmahdollisuuksista edullisin.

Osittain tästä uuvuttavasta umpikujakokemuksesta johtuen tuli pidempi väli, etten jaksanut fyysisesti pitää yhteyttä kavereihin - mutta eipä kaveritkaan paljon kyselleet sitten perään tai miten menee. En tiedä, valitsinko erakkouden vai valitsiko se perintönä minut. Mutta luonnossa vasta rauhoitun, en ihmishälinässä.

Kuolinpesä pärjää nykyisin omillaan, paikkakunnalle jääneet sukulaiset hoitaa pitkin hampain vasurilla pakollisen minimibyrokratian. Jako on mahdoton, leski traumatisoitunut ja osa muista sukulaisista innokkaita vaikka käräjille jos näyttäis että eivät saa jaossa rusinoita pullasta. Antaa arvon rapistua ja ihmisten ikääntyä - joku nuorempi vuosikymmenten päästä sen sitten ehkä lunastaa kokonaisuutena tai pirstaloituu seuraaville sukupolville.

Sum summarum, ihmisten ahneus ja epäreilut odotukset toisia kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemman kuoleman myötä arvot kirkastui. Kaikille lähipiirissä riitti, kun hoidin kuolinpesän juoksevat asiat. Tein sitä osittain jopa omasta työelämän alkutaipaleesta joustaen - asuin synnyinpaikkakunnalla vaikka siellä ei ollut töitä valmistumallani alalla. Työttömyysjakso, mutta viihdyin luonnossa koska se oli paikkakunnan harrastusmahdollisuuksista edullisin.

Osittain tästä uuvuttavasta umpikujakokemuksesta johtuen tuli pidempi väli, etten jaksanut fyysisesti pitää yhteyttä kavereihin - mutta eipä kaveritkaan paljon kyselleet sitten perään tai miten menee. En tiedä, valitsinko erakkouden vai valitsiko se perintönä minut. Mutta luonnossa vasta rauhoitun, en ihmishälinässä.

Kuolinpesä pärjää nykyisin omillaan, paikkakunnalle jääneet sukulaiset hoitaa pitkin hampain vasurilla pakollisen minimibyrokratian. Jako on mahdoton, leski traumatisoitunut ja osa muista sukulaisista innokkaita vaikka käräjille jos näyttäis että eivät saa jaossa rusinoita pullasta. Antaa arvon rapistua ja ihmisten ikääntyä - joku nuorempi vuosikymmenten päästä sen sitten ehkä lunastaa kokonaisuutena tai pirstaloituu seuraaville sukupolville.

Sum summarum, ihmisten ahneus ja epäreilut odotukset toisia kohtaan.

Perinnönjako on kyllä joku ihmissekoilun ultimaattumi. Miten niin usein kaikki voi kärytä tuhkaksi, vaikka vuosikymmenten luulisi jotenkin sitoneen sisaruskatraita yhteen.

Kaljahanat auki joka erakko ja palsta kuumaksi!

Mukavuudenhalu

Kullankaivajien rikas ja vivahteikas asenne elämään on toiminut esimerkkinä. Ei sillä nykyisin varmaan eläisi ja ympäristöasiat on tiukentuneet, mutta olen puhtaan kiinnostunut näiden maatöiden erakkomaisesta toimenkuvasta.

se etten koskaan kelpaa kenellekkään omana itsenäni