Olen niin yksinäinen etten enää kestä :(

Älä sure, me kaikki kuollaan kuitenkin lopulta. Yksin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ongelmana on pienet piirit ja sisäänpäinlämpiävä paikkakunta, jossa samat ilkimykset tulevat vastaan minne meneekin, niin silloin voi olla mahdotonta tällä hetkellä tosiaan löytää hyviä ystäviä sieltä, ja se on todella ikävää.

Se paikkakunta, jossa nyt asut ja käyt koulua ei kuitenkaan ole koko elämä. Uskalla unelmoida ja katsoa eteenpäin. Mitä tekisit, jos voisit valita ihan mitä vain? Rakenna tulevaisuudensuunnitelmat sen mukaan, ja nimenomaan niin että lähdet jonnekin muualle opiskelemaan kun se on mahdollista. Uudessa paikassa kenenkään ei tarvitse tietää, että lapselliset typerykset ovat sinua kiusanneet. Olette kaikki uuden alun edessä.

Ajan kanssa ne kotiseudun typerykset vähitellen myös katoavat kuka minnekin, ja jonain päivänä voit kävellä ihan siellä kotipaikkakunnallakin iloisena aikuisena ilman että tulee mieleenkään mitään niihin kiusaajiin liittyvää. Älä anna niiden viedä sinulta yhtään enempää eikä rajoittaa, mitä voit tehdä.

Niin, en vain tiedä että selviänkö vielä ysiluokan ja kolme lukiovuotta tällä paikkakunnalla. En saa vielä peruskoulun päätyttyä muuttaa toiselle paikkakunnalle. Ap

Vierailija kirjoitti:

Jotakin sussa on vikana. Mieti miksi kiusataan ja korjaa se asia. Oma vika jos et suostu sopimaan joukkoon.

Voi kiitos, pahensit jo valmiiksi itsetuhoista oloani <3 Ja tiesitkö että tuossa on syy, miksi en ole uskaltanut kertoa kiusaamisesta ikinä kellekkään? Se suunnaton häpeä ja tunne, että muut ajattelevat minun olevan viallinen ja heikko

Vierailija kirjoitti:

Jotakin sussa on vikana. Mieti miksi kiusataan ja korjaa se asia. Oma vika jos et suostu sopimaan joukkoon.

Oletko aina noin ärsyttävä? Jokin sinussa on vikana.

Sun kannattaa hakeutua kuraattorin tms puheille heti kun koulu alkaa.

Sulle on aivan varmasti oma porukkasi jota et vaan vielä ole löytänyt.

Minä haluaisin olla ystäväsi mutta eipä se näin onnistu eikä oikein muutenkaan.

Mutta toivon sinulle tosi hyvää.

Hei, esim. facebookissa naistenhuoneella just ykspäivä perustivat ja ilmiantoivat jo olemassa olevia whatsapp ryhmiä, jotka tarkoitettu yksinäisille ja kavereita etsiville.

Netistä varmaan muutenkin löytää muita yksinäisiä ja juttuseuraa.

Joku ehdottikin koiraharrastusta, jos olet koiraihmisiä. Yksi minun sukulainen on sitä kautta löytänyt paljon uusia tuttuja ja yhteistä tekemistä.

Myös muista harrastuksista voisi löytyä kavereita.

Ei tälle kukaan kelpaa kunhan valittaa ajan kulukseen. 

Mulla ei ole ollut ystäviä 14v jälkeen kun mt häiriöt otti vallan.. masennus, huono itsetunto, estynyt persoonallisuus, sos.tialnteiden pelko, ahdisdtus....mitä muuta. Olen ollut kouluissa ja kursseilla ja minut aina otetaan silmätikuksi ja eristetään porukasta vaikka yritän olla ystävällinen. minua on kutsuttu herttaiseksi ja ihanaksi persoonaksi, mutta kukaan ei kysy, että "hei, haluaisitko joskus tavata tai pidetäänkö yhteyttä?" Ja minä taas en uskolla kysyä keltään, ei kyllä oikesataan ole tuntunut että kukaan olisi halunnut olla kaverini. Töissä kun olin niin ihmiset muuttui vaikeaksi kun olin samassa ruokapöydässä koska en osaa keskustella ja saan kai ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi, kun olen ujo ja epävarma itsestäni... en voi sille mitään. Tämä on osa minua. Nyt olen syrjäytynyt pian 30v koska en jaksa enää kun ihmiset hylkii ja en koskaan pääse porukkaan, jään aina ulkopuolella. Aina, jos aloitan uuden koulun työpaikalla, tai kurssilla, muut alkaa kaveeraa keskenään ja minä jään ulkopuolella. Se on aina tätä samaa. Vaikka koitan sanoa kivoja asioita ihmisille ja hymyillä ja kysyä mitä kuuluu, jne. .. Niin ne löytää aina jonkun paremman kenen kanssa tulla juttuun. Minä olen aina se joka jää yksin. Aina. Joten en jaksa enää edes yrittää sosiaalista elämää. On mulla netissä pari kaveria mutta ne asuu ulkomaille. Tai voiko nettituttuja kavereiksi kutsua, mutta silti....

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ollut ystäviä 14v jälkeen kun mt häiriöt otti vallan.. masennus, huono itsetunto, estynyt persoonallisuus, sos.tialnteiden pelko, ahdisdtus....mitä muuta. Olen ollut kouluissa ja kursseilla ja minut aina otetaan silmätikuksi ja eristetään porukasta vaikka yritän olla ystävällinen. minua on kutsuttu herttaiseksi ja ihanaksi persoonaksi, mutta kukaan ei kysy, että "hei, haluaisitko joskus tavata tai pidetäänkö yhteyttä?" Ja minä taas en uskolla kysyä keltään, ei kyllä oikesataan ole tuntunut että kukaan olisi halunnut olla kaverini. Töissä kun olin niin ihmiset muuttui vaikeaksi kun olin samassa ruokapöydässä koska en osaa keskustella ja saan kai ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi, kun olen ujo ja epävarma itsestäni... en voi sille mitään. Tämä on osa minua. Nyt olen syrjäytynyt pian 30v koska en jaksa enää kun ihmiset hylkii ja en koskaan pääse porukkaan, jään aina ulkopuolella. Aina, jos aloitan uuden koulun työpaikalla, tai kurssilla, muut alkaa kaveeraa keskenään ja minä jään ulkopuolella. Se on aina tätä samaa. Vaikka koitan sanoa kivoja asioita ihmisille ja hymyillä ja kysyä mitä kuuluu, jne. .. Niin ne löytää aina jonkun paremman kenen kanssa tulla juttuun. Minä olen aina se joka jää yksin. Aina. Joten en jaksa enää edes yrittää sosiaalista elämää. On mulla netissä pari kaveria mutta ne asuu ulkomaille. Tai voiko nettituttuja kavereiksi kutsua, mutta silti....

:( 

Voisin mielellään olla vaikka nettikaverisi, vaikka en tiedä toimisiko se suuresta ikäerosta johtuen. Ap

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla koiraa tai voisitko hankkia? Koiran kanssa sitten harrastuksiin ja sitä kautta uusia ystäviä. Olen huomannut että koirasta on paljon, ihan valtavasti, apua ihmisiin tutustumisessa. Jos olet allerginen niin sitten vaan joku allergiselle sopiva rotu.

Samat sanat, koiran kanssa ei ole ikinä yksinäinen, koirat on ihan parhaita ystäviä. Ja niiden kautta tutustuu toisiin ihmisiin helposti.

Mene nyt vaan johonkin toimintaan tai harrastukseen, kyllä saat ystäviä.

Vierailija kirjoitti:

Jotakin sussa on vikana. Mieti miksi kiusataan ja korjaa se asia. Oma vika jos et suostu sopimaan joukkoon.

Sanoisitko tuon kasvotusten huonon itsetunnon omaavalle, kiusatulle lapselle? 

Vierailija kirjoitti:

Jos ongelmana on pienet piirit ja sisäänpäinlämpiävä paikkakunta, jossa samat ilkimykset tulevat vastaan minne meneekin, niin silloin voi olla mahdotonta tällä hetkellä tosiaan löytää hyviä ystäviä sieltä, ja se on todella ikävää.

Se paikkakunta, jossa nyt asut ja käyt koulua ei kuitenkaan ole koko elämä. Uskalla unelmoida ja katsoa eteenpäin. Mitä tekisit, jos voisit valita ihan mitä vain? Rakenna tulevaisuudensuunnitelmat sen mukaan, ja nimenomaan niin että lähdet jonnekin muualle opiskelemaan kun se on mahdollista. Uudessa paikassa kenenkään ei tarvitse tietää, että lapselliset typerykset ovat sinua kiusanneet. Olette kaikki uuden alun edessä.

Ajan kanssa ne kotiseudun typerykset vähitellen myös katoavat kuka minnekin, ja jonain päivänä voit kävellä ihan siellä kotipaikkakunnallakin iloisena aikuisena ilman että tulee mieleenkään mitään niihin kiusaajiin liittyvää. Älä anna niiden viedä sinulta yhtään enempää eikä rajoittaa, mitä voit tehdä.

Hyvin sanottu, ei mitään lisättävää!

Hei ap! 

Mitä tarkoitat ettei sinulla ole mitään muuta kuin kaverit? 

Ei sen kuuluisi niin olla. Jokin on vialla, jos ihan oikeasti on noin eikä se ollut väritetty totuus. 

Ja sitten pitäisi lähteä setvimään, miksi tilanteesi on tuo. Voihan olla että olet masentunut jo nyt, kotona on ongelmia tai et ole löytänyt mielenkiinnon kohteitasi vielä. Minkälaisista asioista pidät ja mikä on tylsää? 

Sanon vain, että siitähän tulee kierre kun kaverit tajuavat epätoivosi. Se karkottaa, ihmisillä on sellainen vainu että hakeutuvat sellaiseen seuraan jolla on annettavaa. Eikä sille asialle sinänsä paljon voi, se on yleisinhimillistä. Onko sinulla kunnollista aikuista korvaa käytettävissäsi? Tai edes puolikas korva silloin tällöin? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuule, ymmärrän sinua ja yksinäisyys todella sattuu.

Nyt on kuitenkin niin, että kukaan muu ei voi auttaa sinua kuin sinä itse. Sinun on pakko löytää nyt jotain sosiaalista elämääsi, että et lakastu pois.

Onko jotain harrastusta, jota voisit kuvitella tekeväsi todella intensiivisesti? Jotain urheilua, harrastelijateatteria, vapaapalokuntaa, linturetkeilyä? Jotain sellaista, missä on kodin ulkopuolista aktiviteettia enemmän kuin kerran viikossa. Ihan sama mitä, mutta voisitko vain mennä mukaan ja sinnillä kokeilla vuoden verran olla mukana jossain porukassa ilman, että se on välttämättä hirveän henkilökohtaista kenenkään yksittäisen osallistujan kanssa.

Anna mahdollisuus sille, että ympärillesi rakentuu luontevasti sosiaalinen turvaverkko.

 

Tiedän että vaan mä itse voin asialle tehdä jotain. Mulla vaan on paljon sellasia kokemuksia, että oon esim. harrastuksissa jääny porukoiden ulkopuolelle. Olen erilainen kuin muut. Vaikka olen yrittänyt, en ole huonoista sosiaalisista taidoista johtuen päässyt harrastusten porukoihin. En pysty ajattelemaan, että muut haluaisivat olla kaverini. Sosiaalisissa tilanteissa päässäni pyörii ajatukset, että juttuni ovat outoja eikä kukaan oikeasti halua olla kanssani. Tämän takia sosiaaliset tilanteet käyvät liian raskaiksi, ja vetäydyn mielummin omiin oloihini. 

Nämä kaksi kaveriani olivat ainoat, keiden kanssa pystyin olemaan lähes oma itseni. Nyt nekin hylkäsivät. En kelvannut enää edes heille. Ap

Olette kuitenkin jo 15 v, ehkä pystyisit kysymään heiltä, mikä tökki. Pyydä apua ja rehellinen vastaus. Ihmisen täytyy olla jo aika mölö jos ei auta kun toinen sitä pyytää. Jos vastaus on sellaista luokkaa että oot nolo kun sun vaatteet on sitä ja tätä, niin siinähän se todellinenkin vastaus tuli, kaverisi on ikäisekseen lapsellinen. 

Oletko älykäs, se voi olla yllättävä ongelma myös jos toiset eivät ihan ole. 

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! 

Mitä tarkoitat ettei sinulla ole mitään muuta kuin kaverit? 

Ei sen kuuluisi niin olla. Jokin on vialla, jos ihan oikeasti on noin eikä se ollut väritetty totuus. 

Ja sitten pitäisi lähteä setvimään, miksi tilanteesi on tuo. Voihan olla että olet masentunut jo nyt, kotona on ongelmia tai et ole löytänyt mielenkiinnon kohteitasi vielä. Minkälaisista asioista pidät ja mikä on tylsää? 

Sanon vain, että siitähän tulee kierre kun kaverit tajuavat epätoivosi. Se karkottaa, ihmisillä on sellainen vainu että hakeutuvat sellaiseen seuraan jolla on annettavaa. Eikä sille asialle sinänsä paljon voi, se on yleisinhimillistä. Onko sinulla kunnollista aikuista korvaa käytettävissäsi? Tai edes puolikas korva silloin tällöin? 

Ei ollut väritetty totuus. Tai no onhan mulla perhe, jossa riidellään jatkuvasti. Koulu ei suju hyvin, mitään en jaksa tehdä. Tykkään musiikista, ja itseasiassa harrastankin pianonsoittoa, mutta sekin on pikkuhiljaa jäänyt pois. Ja en ainakaan omille vanhemmille voi puhua mistään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotakin sussa on vikana. Mieti miksi kiusataan ja korjaa se asia. Oma vika jos et suostu sopimaan joukkoon.

 

Voi kiitos, pahensit jo valmiiksi itsetuhoista oloani <3 Ja tiesitkö että tuossa on syy, miksi en ole uskaltanut kertoa kiusaamisesta ikinä kellekkään? Se suunnaton häpeä ja tunne, että muut ajattelevat minun olevan viallinen ja heikko

Kaikki me olemme myös viallisia ja heikkoja. Usein aggressio ja sorsiminen on nimenomaan oman viallisuuden pelkoa. Opettele sietämään omaasi, niin elämä alkaa taas näyttää elämisen arvoiselta. Vaikeaahan se joskus on, mutta opeteltavissa oleva asia siinä kuin mikä tahansa taito. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! 

Mitä tarkoitat ettei sinulla ole mitään muuta kuin kaverit? 

Ei sen kuuluisi niin olla. Jokin on vialla, jos ihan oikeasti on noin eikä se ollut väritetty totuus. 

Ja sitten pitäisi lähteä setvimään, miksi tilanteesi on tuo. Voihan olla että olet masentunut jo nyt, kotona on ongelmia tai et ole löytänyt mielenkiinnon kohteitasi vielä. Minkälaisista asioista pidät ja mikä on tylsää? 

Sanon vain, että siitähän tulee kierre kun kaverit tajuavat epätoivosi. Se karkottaa, ihmisillä on sellainen vainu että hakeutuvat sellaiseen seuraan jolla on annettavaa. Eikä sille asialle sinänsä paljon voi, se on yleisinhimillistä. Onko sinulla kunnollista aikuista korvaa käytettävissäsi? Tai edes puolikas korva silloin tällöin? 

 

Ei ollut väritetty totuus. Tai no onhan mulla perhe, jossa riidellään jatkuvasti. Koulu ei suju hyvin, mitään en jaksa tehdä. Tykkään musiikista, ja itseasiassa harrastankin pianonsoittoa, mutta sekin on pikkuhiljaa jäänyt pois. Ja en ainakaan omille vanhemmille voi puhua mistään.

Musiikkipiireistä voi löytyä kavereita. Liity kuoroon tai yritä päästä johonkin bändiin soittamaan. Kyllä jotain kellaribändejä jostakin löytyy. Laita vaikka nettiin ilmoitus tms. Tulet kyllä jostakin viiteryhmästä löytämään kavereita. Tee niitä asioita, jotka kiinnostaa sua niin löydät tiesi sopivien ihmisten luo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei ap! 

Mitä tarkoitat ettei sinulla ole mitään muuta kuin kaverit? 

Ei sen kuuluisi niin olla. Jokin on vialla, jos ihan oikeasti on noin eikä se ollut väritetty totuus. 

Ja sitten pitäisi lähteä setvimään, miksi tilanteesi on tuo. Voihan olla että olet masentunut jo nyt, kotona on ongelmia tai et ole löytänyt mielenkiinnon kohteitasi vielä. Minkälaisista asioista pidät ja mikä on tylsää? 

Sanon vain, että siitähän tulee kierre kun kaverit tajuavat epätoivosi. Se karkottaa, ihmisillä on sellainen vainu että hakeutuvat sellaiseen seuraan jolla on annettavaa. Eikä sille asialle sinänsä paljon voi, se on yleisinhimillistä. Onko sinulla kunnollista aikuista korvaa käytettävissäsi? Tai edes puolikas korva silloin tällöin? 

 

Ei ollut väritetty totuus. Tai no onhan mulla perhe, jossa riidellään jatkuvasti. Koulu ei suju hyvin, mitään en jaksa tehdä. Tykkään musiikista, ja itseasiassa harrastankin pianonsoittoa, mutta sekin on pikkuhiljaa jäänyt pois. Ja en ainakaan omille vanhemmille voi puhua mistään.

Ymmärrän. Etsi lisää aikuisia elämääsi, tutustu sukulaisiin, vanhempien ystäviin, kavereiden vanhempiin, kuraattorille, keskustele täällä. 

Mistä kotona riidellään? Sekö sinua lannistaa niin ettei koulu suju vai onko tärkeämpi tekijä huonot välit toisiin koulussa? Olisihan se hyvä jos jossain ympyröissä olisi mukavampaa. 

Siihen on paljon syitä, miksi tuntuu ettei omille vanhemmille voi puhua. Osa niistä liittyy ikään koska tuossa iässä kuuluukin ottaa hajurakoa kasvuympäristöön. Osa syistä liittyy omaan häpeään (nujerra se, ei sitä ainakaan kannata ruokkia). Osa asiasta voi olla oikeasti sitä, että vanhemmissa on sellaisia vikoja jotka estävät heitä kuuntelemasta tai toimimasta viisaasti, ja osa niistä vioista on pysyviäkin. Mutta sitten on myös paljon sellaisia asioita, joihin voit vaikuttaa ja treenata vuorovaikutustaitojasi perheeseen. Tuo on hankala ikä monella tapaa ja itsekin olin yksinäisimmilläni tuossa vaiheessa, mutta toisaalta koko ajan alat ymmärtää asioita laajemmin ja voit hyvin harjoitella sellaista aikuisempaa roolia, jossa saat toisaalta enemmän tilaa ja toisaalta enemmän sitä mitä pyydät, koska osaat pyytää sitä entistä fiksummin. 

Luetko kirjoja? Hyvissä romaaneissa pääsee tavallaan keskustelemaan kirjoittajan kanssa, mutta jos kirja ei puhuttele sitä ei kannata kahlata väkisin, vaihtaa vain toiseen. Minkälaisia asioita teet kotona? Onko itselläsi jatkuvasti konfliktia siellä myös vai riitelevätkö muut enemmän? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla ei ole ollut ystäviä 14v jälkeen kun mt häiriöt otti vallan.. masennus, huono itsetunto, estynyt persoonallisuus, sos.tialnteiden pelko, ahdisdtus....mitä muuta. Olen ollut kouluissa ja kursseilla ja minut aina otetaan silmätikuksi ja eristetään porukasta vaikka yritän olla ystävällinen. minua on kutsuttu herttaiseksi ja ihanaksi persoonaksi, mutta kukaan ei kysy, että "hei, haluaisitko joskus tavata tai pidetäänkö yhteyttä?" Ja minä taas en uskolla kysyä keltään, ei kyllä oikesataan ole tuntunut että kukaan olisi halunnut olla kaverini. Töissä kun olin niin ihmiset muuttui vaikeaksi kun olin samassa ruokapöydässä koska en osaa keskustella ja saan kai ihmiset tuntemaan olonsa epämukavaksi, kun olen ujo ja epävarma itsestäni... en voi sille mitään. Tämä on osa minua. Nyt olen syrjäytynyt pian 30v koska en jaksa enää kun ihmiset hylkii ja en koskaan pääse porukkaan, jään aina ulkopuolella. Aina, jos aloitan uuden koulun työpaikalla, tai kurssilla, muut alkaa kaveeraa keskenään ja minä jään ulkopuolella. Se on aina tätä samaa. Vaikka koitan sanoa kivoja asioita ihmisille ja hymyillä ja kysyä mitä kuuluu, jne. .. Niin ne löytää aina jonkun paremman kenen kanssa tulla juttuun. Minä olen aina se joka jää yksin. Aina. Joten en jaksa enää edes yrittää sosiaalista elämää. On mulla netissä pari kaveria mutta ne asuu ulkomaille. Tai voiko nettituttuja kavereiksi kutsua, mutta silti....

 

:( 

Voisin mielellään olla vaikka nettikaverisi, vaikka en tiedä toimisiko se suuresta ikäerosta johtuen. Ap

Meillä on hyvin vahingollinen tapa ajatella, että ystävyys on vain samanikäisille. Sellainen on laumailua. Ystävyyden lähtökohta ei ole samanlaisuus vaan hyvän vuorovaikutuksen löytämistä erilaisten välillä. Muuten edessä on joka tapauksessa pettymys sitten kun vuosien jälkeen samanlaisten piilevät eroavaisuudet alkavat hiertää.