Lue keskustelun säännöt.
Jäin koulusta niin jälkeen että onko tätä edes järkeä enää jatkaa
01.08.2021 |
Ahdistaa. Tilanne on se, että mun olisi pitänyt valmistua jo 1,5 vuotta sitten. Ajauduin tähän tilanteeseen sen jälkeen, kun mulla tapahtui elämässä tosi isoja menetyksiä ja suoraan sanoen hukkasin siinä hötäkässä jotenkin itsenikin. Masennuin niin pahasti etten jaksanut kunnolla pitää edes itsestäni huolta. Tein joitain kurssisuorituksia silloin tällöin ja opintoaika vaan rullasi menemään. Mun olisi pitänyt luultavasti pistää tauolle koko koulu tuolloin, mutta pidin siitä sitkeästi kiinni. Pelkästin luultavasti, että jos päästän koulusta irti niin sitten mä en saa tehtyä sitäkään vähää ja makaan vaan kotona... En mä sitä siinä tilanteessa ajatellut, että ei siitäkään ole hyötyä ja se voi vaan pahentaa tilannetta, että teen jonkun yhden tai kaks pientä kurssijuttua välillä pois. Seurustelen, mutta mulla ei ole minkäänlaista tukiverkkoa kun en välttämättä saa aina avopuolisoltakaan mitään rakentavia neuvoja/tukea. Tuon tukiverkon puuttumisen vuoksi mä velloin siinä surussa ja yksinäisyydessä niin pahasti, että mulla kesti tosi pitkään saada mun tilanteeseen jonkinlainen tolkku.
Nyt alkaa olla pääkoppa kunnossa, mutta se ei vie pois sitä tosiasiaa että mua ahdistaa ihan hirveästi tää mun tilanne tän koulun kanssa. Kaikki kyselee koko ajan että millos mä nyt sitten valmistun ja saan kuulla tästä koulun venymisestä toisinaan negatiivista juttua myös mun avopuolisolta, joka ei kyllä yhtään helpota mun olotilaa... Varsinkaan kun hän tietää mitä mä kävin läpi niihin aikoihin kun tää kaikki lähti raiteiltansa.
Oon keskustellut koulun kanssa ja mä saan jatkaa tätä vielä. On vaan niin epävarma olo... Välillä tekee mieli jättää koko juttu ettei tarvitsis kuunnella niitä avopuolison piikittelyjä asiasta ja jokin osa minusta myös haluaa olla nyt välittämättä sen mielipiteistä ja yrittää saada suoritettua tää kunnialla (ja nyt paremmalla energialla) loppuun. Joku kolmas osa minusta taas puolestaan miettii ja haaveilee, että jos jättäisin koulun kesken niin ei tarvitsisi enää sitkutella pienellä rahalla ja ehkä voisin löytää jonkin hyväpalkkaisen/kohtuupalkkaisen työn, jonka palkasta saisi vähän laitettua jotain säästöönkin... Mä oon niin hukassa!
Kommentit (14)
Vedät syvään henkeä ja hoidat koulun loppuun. Ei se mitään haittaa, vaikka on kestänyt, sille on syynsä. Nyt vain homma kerrallaan hoidat loput opiskelut. Älä piittaa mitä muut ajattelee, sun elämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä luovuta. Mene juttelemaan jollekin koululla sun opinnoista että saat konkreettisen suunnitelman niiden etenemisestä. Puhu tilanteestasi koululla. Nekin hyötyy että valmistut, joten saat apuja. Tsemppiä!
Teillä on varmaankin jonkinlainen luokanvalvoja/ryhmäope tms. henkilö nimettynä, jonka kanssa voit keskustella. Lisäksi on opintopsykologeja ja yths:n palvelut ja erilaisia opinto-ohjaajia. On myös mahdollista tehdä ns. kuntouttavia opintoja. Tee vaan opintosi loppuun! Jos jätä kesken, sinun on vaikea saada myöhemmin uutta opiskeuipaikkaa, koska olet yhden jo vastaanottanut. Ja ilman tutkintoa ei niin vain saa työtäkään pitemmän päälle. Et varmastikaan ole ainoa tuollainen opiskelija.
Kumppanille voit sanoa, et jos se ei osaa sua kannustaa niin voi olla sitten asiasta hiljaa. Turhaa piikittelyä ei kukaan kaipaa.
Huomattavasti helpommin löydät hyvän ja hyväpalkkaisen työn sen jälkeen, kun olet suorittanut opintosi loppuun. Koulunkeskeyttäjille ei kummoista kysyntää ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ISO kiitos tsemppaavista ja kivoista viesteistä. Täällä ei koskaan tiedä minkälaista palautetta tulee saamaan ja minusta oli jotenkin rohkaisevia nämä teidän kommentit. Kyllä mä nyt taistelen tän koulun loppuun. Olette ihan oikeassa; eiköhän se hyvä työ löydy paremmin sitten kun koulupaperit löytyy taskusta. :) Ihanaa loppukesää ja kaikkea hyvää teille, jotka tähän kommentoitte.
ap
Hyvin sinä pärjäät. Hae vaan apua. Juttele myös miehen kanssa siitä, että onko tämä hänen tapansa auttaa ja tukea puolisoa silloin kun puoliso kaipaa apua ja tukea! Sama saattaa toistua myöhemminkin. Toivottavasti sinulla on myös ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin sinä pärjäät. Hae vaan apua. Juttele myös miehen kanssa siitä, että onko tämä hänen tapansa auttaa ja tukea puolisoa silloin kun puoliso kaipaa apua ja tukea! Sama saattaa toistua myöhemminkin. Toivottavasti sinulla on myös ystäviä.
Kiitos! Ei mulla ole kun pari hyvää kaveria/ystävää ja hekin aina kiireisiä ja omia murheita täynnä :D Kyllä tässä siis aika yksinäiseksi jää omien juttujensa kanssa, mutta jospa mä jotenkin pärjään. Pitäisi kyllä laajentaa tuota omaa sosiaalista piiriä, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty...
Anna kun arvaan. Poikaystäväsi ei ole opiskelija. Niiltä saakin ihan mahtavaa tukea. Tiedetään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun tulee suuria menetyksiä ja vaikeita asioita niin on aivan normaalia, ettei jaksa pysyä muiden tahdissa.
Kannattaa kuitenkin yrittää tehdä asioita omassa tahdissa sen mukaan kuin jaksaa, ja yrittää olla vertaamatta itseään muihin.
Vaikka asia tuntuu nyt suurelta, niin 10 -20 vuoden kuluttua, sillä ei ole väliä valmistuitko 1,5 vuotta myöhemmin kuin muut. Silloin on vain merkitystä, että sait koulutuksen loppuun. Sen jälkeen on paljon enemmän mahdollisuuksia pitkällä tähtäimellä.
Voi sitä koulutusta tietenkin jatkaa 10 - 20 vuoden kuluttuakin, nykyään sellainen vaihtoehto ei ole poissuljettu. Mutta todennäköisesti hyödyt siitä, että saat koulun loppuun ja siitä paremmat vaihtoehdot pitkällä tähtäimellä seuraaville vuosikymmenille. Lisäksi tulee se kiva olo, että on saanut jotain valmiiksi.
Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Hirtä itsesi
Saakohan oppikirjoista jotenkin revittyä ja punottua köyden?
Vitsailen. Ei tilanne nyt sentään näin paha ole. Mutta mitäs sinulle itsellesi kuuluu, onko kaikki ihan hyvin, kun kirjoitat tällaisia ehdotuksia toisille netissä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuorempana ajatellut, että maailma on ankara ja kylmä paikka. Omien opintojeni aikana huomasin, etten millään pärjää koulutason kieliopinnoissa. Löytyi lukihäiriö ja pari viikkoa rypesin itsesäälissä ja itkin että parin vuoden opinnot loppuu siihen, en ikinä pääse kursseista läpi. Rohkaistuin kertomaan tilanteesta opettajille ja sain ilokseni huomata, että ihmisiä hekin olivat. Ymmärsivät tilanteen ja senkin, että muuten hyvää opiskelijaa kannattaa jeesata. Saimme erikoisjärjestelyin kurssit suoritettua ja valmistuin. Ja työelämässä taas sairastuin pitkäaikaissairauteen, ajattelin ettei kukaan palkkaa saikuttelijaa mutta olin jälleen väärässä. Kolme vuotta nyt ollut töissä ja saikkua on kertynyt. Silti pomo on sanonut, että palkkaisi mut edelleen kaikesta huolimatta, sillä olen hyvä työntekijä kunhan vaan työkuntoinen olen. Eli kyllä maailmasta löytyy hyviä ja ymmärtäväisiä ihmisiä, pitää vaan uskaltaa avata suunsa ja pyytää apua. Ei täällä kenenkään ole tarkoitus yksin pärjätä❤️
Minunkin olisi pitänyt saada kandi ulos jo 2v sitten mutta vielä menee vuosi.
Joo, vaikeudet olivat pahoja. Ne on onneksi nyt voitettu.
Meet omaa tahtias, mitä väliä sillä on vaikka joku muu menee eri kohdassa. Eiko nykyään tehdä henkilökohtainen opiskelusuunnitelma kaikille.