YSTÄVYYDESTÄ

Liittyen keskusteluun jossa arvosteltiin kavereita, tuttavia, ystäviä jotka neuvoo liikaa.

Keskustelussa kävi taas kerran ilmi kuinka monella on "kavereita" joita arvostelelee, joista puhuu selän takana pahaa. Josta ei tiedä tarkoittaako jokin mitä he sanoivat pahaa, jotka piikittelevät, joihin ei voi luottaa.

Minulla ei ole montaa ystävää, mutta kaikki läheiseni ovat sellaisia jotka eivät taatusti mieti tarkoitinko jotain pahalla, olinko jotenkin ärsyttävä kun "neuvoin". Eikä minunkaan tarvitse miettiä samaa heistä.

Tiedän että jokainen heistä toivoo minulle parasta ja minäkin toivon samaa heille. Minuun voi luottaa!

Kun te täällä tunnutte ajattelevan kaikesta ensin jotain negatiivista. Aivan kuin se ystäväkin nyt halauisi jotenkin päteä. Aivan kuin täällä joku haluaisi aina ensisijaisesti päteä, tai kuvittelelisi olevansa jotenkin parempi kuin te olette.

Oikeasti, jokaisella on oikeus valita seuransa, eikä minun elämääni ainakaan mahdu yhtäkään ihmistä joka toivoo muille pahaa, millään tekosyyllä, tai johon ei voi luottaa, jota täytyy epäillä.

Oletteko eri mieltä? Miksi niin monen ystävyyssuhteet kuulostavat aika kamalilta.