Lue keskustelun säännöt.
Mikä oli mieleenpainuvinta, mitä löysit siivotessasi ja tyhjentäessäsi kuolleen vanhempasi kotia?
28.06.2021 |
Mikä esimerkiksi sai sinut liikuttumaan, mikä oli jotain yllättävää, mikä oli ehkä kiusallista..?
Mitä sellaista ehkä löysit, mitä et olisi halunnut löytää?
Tai minkä asian pidit itselläsi vain, koska se herätti niin paljon kauniita muistoja, vaikka asialla ei olisi mitään muuta arvoa?
Kommentit (12)
Liikutuin vähän väliä ihan joka asiasta. Tuntui, että asunnon tyhjentäminen oli surullisempaa kuin hautajaiset. Minulle tosin jäi vielä toinen vanhempi, mutta paljosta tavarasta piti luopua, kun hän muutti pienempään. Mitään kiusallista ei löytynyt, sitäkin enemmän rakkaita muistoja tuovia esineitä. Löytyi jopa oma hiuskiehkurani pikkulapsiajalta, jonka äiti oli säästänyt. Nytkin rupesi itkettämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni viimeinen kauppakuitti: jugurttia, kissanruokaa, leipää ja makkaraa
Mieleenpainuvinta oli ehkä löytää papereita, joiden perusteella sain selville olleeni ei-toivottu lapsi. Järkytyin tästä ehkä sekunniksi ja sitten ymmärsin tämän selittävän monia asioita. Koskaan en ole kertonut asiasta kenellekään sukulaiselle. Toki sossussa olen asiasta kertonut.
Uusia trendikkäitä vaatteita. Hän oli vasta vähän saakka sitten odottanut hyvävointisena tulevaa kesää ja sen menoja. Konkretisoi sen, kuinka kesken hän lähti, kesken täysipainoista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äidin päiväkirjan jota oli kirjottanut lapsuuteni aikana minulle muistoistamme mitä olemme tehneet. Alkoi sanoilla "(minun nimeni) annan tämän kirjan joskus sinulle". Oli täynnä ihania juttuja elämästämme ja valokuvia vuosien varrelta.
Vanhempien kuolinpesästä löysin ukin muistikirjat, mihin oli kirjannut menot.
Joulurahat lapsilleen ja lastenlapsille. Lastenlapsille samat summat, lapsilleen poikaa suosien. Lisäksi äitini suosion (ansaittu) lasku näkyi summissa vuosien kuluessa ;-)
Sanomattakin selvää, etten noita saamiani n. 50000mk koskaan nähnyt, menivät näköjään "parempiin taskuihin".
Vain ukin tavaroita otin tunnesyistä, kaikki muu kiertoon/roskiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Liikutuin vähän väliä ihan joka asiasta. Tuntui, että asunnon tyhjentäminen oli surullisempaa kuin hautajaiset. Minulle tosin jäi vielä toinen vanhempi, mutta paljosta tavarasta piti luopua, kun hän muutti pienempään. Mitään kiusallista ei löytynyt, sitäkin enemmän rakkaita muistoja tuovia esineitä. Löytyi jopa oma hiuskiehkurani pikkulapsiajalta, jonka äiti oli säästänyt. Nytkin rupesi itkettämään.
Minulla samankaltaisia ajatuksia ja kokemuksia isän asunnon siivoamisesta. Löysin avaimenperän, jonka olin tehnyt isälle koulussa ehkä tokaluokalla käsityön tunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Mieleenpainuvinta oli ehkä löytää papereita, joiden perusteella sain selville olleeni ei-toivottu lapsi. Järkytyin tästä ehkä sekunniksi ja sitten ymmärsin tämän selittävän monia asioita. Koskaan en ole kertonut asiasta kenellekään sukulaiselle. Toki sossussa olen asiasta kertonut.
Mistä papereista tämä selvisi? Olisivatko antaneet sinut adoptioon?
Olen pahoillani puolestasi. Minulle äitini on kertonut että oli isän puolelta ei-toivottu. Kun synnyin, ei kertonut edes sukulaisilleen että oli saanut lapsen vaikka vanhempani olivat aviossa. En tiedä miksi äidin piti kertoa tuo asiakseen minulle, halusi varmaan mustamaalata isääni tajuamatta että satuttaa minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuolinsiivot useaan kertaan ja jopa monen sukupolven osalta (olen neljättä sukupolvea, asun isovanhempieni talossa) tehneenä luulisi olevan paljonkin liikutuksia tai yllätyksiä. Vaan ei kovin paljon ole.
Vaikutuksen ovat tehneet isäni siskojen jopa kouluajoilta säilyneet kirjat tai piirrokset, jotka ovat niin huonoksi kauhtuneet että niitä ei enää voi säilyttää vaikka kuinka haluaisikin fiilistellä todella vanhojen aikojen ja muistojen äärellä. Ajat ennen sotia...sotien jälkeen...oman perheeni muutto taloon 60-luvun alussa...onhan noita tavaroita kertynyt. Lisäksi yksi siskoistani on puolittain asunut talossa kuolemaansa saakka, joten hänenkin 'jälkeensä' olen siivonnut.
Isäni kuoleman jälkeisenä kesänä kun tulin käymään ja avasin ulkorakennuksen oven, minua liikuttivat hänen kalastusvermeensä ja työkalunsa siellä. Tajusin että hän ei tule niitä enää tarvitsemaan. Vaikka suhteemme oli ongelmallinen ja synkkä, tuli oikea suru hetkeksi käymään (onneksi). Äitini kuolema ei tullut niin äkillisenä - ehdin asua talossa monta vuotta hänen laitostumisensa jälkeen joten mitään yllätyksiä ei enää ollut tavaroissa jäljellä. Minua liikutti hänen laitostumisensa enemmän kuin kuolemansa - tuli äkkilähtö, kaikki tavarat jäivät omaan kotiin eikä hän koskaan pyytänyt mitään viemään sinne laitoshuoneeseen. Vieläkin ihmettelen miten hän sen irtautumisen oikein pystyi tekemään.
Pappani joskus veisteli ajankulukseen puusta jotakin pientä. Lähes ainoana muistona hänestä on tilanne, jolloin äiti oli leipomassa ja pappa veisteli sillä aikaa äidille puisen tikun, jolla sai tehdä leipiin niitä 'ilmausreikiä' - mikä lie olisi tikun nimi edes? Kun leivon leipää, rei'itän sillä samalla tikulla leivät ennen uuniin laittamista. Ja pappa katsoo pilvenreunalta sekavin tuntein.
Siitä päätellen mitä löysin ja mitä en löytänyt, mieleenpainuvinta oli vanhempani täysi elämänhallinnan puute ja epärationaalinen ajattelu. Kaikki vanhat valokuvat hävitetty, arvokorut myyty romukullaksi ym. Sen sijaan säästetty oli kaikki viimeisen vuosikymmenen sanomalehdet, rikkinäiset kodinkoneet, autonraadot ym. Oli tilattu sen 7 lehteä ja kanavapaketit, kallista lihaa pakastin täynnä samaan aikaan kun lääkkeisiin ei ollut ollut rahaa.
Jalluja