Lue keskustelun säännöt.
Jossain vaiheessa elämäänsä, yleensä varhaisessa nuoruusiässä, ihminen kohtaa toisen ihmisen johon ihastuu ja jonka kanssa haluaa viettää aikaa...
02.06.2021 |
Nämä kaksi ihmistä tapailevat, ja aikaa myöden he rakastuvat, ja ehkä perustavat perheen.
Näin minäkin kuvittelin että kohdallani kävisi.
Mutta toisin kävi: Nyt yli 30-vuotiaana olen edelleen seurustelukokematon, ja minulle toitotetaan että "laske tasoa ja ota vaikka joku YH"
Kun en minä halua vain ottaa jotakuta merkityksetöntä, minäkin haluan kohdata sen erityisen ihmisen johon rakastun, ja perustaa hänen kanssaan ihan oman perheen...Onko se liikaa pyydetty?
Jo 15 vuoden ajan olen haaveillut molemminpuoleisesta rakkaudesta
Kommentit (8)
Joskus on ihan sattumankauppaa, että tapaa sen elämänsä rakkauden. On sattumalta ollut oikeaan aikaan oikeassa paikassa. Jos ei juuri silloin olisi lähtenyt sinne, missä tapasi tämän henkilön, ei ehkä koskaan myöhemmin olisi tavannut häntä. Elämä ja kohtaamiset ovat todellakin sattumasta kiinni. Toivottavasti vielä tapaat elämäsi kumppanin, mutta ei hän sinua kotoa tule hakemaan, vaan mene ihmisten pariin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monille jotka eivät saa kumppania käy noin.
Vielä yli kolmekymppisinä he haaveilevat samoista kokematta jääneistä asioista, jotka suurin osa muista ikätovereista kokivat jo teini-iässä, kuten kädestä kiinni pitäen kävelyä, hitaista discossa, ensitreffit ihastuksen kanssa, eka seksikerta sen ihastuksen kanssa, niitä viattomia ja puhtaita tunteita
He ovat ikään kuin jämähtäneet kehityksessä 10-15 vuoden taakse, kun taas todellisuudessa heille on tarjolla kaiken kokeneita ja kyynisiä yksinhuoltajanaisia, jotka kaipaavat miehestä lähinnä tukea hektiseen arkeensa sekä elättäjää.
Voin kertoa että tuossa yhtälössä eivät oikein toiveet kohtaa.
Minulla meni 15 vuotta ja noin 40 yritystä, ennen kuin oikea sattui kohdalle. Jos aloittajalla ei vielä ole sitä ensimmäistäkään, niin heikolta näyttää. Mistä aivovauriosta tuollainen lapsenusko kolmekymppisenä kertoo?
Vierailija kirjoitti:
Se on luonnonvalintaa
Voisiko sitä "luonnonvalintaa" kiertää esim. tuomalla suomalaispojille seksiseuraa verovaroin ulkomailta. Tännehän on jo verovaroin tuotu tytöille seksiseuraa noin kolmekymmentä vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuosia jaksoin toivoa parasta ja olin mukana yhteiskunnassa. Koulussa oli aina ysin keskiarvo, ja kuuluin luokkani parhaimpiin. Tietty olin sellainen "ujo hikari" alaluokilla, mutta se karisi pois teini-iässä kun kasvoin ja kypsyin.
Muistan 13-vuotiaasta asti omanneeni ajatuksia ja haaveita siitä omasta tyttöystävästä...Kyllä se optimismi kantaa melko pitkälle, mutta jossakin kohtaa on silläkin rajansa.
24-vuotiaana aloin jo hieman huolestua, kun olin ollut mukana niin monessa elämässäni, mutta silti en ollut kohdannut sellaista naista jonka kanssa olisi ollut molemminpuolista kipinää suhteeseen asti.
Kyllä siinä vielä meni useita vuosia pää pystyssä ja tietysti hakeuduin paikkoihin jossa sen kumppanin voisi kohdata.
varmaan 28-vuotiaana aloin hiljalleen masentua tämän asian takia, kun ihmiset ympärilläni löysivät aina uuden suhteen edellisen päätyttyä, saivat lapsia, menivät naimisiin, jne...
Nykyään olen 34-vuotias, ja täysin kaikesta syrjäytynyt sekä pahasti kyynistynyt tapaus. Tämä korona-aika sopii hyvin minulle, koska voin edes leikkiä olevani normaali kun monet muutkin ovat täysin eristyksissä kotonaan.
Ei ole työelämäkään enää vuosiin kutsunut, kun tuntuu vain niin turhalta.
Vierailija kirjoitti:
Vuosia jaksoin toivoa parasta ja olin mukana yhteiskunnassa. Koulussa oli aina ysin keskiarvo, ja kuuluin luokkani parhaimpiin. Tietty olin sellainen "ujo hikari" alaluokilla, mutta se karisi pois teini-iässä kun kasvoin ja kypsyin.
Muistan 13-vuotiaasta asti omanneeni ajatuksia ja haaveita siitä omasta tyttöystävästä...Kyllä se optimismi kantaa melko pitkälle, mutta jossakin kohtaa on silläkin rajansa.
24-vuotiaana aloin jo hieman huolestua, kun olin ollut mukana niin monessa elämässäni, mutta silti en ollut kohdannut sellaista naista jonka kanssa olisi ollut molemminpuolista kipinää suhteeseen asti.
Kyllä siinä vielä meni useita vuosia pää pystyssä ja tietysti hakeuduin paikkoihin jossa sen kumppanin voisi kohdata.
varmaan 28-vuotiaana aloin hiljalleen masentua tämän asian takia, kun ihmiset ympärilläni löysivät aina uuden suhteen edellisen päätyttyä, saivat lapsia, menivät naimisiin, jne...Nykyään olen 34-vuotias, ja täysin kaikesta syrjäytynyt sekä pahasti kyynistynyt tapaus. Tämä korona-aika sopii hyvin minulle, koska voin edes leikkiä olevani normaali kun monet muutkin ovat täysin eristyksissä kotonaan.
Ei ole työelämäkään enää vuosiin kutsunut, kun tuntuu vain niin turhalta.
Ei löytynyt molemminpuolista kipinää? Eli kiinnostuneita oli, mutta ei kelvanneet sinulle, ja sinä kuolasit niitä hottiksia joita kaikki muutkin halusi?
Tasoa laskeneena voin sanoa että ei toimi. Mulla on taso ihan nollissa kunhan on aikuinen ihminen se riittää, mutta silti yksin jäänyt.