Lue keskustelun säännöt.
Mikä on kouluaikasi inhottavin liikuntamuisto?
Tuon musiikkiketjun innoittamana. Minut koululiikunta sai vihaamaan urheilua vuosiksi ja vasta aikuisena löysin liikunnallisen puoleni. Kaikkea piti mitata ja kaikesta kilpailla aina. Yksi pelko oli hiihtokilpailut, yksi huutojako, pesiksen ajolähtö jne.
Kommentit (1940)
Inhosin liikuntaa ja kaikki lajit tuntuivat inhottavilta paitsi kävely, uinti ja luistelu, niistä tykkäsin. En vieläkään nauti liikunnasta enkä saa sita euforista tunnetta siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki liikunta se myös tappoi koko liikunnan minulta , en vieläkään eläkeläisenä harrasta liikuntaa. Olen musiikillisesti lahjakas joten liikunta oli vaan pahasta, varsinkin hiihto, kamalaa. Koulun pakkohiihto oli kaikille meille koulussa murheellinen asia. Minä vain soittelin ja laulelin, en urheile koskaan.
Olen jo varmaan aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun, mutta tuli taas tuo kauheus mieleeni: turmariipunta puolapuissa.😨 ( 60-luvun alussa)
Nykylapset eivät ehkä edes tunne sitä, sillä ainakaan omat lapset ja lastenlapset eivät tunteneet sitä.
Meillä on kotona puolapuut ja yritin lapsille sitä selittää ja olivat hekin aivan kauhuissaan😬
Meillä oli liikunta aina vuoden vanhempien tyttöjen kanssa samassa. Nämä pilkkasivat ja huusivat aivan avoimesti, jos et esim.osunut palloon tai ollut hyvä peleissä (voinette arvata, että en ollut). Opettajasta tämä oli ilmeisesti vain hyvä asia, sillä hän vain myhäili tyytyväisenä. Myös luistelu ja hiihto oli kauheita, sillä niistäkin tehtiin JOKA KERTA kilpailu. Aivan kauheaa oli ja löysin liikunnan ilot vasta aikuisena uudestaan ja tajusin, että voin olla jopa hyvä jossain lajeissa.
Pyöräilin ja uin onneksi paljon lapsena, sillä niistä pidin.
Vierailija kirjoitti:
Olin huono kaikissa pallopeleissä ja meillä oli liikuntaa yhdessä vuoden vanhempien luokan kanssa. Sieltä tuli aivan hirveää raivoa ja v*ttuilua, jos ei osunut palloon yms. ja opettaja ei puuttunut siihen mitenkään. Vihasin niitä tunteja.
Kaikesta myös tehtiin kilpailu. Hiihtokin oli aina kilpailu.
Vasta aikuisena olen oppinut minkälaisesta liikunnasta pidän. Koululiikunta tappo liikuntailon vuosiksi.
Täällä onkin toinenkin juuri samoin kärsinyt, kuin minä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen jo varmaan aiemmin kirjoittanut tähän ketjuun, mutta tuli taas tuo kauheus mieleeni: turmariipunta puolapuissa.😨 ( 60-luvun alussa)
Nykylapset eivät ehkä edes tunne sitä, sillä ainakaan omat lapset ja lastenlapset eivät tunteneet sitä.
Meillä on kotona puolapuut ja yritin lapsille sitä selittää ja olivat hekin aivan kauhuissaan😬
Hyi enpä olisi muistanut tätä! Olen syntynyt -86 ja meidän vielä piti suorittaa tätä ja pelkäsin henkeni edestä. Samoin kuperkeikkaa puomin päällä. Kysyin opettajalta (ala-asteella) onko se pakko tehdä ja tämä vastasi "pakko ei ole kuin kuolla" ja sitten oli pakko tehdä se puomikuperkeikka.
Kuntopiiri liikuntatunnilla pilasi aina koko päivän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suunnistaminen. Märässä, tiuhassa, vaikeakulkuisessa, hämähäkinverkkoisessa jne. metsässä rämpimistä. Kartasta ja kompassista en ymmärrä vieläkään mitään.
Aika ihmeellistä, että jokainen suomalainen on valittu aina viimeisenä joukkueeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pallopelit, mulle tuli pelko palloihin sen jälkeen kun pallolla potkaistiin kovasti selkään ja monesti tuntui muutenkin että olin pallomagneetti aina osui pallo täysillä käsiin, jalkoihin yms, mun peloille vieläpä naurettiin ja vähäteltiin ja sit itku kurkussa piti sitä saamerun palloa yrittää potkia kun koulun villeimmät menivåt veren maku suussa sen pallonsa kanssa, myös jääkiekko sai itkun kurkkuun hyvä että pysyin edes luistimilla pystyssä ja sit piti muka yrittää vaan liikkua sen saamerin kovan kiekon perässä.
Vierailija kirjoitti:
Vanhempani kieltäytyivät ostamasta suksia, sain opettajien haukut niskaan. Sitten kun sain sukset, ei enää ollut hiihtoa koulussa. Jotkut oppilaat naureskelivat vanhoille luistimilleni, mutta olin nopein luistelija, koska niistä puuttui kärkipiikit. Koululiikunta on välineurheilua, koulun pitäisi tarjota köyhille välineet lainaan.
Jaa no kyllä täällä pikkukaupungissa on kouluilla lainata liikuntavälineitä. Eihän ne uusimpia ja hienoimpia ole, mutta ei keneltäkään jää liikkatunti väliin siksi ettei ole välineitä.
T:koulunkäynninohjaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minusta oli käsittämätöntä, että jouduimme pelaamaan ringetteä, vaikka olisimme halunneet pelata jääkiekkoa. Kun kysyimme opettajalta miksi, hän vastasi vain, että koska tytöt nyt vain pelaavat sitä.
Lisäksi opettaja oli närkästynyt siitä, että osalla tytöistä oli hokkarit, vaikka olisi pitänyt olla kaunot.
Ringetteä ei pelata kaunoluistimilla.
T: ringettenuoren äiti
Itse pidin pääsääntöisesti liikunnasta, mutta olen silti sitä mieltä, että liikuntatunnit olivat täysin turhaa pakkopullaa - ihmisen elämässä on aikaa rajallisesti ja sen ajan voi käyttää johonkin hyödylliseenkin, vaikka sitten lepäämiseen. Koulussa kun piti pää täyttää muutenkin kaikenlaisella täysin turhalla paskalla ja ahertaa ei-yhtään-minkään-vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ördög kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hiihto oli pahinta. Koulussamme oli joka talvi kaikille pakolliset hiihtokilpailut ja tulokset teipattiin koulun käytävän seinälle ja tuloslistat olivat seinällä vappuun saakka. Hitaimmille hiihtäjille, kuten minulle se oli nöyryyttämistä. Kasiluokalla vuonna 1988 sattui hauska tapaus: Kaksi poikaa päätti ottaa hiihtokilpailun täysin huumorilla. He tulivat kilpailuun todella vanhat ukin sarkapuvut päällä, ikivanhoine puusuksineen ja vanhat reput selässä. He lähtivät ensimmäisinä kilpailuun väliaikalähdöillä. Puolivälissä matkaa he ottivat repuistaan polttopuut, sytyttivät noution ja paistoivat makkaraa sekä joivat kahvia termospulloista. Kilpailun lopussa opettajat olivat huolissaan kahdesta kadonneesta pojasta. Yksi opettaja lähti hiihtämään kilpailun lenkkiä ja löysi pojat nuotiolta. Opettaja oli vihainen, sillä maastoon ei saa tehdä avotulta. Opettaja sammutti nuotion lumella ja komensi pojat heti hiihtämään maaliin. Kun pojat tulivat maaliin, he saivat todella suuret aplodit. Kilpailun voittajan aika oli noin 20 minuuttia ja näiden poikien aika oli noin tunti ja 20 minuuttia.
Hah hah, mahtavasti toimittu noilta jätkiltä! Sellaista siviilirohkeutta olisin nyt jälkeenpäin toivonut itselleni.
Joo, joukkuepelit jai nöyryyttävä jaottelu oli kyllä syvältä, samoin hiihtokilpailut ja ilmoitustaululla kerrotut tulokset, ja palkintojen jako aamunavauksissa.
Vielä parempaa olis ollut että koko koulu olis tuohon osallistunut:D
Vierailija kirjoitti:
Maila tuli hampaisiin jääpalloa pelatessa . Miekkalisäke murtui telinevoimistelussa.
Mutta tykkäsin liikunnasta silti ja olinkin hyvä vähä kaikissa lajeissa silloin.
Edelleen liikunta tärkeä osa elämää , nyt 48v.
Urheilija ei tervettä päivää näe. Aina on joku kohta rivahtanut. Ja kärsii niistä loppuelämän.
Vierailija kirjoitti:
Hiihtäminen! En hiihdä vielä tänäkään päivänä vaikka ikää on jo 47. Ja Cooperin testi pelotti joka kerta.
Pesäpallostakaan en niin perustanut, sen sijaan uiminen oli mun lemppari.
Joo uiminen itselläkin, opin uimaan alle kouluikäisenä. Luistelusta tykkäsin myös, mutta en niinkään jääkiekosta/ringetestä. Ainoa joukkuelaji josta tykkäsin oli sähly.
Kun valittiin ryhmiin, niin olin aina viimeinen, kunnes aikuisena näytin kaikille ja voitin yhdet tärkeät ja kisat ja juoksin hyvän ajan maratonilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lentopallo. Opettajalle oli jostain syystä tosi tärkeää, että kaikki oppivat pelaamaan hyvin lentopalloa. Jos ei ollut tarpeeksi hyvä, joutui ylimääräisiin lentopalloharjoituksiin, jotka pidettiin joko aamulla ennen koulun alkua tai iltapäivällä koulun jälkeen.
Lentopallo oli hirveää. Sitä raskasta palloa piti lyödä käsivarsilla, ja se sattui.
Koripallo vielä pahempi ja painavampi. Ranteet nitkahteli pienenrimpulalla kolmosluokkalaisella tytöllä. Inhosin/pelkäsin koripalloa, vaikka lentopallossakin kyllä sai ranteet/käsivarret kipeiksi.
Vierailija kirjoitti:
Pesäpallosta osuma kaulaan.
Olin huono pesiksessä, en osunut palloon saatikka saanut sitä kiinni, enkä sitä osannut tolkuttoman pitkälle heittääkään. Sekajoukkueissa eräs poika sanoi kentällä ivallisesti (kun vastapuoli oli saanut juoksun) että no heitä nyt tänne se pallo. No minä heitin, ihan tähtäämättää. Osui tyyppiä nenään (ei vissiin ollut varautunut että lentäisi niinkin pitkälle), veret nenästä ja taisi tehdä kipeääkin. Muttei sen jälkeen irvaillut enää koko kouluaikana.
Hah hah, mahtavasti toimittu noilta jätkiltä! Sellaista siviilirohkeutta olisin nyt jälkeenpäin toivonut itselleni.
Joo, joukkuepelit jai nöyryyttävä jaottelu oli kyllä syvältä, samoin hiihtokilpailut ja ilmoitustaululla kerrotut tulokset, ja palkintojen jako aamunavauksissa.