Lue keskustelun säännöt.
30 vuotta tuli mittariin, ja kaverisuhteet katosivat – onko normaalia?!
12.05.2021 |
Olen 31-vuotias nainen, jolla on kavereita elämän eri vaiheilta – kouluajoilta, opiskeluista, edellisistä työpaikoista, sieltä sun täältä. Vielä parikymppisenä heitä tuli nähtyä säännöllisesti ja viestiä laitettiin vähän väliä. Olen kuitenkin menossa ensi vuonna naimisiin, ja vieraslistaa raapustaessani tajusin, etten ole ollut missään yhteyksissä joidenkin vieraslistalla olevien "ystävieni" kanssa yli vuoteen. Jossakin vaiheessa nimittäin kyllästyin olemaan aina se, joka ehdotti näkemistä tai laittoi viestiä.
Nyt juuri laitoin yhden kaveriporukan ryhmächattiin ensimmäisen viestin puoleen vuoteen ja kyselin, mitä porukalle kuuluu. Vuorokausi myöhemmin yksi viidestä on vastannut. Kaipa pitäisi luovuttaa.
Tunnen itseni aivan luuseriksi. SoMessa näen jatkuvasti, kun tutut ja kaverit viettävät railakkaita iltoja ja Zoom-puheluita ystäviensä kanssa, kun taas minulla ei ole muita kuin puolisoni ja lapsuudenperheeni. Koen suurta ahdistusta siitä, että yhteiskunta alkaa avautua, eikä minulla ole oikein ketään, ketä tavata. Minulla ei ole edes tällä hetkellä kaasoa häihini, kun en ihan vilpittömästi, että kukaan haluaa ottaa tehtävää vastaan.
Ihan oikeasti, onko kolmekymppisten ystävyys tällaista? Että laitetaan viestiä kerran 1,5 vuodessa ja nähdään kahden vuoden välein?
Kommentit (17)
Vierailija kirjoitti:
Mä nään mun läheistä ystävää kerran kuussa tai harvemmin ja toista läheistä muutaman kerran vuodessa. Ja heillä ei ole perhettä, itsellä on.
Minulla tosiaan ei ole tällä hetkellä ketään, jota näkisin edes useamman kerran vuodessa. Kontekstia sen verran, että kavereistani äärimmäisen harvalla on lapsia, joten "ruuhkavuosien kiireet" ei riitä perusteluksi. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On se ja tahti harvenee. Ehkä 10 vuoden välein voi nähdä jos silloinkaan.
Tuollaiset kaverisuhteet jossa viestitellään pari kertaa vuodessa ja nähdään korkeintaan kerran vuodessa, ovat mielestäni parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset kaverisuhteet jossa viestitellään pari kertaa vuodessa ja nähdään korkeintaan kerran vuodessa, ovat mielestäni parhaita.
Olen tätäkin miettinyt – pitäisikö minun vain hyväksyä se, että kaverisuhteet ovat näin laimeita, ja keskittyä asian hyviin puoliin? ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joskus noilla main alkoi yhteydenpito miespuolisiin kavereihin vähentyä. Perheytyivät, eikä enää kehdannu pitää yhteyttä, ajatteli että mitä se vaimokin luulee, kuvitteleeko että olen hänen miehensä perässä.
Kyllä se vähän tahtoo noin olla. Syyt kirjavia; erilaiset elämäntilanteet (työ, opiskelut, parisuhde, sinkkuus, perhe, perheettömyys) ja myös hieman eri suuntiin kasvaminen, siis mielenkiinnon kohteet muuttuvat ja ylipäätään koko elämä on yleensä ihan toisenlainen 30-35v. kuin 20-25v. Usein työkuviot niine ihmissuhteineen syövät sen verran energiaa, että ystäville sitä ei aina jää.
Tällaisia syitä itse olen huomannut. Ja sitten iän myötä ihan vaan oma laiskuus ja mukauudenhalu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tarkoitin mukauudenhalu = mukavuudenhalu
:D
Minulla oli vielä kolmikymppisenä jonkin verran ystäviä, mutta nyt nelikymppisenä ei oikein olekaan enää ketään, jota tapaisi. Paras/ainoa hyvä ystäväni kuoli viime vuonna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa tonikäisistä naisista puhuu koko ajan lapsistaan tai itsestään ja miehestään "meinä". Siis oon vaikka tutustumassa vaan siihen naiseen ni se puhuu me-muodossa ja kaikkeen liittyy aina se mies.
"Tykkäätkö maksalaatikosta? No joo mut Pekka ei voi sietää sitä niin meille ei osteta ollenkaan."
Kaveeraa siinä sitten naisen kanssa, jolla ei oo omaa persoonaa. Et kai oo sellanen nainen?
On normaali. Siinä iässä suurimmalla osalla on on työ, puoliso, lapset ja omat harrastukset jolloin kavereille ei enää jää aikaa. Joten sinä aikanani perheen merkitys kasvaa ja korvaa kaverisuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuollaiset kaverisuhteet jossa viestitellään pari kertaa vuodessa ja nähdään korkeintaan kerran vuodessa, ovat mielestäni parhaita.
Mustakin
Sama ilmiö ollut, mutta olen saanut taisteltua ystävyyssuhteita taas vireämmäksi. Vaatii se paljon työtä. Ystävyyssuhteille pitää antaa paljon - ei riitä, että laittaa ekana viestin, vaan tapaamisessa pitää kertoa asioistaan avoimesti jotta toinenkin uskaltaa, pitää muistaa kuunnella ja pitää jutella ennen kaikkea mielenkiintoisia juttuja, jotta sun kaverit tykkää susta. Vaikea peli, nuo aikuiset ystävyydet.
Omasta kokemuksesta paras tapa läheistyä ystävien kanssa enemmän on viettää pidempään aikaa yhdessä kuin esimerkiksi kahvilla käymällä.. mökkireissut lähentävät kummasti ja sen sellaiset.
Tsemppiä, olet varmasti ihana tyyppi. Kumpa kaverisi heräisivät, että hekin voivat menettää sinut!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainiin ja se piti vielä laittaa, että toi kaasohomma on tietysti hankala. Mutta kysy vain rohkeasti sitä ihmistä, jonka oikeasti haluaisit mieluiten kaasoksesi ja jonka kanssa sinulla on lämmin fiilis. Voit perustella sen hänelle myös siten, että vaikka ei olla nähty niin paljon viime vuosina, niin haluaisin silti juuri sinut, koska olet niin hyvä tyyppi. En jaksa uskoa, että kukaan ajattelisi sellaisesta kerta kaikkiaan mitään pahaa.
On minullakin yhteydenpito siitä harventunut mitä se nuorempana oli. Tapaan ystäviä kyllä edelleen, esim kyläillään illalla kun lapset nukkumassa. Juhlissa joskus. Mutta on se harvoin nykyään. Ennen saattoi olla kaveriseurassa useana iltana viikossa, nykyään pari kertaa kuussa jos sitäkään. Työ vie paljon energiaa, vapaa-ajalla lapset harrastuksineen, ja opintojakin vielä teen.
Ei ole minulle ainakaan vielä käynyt noin, olen 30v ja pari ystävää on minua vanhempia (vanhin 36v), sitten on useita saman ikäisiä. Parin kaverin kanssa viestitellään melkeinpä päivittäin, normaaliaikoina nähdäänkin melko usein. Yhdellä on lapsia, nähdään vähän harvemmin. Itse olen parisuhteessa, kuten suurin osa ystävistäkin, pari sinkkua on myös. Niin ja melko harvoin mitään "pariskuntailtoja" pidetään, kyllä näen kavereitani ihan tyttöjen kesken.
Helpottaa tietysti se, että suurin osa kavereista asuu täällä pk-seudulla. Muutama asuu kauempana ja heitä tulee nähtyä harvoin, viestitellään kuitenkin ainakin kuukausittain.
Puolisollani on vähän vähemmän kavereita, mutta toisaalta näkevät viikoittain ja soittelevatkin useita kertoja viikossa. Ovat ikäluokkaa 30-37.
Mä nään mun läheistä ystävää kerran kuussa tai harvemmin ja toista läheistä muutaman kerran vuodessa. Ja heillä ei ole perhettä, itsellä on.