Muita joiden elämän ero on pilannut?

Kyllähän se hetkeksi pilaa. Mutta oikeasti se on uuden alku. Ota itseäsi niskasta kiinni, olet itse vastuussa omasta elämästäsi. Elämä ei ole pilalla.

Yritin ottaa. Yritin onnistua. Tein. Nyt mennyt 6 vuotta ja kaikki raunioina

Vierailija kirjoitti:

Yritin ottaa. Yritin onnistua. Tein. Nyt mennyt 6 vuotta ja kaikki raunioina

Kannattiko rakentaa elämä pelkästään miehen varaan? Toivottavasti nykynuoriso ymmärtää paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yritin ottaa. Yritin onnistua. Tein. Nyt mennyt 6 vuotta ja kaikki raunioina

Kannattiko rakentaa elämä pelkästään miehen varaan? Toivottavasti nykynuoriso ymmärtää paremmin.

Minkä varaan elämä pitäisi rakentaa? Meillä oli yritys, joka meni samalla. Lapset oireilevat vaikeaa eroa ja minä en enää jaksa.

Ilmeisesti olen ainoa. Hyvä teille muille.

Kaverin äidillä sama homma, terveys ja kaunis ulkonäkö mennyttä. Erosta kohta 30vuotta ja edelleenkään ei ole saanut elämäänsä kasaan. Surullista katsottavaa.

Ei nyt kaikki ole mennyt, mutta elintaso tuskin koskaan palaa samalla tasolle. Syystä että todennäköisesti en enää ikinä uskalla laittaa elämääni yhteen toisen kanssa niin että olisi yhteinen koti, kesämökki jne pelit ja vehkeet.

Tästä eteenpäin jos jotain on niin ne on mun. Eikä kenenkään kanssa yhteisiä. Sillä tavalla perusluottamus on erosta järkkynyt, että en enää samalla tavalla luota ihmisiin, muuta kuin siihen että minä pärjään ja osaan ihan itse.

Mitä tarkoitat sillä, että kaikki on rauniona?

On minullakin aina ydinperhe raunioina. Vaikka erosta 10 vuotta.

Minun hyvä koulutus ja työpaikka eivät kadonneet minnekään erossa, eikä elintaso laskenut vaan nousi, kun elämää parisuhteen viimeiset vuodet ankeuttanut mies lähti.

Enää ei tarvinnut pelätä tavaroiden hajottamista kiukkukohtauksissa, vastaanottaa spontaaneja kuolemantoivotuksia, odotella miestä pettämisreissuiltaan tai kuunnella, kuinka paljon huonommat vanhemmuustaidot minulla on kuin miehen ah niin täydellisellä, miestään pettävällä rakastajattarella.

Hakeudu terapiaan kokoamaan elämääsi. Kuuden vuoden jälkeen erosta pitäisi olla jo ero selvä, taustalla on nyt ihan muut asiat. 

Aina onnetonta jos oma minä on niin vahvasti riippuvainen toisesta ihmisestä. Etkö ole mitään ilman puolisoasi?

Vierailija kirjoitti:

Aina onnetonta jos oma minä on niin vahvasti riippuvainen toisesta ihmisestä. Etkö ole mitään ilman puolisoasi?

8 vastaa.

Minulle ero oli vaikeajuuri tuon riippuvuussuhteen vuoksi. Mutta siitäkin selviää, kun kääntää joka kiven.

Onko tämä se kohta, jossa voisin, jos olisin itsekäs kusipää taputtaa iseäni selkään ja onnitella,  siiä että oikeasti on ollut vain minun parhaakseni ja edukseni kun olen aina ollut sinkku. 

Ongelma ei varmaan ole ero, vaan se, että et pärjää itseksesi. Siinä on se työstettävä asia. Sorry, et varmasti halunnut kuulla tätä.

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä se kohta, jossa voisin, jos olisin itsekäs kusipää taputtaa iseäni selkään ja onnitella,  siiä että oikeasti on ollut vain minun parhaakseni ja edukseni kun olen aina ollut sinkku. 

Ei sen parempi kohta kuin mikään muukaan, mutta eipä juuri huonompikaan

Vierailija kirjoitti:

Aina onnetonta jos oma minä on niin vahvasti riippuvainen toisesta ihmisestä. Etkö ole mitään ilman puolisoasi?

En koe, että kyse olisi varsinaisesti puolison menettämisestä. Menetin kaiken mitä meillä yhdessä oli. Koti, yritys, lapset. Lapset minulla käytännössä vielä on, mutta vaikea ero jätti myös heihin vahvat jäljet. En osaa niitä korjata ja koen syyllisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Kaverin äidillä sama homma, terveys ja kaunis ulkonäkö mennyttä. Erosta kohta 30vuotta ja edelleenkään ei ole saanut elämäänsä kasaan. Surullista katsottavaa.

Jos erosta on jo 30 vuotta, niin eikähän se terveys ja kauneus ole mennyt ihan ikääntymisen myötä, eikä miehen? Kaikki me valitettavasti vanhetaan. Mitä mahtaa esim. 70 tai 80-vuotiaalle saada elämänsä kasaan tarkoittaa?

Vierailija kirjoitti:

Aina onnetonta jos oma minä on niin vahvasti riippuvainen toisesta ihmisestä. Etkö ole mitään ilman puolisoasi?

Olen eri kuin ap, mutta pakko sanoa tähän että itse ollut mieheni kanssa yhdessä teini-iästä asti. Mieheni on minulle korvaamaton ihminen ja voin sanoa olevani riippuvainen hänestä. Hän tuo leivän pöytäämme minun sairastuttua vakavasti. En pystyisi varmaan elää jos hän jättäisi, koska en sairauteni vuoksi kykene rakentamaan elämää uudelleen. Tuollaiset kommentit todella satuttavat joitain meistä, jotka ” emme ole mitään ilman puolisoamme”.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina onnetonta jos oma minä on niin vahvasti riippuvainen toisesta ihmisestä. Etkö ole mitään ilman puolisoasi?

En koe, että kyse olisi varsinaisesti puolison menettämisestä. Menetin kaiken mitä meillä yhdessä oli. Koti, yritys, lapset. Lapset minulla käytännössä vielä on, mutta vaikea ero jätti myös heihin vahvat jäljet. En osaa niitä korjata ja koen syyllisyyttä.

Sinun pitää alkaa ajattelemaan toisella tavalla. Nyt keskität huomiosisiihen, mitä sinulla ei ole, kun huomio pitäisi suunnata siihen, mitä sinulla on. Löytää kiitollisuus niistä, mitä on.

Ei se asenne hetkessä muutu, mutta pikku hiljaa kyllä. Se kasvaa, mihin kiinnitää huomionsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko tämä se kohta, jossa voisin, jos olisin itsekäs kusipää taputtaa iseäni selkään ja onnitella,  siiä että oikeasti on ollut vain minun parhaakseni ja edukseni kun olen aina ollut sinkku. 

Ei sen parempi kohta kuin mikään muukaan, mutta eipä juuri huonompikaan

TJaa. Kiitos kommentistasi - Minusta tämä olisi huonompi kohta, vaikka pikkupirulainen tökkii taas sisälläni ja kehoittelee olemaan vahingon iloinen. Ei tämä ikisinkkuus mikään erityinen tavoite ole koskaan ole ollut, eikä ole. Mutta kyllä näinkin voi elää. - ja luullakseni paljon paremmin kun ei lähde arvostelmaan muiden parisuhteita tai niiden päättymisiä, vaikka aina toisinaan kiusaus on aika iso.  - En minäkään pidä siitä, eä jotku katsova oikeudekseen pitää minun sinkkuutani korkeintaan puolinaisena ja sellaisena, jossa minua voidaan kusua nirsoksi ja huomauella avoimesi kuinka pitäisi laskea rimaa ja ottaa tasoteoria vakavasti.