Autoin ystävää, jouduin itse suohon. Miten pois?
Minulla on moraalinen ongelma. Ystäväni on moniongelmainen, lapsuudessaan traumatisoitunut ihminen. Taustoistaan johtuen hänellä on elämänhallinnan ongelmia, sosiaalisia ongelmia ja mielialaongelmia.
Kun tutustuimme, niin vastuuntuntoisena ihmisenä aloin hänelle rinnallakulkijaksi ja tukihenkilöksi. Omatuntoni ei olisi antanut jättää toista ilman tukea, kun hän oli ongelmiensa kanssa aivan yksin.
Olen pystynyt auttamaan häntä paljon, ja hän voi nyt huomattavasti paremmin. Mutta minulle on ollut rankkaa olla mukana niissä monenlaisissa draamoissa ja ongelmissa, joita hän tielleen hankkii. Nyt tunnenkin väsymystä.
Miten voin auttaa toista, mutta samalla pitää huolen omasta hyvinvoinnistani? Nyt mietin välillä, että ei olisi pitänyt auttaa, vaan pitää vain huoli omista asioista ja jättää toinen selviytymään omineen. Mutta sellaisestakin ajatuksesta tulee kurja mieli. Kuuluuhan läheisiä auttaa.
Kommentit (58)
Miten olet konkreettisesti auttanut? Ei ole kenenkään tehtävä auttaa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kuulostaa siltä, että olet auttanut enemmän kuin tarpeeksi, eikä mikään silti riitä.
Niin.miten konkreettisesti olet auttanut? Jotkut kuvittelee auttavansa vaikka tosiasiallisesti ei tee yhtään mitään tai jos tekee ne sotkee kaiken entisestään.
Vierailija kirjoitti:
Miten olet konkreettisesti auttanut? Ei ole kenenkään tehtävä auttaa oman hyvinvointinsa kustannuksella. Kuulostaa siltä, että olet auttanut enemmän kuin tarpeeksi, eikä mikään silti riitä.
Eniten se on ollut ihan vain kuuntelua ja juttelemista. Se on auttanut häntä paljon, koska häntä ei aiemmin yksinkertaisesti kukaan kuunnellut.
Ruokaakin tarjosin usein, eli kutsuin syömään. Mutta sen lopetin, kun se alkoi tuntumaan ihan hyväksikäytöltä. Hänen luonaan ei edes teekupposta koskaan tarjottu.
Ap
Sulla on kaikki oikeus (ja velvollisuus) omaan yvinvointiisi sen sen vuoksi ajan ottamiseen. Älä feidaa ystävääsi, vaan kerro hänelle selkeästi (mutta kurjia tuntemuksiasi liioittelematta jos mahdollista), että tarvitset omaa aikaa. Älä lupaile mitään "paluusta", koska tilanteet voivat muuttua ja hän varmasti masentuisi jos lupaus tulisikin petetyksi.
Mielestäni voitte myös keksustella yhdessä siitä, kuinka hän kokee tilanteen ja ehkä lyhyesti käydä läpi hänen toimintasuunnitelmansa poissaollessasi. Kun olet ollut tällätavoin vastuulinen, sinun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa tai muuten olla surullinen.
t. itsekin joskus apua tarvinnut
Voi apua, ihan kuin omasta elämästä tämä :( olin se auttaja/tukija kunnes paloin loppuun ja välit meni siihen reppanaan kun en vain enää jaksanut.
Nyt muutama vuosi kulunut ja vieläkin huonoina päivinä tuntuu raskaalta olo kun muistan sen kaiken draaman ja tavallaan taakan mitä se toinen aiheutti.
Toivon hälle hyvää ja iloa elämään vaikkei väleissä olla, minä en vain kyennyt enää tukemaan niin paljoa mitä olisi tarvinnut ja muuta apua ei suostunut hakemaan. Oli niin lähellä että minä kävelen mt ongelmia hoitavalle taholle koska oma pää meinasi hajota.
Voimia!
Oon itse samassa tilanteessa. Olisin itse voinut kirjoittaa kaiken saman. "Ystävälläni" on diagnosoitu epävakaa persoonallisuushäiriö ja masennus, ja oon oppinut että sellaisen ihmisen ystävänä oleminen on ikuista suohon uppoamista. Oon ottanut etäisyyttä ja haluaisin päästä kokonaan irti suhteestamme, mutta olen sen verran kiltti/empaattinen etten oikein pysty siihen koska oon hänen ainoa ystävänsä. Hullua sinänsä, koska oon jo oppinut että hän on pohjimmiltaan itsekäs ja myrkyllinen ihminen, eikä mikään sympatiaa ja auttavaa kättävä tarvitseva hädänalainen.
Ei tuollaisessa muuta tee kuin tuhoaa oman mielenterveytensä. Tiedän, koska yritin seurustella tuollaisen kanssa.
Tuttua.
Minulla on yksi nuoruudenystävä, joka on syrjäytynyt monien vastoinkäymidten seurauksena.
Olen tukenut häntä monin tavoin.
Valitettavasti yksi hänen ongelmistaan on alkoholismi.
Pakko on ollut ottaa etäisyyttä häneen, minkä hän on kokenut loukkaavana.
Niin fiksu olisi kuunnellut ja pitänyt rajat. Et ole terapeutti
Hieman tässä on myös passiivisaggressiivista viestiä sitä tuttavaa kohtaan.
Itse uskon että ihmisillä on sielu ja että toisista välittäminen on suurin teko mitä maapallolla voi tehdä ja se palkitaan kuoleman jälkeen.
Jos toisen ihmisen ongelmat ovat selkeästi pitkäaikaiset ja vakavat, kuten ystäväsi kohdalla, on parempi auttaa ohjaamalla ammattiauttajan hoitoon. Siinä avun hakemisessa ystävä ja muut läheiset voivat olla tukena. Ystävälle voi myös suoraan sanoa, ettei jaksa kuin satunnaisesti kuunnella huolia ja murheita, koska kuormittuu niin herkästi itse.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Jos ystäväsi voi nyt paremmin, niin miten olet nyt yhtäkkiä suossa?
Jos yhtään lohduttaa, niin sun avulla on varmasti ollut merkitystä. Tuolla juttelulla ja kuuntelulla. Varmasti tuonut sellaisen kokemuksen että joku oikeasti välittää. Ei sellaista synny missään terapiassakaan, kun siitä maksetaan että joku esittää välittävänsä. Toivottavasti jaksat jutella ja kuunnella jatkossakin. Sen sijaan ruokaa sinun ei tarvitse mun mielestä laittaa eikä avustaa rahallisesti. Suomessa ei kukaan nälkään kuole ja kaupasta saa vaikka mitä vaikka ei itse jaksaisi kokata. Satunnaisesti voi jotain tarjota, mutta ei antaa ymmärtää että sun luota saa aina ruoan.
Vierailija kirjoitti:
Hieman tässä on myös passiivisaggressiivista viestiä sitä tuttavaa kohtaan.
Sehän on tällaisessa tilanteessa täysin normaalia, että "auttajalla" herää lopulta paljonkin negativiisia tunteita. Jos joku tukee kauan toista ihmistä, voi omat voimat loppua. Ja monet (ei kaikki, mutta varsinkin epävakaat) mt-ongelmaiset käyttäytyvät ystävänä itse siten, että ns. ottavat ja ottavat, mutta eivät itse anna mitään. He turvautuvat toiseen, mutta toinen ei voi turvautua häneen. Turhauttavaa ja kuluttavaa.
Ota etäisyyttä. Soittele pari kertaa viikossa. Ota lomaa. Pyydä sitä ystävää soittamaan äidilleen (tai sukulaiselle, tai kaverille) joskus, niitä näitä jutellen vaikkei ongelmia (hänen olo voi piristyä siitä), kriisipuhelin, some tms. jos tulee tilanne. Ehkä jo autoit riittävästi kuuntelemalla ja juttelemalla.
Vierailija kirjoitti:
Niin fiksu olisi kuunnellut ja pitänyt rajat. Et ole terapeutti
Tätä juuri aloituksella tarkoitin kysyä, että mihin niitä rajoja olisi hyvä vetää.
Pari vuotta sitten tein jo selväksi, että ruokatarjoilut on nyt loppu. Ja siinä samoilla paikkeilla totesin itsekseni, että mitkään rahaa vievät jutut eivät myöskään käy. Jouluna ja synttärinä laitan hänelle pakettiin jotain tarpeellista, mutta vain pari kymppiä maksavaa.
Ammattiavun piiriin sain hänet. Ja siellä hän käy edelleen. Se oli minullekin iso henkinen helpotus.
Ap
Ohjaa ystävääsi ammattiauttajalle. Sinä et ole ammattilainen, ei sinulta voi odottaa ammattimaista osaamista auttamiseen - tai vielä vähemmän ammattilaisen objektiivisuutta, jolla itse ei kuormittuisi.
Sinun ensisijainen tehtäväsi on huolehtia itsestäsi. Jos et ole voimissasi, ei sinusta ole iloa eikä apua kenellekään.
Olen käynyt läpi ihan saman, ja syyllisyys hiipii välillä mieleen kaverini hylkäämisestä, mutta oli pakko katkaista yhteydenpito, koska hän oli vetämässä minua hyvää vauhtia siihen samaan suohonsa. Minun oli vain hyväksyttävä, ettei minulla ollut osaamista auttaa häntä niin, että hän olisi pitkällä aikajänteellä parantunut, vaan kaikki antamani apu valui kaivosta alas joka ikisen "parannan tapani" -episodin jälkeen.
Et voinpelastaa häntä. Sua käytetään hyväksi