Autoin ystävää, jouduin itse suohon. Miten pois?

Suonsilmäkkeet on kyllä petollisia, jos ei saa mistään kiinni niin se on menoa. Soita hätäkeskukseen äkkiä!

Ja tuo on niin totta, minkä joku sanoi: Hän kyllä turvautuu minuun, mutta minä en voi turvautua häneen. Eli vastavuoroisuuden täydellinen puute. Se tosiaan on kuluttavaa.

Ap

On heitä jotka imaisevat jotenkin, mutta jos hän ei kunnioita tahtoasi olla joskus yksin levossa, siitä saat aasinsillan päästä hänestä.

Tämän takia ammattiterapeuteilla on säännöllinen työnohjaus ja lisäksi extraa silloin, kun tarvitaan. Missä sinun työnohjauksesi on? Aivan, ei missään. Olet hyväksikäyttösuhteessa. Vaikutat fiksulta ja empaattiselta ihmiseltä, olet riskiryhmää retkahtamaan näihin. Älä kuitenkaan koskaan kadota itseäsi ja sitä mitä olet, niin voi käydä jos vielä jatkat. Alkaa kyynistyä ja katkeroitua. Kehosi viesittää sulle juuri nyt elintärkeää sanomaa, kuuntele se ja suhtaudu siihen kunnioituksella, minkä lisäksi tämä keskustelu osoittaa sinulle suuntaa mitä tehdä seuraavaksi. Nimim. been there.

Muistan ystävän joka kuukausitolkulla pummaili rahaa muilta, itse hän ei tullut vastaan kun oli hätä ja vain yhdessä tilanteessa.  Sen koommin emme tavanneet ja silti kuulemma vieläkin vaivassa.

Olisiko se väsymisen syy siinä, että tämä autettava odottaa, että auttaisit edelleen yhtä paljon kuin silloin vaikeimpina aikoina? Eli vaikka hänellä menee nyt paremmin, sinun taakkasi hänen suhteen ei ole helpottanut?

Tai toinen vaihtoehto: Hän voi nyt paremmin, joten ei tarvitse enää niin paljon apua, ja sinulle on tullut tarpeettomuuden tunne, joka on laukaissut masennuksen?

Olet ihana ihminen. Oikein olet tehnyt, kun ohjaisit ammattilaiselle. Samoin kuulostaa hyvältä ruuan ja rahan rajaaminen.

Jos et halua häntä hylätä, varmaan tarvitsisit jotain rajaa myös ajan käyttöön, jos sitä ei vielä ole. Yöaikaan soitot pois (Känny hiljaiseksi), tapaamisia vain kohtuullinen määrä omasta elämäntilanteestasi riippuen, ja myös päiväaikaisiin yhteydenottoihin tarvittaessa raja.

Miten sitten henkisellä puolella kykenet rajaamaan henkilön niin, ettei hänen ongelmansa kuormita liikaa, onkin jo vaikeampi kysymys. Itse lokeroin mielessäni oman vaikean ihmiseni (lapseni) omaan koloonsa, jonne hänet "suljin" aina kun yhteydenotto oli ohi. Kieltäydyin ajattelemasta hänen ongelmiaan muina aikoina. Se on minun konstini millä takaan yökseni ja työkykyni.

Voimia sinulle <3

Hae itsellesi ammattiapua. Terapeutti tai psykologi tai joku. Kerro hänelle, että sinulla on ystävä, jota olet auttanut ja tukenut, mutta nyt on tilanteesi sellainen, että et jaksa. Kysy häneltä, mitä pitäisi tehdä. Jos (/kun) hän antaa ohjeeksi ottaa etäisyyttä, voit kertoa ystävällesi: "Terapeuttini sanoi, että ..."

Jos ystäväsi pitää sinua itsestäänselvyytenä, hän todennäköisesti suuttuu. Se ei kuitenkaan ole sinun ongelmasi. Sinun ongelmasi on nyt se, että olet auttanut häntä enemmän kuin olisit oikeasti jaksanut.

Yökseni = yöuneni

Mahtavia neuvoja ja hyvää tukea teiltä! Olette ihania ihmisiä!

Ap

Onko tää ystävä suhun edelleen tosi usein yhteydessä? Millaista tämä yhteydenpito on: käyttääkö hän sua kuin terapeuttia, vai millaista?

Ap, kirjoitat että "hän voi nyt huomattavasti paremmin". Nyt on siis oikea aika alkaa päästää irti. Nätisti vetäydyt takavasemmalle ja olet harvemmin läsnä hänen elämässään. Vähitellen, ei yhtäkkiä.

Hän alkaa totutella, ja aina välillä voi muistuttaa häntä kaikista vaihtoehdoista avun saantiin.

Tuskin kannattaa odotella liikaa, ettei sinulla pinna kiristy tai uupumus pahene niin että lopulta välinne päättyvät. Myös hänelle sitten sellaisesta tulisi lisää kantamista kuormittumisesi aiheuttamasta syyllisyydestä.

Tämä on meidän empaattisten ihmisten ongelma tässä maailmassa.

Emme pysty "hylkäämään" ihmisiä vaikka he veisivät meidät mukanaan sinne samaan suohon missä itse ovat. 

Nyt tarvitset mielikuvaharjoitteita, jotta pääset tuosta syyllisyydestä eroon, kun haluat "hylätä" hänet. Eli tämä ihminen  ei ensinnäkään ole niin avuton ja onneton kuin kuvittelet. Ja sitten tulee tärkeä kohta: 

"Hän haluaa kiihkeästi ja ehdottomasti elää tällaisen elämänvaiheen tässä elämässään."  

Niin hullulta kuin se kuulostaa että miksi kukaan ihminen haluaisi puutetta ja kärsimystä, mutta syvällä sielunsa tasolla hän todella haluaa tällaisen kokemuksen. 

Sinä päivänä kun häntä kyllästyttää se oma elämänsä sellaisena kuin se nyt on, niin hän löytää salaman nopeasti keinot ja voimat muuttaa se. 

Ja jos et usko tätä, niin samalla tavallahan sinäkin nyt kärsit tästä tilanteesta, vaikka tosiasiallisesti sinun ei olis absoluuttisesti mikään pakko. Voit koska tahansa lopettaa seurustelun ihmisen kanssa joka tuottaa vain kärsimystä elämääsi, mutta jostain kumman syystä sinä vain et sitä tee. Tämä inhottava tilanne on omalta osaltasi myös oma valintasi, niin kuin suurimmaksi osaksi tämän toisen osapuolen tilanne on hänen oma valintansa. 

Voit sanoa hänelle viimeisiksi sanoiksi että "sinun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että lopetat kärsimisen". 

Ja samalla sanot sen myös itsellesi. 

tai ehkä parempi viesti tälle autettavalle ystävällesi olisi että "hänen ei tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä että hänen elämässään tapahtuisi hyviä asioita". 

Yleensä väkivallan ja muun alla kasvaneet kokevat näin. Itse kasvoin tällaiseksi ja tunnen edelleen syyllisyyttä siitä jos elämässäni tapahtuu "liikaa" hyviä asioita. Rima on aika alhaalla. 

Suomessa on viralliset auttavat tahot. Se kasvu vain on yleensä niin hidasta että yksityiset ihmiset eivät sitä jaksa katsella loputtomiin, eikä missään nimessä tarvitse. 

Ihmiset jotka hyvähyvyyttään haluavat auttaa "heikompiaan". Niin tässä tulee se asetelma ja ajatus että tämä auttaja todella kokee olevansa ylempänä, vahvempi, voimakkaampi. 

Sitten kun lopulta tälle auttajalle selviää, että hän ei ollut yhtään sen vahvempi, voimakkaampi, yläpuolella, vaan että tällä autettavalla oli yhtä paljon voimaa esim. sabotoida kaikki hänelle annettu apu, ja jatkaa elämäänsä entiseen tapaan. 

Se aiheuttaa suuttumusta ja vihaa tässä auttajassa. Nimenomaan se, että hän tajuaa, että hän ei ollutkaan tosiasiassa millään tavalla voimakkaampi ja vahvempi ihminen kuin tämä toinen. 

Se pudotus ikään kuin samalle tasolle sen toisen kanssa, on inhottavaa, epämiellyttävää, vihaa ja katkeruutta tuottavaa. Hän olikin aivan yhtä vahva ja voimakas persoona kuin minä olin. 

Minulla on vähän samantyyppinen ongelma. Minulla on jo teiniajoilta tuntemani kaveri, jonka olen tavannut taas uudestaan nyt aikuisena, ja koen tämän ihmissuhteen hirveän raskaaksi. Tällä kaverilla on jotakin ongelmaa elämässään, en tiedä mitä, päällisin puolin hänellä ovat asiat varsin hyvin, mutta hän on selvästi hirveän ahdistunut. Tämä kaveri soittelee minulle joka päivä, jos en vastaa, soittaa uudestaan, ja uudestaan, vaikka hän tietää oikein hyvin, että olen päivällä töissä. Itse hän tekee osa-aikaista työtä josta saa niin hyvää palkkaa ettei tarvitse tehdä enempää, ja nyt koronan aikaan saa olla kotona. Koskaan tämä kaveri ei ole ihan suoraan sanonut, mikä hänen elämässään on se varsinainen pahan olon aiheuttaja, mutta sen olen saanut selville, että hän kokee ettei aikuisen elämässä ole oikein mitään hyvää. Hän on valtavan kiinni teiniajoissa ja minulla on usein sellainen tunne kuin puhuisin teinin enkä keski-ikäisen aikuisen kanssa. Olen yrittänyt antaa hänelle neuvoja ja tukea niihin asioihin joista hän on minulle valittanut, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.

Tältä kaveriltani myös puuttuu kaikki omatoimisuus ja itsenäinen tiedonhankinnan kyky. Olen ihan alusta alkaen neuvonut hänelle esimerkiksi sitä, miten jostakin tietystä asiasta löytää tietoa netistä, mutta tästä huolimatta hän ei saa sitä tehdyksi. Jotain tälle ihmiselle on täytynyt elämässä tapahtua, koska hän on kuitenkin nuorempana esimerkiksi onnistunut hankkimaan haluamansa koulutuksen ja useita työpaikkoja. Nykyisessä työssäänkin hän pärjää hyvin, ongelmat liittyvät yksityiselämään.

Tunnen itseni törkeäksi ja itsekkääksi ihmiseksi kun en vain aina jaksaisi puhua hänen kanssaan. Minulla on itsellä isot taloudelliset huolet joista en koskaan tule pääsemään, teen matalapalkkatyötä jonka palkalla en pärjää, on hirveä huoli ikääntyvistä läheisistä ja pelkään jatkuvasti, että saan koronan ja levitän sitä riskiryhmäläiseen, koska minun on pakko liikkua isoissa ihmisjoukoissa joka päivä. Olen aivan jumalattoman väsynyt ja minun on pakko sanoa, että tässä tilanteessa minua välillä kiukuttaa valittava ihminen, jolla ei ole taloudellista huolen häivää ja joka voi tehdä työtään etänä tarvitsematta poistua kotoaan koronan keskelle. Ymmärrän kyllä, että ne hänen ongelmansa ovat muualla ja hänellehän on voinut sattua vaikka mitä traumaattista mikä selittää tuon kaiken, mitä minulle taas ei ole sattunut ja siitä minun tulisi olla kiitollinen. Häpeänkin näitä kiukun tunteita kaveriani kohtaan, kyllä minä haluan häntä auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on vähän samantyyppinen ongelma. Minulla on jo teiniajoilta tuntemani kaveri, jonka olen tavannut taas uudestaan nyt aikuisena, ja koen tämän ihmissuhteen hirveän raskaaksi. Tällä kaverilla on jotakin ongelmaa elämässään, en tiedä mitä, päällisin puolin hänellä ovat asiat varsin hyvin, mutta hän on selvästi hirveän ahdistunut. Tämä kaveri soittelee minulle joka päivä, jos en vastaa, soittaa uudestaan, ja uudestaan, vaikka hän tietää oikein hyvin, että olen päivällä töissä. Itse hän tekee osa-aikaista työtä josta saa niin hyvää palkkaa ettei tarvitse tehdä enempää, ja nyt koronan aikaan saa olla kotona. Koskaan tämä kaveri ei ole ihan suoraan sanonut, mikä hänen elämässään on se varsinainen pahan olon aiheuttaja, mutta sen olen saanut selville, että hän kokee ettei aikuisen elämässä ole oikein mitään hyvää. Hän on valtavan kiinni teiniajoissa ja minulla on usein sellainen tunne kuin puhuisin teinin enkä keski-ikäisen aikuisen kanssa. Olen yrittänyt antaa hänelle neuvoja ja tukea niihin asioihin joista hän on minulle valittanut, mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta.

Tältä kaveriltani myös puuttuu kaikki omatoimisuus ja itsenäinen tiedonhankinnan kyky. Olen ihan alusta alkaen neuvonut hänelle esimerkiksi sitä, miten jostakin tietystä asiasta löytää tietoa netistä, mutta tästä huolimatta hän ei saa sitä tehdyksi. Jotain tälle ihmiselle on täytynyt elämässä tapahtua, koska hän on kuitenkin nuorempana esimerkiksi onnistunut hankkimaan haluamansa koulutuksen ja useita työpaikkoja. Nykyisessä työssäänkin hän pärjää hyvin, ongelmat liittyvät yksityiselämään.

Tunnen itseni törkeäksi ja itsekkääksi ihmiseksi kun en vain aina jaksaisi puhua hänen kanssaan. Minulla on itsellä isot taloudelliset huolet joista en koskaan tule pääsemään, teen matalapalkkatyötä jonka palkalla en pärjää, on hirveä huoli ikääntyvistä läheisistä ja pelkään jatkuvasti, että saan koronan ja levitän sitä riskiryhmäläiseen, koska minun on pakko liikkua isoissa ihmisjoukoissa joka päivä. Olen aivan jumalattoman väsynyt ja minun on pakko sanoa, että tässä tilanteessa minua välillä kiukuttaa valittava ihminen, jolla ei ole taloudellista huolen häivää ja joka voi tehdä työtään etänä tarvitsematta poistua kotoaan koronan keskelle. Ymmärrän kyllä, että ne hänen ongelmansa ovat muualla ja hänellehän on voinut sattua vaikka mitä traumaattista mikä selittää tuon kaiken, mitä minulle taas ei ole sattunut ja siitä minun tulisi olla kiitollinen. Häpeänkin näitä kiukun tunteita kaveriani kohtaan, kyllä minä haluan häntä auttaa.

Voit rajata yhteydenpitoa. Siitä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä. Kukaan muu kuin sinä itse ei huolehdi juuri sinun jaksamisestasi.

Ohiksena kommentoin, että pitkäaikainen etätyön tekeminen kotoa käsin voi olla erittäin rankkaa. Itse kokeilin etätöitä viikon. Työ ja vapaa-aika sekoittuivat. Työvälineet olivat koko ajan näkösällä keittiön pöydällä (koska muutakaan tilaa ei ole). Tuntui, kuin olisin koko ajan töissä kun haahuilin kotona. Toimistolle palattuani arkirytmi asettui uomiinsa ja oma jaksaminen helpottui. Tiedän että toisille etätyö sopii hyvin. Minulle ei.

Miksi pidätte tällaisia kaverisuhteita yllä? Siis muutkin kuin ap tässä ketjussa.

Mulla kanssa kokemuksia kun olen auttanut ja tukenut ihmistä. Jotkut on sellaisia ettei ne pysty / halua alkaa seistä omilla jaloillaan. Autan toki ja mielelläni , MUTTA en ota elämäntehtäväkseni olla aina toisen tukena. Kuljen rinnalla ja tuen mutta aikuinen ihminen alkaa ottamaan vastuuta itsestään eikä sysää sitä toiselle. Näissä autettavissa on monesti sellaisia että takertuvat auttajaansa ja eivät ITSE tee mitään ongelmiensa poistamiseksi vaikka kuinka auttaisi ja neuvoisi. Lopputulos voi olla kiukuttelua ja räyhäämistä kun asiaa esittää. Ja sitten katkeaa välit.

Vierailija kirjoitti:

Et voinpelastaa häntä. Sua käytetään hyväksi

Vedät liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä pelkän lyhyen aloitusviestin perusteella. Totta kai kyse voi olla hyväksikäytöstä, mutta kyse voi aivan yhtä hyvin olla jostain muusta. Viestin perusteella ap voi aivan hyvin olla vaikka sellainen ylikiltti ihminen, joka on kaikin keinoin pyrkinyt salaamaan ystävältään, että hän kokee tämän auttamisen raskaaksi. Jos tällä ystävällä on hyvä syy uskoa, että ap on aina auttanut häntä oikein mielellään ja samalla kokenut ystävyyden kaikin puolin mukavaksi, kyse ei todellakaan ole mistään hyväksikäytöstä.