Minkä takia jotkut eivät eroa epätyydyttävistä suhteista? Mikä eroamisessa on niin kauheaa?
Ajattelen, että jos minä tai kumppanini emme saa suhteelta enää niitä asioita, joiden vuoksi suhteeseen aloimme, eikä asiaa saada kohtuudella korjattua, ero on ainoa reilu ratkaisu tuossa tilanteessa. Ei tuo ole mikään katkera epäonnistuminen vaan osa elämää. Kiitetään toista yhteisestä matkasta ja jatketaan eri suuntiin. Jonkin aikaa voi kokea voimakasta surua, mutta surustakin pääsee yli, kohti parempaa.
Elämä sinkkuna on jo tosi kivaa, joten suhteen täytyy olla jotakin erinomaista, jotta se kannattaa. Älä anna eron pelon jähmettää.
Kommentit (214)
AP:n kuvailemassa tilanteessa eipä siinä erossa mikään niin kauheaa olekaan. Nätti ero todennnäköisesti. Mutta kun usein on niin, että se toinen osapuoli on aivan sitä mieltä että kaikki on hyvin ja ero murtaisi mielen täysin. Sellaisesta tilanteesta on paljon vaikeampaa lähteä ellei ole väkivaltaa tms.
Voi vastata rehellisesti: minulla ei olisi ketään auttamaan muutossa, siis oikeasti ei ketään. Eikä rahaa palkata apua tai vuokrata autoa. Menisi kauan, että saisin kalustettua sen pienen kaksion, johon minimaalisilla tuloillani olisi varaa. En tiedä, miten kävisi huoltajuusasioissa. En tiedä, olisiko minulla rahaa kolmioon, jossa kolme lasta voisivat vuoroviikoin tai jotain, asua.
En sinällään pelkää olla yksin. En vain tiedä, mitä eron jälkeen. Minulla ei ole ystäviä, ei sukulaisia jotka pitäisivät yhteyttä. Ajatus sellaisesta yksinäisyydestä tuntuu kipeämmältä kuin ajatus siitä, että olen tässä suhteessa loppu elämän.
Vierailija kirjoitti:
AP:n kuvailemassa tilanteessa eipä siinä erossa mikään niin kauheaa olekaan. Nätti ero todennnäköisesti. Mutta kun usein on niin, että se toinen osapuoli on aivan sitä mieltä että kaikki on hyvin ja ero murtaisi mielen täysin. Sellaisesta tilanteesta on paljon vaikeampaa lähteä ellei ole väkivaltaa tms.
Et ole vastuussa toisen tunteista! Tuohan on emotionaalista kiristystä.
Lapset menettäisivät kotinsa ja pihakaverit ja joutuisivat huonompaan kouluun, koska minulla ei ole varaa maksaa riittävän suurta asuntoa nykyiseltä asuinalueelta yksin.
Vierailija kirjoitti:
Lapset menettäisivät kotinsa ja pihakaverit ja joutuisivat huonompaan kouluun, koska minulla ei ole varaa maksaa riittävän suurta asuntoa nykyiseltä asuinalueelta yksin.
Näin siis Helsingissä. Ehkä pienemmissä kaupungeissa asia ei ole niin merkityksellinen.
Joskus siinä parisuhteessa pysymisessä on muita tekijöitä. Ei kaikki ole aina niin yksinkertaista. Ihmissuhteissa myös tulee aina ylä ja alamäkiä. Jos heti ollaan eroamassa jos on vaikea hetki elämässä niin ei sekään mielestäni hyvältä kuulosta.
Mä kiinnityn syvästi kumppaniin ja vaikka ajan kanssa on selvää, että juttu ei toimi kunnolla, niin minun on vaikea lopettaa suhdetta. En ole yksinäinen, taloudellisesti riippuvainen tai, että en usko löytäväni uutta kumppania, vaan koen sen ihmissuhteen hyvin merkittävänä vikoineen päivineen. Koitan parantaa tilannetta liian pitkään kunnes sitten tulee stoppi ja tunteet kuolee lopulta.
Vierailija kirjoitti:
AP:n kuvailemassa tilanteessa eipä siinä erossa mikään niin kauheaa olekaan. Nätti ero todennnäköisesti. Mutta kun usein on niin, että se toinen osapuoli on aivan sitä mieltä että kaikki on hyvin ja ero murtaisi mielen täysin. Sellaisesta tilanteesta on paljon vaikeampaa lähteä ellei ole väkivaltaa tms.
Nämä eivät voi olla samaan aikaan totta. Hyvässä suhteessa ei voi olla tuollaista riippuvuutta toisesta.
Vierailija kirjoitti:
Voi vastata rehellisesti: minulla ei olisi ketään auttamaan muutossa, siis oikeasti ei ketään. Eikä rahaa palkata apua tai vuokrata autoa. Menisi kauan, että saisin kalustettua sen pienen kaksion, johon minimaalisilla tuloillani olisi varaa. En tiedä, miten kävisi huoltajuusasioissa. En tiedä, olisiko minulla rahaa kolmioon, jossa kolme lasta voisivat vuoroviikoin tai jotain, asua.
En sinällään pelkää olla yksin. En vain tiedä, mitä eron jälkeen. Minulla ei ole ystäviä, ei sukulaisia jotka pitäisivät yhteyttä. Ajatus sellaisesta yksinäisyydestä tuntuu kipeämmältä kuin ajatus siitä, että olen tässä suhteessa loppu elämän.
Sosiaalitoimistosta saa apua muuttoon. Kenenkään ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen muuttokustannusten takia.
Itse olen asunut kalustamattomassa asunnossa useamman kuukauden. Se ainoastaan alleviivasi, miten vähän tavaraa tarvitsen oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vastata rehellisesti: minulla ei olisi ketään auttamaan muutossa, siis oikeasti ei ketään. Eikä rahaa palkata apua tai vuokrata autoa. Menisi kauan, että saisin kalustettua sen pienen kaksion, johon minimaalisilla tuloillani olisi varaa. En tiedä, miten kävisi huoltajuusasioissa. En tiedä, olisiko minulla rahaa kolmioon, jossa kolme lasta voisivat vuoroviikoin tai jotain, asua.
En sinällään pelkää olla yksin. En vain tiedä, mitä eron jälkeen. Minulla ei ole ystäviä, ei sukulaisia jotka pitäisivät yhteyttä. Ajatus sellaisesta yksinäisyydestä tuntuu kipeämmältä kuin ajatus siitä, että olen tässä suhteessa loppu elämän.
Sosiaalitoimistosta saa apua muuttoon. Kenenkään ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen muuttokustannusten takia.
Itse olen asunut kalustamattomassa asunnossa useamman kuukauden. Se ainoastaan alleviivasi, miten vähän tavaraa tarvitsen oikeasti.
En saa, kysyin kerran heikolla hetkellä. Siellä vedottiin siihen, että minulla pitäisi olla varoja kun olen vielä avioliitossa.
t. se, jota lainasit
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi vastata rehellisesti: minulla ei olisi ketään auttamaan muutossa, siis oikeasti ei ketään. Eikä rahaa palkata apua tai vuokrata autoa. Menisi kauan, että saisin kalustettua sen pienen kaksion, johon minimaalisilla tuloillani olisi varaa. En tiedä, miten kävisi huoltajuusasioissa. En tiedä, olisiko minulla rahaa kolmioon, jossa kolme lasta voisivat vuoroviikoin tai jotain, asua.
En sinällään pelkää olla yksin. En vain tiedä, mitä eron jälkeen. Minulla ei ole ystäviä, ei sukulaisia jotka pitäisivät yhteyttä. Ajatus sellaisesta yksinäisyydestä tuntuu kipeämmältä kuin ajatus siitä, että olen tässä suhteessa loppu elämän.
Sosiaalitoimistosta saa apua muuttoon. Kenenkään ei tarvitse jäädä huonoon suhteeseen muuttokustannusten takia.
Itse olen asunut kalustamattomassa asunnossa useamman kuukauden. Se ainoastaan alleviivasi, miten vähän tavaraa tarvitsen oikeasti.
En saa, kysyin kerran heikolla hetkellä. Siellä vedottiin siihen, että minulla pitäisi olla varoja kun olen vielä avioliitossa.
t. se, jota lainasit
Ota uudestaan yhteyttä. Virkailija on tehnyt tässä virheen. Ei avioliitossa eläminen tarkoita, että olisi rahaa. Moni on taloudellisen kiristyksen kohteena.
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Miksi olet antanut itsesi ajautua tilanteeseen, jossa sinulla ei ole sosiaalista ja taloudellista itsenäisyyttä?
Koska yksinäisyys, ei ketään kenen kanssa höpistä, ikinä ei saisi haleja, jne. Tavaroiden jaon ja muuton vaikeus, yksin on vaikea kantaa painavia tavaroita. Päätös siitä, mihin kaupunkiin muuttaisi.
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Eli olet maksua vastaan huonossa suhteessa? Se on siis sinulle ikään kuin palkkatyö?
Tiedäthän, että valtavan moni ihminen on täysin onnellinen ilman taloja ja varallisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Miksi olet antanut itsesi ajautua tilanteeseen, jossa sinulla ei ole sosiaalista ja taloudellista itsenäisyyttä?
En ole tuo ketä lainasit, vaan aikaisemmin ketjuun kommentoinut. Minä olen aina ollut pienituloinen, eikä minulla koskaan ole ollut tukiverkkoja. Olen niitä yrittänyt luoda, mutta se on paljon vaikeampaa kuin moni ehkä ymmärtääkään. Enkä minä voi alkoholistivanhemmilleni mitään, tai sille, että he pitivät minut (ainoan lapsen) kaukana sukulaisista ties minkä pelossa/missä voimansa tunnossa. En koskaan oppinut tuntemaan heitä.
Vierailija kirjoitti:
Käytännön syyt. Talo pitäisi myydä (erittäin hankalaa tässä taloustilanteessa), lasten koulut, turvaverkkojen menetys (kaikki miehen puolelta), taloudellinen katastrofi muutetenkin
Tuloni ovat sen tuhat euroa kuussa, ja olen oikein tyytyväinen elämääni ilman mitään taloja tai muuta omaisuutta.
Epätyydyttävä? Mikään parisuhde ei ole tyydyttävä sen jälkeen kun mukaan tulee aikuisuuselementti, eli lapset, asuntolaina, kasvavat työvastuut ja muut ikävät aikuistumiseen liittyvät tosiasiat.
Jos haluaa elää ns. normaalin elämän, jossa kasvaa ja kehittyy vielä yli kolmekymppisenäkin, on pakko sietää epätyydyttäviä elementtejä elämässään. Mikä ei tapa, se vahvistaa.
Ei suhteen tarvitse ihan supertäydellinenkään olla, jotta erota ei viitsi.
Yksin on kuitenkin raskasta ja ikävää kun pitää ihan itse osata hoitaa ihan kaikki asiat. Aina. Ei ole ketään, jonka kanssa jakaa.
Täydellinen itsenäisyys on yliarvostettua sillä siihen liittyy usein myös yksinäisyys.
Jotta kannattaa erota, pitää erossa olla selkeästi enemmän hyötyä mun mielestäni.
Tosi monelta puuttuu se kokemus, että elää yksin, itsenäistä elämää, ja on siihen hyvin tyytyväinen. Kun tällainen kokemus on, käy tosi vaikeaksi jäädä huonoon tai edes keskinkertaiseen suhteeseen. Mutta jos sitä kokemusta kivasta sinkkuna elämisestä ei ole, helposti ripustautuu toiseen ihmiseen emotionaalisen tuen ja turvallisuudentunteen vuoksi.