Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.
07.10.2020 |
Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.
Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.
Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.
No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.
Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.
Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.
Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?
Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.
Kommentit (565)
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Anoppien mielestä kaikki kurjuus on miniöissä, koska kultapojissa ei vaan voi olla vikaa. Lisäksi miehesi on tossukka, joka ei osaa pitää puoliasi.
Viinipäissään, kaljapäissään... eikö teillä kukaan keskustele selvin päin mistään tärkeästä? Sori, mutta se nyt lähinnä tuosta jäi mieleen.
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Viinipäissään, kaljapäissään... eikö teillä kukaan keskustele selvin päin mistään tärkeästä? Sori, mutta se nyt lähinnä tuosta jäi mieleen.
En tiedä onko tämä nyt ylipäätään asia, josta täytyisi keskustella äitinsä tai anoppinsa kanssa.
Mutta jos anoppi sanoisi minulle, että kun SINÄ et halua lapsia, niin kyllähän tuohon voi vastata ihan ystävällisesti, mutta napakasti, että "ei tämä ole mitenkään pelkästään minun päätökseni, kyllä tämä on meidän yhteinen asia". Ja sitten kääntää keskustelun johonkin muuhun. Ja sen jälkeen jatkossa aina, jos asia tulee puheeksi, keskustelu johonkin muuhun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvänen aika, ehkä kannattaisi keskustella asia selväksi, selvin päin.
En minä ainakaan odottele mitään lapsenlapsia enkä ole koskaan kysynyt ja miniäehdokkaani ovat kaikki olleet minun mieleeni. Olen onnellinen jos lapseni on onnellinen ja uskon että useimmat vanhemmat ovat.
Hän itse valitsee puolisonsa ja perheensä.
Vierailija kirjoitti:
Anoppien mielestä kaikki kurjuus on miniöissä, koska kultapojissa ei vaan voi olla vikaa. Lisäksi miehesi on tossukka, joka ei osaa pitää puoliasi.
Tätä vähän meinaan. Toisaalta anoppi ei muuten kyllä nosta poikiaan mitenkään jalustalle, kannustaa toki kyllä.
En kaipaa varsinaisesti mitään puolien pitämistä, ei olla anopin kanssa riidoissa tai huonoissa väleissä. Puhutaan myös muusta kuin tästä asiasta, mutta silloin tällöin anoppi ikään kuin sivulauseessa palaa aiheeseen ja sävy on aloituksessa mainitsemani.
Kai mies tosiaan voisi vaikka soittaa äidilleen ja sanoa että päätös ei ole vain minun vaan myös hänen. Ilmeisesti haluaa jotenkin suojella äitiään vaikenemalla.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2020.
Hyvä aika alkaa naisten keksiä sisältöä elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Viinipäissään, kaljapäissään... eikö teillä kukaan keskustele selvin päin mistään tärkeästä? Sori, mutta se nyt lähinnä tuosta jäi mieleen.
Puhutaan kyllä. Hienoa että tuo oli ainut asia jonka aloituksesta sait irti.
Ap
Käsken sen miehesi ryhdistäytyä ja sanoa äidilleen suoraa, että kyse on teidän yhteisestä päätöksestä ja hän on ihan yhtä vapaaehtoisesti lapseton kuin sinäkin.
Mies haluaa olla hiljaa ja työntää päänsä pensaaseen, ettei kenellekään tule paha mieli. No, sinulle on tullut jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, vähän samanlaisia piirteitä oli omassa anopissani (on nyt kuollut). Mieheni on vela, ei ole koskaan halunnut omia lapsia vaikka kyllä lapsista pitää, sehän oli tietysti minun vikani anopin mielestä. Koskaan ei ottanut puheeksi poikansa kanssa näitä asioita mutta minua kyllä nälvi jatkuvasti. Anoppi vielä suunnitteli että kun hommataan perhe niin voisimme muuttaa anoppilaan ja anoppi sitten hoitaisi lapsia ja taloa kun käymme töissä. Juu ei.
Itse olisin vielä parikymppisenä halunnut lapsia mutta kun sairastuin vakavasti oli vain todettava ettei siitä haavesta mitään tule, anopille en sen kummemmin puhunut siitä. Anoppini olii kova juoruamaan kaikille tutuilleen lastensa asioista ja minä tiesin tämän, siksi olin hyvin tarkka siitä mitä anopille kerroin.
Anopilla oli kuitenkin lapsenlapsia ettei ilmankaan jäänyt, siksi en ymmärrä miksi minua piti kiusata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sano sille anopille, että poikansa saa hankkia kuinka monta lasta haluaa, tehkööt sen vaan jonkun muun kanssa. Sano, että aikuisella ihmisellä on vapaa tahto, poikansa saa olla sinun kanssa tai hommata toisen ihan oman vapaan halunsa mukaan. Hiljentäisikö?
Hei, eläkää omaa elämäänne, älkää toisten. Anopin mielipiteillä ei loppujen lopuksi ole mitään väliä, olkaa onnellisia noin kun olette. En muutenkaan pysty ymmärtämään ihmisiä jotka puuttuvat ja arvostelevat toisten tapaa elää. Itse en ole koskaan omille lapsilleni tehnyt niin, ja molemmat lapseni ovat onnellisia.
T. Yhden velan äiti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Ok, kiitos. Minun ajatukseni tästä on näitten pohjalta se, että miehesi tosiaan kannattaisi puhua äitinsä kanssa ja ehkäpä jopa painottaa sitä, ettei hän itse ole edes kipuillut (vähän pöhkö sana tässä kun sitä toistetaan :) ) asian kanssa ja teillä kahdella on onni olla asiasta samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Minusta on aika hassua että sanot olleesi "vela koko elämäsi" mutta asia alkaa pyörä mielessä 25-vuotiaana. Noh, ehkäpä et tuota nuorempana edes olisi voinut realististisesti lasta hankkia joten vähän liiottelua sanoa olevansa vela. Nuoret ovat niin ehdottomia :)
Vierailija kirjoitti:
Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.
Nainen päättää lapsiluvun. Joko valehtelee ehkäisystä tai kinuaa ja kiristää seksillä.
https://www.vauva.fi/keskustelu/2476610/tyttoystava_raskaana_valehteli_s...
https://www.vauva.fi/keskustelu/1091365/ketju/salaa_raskaaksi
https://keskustelu.kaksplus.fi/threads/te-jotka-salaa-raskaaksi.1907073/
https://keskustelu.suomi24.fi/t/11791397/raskaaksi-vaikka-vakisin
https://www.vauva.fi/keskustelu/2886915/avovaimo-taas-raskaana
https://www.vau.fi/raskauden-yrittaminen/ajoitus-ja-seksi/camilla-jatti-...
"Mies haluaa olla asiasta hiljaa, koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä." Mutta sinun mielesi hän sitten kuitenkin haluaa pahoittaa. Sillä sinun mielesihän on nyt pahoittunut.
Miehen logiikka ontuu.
Vai oletko sinä miehellesi "ei kukaan".
Alue: Aihe vapaa
No eiköhän se anoppi pahoita mielensä nyt jokatapauksessa (vissiin pahoitti jo?) että oiskohan sen sun miehesi aika kasvattaa pari ja ihan jutella sen äitinsä kanssa. Kun heidän välinen asia tuo nyt kuitenkin viime kädessä on. Ja ihan ilman sitä viiniä tai kaljaa.