Lue keskustelun säännöt.
Ollaan mieheni kanssa veloja. Anoppi ajattelee että minä estän miehen lisääntymisen.
07.10.2020 |
Raflaava otsikko kun koitin tiivistää, sori siitä. Kyseessä ei ensinnäkään ole anoppini, koska ei olla miehen kanssa naimisissa. Anoppikokelaasta voisi siis puhua. Lyhennän anopiksi.
Ollaan miehen kanssa päätetty olla lisääntymättä. Miehelle päätös oli itsestäänselvä, itse kipuilin asian kanssa pari vuotta kunnes ajatukseni selkiytyivät.
Sekä mun että mieheni äidit odottavat lisääntymistämme kuin kuuta nousevaa. On säästetty kaikki lastenvaatteet ja -kirjat sitä aikaa varten "kun teillä sitten joskus on ne kolme omaa pikkuista". Omalle äidilleni olen yrittänyt pehmeästi pohjustaa asiaa jo pari vuotta. Ensin ei uskonut, sitten pettyi, nyt alkaa tottua ajatukseen vaikkei siitä pidäkään. Sanottakoon että omalla äidilläni on jo lapsenlapsia, mutta kuulemma tyttären lapset on eri asia.
No, anoppini kysyi viinipäissään risteilyllä suoraan että onko lapsia tulossa ja koska jos on. Sanoin että ei ole tulossa kun ei kumpikaan haluta. Anoppi purskahti lohduttomaan itkuun. Pyysi kyllä tovin kuluttua anteeksi reaktiotaan, vaikka en siitä mitenkään suuttunutkaan.
Laastari tuli siis repäistyä, mutta nyt olen huomannut että asia vaivaa anopin päätä. Ongelmaksi koen sen, että kysymykset ja painostus kohdistuvat minuun, ei mieheeni. Kyselee kaksin ollessamme onko päätös varma yms. Kysymyksen muotoilu on aina muotoa: "kun SINÄ et halua niin onko se nyt sitten ihan varma--". Olen vastikään saanut päähäni ajatuksen että anopin mielestä minä olen se joka ei halua ja mies sopeutuu tilanteeseen. Tuntuu että hänen mielestään minä estän miehen lisääntymisen.
Kai pitäisi pyytää miestäni sanomaan äidilleen asiasta. Itseasiassa kaljapäissäni viikonloppuna tästä jo miehelle sanoinkin, mutta mies haluaa olla asiasta hiljaa koska ei halua pahoittaa kenenkään mieltä. Toivoo siis että asia unohtuu kun siitä ei puhuta.
Pahoittelen romaania. Kai piti johonkin saada avauduttua. Onko muilla ollut samantyyppistä tilannetta? Pidetäänkö päätöstä lisääntymisestä tai lisääntymättä jättämisestä enemmän naisen kun miehen heininä?
Vielä lisäyksenä että kun äitini ja anoppini keskustelivat yhdessä asiasta läsnäollessani, molemmat olivat sitä mieltä että mies kyllä rakastuu vauvaan synnärillä vaikka ei ensin olisi asiasta ollutkaan niin innoissaan. Mun mielestä pimeä ajatus lisääntyä miehen kanssa joka ei sitä aidosti itse halua.
Kommentit (565)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Sun ap kannattaa ottaa huomioon muutama asia:
-se että ei hanki omia lapsia tarkoittaa myös sitä, että sitten kun kaverisi alkavat tuleman mummoiksi, olet luopunut myös mummoudestasi
-vanhana kun olet eläkkeellä /heikkokuntoinen, kuka sinua tulee katsomaan? kaverisi voivat olla yhtä heikkoina
-vauvakuume tulee usein kuin samala kirkkaalta taivaalta. Toivottavasti se ei iske suhun ku oot 40v., tosin, sitä riskiä et voi välttää millään
-harva katuu omaa lastaan
-mietippä nyt oikeesti mitkä jutut sun elämän täyttää? mitkä on ne kiinnostavat jutut minkä vuoksi et halua lapsia? golf? matkustelu? tvn katselu?
-mies saattaa tehdä sulle temput: jättää sut ku oot 40 ja alkaa seukkaan jonkun 28veen kanssa ja eka vauva syntyy sitten vuoden sisään. miten kestäisit tämän? Tämähän olisi jopa todennäköistä erotilanteessa. miehet kun on niin vietävissä ja aidosti velat naiset harvassa. Lisäksi se, että moni nainen ei edes kysy mieheltä jos vauvaa haluaa: pillerit vaan pönttöön ja sit selitys: oho ne petti....
-että olepa ap nyt vaan realisti äläkä sinisilmäinen idealistiT. Been there, done that
Ihmeen kauan meni ensimmäiseen tämäntyppiseen kommenttiin. Tai itseasiassa eihän tämä ihan eka taida ollakaan.
Mieheni on ihan vapaa muuttamaan mielensä lapsiasiassa koska tahansa. Hän saa vaikka tänään lähteä etsimään lastensa äitiä, mikäli vauvakuume iskee.
Minä olen realisti oman elämäni suhteen. En hanki lapsia koska en niitä halua. Sinulle realismi tarkoittaa sitä, että haluat lapsia. Se on ihan ok. Sinä et ole minä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppien mielestä kaikki kurjuus on miniöissä, koska kultapojissa ei vaan voi olla vikaa. Lisäksi miehesi on tossukka, joka ei osaa pitää puoliasi.
Tätä vähän meinaan. Toisaalta anoppi ei muuten kyllä nosta poikiaan mitenkään jalustalle, kannustaa toki kyllä.
En kaipaa varsinaisesti mitään puolien pitämistä, ei olla anopin kanssa riidoissa tai huonoissa väleissä. Puhutaan myös muusta kuin tästä asiasta, mutta silloin tällöin anoppi ikään kuin sivulauseessa palaa aiheeseen ja sävy on aloituksessa mainitsemani.
Kai mies tosiaan voisi vaikka soittaa äidilleen ja sanoa että päätös ei ole vain minun vaan myös hänen. Ilmeisesti haluaa jotenkin suojella äitiään vaikenemalla.
Ap
Minulla herää tässä kaksi ajatusta.
Ensinnäkin miehillä on usein juuri tuo tapa että kun ei jostain puhuta , niin se " unohtuu". Näinhän ei käy vaan se ennemmin koteloituu tai jotain ja purkautuu sitten joskus ehkä ikävästikin.
Vaikka asia ei varsinaisesti anopillesi kuulukaan, on kyllä hyvin tavallista ja inhimillistä odottaa lapsenlapsia ja siinä mielessä olisi hyvä että mies sanoisi äidilleen että ei ole tulossa.
Anoppi voisi ryhtyä varamummoksi tms kun tulee selväksi että lapsenlapsia ei tule.
Toiseksi tulee kyllä mieleen sekin että jos lapsettomuus oli miehellesi itsestään selvää mutta kuitenkaan ei halua puhua äidilleen, niin onko kysymys siitä että itse asiassa mies ajattelee että ei NYT lapsia mutta kukapa tietää ehkä joskus kuitenkin ja siksi ei halua puhua mitään äidilleen.
Ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan mies joka on muuttanut mielensä tästä asiasta.
Se tässä on mielestäni piristävää, että ap ajattelee asiaa myös "anopin" näkökulmasta, vaikka asia ei sinänsä anopille kuulukaan. Kuitenkin nuo tunteet, joita anoppi tuntee on jotain inhimillistä kaipuuta.
On todella mukava huomata, että ap:lla on aitoa ymmärrystä toista kohtaan, eikä ei ole itseltään mitään pois. Eikä se tarkoita, että joutuisi nöyrtymään tai olemaan ylikiltti. Jos anoppi on yhtä fiksu, hän osaa varmaan ajan myötä antaa arvoa ap:n tavalle toimia.
Kunpa moni ottais mallia, tämä maailma olisi paljon parempi paikka elää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
😂😂😂
Joo katsotaan asiaa uudelleen kun olette noin 35v - ja teillä on pari lasta + farmariauto ja koira 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Sun ap kannattaa ottaa huomioon muutama asia:
-se että ei hanki omia lapsia tarkoittaa myös sitä, että sitten kun kaverisi alkavat tuleman mummoiksi, olet luopunut myös mummoudestasi
-vanhana kun olet eläkkeellä /heikkokuntoinen, kuka sinua tulee katsomaan? kaverisi voivat olla yhtä heikkoina
-vauvakuume tulee usein kuin samala kirkkaalta taivaalta. Toivottavasti se ei iske suhun ku oot 40v., tosin, sitä riskiä et voi välttää millään
-harva katuu omaa lastaan
-mietippä nyt oikeesti mitkä jutut sun elämän täyttää? mitkä on ne kiinnostavat jutut minkä vuoksi et halua lapsia? golf? matkustelu? tvn katselu?
-mies saattaa tehdä sulle temput: jättää sut ku oot 40 ja alkaa seukkaan jonkun 28veen kanssa ja eka vauva syntyy sitten vuoden sisään. miten kestäisit tämän? Tämähän olisi jopa todennäköistä erotilanteessa. miehet kun on niin vietävissä ja aidosti velat naiset harvassa. Lisäksi se, että moni nainen ei edes kysy mieheltä jos vauvaa haluaa: pillerit vaan pönttöön ja sit selitys: oho ne petti....
-että olepa ap nyt vaan realisti äläkä sinisilmäinen idealistiT. Been there, done that
En ole ap, mutta kerronpa mielipiteeni mummoudesta. Koska en halua lapsia enkä ole äitityyppiä, en halua myöskään lapsenlapsia enkä ole mummotyyppiä. Valitettavasti miehelläni on lapsia ja sieltä on nyt tulossa myös lapsenlapsia. Kauhistus velalle, ei voi mitään. Aikuiset lapset sentään vielä voin sietää, mutta pienet lapsenlapset, ei kiitos minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
Eli nuoria vielä...
Oletteko miettineet millaista elämä on lapsettomana keski-iän jälkeen? Nuorena voi tuntua houkuttelevalta, kun ei sitoudu mihinkään. Asiaa kannattaisi kuitenkin pohtia koko elämän todennäköinen pituus huomioiden. Saattaa olla edessä aika kurja ikääntyminen jos ei ole perhettäkään. Puolisokin voi kuolla, tai muuten vain tulla ero.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Sun ap kannattaa ottaa huomioon muutama asia:
-se että ei hanki omia lapsia tarkoittaa myös sitä, että sitten kun kaverisi alkavat tuleman mummoiksi, olet luopunut myös mummoudestasi
-vanhana kun olet eläkkeellä /heikkokuntoinen, kuka sinua tulee katsomaan? kaverisi voivat olla yhtä heikkoina
-vauvakuume tulee usein kuin samala kirkkaalta taivaalta. Toivottavasti se ei iske suhun ku oot 40v., tosin, sitä riskiä et voi välttää millään
-harva katuu omaa lastaan
-mietippä nyt oikeesti mitkä jutut sun elämän täyttää? mitkä on ne kiinnostavat jutut minkä vuoksi et halua lapsia? golf? matkustelu? tvn katselu?
-mies saattaa tehdä sulle temput: jättää sut ku oot 40 ja alkaa seukkaan jonkun 28veen kanssa ja eka vauva syntyy sitten vuoden sisään. miten kestäisit tämän? Tämähän olisi jopa todennäköistä erotilanteessa. miehet kun on niin vietävissä ja aidosti velat naiset harvassa. Lisäksi se, että moni nainen ei edes kysy mieheltä jos vauvaa haluaa: pillerit vaan pönttöön ja sit selitys: oho ne petti....
-että olepa ap nyt vaan realisti äläkä sinisilmäinen idealistiT. Been there, done that
En ole ap, mutta kerronpa mielipiteeni mummoudesta. Koska en halua lapsia enkä ole äitityyppiä, en halua myöskään lapsenlapsia enkä ole mummotyyppiä. Valitettavasti miehelläni on lapsia ja sieltä on nyt tulossa myös lapsenlapsia. Kauhistus velalle, ei voi mitään. Aikuiset lapset sentään vielä voin sietää, mutta pienet lapsenlapset, ei kiitos minulle.
Ei tätä voi verrata, sori vaan. Olet mummopuoli. Etkä kovin mukava sellainen
-vanhana kun olet eläkkeellä /heikkokuntoinen, kuka sinua tulee katsomaan? kaverisi voivat olla yhtä heikkoina
-että olepa ap nyt vaan realisti äläkä sinisilmäinen idealistiT. Been there, done that
Realisti vanhustenhoidosta kertoo, että lasten tekeminen ei ole automaatio siihen, että joku tulee katsomaan sinua vanhana. Ei tule, jos sukset on ristissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anoppien mielestä kaikki kurjuus on miniöissä, koska kultapojissa ei vaan voi olla vikaa. Lisäksi miehesi on tossukka, joka ei osaa pitää puoliasi.
Tätä vähän meinaan. Toisaalta anoppi ei muuten kyllä nosta poikiaan mitenkään jalustalle, kannustaa toki kyllä.
En kaipaa varsinaisesti mitään puolien pitämistä, ei olla anopin kanssa riidoissa tai huonoissa väleissä. Puhutaan myös muusta kuin tästä asiasta, mutta silloin tällöin anoppi ikään kuin sivulauseessa palaa aiheeseen ja sävy on aloituksessa mainitsemani.
Kai mies tosiaan voisi vaikka soittaa äidilleen ja sanoa että päätös ei ole vain minun vaan myös hänen. Ilmeisesti haluaa jotenkin suojella äitiään vaikenemalla.
Ap
Minulla herää tässä kaksi ajatusta.
Ensinnäkin miehillä on usein juuri tuo tapa että kun ei jostain puhuta , niin se " unohtuu". Näinhän ei käy vaan se ennemmin koteloituu tai jotain ja purkautuu sitten joskus ehkä ikävästikin.
Vaikka asia ei varsinaisesti anopillesi kuulukaan, on kyllä hyvin tavallista ja inhimillistä odottaa lapsenlapsia ja siinä mielessä olisi hyvä että mies sanoisi äidilleen että ei ole tulossa.
Anoppi voisi ryhtyä varamummoksi tms kun tulee selväksi että lapsenlapsia ei tule.Toiseksi tulee kyllä mieleen sekin että jos lapsettomuus oli miehellesi itsestään selvää mutta kuitenkaan ei halua puhua äidilleen, niin onko kysymys siitä että itse asiassa mies ajattelee että ei NYT lapsia mutta kukapa tietää ehkä joskus kuitenkin ja siksi ei halua puhua mitään äidilleen.
Ei olisi ensimmäinen eikä toinenkaan mies joka on muuttanut mielensä tästä asiasta.
Mies laskee päivä vasektomiaan joten en usko että on asiassa epäröivällä kannalla. Voi toki ollakin, enkä minä ole estämässä asiaa jos hän päättääkin haluta lisääntyä. Minun kanssani se ei tule tapahtumaan.
Mies on kyllä sanonut äidilleen oman kantansa asiaan, mutta anopin kanta on se että ongelma on miniäkokelas joka ei halua. Siitä tässä aloituksessa siis keskustelen ja avaudun.
Ja vielä siis se että ymmärrämme molemmat surun siitä että lapsenlapsia ei tule. Anopilla kyllä kuitenkin tosiaan on muitakin lapsia, joten meidän lapsettomuutemme ei tuomitse häntä automaattisesti lapsenlapsettomuuteen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
😂😂😂
Joo katsotaan asiaa uudelleen kun olette noin 35v - ja teillä on pari lasta + farmariauto ja koira 😂
Jep. Moni 40 v volvoäiti on ex-vela
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
😂😂😂
Joo katsotaan asiaa uudelleen kun olette noin 35v - ja teillä on pari lasta + farmariauto ja koira 😂
Anoppikokelasko se siellä? :D
Ap
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet millaista elämä on lapsettomana keski-iän jälkeen? Nuorena voi tuntua houkuttelevalta, kun ei sitoudu mihinkään. Asiaa kannattaisi kuitenkin pohtia koko elämän todennäköinen pituus huomioiden. Saattaa olla edessä aika kurja ikääntyminen jos ei ole perhettäkään. Puolisokin voi kuolla, tai muuten vain tulla ero.
Ollaan mietitty asia niin, että elämässä ei kannata tehdä yhtään mitään mullistavia päätöksiä varmuuden vuoksi. Ei siis hankita lapsia siksi, että joskus myöhemmin on mahdollista että kaduttaa jos ei hankittu. On iso mahdollisuus että ei kaduta. Pidän sitä muutenkin todennäköisempänä.
Ajattelen että lapsia kannattaa hankkia jos niitä haluaa. Ei vanhuuden varaksi vaikka ei haluaisikaan.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi tarkennus kiitos! Kun mainitsit, että kipuilit asian kanssa pari vuotta, niin tapahtuiko se tämän suhteen aikana, vai jo aikaisemmin? Eli olisitko halunnut joskus lapsia ylipäätään, mutta muuttanut sitten mielesi, vai muuttuiko mielesi tässä suhteessa, koska mies halunnut?
Hyvä kysymys. Olen ollut vela koko ikäni, mutta kun tauluun tuli 25 vuotta alkoi asia pyöriä yhtäkkiä päässä. Kai se oli sitä biologisen kellon tikitystä sitten, kaveritkin alkoivat lisääntyä ja ihmiset vihjailla meidän lisääntymisestämme. Haluanko sittenkin? Olenko varma etten halua? Mitä jos haluaisinkin sitten kun on liian myöhäistä?
Reilun vuoden nuo hommat välillä ahdistivat, mutta nyt olen velampi kuin koskaan. Eli jos mies muuttaisikin mielensä, ero olisi edessä.
Ap
Mutta jos mies olisikin halunnut lapsia, sinulle se olisi passannut siinä kipuiluvaiheessa?
Ei. Olin myös kipuiluvaiheessa hyvin vahvasti kallistunut ei:n puolelle.
Ap
Sun ap kannattaa ottaa huomioon muutama asia:
-se että ei hanki omia lapsia tarkoittaa myös sitä, että sitten kun kaverisi alkavat tuleman mummoiksi, olet luopunut myös mummoudestasi
-vanhana kun olet eläkkeellä /heikkokuntoinen, kuka sinua tulee katsomaan? kaverisi voivat olla yhtä heikkoina
-vauvakuume tulee usein kuin samala kirkkaalta taivaalta. Toivottavasti se ei iske suhun ku oot 40v., tosin, sitä riskiä et voi välttää millään
-harva katuu omaa lastaan
-mietippä nyt oikeesti mitkä jutut sun elämän täyttää? mitkä on ne kiinnostavat jutut minkä vuoksi et halua lapsia? golf? matkustelu? tvn katselu?
-mies saattaa tehdä sulle temput: jättää sut ku oot 40 ja alkaa seukkaan jonkun 28veen kanssa ja eka vauva syntyy sitten vuoden sisään. miten kestäisit tämän? Tämähän olisi jopa todennäköistä erotilanteessa. miehet kun on niin vietävissä ja aidosti velat naiset harvassa. Lisäksi se, että moni nainen ei edes kysy mieheltä jos vauvaa haluaa: pillerit vaan pönttöön ja sit selitys: oho ne petti....
-että olepa ap nyt vaan realisti äläkä sinisilmäinen idealistiT. Been there, done that
En ole ap, mutta kerronpa mielipiteeni mummoudesta. Koska en halua lapsia enkä ole äitityyppiä, en halua myöskään lapsenlapsia enkä ole mummotyyppiä. Valitettavasti miehelläni on lapsia ja sieltä on nyt tulossa myös lapsenlapsia. Kauhistus velalle, ei voi mitään. Aikuiset lapset sentään vielä voin sietää, mutta pienet lapsenlapset, ei kiitos minulle.
Ei tätä voi verrata, sori vaan. Olet mummopuoli. Etkä kovin mukava sellainen
Eli ainoa ratkaisuni on nyt vaan surra etten koskaan tehnyt omia lapsia, enkä voi sen takia saada lapsenlapsia? Vaikka kumpiakaan en halua.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet millaista elämä on lapsettomana keski-iän jälkeen? Nuorena voi tuntua houkuttelevalta, kun ei sitoudu mihinkään. Asiaa kannattaisi kuitenkin pohtia koko elämän todennäköinen pituus huomioiden. Saattaa olla edessä aika kurja ikääntyminen jos ei ole perhettäkään. Puolisokin voi kuolla, tai muuten vain tulla ero.
Eli nyt pitäisi väkisin ja vastentahtoisesti hankkiutua raskaaksi siltä varalta, että joskus myöhemmin kaduttaisi lapsettomuus? Ei kuulosta kovin reilulta lastakaan kohtaan. Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus syntyä haluttuna.
Tulee mieleen vela-pariskunta, jonka mies alkoi tahtomaan lasta, kun molemmat olivat yli 40 v. Yrittivät. Usean keskenmenon jälkeen ovat edelleen lapsettomia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minkä ikäisiä olette?
Lähempänä kolmea- kuin kahtakymppiä molemmat.
Ap
😂😂😂
Joo katsotaan asiaa uudelleen kun olette noin 35v - ja teillä on pari lasta + farmariauto ja koira 😂
Anoppikokelasko se siellä? :D
Ap
Varmaan vaan ihan realisti, joka on nähny noita vannoutuneiden velojen (ikä alkaa kakkosella) elämäntarinoita kymmenien vuosien päästä.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko miettineet millaista elämä on lapsettomana keski-iän jälkeen? Nuorena voi tuntua houkuttelevalta, kun ei sitoudu mihinkään. Asiaa kannattaisi kuitenkin pohtia koko elämän todennäköinen pituus huomioiden. Saattaa olla edessä aika kurja ikääntyminen jos ei ole perhettäkään. Puolisokin voi kuolla, tai muuten vain tulla ero.
Olen miettinyt, olen jo yli 50 enkä vieläkään halua lapsia ja olen erittäin tyytyväinen ettei niitä ole. Minulla on erittäin hyviä ja rakkaita ystäviä ja sisaruksia. Silti ei ole haitannut ollenkaan, etten ole tavannut heitäkään nyt korona-aikaan. Kaikki eivät ole niin läheisriippuvaisia.
Vierailija kirjoitti:
Tulee mieleen vela-pariskunta, jonka mies alkoi tahtomaan lasta, kun molemmat olivat yli 40 v. Yrittivät. Usean keskenmenon jälkeen ovat edelleen lapsettomia.
Eli eivät olleet veloja, vaan nainen halusi lapsia ja mies pitkitti päätöstään liian pitkään.
Ap
Eiköhän se mies vielä hanki ne lapset äidilleen eli vaihtaa vaimoa kun sopiva tulee kohdalle.