Jos tietäisit saavasi vammaisen lapsen, harkitsisitko adoptiota?
Harkitaan miehen kanssa toista lasta. Molemmilla ikää yli 40v. Mies haluaa lasta enemmän kuin mä eikä tunnu ihan ymmärtävän riskejä. Itseäni pelottaa raskauden/synnytyksen komplikaatiot ja lisäksi pelottaa ihan h****tisti vammaisen lapsen mahdollisuus. En halua enkä aio viettää koko loppuelämää omaishoitajana.
Tehtäisiin toki kaikki sikiödiagnostiikat ja seulat, mukaan lukien verestä otettava nipt. En kuitenkaan varmaan pystyisi tekemään aborttia jos lapsi olisi vammainen niin suunnittelen, että antaisin hänet sitten adoptioon joillekin vanhemmille, jotka haluaa vauvan vammasta huolimatta.
Mies ei innostu adoptiosta. Enkä ole siis vielä edes raskaana. Mutta tietääkö joku voiko lapsen antaa jo vauvana adoptioon vamman takia siltä varalta että niin kävisi? Tietenkin kaikki voi mennä hyvinkin.
Kommentit (186)
Lisäksi mietin, mistä kaikesta tuo nykyinen alakoululainen joutuisi luopumaan jos perheeseen tulisi vaikeasti vammainen sisarus. Vanhempien huomiosta, rauhasta ja matkustamisesta ainakin.
Kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta tiedän omat voimavarani eikä musta olisi erityislapsen vanhemmaksi. En vaan halua omistaa koko elämääni vammaisen hoitamiselle, kun voisin välttää sen tyytymällä yhteen lapseen.
Ainoa syy siis miksi edes harkitsen tätä on se, että mies haluaa ja hän on hyvä mies.
Nyt sanon, että voisin harkita. Tositilanteessa saattaisin ajatella ihan toisin eli varmaankin pitäisin lapsen ja tekisin kaikkeni sopeutuakseni tilanteeseen.
Joku downs on sellainen minkä kohdalla myönnän vajavaisuuteni. Ei minusta olisi sellaisen vanhemmaksi. Jos taas kyse olisi jostain cp-vammaisuudesta niin se ei haittaisi.
Entä jos lapsi vammautuu auto-onnettomuudessa tms..laitokseen vaan? Ihan vaan vinkkinä älkää tehkö lasta. Eläkää itsekkäästi niinkuin tähänkin asti. Kyllä se abortti on paljon helpompi kuin adoptio.
Vierailija kirjoitti:
WTF!!! Ihan uskomaton ajatusmaailma.
Mikä tässä on uskomatonta? Tiedän omat voimavarani ja terveenkin lapsen kasvattaminen vie paljon voimia, puhumattakaan loppuelämän naista vammaisen lapsen omaishoitajana. Ap
Ei kaikenlainen elämä ole ihmisarvoista elämää. Olisitko itse valmis elämään vaikeasti vammautuneena?
Nyt äkkiä kohti Hesperiaa ja lääkitys kuntoon, et kyllä jumala.ta voi olla tosissasi.
Vierailija kirjoitti:
Lisäksi mietin, mistä kaikesta tuo nykyinen alakoululainen joutuisi luopumaan jos perheeseen tulisi vaikeasti vammainen sisarus. Vanhempien huomiosta, rauhasta ja matkustamisesta ainakin.
Kuulostaa varmaan ihan kamalalta, mutta tiedän omat voimavarani eikä musta olisi erityislapsen vanhemmaksi. En vaan halua omistaa koko elämääni vammaisen hoitamiselle, kun voisin välttää sen tyytymällä yhteen lapseen.
Ainoa syy siis miksi edes harkitsen tätä on se, että mies haluaa ja hän on hyvä mies.
Ei sinun tarvitse suostua toiseen lapseen vain siksi, että mies haluaa. Olkoon vaikka kuinka hyvä mies.
Miehet eivät todellakaan tunnu ymmärtävän niitä riskejä, joita nelikymppisen raskauteen voi liittyä.
Itse tekisin abortin. Jos seuloista huolimatta syntyisi vammaisena, niin pitäisin itse ja rakastaisin.
Vierailija kirjoitti:
Entä jos lapsi vammautuu auto-onnettomuudessa tms..laitokseen vaan? Ihan vaan vinkkinä älkää tehkö lasta. Eläkää itsekkäästi niinkuin tähänkin asti. Kyllä se abortti on paljon helpompi kuin adoptio.
Ei vaan sitten se on eri, koska hän on jo olemassa. Mutta tän ikäisenä vammaisen lapsen riski on suurempi ja sen voisi välttää olemalla hankkimatta sitä lasta. Miehelle on vaan iskenyt ihan valtava vauvakuume eikä muusta enää puhukaan. Ap
Kyllä suoraan sanoen voisin harkita. Kai sitä pitäisi olla tosi hyvä ihminen jos kerran lasta on valmis tekemään, että pitäisi ottaa vaan kiitollisena vastaan mitä sieltä tulee, mutta en lopulta tiedä olisiko suurin osa tosipaikan tullen niin hyviä ihmisiä. Se on helppo sanoa jos on jo saanut niitä terveitä lapsia. Harva haaveilee lapsista niin että siihen ei kuulu myös se että ne joskus itsenäistyvät ja oppivat elämään omillaan.
Jos ryhdyn yrittämään lapsia niin otan kyllä kaikki mahdolliset seulat ja testit mitä saa. En ainakaan AP tuomitsisi sinua jos tilanne eteen tulisi. Tosin kannattaa varautua siihen että jotkut lähipiiristäsi saattavat niin tehdä.
Abortti todellakin ja nopeeta. Mähän en vammaista lasta synnyttäisi.
Ihan turha miettiä mitä jos jos. Mitä jos lapsi onkin terve? Mitä jos itse vammaudut? Mitä jos miehesi löytää toisen ja haluaakin erota? Ihan turha jossitella.
En missään nimessä. Harkitsisin kyllä aborttia mikäli vammaisuus selviäisi riittävän aikaisessa vaiheessa, mutta jos lapsi syntyy niin hän on sitten minun lapseni, kävi kuinka kävi.
Vierailija kirjoitti:
Nyt äkkiä kohti Hesperiaa ja lääkitys kuntoon, et kyllä jumala.ta voi olla tosissasi.
Todellakin olen. Oon ymmärtänyt että adoptio jonossa on ihmisiä jotka on valmiita hyväksymään myös esim down-lapsen. Mikä tästä tekisi pahemman kuin "tavallisesta" adoptiosta jossa vanhemmat katsovat ettei voinat/taidot riitä lapsen kanssa selviytymiseen?
Ap
Eihän se vamma yleensä ole syntyessä tiedossa vaan selviää myöhemmin, kun lapsi ei kehity kuten ikäisensä. Diagnoosin saaminen voi viedä aikaa jopa vuosia. Siinäkö vaiheessa tuuppaat lapsen ulos perheestä ja kotoa?
Päätimme miehen kanssa kummankin raskauden alussa, että jos seulonnoissa näkyy vammainen lapsi, abortoidaan.
En tekisi missään nimessä. Työskentelen erittäin vaikeasti kehitysvammaisten ihmisten kanssa, ja olen siis nähnyt heidän arkeaan. Moni on matkustellut, suurinosa on onnellisia ja iloisia, moni muuttaa heti tullessaan täysi-ikäiseksi omaan kotiin (ryhmäkotiin). Ihan täysvertaista elämää kaikilla.
Toki on varmasti raskaampaa kuin ei-kehitysvammaisen lapsen vanhemmalla, mutta aika hyvin yhteiskunta pitää huolta.
Vierailija kirjoitti:
Päätimme miehen kanssa kummankin raskauden alussa, että jos seulonnoissa näkyy vammainen lapsi, abortoidaan.
Ap ei kysynyt sitä vaan jos seulonnoista huolimatta lapsi on vammainen.
WTF!!! Ihan uskomaton ajatusmaailma.