Jos tietäisit saavasi vammaisen lapsen, harkitsisitko adoptiota?

Kehitysvammat selviää aika usein vasta siinä vaiheessa kun lapsella ei sujukkaan koulussa. Ei kaikki vammaisuus näy päälle päin.

Kannattaa lukea Mianna Meskuksen väitöskirja Elämän tiede. Sen jälkeen, viimeistään, suhtautuu kriittisesti sikiöseulointoihin ja ihmisen teknologis-biologiseen hallintaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsi vammautuu auto-onnettomuudessa tms..laitokseen vaan? Ihan vaan vinkkinä älkää tehkö lasta. Eläkää itsekkäästi niinkuin tähänkin asti. Kyllä se abortti on paljon helpompi kuin adoptio.

Ihan eri asia, abortista ei kukaan kärsi, taino ehkä se raskaanaoleva, mutta alkio ei vielä ymmärrä mistään mitään, eikä ole vielä kehittynyt lapseksi asti.

Muttajoo, joko pitää voida tehdä abortti tai sitten elää vammaisen lapsen kanssa, tuo että laittaisi sitten muiden huoleksi sen tekemänsä lapsen, on ihan sairas ajatus. Mitä jos vain adoptoisit itse ei-vammaisen lapsen?

Voisinkin hyvin adoptoida vähän vanhemman ei-vammaisen lapsen mutta oon ymmärtänyt että tarjolla lähinnä vammaisia ja prosessi on pitkä ja raskas. Mies taas haluaa kokea että lapsi on biologisesti hänen "biologinen perillinen", ei halua adoptoida. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsi vammautuu auto-onnettomuudessa tms..laitokseen vaan? Ihan vaan vinkkinä älkää tehkö lasta. Eläkää itsekkäästi niinkuin tähänkin asti. Kyllä se abortti on paljon helpompi kuin adoptio.

Ihan eri asia, abortista ei kukaan kärsi, taino ehkä se raskaanaoleva, mutta alkio ei vielä ymmärrä mistään mitään, eikä ole vielä kehittynyt lapseksi asti.

Muttajoo, joko pitää voida tehdä abortti tai sitten elää vammaisen lapsen kanssa, tuo että laittaisi sitten muiden huoleksi sen tekemänsä lapsen, on ihan sairas ajatus. Mitä jos vain adoptoisit itse ei-vammaisen lapsen?

Voisinkin hyvin adoptoida vähän vanhemman ei-vammaisen lapsen mutta oon ymmärtänyt että tarjolla lähinnä vammaisia ja prosessi on pitkä ja raskas. Mies taas haluaa kokea että lapsi on biologisesti hänen "biologinen perillinen", ei halua adoptoida. Ap

Sun miehellä on niin paha ikäkriisi että se vielä lähtee jonkun nuoremman matkaan, perustaa uuden perheen ja jättää sut sen iltatähden kanssa selviytymään miten tykkäät. Jaksatko sen sitten?

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä jos lapsi vammautuu auto-onnettomuudessa tms..laitokseen vaan? Ihan vaan vinkkinä älkää tehkö lasta. Eläkää itsekkäästi niinkuin tähänkin asti. Kyllä se abortti on paljon helpompi kuin adoptio.

Ihan eri asia, abortista ei kukaan kärsi, taino ehkä se raskaanaoleva, mutta alkio ei vielä ymmärrä mistään mitään, eikä ole vielä kehittynyt lapseksi asti.

Muttajoo, joko pitää voida tehdä abortti tai sitten elää vammaisen lapsen kanssa, tuo että laittaisi sitten muiden huoleksi sen tekemänsä lapsen, on ihan sairas ajatus. Mitä jos vain adoptoisit itse ei-vammaisen lapsen?

Voisinkin hyvin adoptoida vähän vanhemman ei-vammaisen lapsen mutta oon ymmärtänyt että tarjolla lähinnä vammaisia ja prosessi on pitkä ja raskas. Mies taas haluaa kokea että lapsi on biologisesti hänen "biologinen perillinen", ei halua adoptoida. Ap

Sun miehellä on niin paha ikäkriisi että se vielä lähtee jonkun nuoremman matkaan, perustaa uuden perheen ja jättää sut sen iltatähden kanssa selviytymään miten tykkäät. Jaksatko sen sitten?

Ehkä paras ratkaisu olisikin se, että mies jo tässä vaiheessa katsoo itselleen nuoremman ja tekee sen kanssa sen lapsen.

Jos synnytyksessä tai pian sen jälkeen selviäisikin, että lapsi on vammainen ja antaisit sen adoptioon, niin mitä sanoisit asiasta nykyiselle lapsellesi? Miten selittäisit vauvan poisantamisen? "Ei äiti halunnutkaan pikkuveljeäsi/-siskosi, koska se oli viallinen."?

Vierailija kirjoitti:

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Kyllä, koska en koe että voimavarani riittäisivät hoitamiseen Ap

Jos synnytyksessä tai pian sen jälkeen selviäisikin, että lapsi on vammai nen ja antaisit sen adoptioon, niin mitä sanoisit asiasta nykyiselle lapsellesi? Miten selittäisit vauvan poisantamisen? "Ei äiti halunnutkaan pikkuveljeäsi/-siskosi, koska se oli viallinen."?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se vamma yleensä ole syntyessä tiedossa vaan selviää myöhemmin, kun lapsi ei kehity kuten ikäisensä. Diagnoosin saaminen voi viedä aikaa jopa vuosia. Siinäkö vaiheessa tuuppaat lapsen ulos perheestä ja kotoa?

En tiedä mitä sitten tekisin. Tulisi varmaan avioero jotta saisin levätä edes osan ajasta ja antaa huomiota myös sille jo olemassa olevalle ihanalle lapselle. Olen jo kokenut kerran miten omaan lapseen rakastuu niin jos lapsen ehtisi pitää ennen kuin vamma selviää, luopuminen voisi olla erittäin vaikeaa, jopa mahdotonta.

Ja puhun siis siitä että sikiödiagnostiikasya selviäisi että on vammainen, niin alkaisin järjestää adoptioon antamista jo heti synnäriltä. Mies on tästä eri mieltä. Haluaisi, että yrittämällä yritettäisiin ja sitten vaan otetaan vastaan mitä tulee jos tulee.

No minä en voi samaistua tuohon, että jos lapsi osoittautuisi synnärillä yllättäen ja seuloista huolimatta vammaiseksi, alkaisin järjestellä adoptiota. Minä olen terveiden lasten äiti, mutta esikoisena syntyi täysiaikaisena, mutta todella pienenä. Mitään ilmeistä syytä pienelle koolle ei heti löytynyt, niin lääkärit tutkivat, johtuisiko pieni koko kehitysvammaisuudesta. Tuo prosessi kesti pari päivää, ja olivathan ne pitkiä päiviä, mutta kertaakaan en ajatellut adoptiota tai mitään sinne päinkään. Sydämeni oli pakahtua rakkaudesta, kun katsoin lastani. Kun lääkärit alkoivat puhua noiden vammaisuusseulojen tekemisestä, minua pelotti, mutta sanoin lapselleni, että me selviämme mistä vaan, tulee sieltä mikä "tuomio" vaan. Mikään maailmassa ei ollut minulle niin tärkeää kuin tuo pieni ja heiveröinen lapseni. Olisin tehnyt hänen eteen mitä tahansa, ja tekisin edelleen. Esikoiseni osoittautui onneksi täysin terveeksi.

Mutta meitä on erilaisia. Ja minäkin abortoisin varmaan vammaisen sikiön. Mutta en voisi kuvitella antavani synnyttämääni lasta pois, vaikka tällä olisi mitä tahansa.

Eiköhän teillä lastentekojuna jo mennyt. Et selvästikään halua toista lasta ja miehen toiveiden takia ei kannata, olisitte hommanneet silloin kun aikaa oli ja riskit pienemmät kun sinua niin pahasti pelotta 40+ raskaus.

Ymmärtäisin paremmin jos teillä jommallakummalla olisi joku perinnöllinen sairaus mutta kun vaikuttaa siltä että pelkäät vain ikäsi puolesta, sinulla ei selvästi ole voimia ruveta vanhemmaksi toiselle lapselle, oli sitten oma tai adoptoitu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Kyllä, koska en koe että voimavarani riittäisivät hoitamiseen Ap

Älä sitten tee lasta. Niin yksinkertaista. 

Onko tämä trollialoitus? Miksi et halua uskoa sinulle tarjottuja näkökulmia ja hyviä neuvoja? Miksi vänkäät?

Olet aikuinen ihminen. Onko sinulle täysin mahdoton ajatus, että puhuisit asiasta miehesi kanssa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Kyllä, koska en koe että voimavarani riittäisivät hoitamiseen Ap

Se että sanot noin, ei tarkoita että noin tekisit. Äärimmäisen harva antaa lastaan adoptioon ja heistäkin suurin osa on terveitä lapsia.

Harva antaa pois lasta, jota on 9 kk odottanut, sitten synnyttänyt ja mahdollisesti kuukausia tai vuosia hoitanut. Ei lapsen otsassa lue vammaisuutta vaan se selviää tyypillisesti vasta ajan kuluessa.

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvammat selviää aika usein vasta siinä vaiheessa kun lapsella ei sujukkaan koulussa. Ei kaikki vammaisuus näy päälle päin.

Tätä en ollutkaan osannut ajatella. Ehkä jos lapsi kehittyy muuten normaalisti kouluikään saakka, vamma ei ole niin paha että sen takia joutuisi jäämään loppuelämäkseen omaishoitajaksi. Ap

Viittitkö ap yhtään miettiä, miltä siitä lapsesta tuntuu, kun tietää teidän hylänneen vammaisuuden vuoksi? Vain terveenä olisi ollut tervetullut. Hän saa myös tietää teidän henkilöllisyyden ja voi 18 vuoden päästä olla ovellanne kysymässä. Sittenkö sanot, että otit riskin koska hyvä mies halusi terveen perillisen ja teitte kaikki testit ja olit etukäteen päättänyt, että vammaisen annat adoptioon? Vai valehtelisitko? Miten selität asian nykyiselle lapselle: vauva annetaan pois, koska siitä olisi liikaa vaivaa? Viet häneltä mahdollisuuden ainoaan sisarussuhteeseen, joka hänellä olisi ollut. Millaisen moraalisen mallin annatte nykyiselle lapsellenne? Mitä jos hänelle tulee sairautta, pelkääkö hän, että hänetkin annetaan pois? Mitä vastaatte ystäville ja sukulaisille? Entä mihin perustat ajatuksesi, että vammainen lapsesi adoptoitaisiin? Ethän tiedä edes, mistä olisi kyse. Ehkä hän viettäisikin elämänsä laitoksessa ilman perhettä. Et voi sitä tietää tai päättää.

Minusta sinun kannattaisi ottaa paremmin selvää, millaiset riskit ovat oikeasti yleisimpiin sairauksiin / vammautumiseen ja millaista elämä on niiden kanssa perheelle ja yksilölle itselleen. Huomasin, ettet huomannut huolestua perinnöllisistä sairauksista, joita sinä ja miehesi kannatte. Kaikilla meillä on riski. 

Olen itse vaikeasti liikuntavammainen, mutta järki pelaa, kuten muillakin ihmisillä ja nyt aloitin yliopisto-opinnot. Liikun pyörätuolilla ja tarvitsen apua vähän kaikissa arjen toiminnoissa. Oma mielipiteeni on se, ettei vammaista lasta kannata tähän maailmaan tuoda. Tähän on pari syytä.

Ensimmäinen on se, ettei koskaan voi tietää, millaiseksi vamma muodostuu ja tuleeko joitain liitännäissairauksia. Olen itse muutaman vuoden joutunut kärvistelemään hirveissä vammasta johtuvista kivuissa, jotka samalla veti psyykkisen terveydenkin nollille ja toimintakyky oli olematon. (Nykyään mulla on ihonalainen lääkepumppu, joten kipuja ei onneksi ole.) Onko se oikeasti elämisen arvoista elämää saada joka päivä useita kipukohtauksia ja oksennella, kun pitää syödä vahvoja kipulääkkeitä? Ei. Toki voi olla, ettei vammasta aiheudu juurikaan kärsimystä/kipua, mutta jos vamman vuoksi joutuu kokemaan päivittäisiä kipuja, niin on se aika hirveää. 

Toinen liittyy tämän yhteiskunnan asenteisiin vammaisia kohtaan. Lapsena tod.näk. voi saada parempaa kohtelua, kun terapiat pyörii yms., mutta näin aikuisena saa välillä taistella oikeasti toimintakyvylle välttämättömästä fysioterapiasta, avustajista sekä asumisesta. Byrokratian kiemurat tulevat tutuiksi. Lisäksi vammaisena voi olla hankalampaa työllistyä ja monet vammaiset elävät käytännössä tuilla koko elämänsä, kun sopivaa työtä ei löydy tai et pääse minnekään töihin, vaikka haet hirveästi töitä. Itse olen ystäviltäni kuullut huonoa vammaisten asumispalveluista, sillä niissä mennään yleensä raha edellä ja esim. vessaan ja suihkuun pääsyä joutuu odottamaan kohtuuttoman kauan. Tod.näk. tulevaisuudessa yksityiset palvelutalot tulevat  lisääntyvät ja osa vammaisista ei voi asua muualla kuin palveluasumisessa. Yhteiskunnassa lisääntynyt tulos tai ulos -ajattelumalli näkyy vahvasti myös vammaisten elämässä ja muiden ihmisten asenteissa vammaisia kohtaan. Minuakin on yhteiskunnan l.oiseksi ja ehdotettu tekemään i.ts.a-ri, kun elämälläni ei ole samalla lailla arvoa kuin muiden elämällä.

 Jos koronan takia joudutaan leikkaamaan esim. sosiaalipalveluista, se vaikuttaa paljon myös vammaisten elämään, sillä suuri osa vammaisista on toisten ihmisten sekä yhteiskunnan armoilla. Myöskin vuosien ja vuosikymmenten kuluessa asenne heikompia kohtaan voi muuttua radikaalistikin. Voiko siis luottaa siihen, että yhteiskunta kyllä huolehtii? Kuten mainitsin aiemmin, olen jo nyt huomannut sellaista ajattelutapaa, että jos et ole tuottoisa yhteiskunnalle, sinulla on vähemmän arvoa kuin muilla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Kyllä, koska en koe että voimavarani riittäisivät hoitamiseen Ap

Älä sitten tee lasta. Niin yksinkertaista. 

Onko tämä trollialoitus? Miksi et halua uskoa sinulle tarjottuja näkökulmia ja hyviä neuvoja? Miksi vänkäät?

Olet aikuinen ihminen. Onko sinulle täysin mahdoton ajatus, että puhuisit asiasta miehesi kanssa?

Ei ole muusta kuin miehen kanssa puhuttukaan kuukausiin kuin vauvasta. Hän ajattelee että murehdin turhaan kaikkea mitä voi tapahtua kun kaikki voi mennä hyvinkin. Niinhän se voikin, mutta helppo miehen on sitä lasta haluta kun kaikki riskit kohdistuvat minuun tai vauvaan, tuntuu ettei ota niitä vauvakuumeessaan yhtään vakavasti.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kehitysvammat selviää aika usein vasta siinä vaiheessa kun lapsella ei sujukkaan koulussa. Ei kaikki vammaisuus näy päälle päin.

Tätä en ollutkaan osannut ajatella. Ehkä jos lapsi kehittyy muuten normaalisti kouluikään saakka, vamma ei ole niin paha että sen takia joutuisi jäämään loppuelämäkseen omaishoitajaksi. Ap

Ei kenenkään tartte vastoin tahtoa ruveta omaishoitajaksi. Mutta on aivan tavallista, että vammaisuutta ei voi todeta vastasyntyneestä. Heitätkö ulos talosta lapsen, johon olet kiintynyt? Sanotko isommalle, että niin teet hänellekin, jos hän vammautuu?

Tuskin kukaan lähtee lasta toivomaan sillä ajatuksella, että ei haittaa vaikka tulisi todella vaikeavammainen, agressiivinen lapsi.

Älä suostu toiseen lapseen, jos se on sinulle niin vaikea paikka. Onhan se totta että jonkunlainen riski on aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Antaisit vammaisen lapsen adoptioon?

Kyllä, koska en koe että voimavarani riittäisivät hoitamiseen Ap

Älä sitten tee lasta. Niin yksinkertaista. 

Onko tämä trollialoitus? Miksi et halua uskoa sinulle tarjottuja näkökulmia ja hyviä neuvoja? Miksi vänkäät?

Olet aikuinen ihminen. Onko sinulle täysin mahdoton ajatus, että puhuisit asiasta miehesi kanssa?

Ei ole muusta kuin miehen kanssa puhuttukaan kuukausiin kuin vauvasta. Hän ajattelee että murehdin turhaan kaikkea mitä voi tapahtua kun kaikki voi mennä hyvinkin. Niinhän se voikin, mutta helppo miehen on sitä lasta haluta kun kaikki riskit kohdistuvat minuun tai vauvaan, tuntuu ettei ota niitä vauvakuumeessaan yhtään vakavasti.

Ap

Et taida oikeasti edes haluta vauvaa ja voi hyvin olla, ettet edes tulisi raskaaksi. Mitä mies siitä tuumaisi?