Millenniaalien burnout

En vielä lukenut juttua, tai kenties olen lukenut jo...

Mutta luulen, että kaikki ei ymmärrä, että milleniaalit kokevat ihan wanhoja kunnon oikeita ongelmiakin. Ei elämä ole pelkkää tekokynnen katkeilua ja Instagramin kaatumista meilläkään... On työpaikkakiusaamista, kohtuuttomia pomoja, epäoikeudenmukaisia potkuja jne.

Mun äiti sanoi suoraan että jos olisi -89 tiennyt minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan 2000-luvulla, ei olisi tehnyt minua. Sanoo että sydän särkyy kun katsoo minun taisteluani raskaan työelämän ja mielenterveysongelmien kanssa. Tiedostaa sen, että meidän nuorten elämä tulee menemään yhä huonompaan suuntaan. Mm. eläkkeet jäävät haaveeksi. 

Luin nyt jutun, tosin samanlainen juttu taisi olla jossain muussakin mediassa...no kuitenkin.

Sanoisin, että tuollaiset "voisin olla jossain muualla"-ajatukset heräävät silloin, kun olen pitkittyneesti tyytymätön tilanteeseeni ja/tai en näe nykytilassa tulevaisuutta. Sitten aukeaa Avoimet työpaikat.

En kuitenkaan sanoisi, että olisin kyvytön pysähtymään ja arvostamaan asioita, jotka ovat hyvin tai ihan ok.

Minä kohta 30 ja ensimmäinen uupumus takana. Joka suunnasta tuleva paine täydellisyyteen ja itsensä optimointiin sen lisäksi, että pidän huolta läheisestä ihmisestä, johti tähän. Aina pitäisi suostua kaikkeen, olla saatavilla 247. Jos ei tee täydellistä jälkeä, on seuraava tulossa tilalle yrittämään sitä. Vapaa-aika on valjastettu sille, että palautuu seuraavaa työpäivää varten, se ei suinkaan ole oman elämän elämistä varten. Ja jos joku harrastus sattuu olemaan niin siinäkin täytyy kehittyä ja mielellään se tukisi töissä jaksamista. Työtyötyötyötyö.

Sitä pohtii että miksi edes teen töitä, jos en saa nauttia elämästä sen ulkopuolella. Työ on vain työtä perkele, en minä sille elä.

Tuo kuinka työnantaja vaatii kutsumaan työyhteisöä perheeksi ja 24/7 tavoitettavuutta, ovat nykyajan orjuutusta.

Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.

Tämä! Ja nyt tuntunut siltä, että lopetan koko yrittämisen, koska ei sitä omaa uraa ikinä urkene. Ollaan sitten akateemisia työttömiä, perkele! Ei kiinnosta uhrata työnantajalle ainokaista elämäänsä surkeaa palkkaa vastaan.

Itse olen 90-luvulla syntynyt, kärsin uupumuksesta kun tein koulua ja töitä kellon ympäri parin vuoden ajan, samalla pyörittäen lapsiperhearkea. Nyt on vakityö, perhe kasassa, kohtuulliset tulot, parisuhde raunioina, terveys ja ulkonäkö pilalla stressisyömisestä, somessa en ole lainkaan, en harrasta tai käytä aikas itseeni. Nyt sinnittelen niin kauan kun voin ja vähennän työaikaa kunhan se on taloudellisesti mahdollista.

Eli tuttuahan tuo on vaikka yritän aina olla stressaamatta.

Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.

Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.

Mietin ensin, että huh onneksi omat vanhempani jättivät riman aika matalalle, pienipalkkaiset julkisen alan duunarit, mullahan on jo parempi palkka. Mutta sitten aloin miettiä tuota "elintasoa", ainiin hitto, heillähän on iso omakotitalo kehyskunnassa, ja mulla vuokrakämppä, en ees saa asuntolainaa :D

Mun yliopiston kaveripiirin ainoalla lapsia tehneellä naisella on paljon vanhempi ja varakkaampi puoliso. Entinen mies oli köyhä kulttuurialan opiskelija, tämä ystäväni vaihtoi lennosta tähän 10 vuotta vanhempaan. Äkkiä naimisiin (rakastunut mies ei mieti avioehtoja) ja vauva alulle, jotta mies jää nalkkiin. Ainoa keino nuorelle naiselle vaurastua, valitettavasti. Itsestä ei tuollaiseen kuitenkaan ole, mutta toisaalta vtuttaa tehdä töitä, kun palkalla ei elä.  

Vierailija kirjoitti:

Näinhän se. Kaikki on tehty "oikein" (lukion ainevalinnat, kirjoituksiin ja pääsykokeisiin panostaminen, alavalinnan kanssa tasapainottelu niin että järki ja into kohtaavat, opintoihin panostaminen samalla töissä käyden, terveydestä ja ulkonäöstä huolehtiminen, someaktiivisuus, tiedostaminen ja kestävien valintojen tekeminen jne jne) mutta sitä palkintoa ei koskaan tule, kestäviä parisuhteita ei muodostu, ura ei urkene, työpaikkaa ei löydy tai jos löytyy niin pätkää pätkää pätkää ja hirveä kiire surkea palkka ja vielä surleammat työolot. Lisäksi joka ainoa talouskriisi viimeisen 30 vuoden aikana on pätkinyt päin näköä nimenomaan milleniaaleja. Edelleen kärsitään 90-luvun laman vaikutuksista eikä meno ole helpottanut ollenkaan. Ensimmäinen sukupolvi joka ei koskaan tule saavuttamaan vanhempiensa elintasoa.

Vaatimukset itseäni kohtaan tulevat juuri siitä, että vain työn saaminen vaatii niin paljon, että burnoutin riski on olemassa eikä siitä, että omat tavoitteet olisi pilvissä - eihän mikään sitä suurempi edes ole tavoitettavissa. Naisille työllistyminen on vaikeampaa.

Olen hypännyt mukaan trendiin, jossa eletään materialistisesti vaatimattomasti. Se tuo elämään niin paljon enemmän kuin työmarkkinoilla pyristeleminen ja työlle eläminen, mitä joku aiemmin jo kuvasi täysin osuvasti. Elämää voi sittenkin elää, kun ei tarvitse olla robotti.

Työmyyrä kirjoitti:

Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.

Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.

Hmmm yritän vastata jotain...

- en näe sitä mitenkään huonona asiana, että millenialeilla on toiveita (kunhan ei mennä mihinkään överi-elämyshakuisuuteen). Täysin ok odottaa arvostusta ja asiallisia työoloja. Minusta on surullista, että joku on ollut 30 vuotta tyytymätön työpaikkaansa. Millenialille se on uskomatonta, hän olisi nostanut kytkintä jo aikaa sitten.

- olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmiset aiemmin pärjäsivät "paremmin" niissä töissä, jotka "ei ennenkään olleet mukavia". Voiko kaikki olla kiinni millenialien asenteesta, vaikea uskoa.

Olen tuota naista 10 vuotta vanhempi ja minusta nuo on ihan normaaleja asioita suurimalla osalla, en ymmärrä miksi nämä niin uhriutuvat, ihan samlla tavalla -90 luvun lamaa kärsittiin, paitsi pikkulapset ei edes sellaisista ymmärtäneet.

Työmyyrä kirjoitti:

Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.

Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.

Mä en odota työelämältä mitään muuta kuin sitä että saisin jopa mokata joskus ja olla oma itseni. Olen jo tehokas ja tunnollinen työntekijä, ja mielestäni saan vaatia että sitä arvostettaisiin.

Olen aitoa aidompi milleniaani ja elämä on yksi víťun burn out.

Vierailija kirjoitti:

Työmyyrä kirjoitti:

Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.

Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.

Hmmm yritän vastata jotain...

- en näe sitä mitenkään huonona asiana, että millenialeilla on toiveita (kunhan ei mennä mihinkään överi-elämyshakuisuuteen). Täysin ok odottaa arvostusta ja asiallisia työoloja. Minusta on surullista, että joku on ollut 30 vuotta tyytymätön työpaikkaansa. Millenialille se on uskomatonta, hän olisi nostanut kytkintä jo aikaa sitten.

- olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmiset aiemmin pärjäsivät "paremmin" niissä töissä, jotka "ei ennenkään olleet mukavia". Voiko kaikki olla kiinni millenialien asenteesta, vaikea uskoa.

Et voi ymmärtää millaista elämä oli ennen, ei siinä mitään.

Joku muistaa kuinka hedelmät saapuivat kauppoihin. Siis asiaa mainostettiin, nyt saa taas appelsiineja.

Kun itse olin tenava, jossain oli Clock, Burger King, ja Carols. Maaseudulla ei näistä tiedetty mitään. Mäkkäri tuli vasta joskus 84 tms.

Mitä luulet että matkailu on ollut? Datsunilla tai linja-autolla johonkin itikoiden syötäväksi oli parasta mitä oli tarjolla "rahvaalle"

Nyt itkette jos ette pääse kerran vuodessa kaukomaille.

Hitto, kaksi tv-kanavaa. Valitkaa siitä.

Minusta nykyisin on myös helpompi pudota kyydistä ja uskon, että entistä isompi joukko nuoriakin vaan syrjäytyy ja tavallaan luovuttaa, kun ei pysty elämään sellaista elämää kuin täällä vaaditaan. Nykyisin, kun pitäisi aina olla niin hyvä ja paras. Kaikki eivät vaan pysty siihen ja kilpailu vaan kovenee. Samalla yhteiskunnan arvot muuttuvat kovemmiksi. Myös suhteiden ja menestyksen vaikutus korostuu ja tavallinen ihminen ei enää meinaa kelvata ja riittää. Helppo kirjoittaa, kun itse olen lähes syrjäytynyt nuori, joka tavallaan romahti lukion jälkeen. Siihen asti jotenkin kestin, mutta kunnossa en ollut enää yläkoulussakaan. Tosin minulla kiusaamista yms jotka vaikuttivat myös. Samalla sitä on kuitenkin entistä vaikeampaa enää päästä mukaan jos kerran on jo tippunut kyydistä. Maksaa kovaa hintaa jos ei ole kestänyt niin hyvin.

Kerrompa tännekin kun aihe liippaa kuitenkin läheltä. Esimies sai juuri oppia ettei Z-sukupolvea kannata piiskata. Tuli nimittäin äske sellainen surullinen viesti sähköpostiin että kaikki se valvonta, raportointi, hoputtaminnen ja tehokkuuden vaatiminen johti nyt siihen että kaikki alle 25-vuotiaat päätti tänään irtisanoutua meidän työpaikalta kerralla. Nyt tämä varmaan sitten "kostetaan" meille työpaikan vanhoille peruille jotka ei irtisanouduttu kahta kovemmalla rääkillä vaikka ollaan jo valmiiksi loppuunajetut :(