Lue keskustelun säännöt.
Millenniaalien burnout
23.08.2020 |
https://yle.fi/uutiset/3-11499486
Miksi tämä juttu herättää kommentoijissa eli suurissa ikäluokissa niin paljon peppukipua? Hyvä, että Eeva puhuu tästä ja tunnustaa itsekin olleensa luomassa tätä täydellisen pöhinän kulttuuria. Itse olen vasta 29 ja palanut myös 3 kertaa loppuun. Ekan kerran lukiossa, sitten yliopistossa ja lopuksi työelämässä. Koko elämä on ollut ikäluokalleni pelkkää suorittamista ja pelkoa tulevaisuudesta.
Opintojen aikana työssä käyminen ei edes sovi kaikille, se ei sopinut minullekaan. Sainhan minä sieltä verkostoja jotka avittivat sitten vakituisen työn saamiseen, mutta oliko se sen arvoista? Kun paloin loppuun siellä vakityössäkin: esimies vaati aivan älyttömiä, enkä uskaltanut kyseenalaistaa. Firman Whatsapp lauloi viikonloppuisin ja lomalla ja aina piti olla tavoitettavissa. Perjantain afterworkit olivat liki pakollisia ja työyhteisöä piti kutsua toiseksi perheeksi. Lopulta en jaksanut ja otin loparit, karenssista huolimatta. Nyt mietin miten tästä etenen ja säästöillä yritän selvitä.
Kommentit (564)
Vierailija kirjoitti:
Olen hyvin pitkälle samaa mieltä. Ja blogit ja some ovat antaneet aivan epärealistisen kuvan siitä, mikä on normaalia. Olen iloinen, että olen ollut nuori ennen kuin tämä yleistyi, koska omassa ikäluokassani (35-vuotiaat) ei tällaista ilmiötä näy...
Tuossa iässä on päästy vihreämmälle oksalle, jos on päästy. Häviäjät ja voittajat on valittu. Paljon vanhemmat eivät tee lapsia. Nekin on tehty, jos on varaa,
Sen sijaan parikymppisten keskuudessa pudotuspeli käy kovana. Suomessa ei riitä tuoleja kaikille. Tuolileikki-analogiaa lainaten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse milleniaalisukupolven edustajana omalla kohdallani ratkaisen ongelman tekemällä vapaaehtoisesti pelkkää osa-aikatyötä ja downshiftaamalla. Saan näinkin kivan vuokra-asunnon kehyskunnasta, uudehkon auton ja kivan elintason. Bonuksena jää vapaa-aikaa se 3-4 päivää viikosta, töitä voi tehdä enemmän sitten jos rahaa johonkin tarvitsee.
Tästä, jos jostakin suuret ikäluokat ovat käärmeissään, kun downshiftaaminen on maanpetturuuteen verrattava rikos, josta tulisi tuomita kuolemaan. Kun ei sitä tällä tavalla tuoteta verorahoja kapitalismin rattaista, joilla näiden possujen eläkkeet maksetaan.
Vierailija kirjoitti:
Itse milleniaalisukupolven edustajana omalla kohdallani ratkaisen ongelman tekemällä vapaaehtoisesti pelkkää osa-aikatyötä ja downshiftaamalla. Saan näinkin kivan vuokra-asunnon kehyskunnasta, uudehkon auton ja kivan elintason. Bonuksena jää vapaa-aikaa se 3-4 päivää viikosta, töitä voi tehdä enemmän sitten jos rahaa johonkin tarvitsee.
Tästä, jos jostakin suuret ikäluokat ovat käärmeissään, kun downshiftaaminen on maanpetturuuteen verrattava rikos, josta tulisi tuomita kuolemaan. Kun ei sitä tällä tavalla tuoteta verorahoja kapitalismin rattaista, joilla näiden possujen eläkkeet maksetaan.
Millä te down-shiftaajat aiotte tulla vanhana toimeen?
Vierailija kirjoitti:
Mun äiti sanoi suoraan että jos olisi -89 tiennyt minkälaiseksi elämä tulee muuttumaan 2000-luvulla, ei olisi tehnyt minua. Sanoo että sydän särkyy kun katsoo minun taisteluani raskaan työelämän ja mielenterveysongelmien kanssa. Tiedostaa sen, että meidän nuorten elämä tulee menemään yhä huonompaan suuntaan. Mm. eläkkeet jäävät haaveeksi.
Samaa olen sanonut omille 2000-luvulla syntyneille lapsilleni. Jos olisin tiennyt mitä elämä on nykymaailmassa, niin en olisi lapsia tähän maailmaan tehnyt. Meillä ei ole heille mitään annettavaa muuta kuin murhetta, köyhyyttä ja huolta sekä helvetin kuuma maapallo. Ruokakin on teollista paskaa ja geenimanipuloitua, ihmiset psykologisoidaan tarhaikäisestä asti sanoittamalla hulluiksi. Elämässä näillä ei ole mitään odotettavaa. Pelkkää roskaa joka puolelta.
Olen 28-vuotias, maisteri, hyvässä parisuhteessa ja vakotöissä. Löytyy harrastuksia ja voin hyvin. Tunnistan tavallaan noi paineet, koska meinaan kyllä välillä itsekin niistä ahdistua. Oon kuitenkin valinnut et esim. töissä kuuntelen omaa jaksamista. Jos se ei ole mahdollista, niin vaihdan työtä tai olen työtön. Mikään työ ei ole sen arvoista, että menettää terveytensä loppuelämäksi. En tee ylitöitä eikä mua kiinnosta jos mua pidetään laiskana sen takia. Työajalla teen kovasti töitä ja fiksu työnantaja ymmärtää, että hyvää työntekijää ei kannata ajaa loppuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen 28-vuotias, maisteri, hyvässä parisuhteessa ja vakotöissä. Löytyy harrastuksia ja voin hyvin. Tunnistan tavallaan noi paineet, koska meinaan kyllä välillä itsekin niistä ahdistua. Oon kuitenkin valinnut et esim. töissä kuuntelen omaa jaksamista. Jos se ei ole mahdollista, niin vaihdan työtä tai olen työtön. Mikään työ ei ole sen arvoista, että menettää terveytensä loppuelämäksi. En tee ylitöitä eikä mua kiinnosta jos mua pidetään laiskana sen takia. Työajalla teen kovasti töitä ja fiksu työnantaja ymmärtää, että hyvää työntekijää ei kannata ajaa loppuun.
Vakitöissä siis :D
Liittykää hyvät ihmiset ammattiliitoon! Tavallaan jokainen liittoon kuulumaton heikentää muiden työoloja. Ja ei liitotkaan toki täydellisiä ole, mutta parempi kun ei mitään ja liittoon kuuluessa asioihin voi myös vaikuttaa liiton sisällä.
Ja voisiko liitot jotenkin markkinoida nuorille, miksi siihen liittoon kannattaa kuulua ja mitä liitot ovat saaneet aikaan työelämän historiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olipa samaistuttava ja koskettava artikkeli. Menee kirja kyllä tilaukseen. T: Uupumuksen ja masennuksen läpikäynyt milleniaali
Millenniaalit puhuvat kuin teinit.
Aikuinen viisveisaa ryhmäpaineista.
Hän tekee päätöksensä itse.
Somesta voi poistua, puhelimen hälyäänet
mykistää.
Ennen kaikkea on syytä kasvattaa itsekuria.
Millenniaalit on paapottu vauvasta asti pilalle.
Ette olisi selvinneet päivääkään 90-luvun lamassa, tai 70-luvun lapsina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitin yliopisto-opiskelut 2003 ja sanon, että se oli laajuuden ja vaatimusten vuoksi haastavampaa kuin nykyään, mutta selkeämpää ja enemmän hallittavissa. Nykyinen sillisalaatti kaikkine pakollisineen, ilman kunnon ohjausta, liikaa ryhmätöitä yms. ei vain toimi ja näkyy opiskelijoiden väsymisenä. En olisi jaksanut käydä töissä opintojen yhteydessä, ellei niillä olisi ollut niin selkeä rakenne kuin silloin.
Työelämä oli helpompaa myös 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä. Ei säästetty henkilöstökuluissa, henkilökuntaa palkattiin paikkaamaan kiirettä, ei vaadittu mitään ekstraa kuten nykyään kun pitää tehdä lisämyyntiä ja ties mitä temppuja, jotta myynti kasvaa ja ihmiset saa vau-efektejä. Liikaa kopioitu jenkkimaailman menoa, mutta ei se ole ihmekään, kun suomalaisia firmoja alkaa olla ulkomaalaisomistuksessa ja se omistajan säännöt ja työkulttuuri tuodaan tännekin.
Silti olen ollut masentunut ja palanut loppuun monta kertaa, osittain töistä, osittain yksityiselämästä. Tasaisen, vakaan työuran saavuttaminen on ollut aivan mahdottomuus ja päästä tulotasossa siihen, että nyt nelikymppisenä minulla olisi varaa edes autoon... Aina muutaman vuoden välein on saanut aloittaa alusta, kun työt ovat loppuneet, joten kerrytä siinä nyt sitten varallisuutta ja ole hyvä kuluttaja. Elämästä puuttuu vakaus ja se väsyttää.
Muistan kun olin itse nuori 2000-luvun alussa ja silloin puhuttiin myös samaa, että on paineita ja tuskaa jota ei ole vanhemmalla sukupolvella ollut. Tuntuu että aina jotain huonoa, suurten ikäluokkien naisia esim alistettiin hirveällä tavalla työpaikoilla. Ennen oli työurissa vakautta. Suosittelen milleniaaleille sitä ajatusta, että pysyvää työtä ei vain tule ja niillä mennään. Älkää taistelko turhia taisteluita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huvittaa, kun sitten milleniaaleja on syytelty itsekkyydestä, kun vaan matkustellaan ja nautitaan vapaudesta eikä lisäännytä ja vakiinnuta. No, vapaus mennä ja tulla oman mielen mukaan on se ainoa hieno asia, jonka työelämän epävarmuus ja pätkätyöt tarjoaa. Miksi ihmeessä yhdistää perhe-elämän sitovuus ja paineet pätkätöihin? Se vasta h*lvettiä olisikin.
Niin tai näin, mammonaa millenniaaleilla piisaa. Elämä tuntuu olevan juhlaa non stop.
Kaiken pitää olla hienoa ja se on saatava heti.
Sisustaminen, matkat, vaatteet, harrastukset, synttärit ihme spektaakkeleja.
Jos ei ole rahaa otetaan laina. Ekaksi asunnoksi ei tietenkään kelpaa yksiö, autoja pitää olla perheessä kaksi.
Helpointakaan työtä ei voi tehdä lihasvoimalla, pitää olla kone.
Maataan töllöttämässä netfliksiä sen sijaan että tekisi jotain hyödyllistä.
Tavaroista ei pidetä huolta. Roskiin vaan ja uusi tilalle.
Silti te ikävystytte somenne ja rojuvuorenne keskellä ja valitatte kun on tylsää ja rankkaa.
Joka millenniaalin vois kurssittaa eloonjäämistaidoilla. Sit rinkka selkään ja tunturiin. Kun viikon verran huolehtii itsestään leirioloissa niin se turha kitinä loppuu.
Tarvitset suojaa sateelta, kylmältä ja hyttysiltä, vettä ja ruokaa ja peseydyt vesitilkassa. Luet karttaa ja kompassia. Illalla hoidat jalkojen hiertymät. On hiljaista.
Et bingetä vaan vuolet kiehiset ja teet tulen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä ketju, terveisin vakipaikassa loppuunpalanut vapaaehtoinen työtön 37v.
Olen 46-vuotias yh-äiti, jolla on kolme teiniä, koira, kissa ja omistuskämppä ja varaa lomailla ja ostaa kaupasta muutakin kuin halvinta. En ole ollut koskaan vakkaritöissä, ja työelämä on ollut aina epävarmaa. Olen miettinyt mikä on menestykseni salaisuus ja luulen että se on rohkeus ja tietty keskittymiskyky ja niin oudolta kuin se kuulostaakin, joku yleissivistys. Pystyn aloittamaan uudella työpaikalla tai aloittamaan jonkun yksityisyrityksen helposti. Ylimääräiset rahat sijoitan. Jos sijoittaa vaikka satasen kuussa niin tähän ikään mennessä siellä on hyvä potti vaikka eläkkeeseen, sitähän ei epävarmassa työssä oikein kerry. Ei tämä ole samaa vakaata elämää kuin vanhempieni sukupolvella, mutta ihan hauskaa ja vaihtelevaa. Tässä maailmassa nyt eletään, turha haikailla menneeseen.
Ihan uteliaisuudesta kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse milleniaalisukupolven edustajana omalla kohdallani ratkaisen ongelman tekemällä vapaaehtoisesti pelkkää osa-aikatyötä ja downshiftaamalla. Saan näinkin kivan vuokra-asunnon kehyskunnasta, uudehkon auton ja kivan elintason. Bonuksena jää vapaa-aikaa se 3-4 päivää viikosta, töitä voi tehdä enemmän sitten jos rahaa johonkin tarvitsee.
Tästä, jos jostakin suuret ikäluokat ovat käärmeissään, kun downshiftaaminen on maanpetturuuteen verrattava rikos, josta tulisi tuomita kuolemaan. Kun ei sitä tällä tavalla tuoteta verorahoja kapitalismin rattaista, joilla näiden possujen eläkkeet maksetaan.
Millä te down-shiftaajat aiotte tulla vanhana toimeen?
Ei se työnteko siihen vaikuta millään tavalla. Te possut syötte meidän eläkkeet ja kehtaatte vielä valittaa, miten nuoret on laiskoja vätyksiä. Otan ilon irti elämästä nyt kun voin, enkä aio raataa ensin 2/3 elämästäni työelämässä että saan olla pari vuotta kuppaisella eläkkeellä ja kuolla pois. Tällä menolla, mihin suuntaan maailma jatkuvasti kehittyy, tulen tappamaan itseni ennen kuin tuo asia on ajankohtainen.
Mikä siinä on väärin, että 24-vuotias nauttii elämästään ja downshiftaa, eikä koe suorituspaineita yhtään mistään? Tämä tilanne kuuluisi ilmeisesti vain eläkeläisille teidän asenneilmapiirin perusteella. Taidatte olla vain katkeria, kun tuhlasitte itse oman elämänne työlle.
Tehokkuusvaatimus tulee siitä, että koko ajan Suomessakin on enemmän ja enemmän väkeä, jolla ei ole minkäänlaista työelämässä hyödyllistä osaamista, joten työssäkäyvien pitää ahkeroida heidän puolestaan itsensä burn outiin. Toisaalta lähinnä nuorempi väestö ilmeisesti haluaa tätä unelmaa äänestää, joten ei se nyt ihan kokonaan suurten ikäluokkien vika ole...
Työmyyrä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.
Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.
Voihan helvetti, ihan jo INTERNET ja se että sähköposti laulaa, noin nyt ihan ensimmäisenä. Lisäksi ei vakivirkoja suoraan koulusta kenellekään ja ei mitään mahdollisuuksia edetä uralla ilman korkakoulututkintoa. Voin toki jatkaakin, mutta siis huutonauran ja melkein itken kun luen sinun vertauskuviasi 80-luvun työelämään jossa ei ole ollut edes internettiä!
Olenhan minä edelleen työelämässä ja kyllä, sähköposti laulaa. Harvoin siihen kuitenkaan tarvitsee vapaa-aikanaan reagoida. 90-luvun laman jälkeen ei enää ole ollut merkonomipankinjohtajia edes maalla. Harva on 30 vuoteen saanut vakivirkoja suoraan koulunpenkiltä. Aika harvalla edes korkeakoulutetulla on muutenkaan kovin hohdokasta uraa. Suurin osa tekee asiantuntijahommia ilman alaisia. Tämä vain ei tunnu nykyisin riittävän.
Ps. Miten internet liittyy aiheeseen?
"Suurin osa tekee asiantuntijahommia ilman alaisia. Tämä vain ei tunnu nykyisin riittävän."
Voi kuule riittäisi, jos sen saisi tehdä kuten kuuluu eli jotakuinkin näin
https://www.varma.fi/muut/blogi/postaukset/2018-q4/asiantuntijatyossa-a…
Vierailija kirjoitti:
Työmyyrä kirjoitti:
Kertokaahan, mikä nykyisestä opiskelija- ja työelämästä tekee verrattuna takavuosiin? 80-luvulla oli vielä paljon aputöitä, eikä työtahti aina ollut kovin kummoinen. 90-luvun lama kuitenkin vei monet helpot konttorihommat. Eihän työ raksalla tai kaupan kassalla ole kummoisesti muuttunut 40 vuodessa.
Minä luulen, että vika on nuorten odotuksissa. Nyt työhön asetetaan paljon enemmän toiveita. Pitäisi olla mukavaa, hyvä palkka ja arvostusta. Ihan kuin sellaista olisi ennenkään ollut.
Hmmm yritän vastata jotain...
- en näe sitä mitenkään huonona asiana, että millenialeilla on toiveita (kunhan ei mennä mihinkään överi-elämyshakuisuuteen). Täysin ok odottaa arvostusta ja asiallisia työoloja. Minusta on surullista, että joku on ollut 30 vuotta tyytymätön työpaikkaansa. Millenialille se on uskomatonta, hän olisi nostanut kytkintä jo aikaa sitten.
- olisi mielenkiintoista tietää, miten ihmiset aiemmin pärjäsivät "paremmin" niissä töissä, jotka "ei ennenkään olleet mukavia". Voiko kaikki olla kiinni millenialien asenteesta, vaikea uskoa.
No ei ne pärjänneetkään eikä kivaa ollut, mutta ei ollut sosiaaliturvaa eikä oikein vaihtoehtojakaan. Piti tehdä töitä ja elättää itsensä eikä niitä vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ollut kuten nyt. Ei voinut lennellä ympäri maailmaa jne.
Tuon yhden kirjoittajan äiti on kyllä osasyyllinen lapsensa mielenterveysongelmiin, jos lietsoo niitä luomalla toivottomuutta ja sanomalla, ettei olisi tehnyt häntä.
Tsemppiä kaikille, toivottavasti jokainen löytää oman paikkansa ja saa voimia siirtyä paikasta toiseen, kun pysyyden rakentaminen taitaa olla enää vain hiipuva muisto.
Kyllä esimiehetkin ymmärtävät, ettei kahta asiaa voi kunnialla tehdä yhtä aikaa. Minulla oli silloin alainen, joka stressasi tekemisistään. Jos sillä oli joku homma kesken ja mainitsin toisesta, se meni ihan puihin. Sille piti aina erikseen sanoa, että ensin nykyinen homma loppuun ja sitten vasta uuden kimppuun.
Siksi toisekseen mielestäni kiireestä sanomisen ei tarvitse olla konfliktin hakemista. Minunkin pomoni aina välillä lupailee puolestani asiakkaille, että homma hoituu heti. Olen oppinut muistuttamaan, että kalenteri on täynnä nytkin jo syyskuun puoliväliin. Jos ei auta, kysyn, mitä jätetään tekemättä.