Kertokaa kokemuksenne sisaruskateudesta

Kohde. Alkoi siitä, kun pienenä sairastuin vakavasti ja olin pari kuukautta sairaalassa. Tänä aikana, sekä tovi vielä senkin jälkeen, sain enemmän huomiota vanhemmiltani kuin veljeni. Tästä lähtien hän on verrannut elämässämme kaikkea, ja auta armias jos hänen mielestään minulle on suotu jotain enemmän tai parempaa - kenen tahansa osalta.

Toimeen tullaan kun en kerro hänelle mitä elämässäni oikeasti tapahtuu. Kehun ja taivastelen mahdollisimman paljon hänen saavutuksiaan. 30 vuotta mennyt jo hyvin tällä tavalla, ainut että nyt uhkaa tulla ongelmaksi oma tulevaisuuteni: puolisoni kanssa haluaisimme järjestää suuret ja mahtipontiset häät (kunhan jonkun vuoden päästä se toivottavasti olisi taas mahdollista), mutta todennäköisesti veljeni saisi siitä kilarit ja kateuspuuskan. Hänen omat häät kun oli pienemmälle porukalle ja kohtalaisen vaatimattomat. Vaikka ollaan itse säästetty rahaa ja otettaisiin koko paketti ostopalveluna, alkaisi veljeni riehumaan siitä kuinka "vanhempamme pitävät minusta enemmän ja panostavat enemmän minun juhliini". Että saas nähdä miten tässä tehdään.

Raskasta on, ja kun toinen ei kuuntele järkipuhetta eikä suostu näkemään asioissa mitään muuta kuin oman harhansa, että häntä sorretaan ja minua palvotaan.

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Kohde. Alkoi siitä, kun pienenä sairastuin vakavasti ja olin pari kuukautta sairaalassa. Tänä aikana, sekä tovi vielä senkin jälkeen, sain enemmän huomiota vanhemmiltani kuin veljeni. Tästä lähtien hän on verrannut elämässämme kaikkea, ja auta armias jos hänen mielestään minulle on suotu jotain enemmän tai parempaa - kenen tahansa osalta.

Toimeen tullaan kun en kerro hänelle mitä elämässäni oikeasti tapahtuu. Kehun ja taivastelen mahdollisimman paljon hänen saavutuksiaan. 30 vuotta mennyt jo hyvin tällä tavalla, ainut että nyt uhkaa tulla ongelmaksi oma tulevaisuuteni: puolisoni kanssa haluaisimme järjestää suuret ja mahtipontiset häät (kunhan jonkun vuoden päästä se toivottavasti olisi taas mahdollista), mutta todennäköisesti veljeni saisi siitä kilarit ja kateuspuuskan. Hänen omat häät kun oli pienemmälle porukalle ja kohtalaisen vaatimattomat. Vaikka ollaan itse säästetty rahaa ja otettaisiin koko paketti ostopalveluna, alkaisi veljeni riehumaan siitä kuinka "vanhempamme pitävät minusta enemmän ja panostavat enemmän minun juhliini". Että saas nähdä miten tässä tehdään.

Raskasta on, ja kun toinen ei kuuntele järkipuhetta eikä suostu näkemään asioissa mitään muuta kuin oman harhansa, että häntä sorretaan ja minua palvotaan.

Kenelle veli tuota kertoo, että häntä sorretaan? 

Minulla ei ole sisaruksia, mutta isäni ja setäni (hänen veljensä) saavat aikaiseksi sellaisia riitoja, joissa lähempänä tarkasteltuna on tuota sisaruskateutta. Ovat siis jo vanhoja ukkoja, nämä lapsuusjutut ovat edelleen voimassa. Voi tulla vaikka joku sellainen riita, jota ei voi älyllisesti purkaa palasiksi, sitten ymmärtää, että siellä taustalla motivoi tällainen "60-luvulla Matti on saanut ottaa tikkarin aina ennen minua". Erityisesti isäni on kateellinen sedälleni.

Sisareni on äärimmäisen kateellinen. Kerran tässä aikuisiällä olimme samaan aikaan flunssassa ja minulla oli lämpöä muutama kymmenys enemmän kuin hänellä, niin hän sai silmittömän raivarin huutaen minun tekeväni sen tahallaan ja hakevani sillä huomiota. Voitte kuvitella, että minkälaista sitten on oikeiden arkipäivän asioiden kanssa...

Vierailija kirjoitti:

Kohde. Alkoi siitä, kun pienenä sairastuin vakavasti ja olin pari kuukautta sairaalassa. Tänä aikana, sekä tovi vielä senkin jälkeen, sain enemmän huomiota vanhemmiltani kuin veljeni. Tästä lähtien hän on verrannut elämässämme kaikkea, ja auta armias jos hänen mielestään minulle on suotu jotain enemmän tai parempaa - kenen tahansa osalta.

Toimeen tullaan kun en kerro hänelle mitä elämässäni oikeasti tapahtuu. Kehun ja taivastelen mahdollisimman paljon hänen saavutuksiaan. 30 vuotta mennyt jo hyvin tällä tavalla, ainut että nyt uhkaa tulla ongelmaksi oma tulevaisuuteni: puolisoni kanssa haluaisimme järjestää suuret ja mahtipontiset häät (kunhan jonkun vuoden päästä se toivottavasti olisi taas mahdollista), mutta todennäköisesti veljeni saisi siitä kilarit ja kateuspuuskan. Hänen omat häät kun oli pienemmälle porukalle ja kohtalaisen vaatimattomat. Vaikka ollaan itse säästetty rahaa ja otettaisiin koko paketti ostopalveluna, alkaisi veljeni riehumaan siitä kuinka "vanhempamme pitävät minusta enemmän ja panostavat enemmän minun juhliini". Että saas nähdä miten tässä tehdään.

Raskasta on, ja kun toinen ei kuuntele järkipuhetta eikä suostu näkemään asioissa mitään muuta kuin oman harhansa, että häntä sorretaan ja minua palvotaan.

Nuo sanat eli harhaisuus ja palvominen sopivat kuvaan hyvin. Palvominen on varmaan sitä, että vanhemmat ovat kiinnittäneet huomiota hyviin saavutuksiin tai johonkin, missä olet onnistunut. 

Kateus on vihaa. Nytkin siskoni toivoo että sairastuisin koronaan. Muille puhuu että on niin huolissaan minusta kun minulla on perussairauksia.

Olen kiltti, miehet ihastuu minuun, myös hänen mies. Hän bossy tyyppinen.

Viha kasvaa kun ihmiset kehuu minua hänelle. Mollaamalla minua ja säälimällä, hän nostaa omia osakkeitaan. Manipulointia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskasta on, ja kun toinen ei kuuntele järkipuhetta eikä suostu näkemään asioissa mitään muuta kuin oman harhansa, että häntä sorretaan ja minua palvotaan.

Kenelle veli tuota kertoo, että häntä sorretaan? 

Äidillemme. Hän ottaa tilanteen raskaasti, ja on yrittänyt useampaan otteeseen tätä selvitellä, niin vastaukseksi on saanut viestin että häneen ja hänen perheeseen ei kannata ottaa yhteyttä, kun ei osaa tehdä muuta kuin sortaa häntä.

Itse en oikeasti näe enkä ymmärrä, mitä tämä sorto on, mutta hankalapa sitä on toisen asemaan asettua - etenkin kun se itsestä tuntuu niin absurdilta.

T. 1

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Raskasta on, ja kun toinen ei kuuntele järkipuhetta eikä suostu näkemään asioissa mitään muuta kuin oman harhansa, että häntä sorretaan ja minua palvotaan.

Kenelle veli tuota kertoo, että häntä sorretaan? 

Äidillemme. Hän ottaa tilanteen raskaasti, ja on yrittänyt useampaan otteeseen tätä selvitellä, niin vastaukseksi on saanut viestin että häneen ja hänen perheeseen ei kannata ottaa yhteyttä, kun ei osaa tehdä muuta kuin sortaa häntä.

Itse en oikeasti näe enkä ymmärrä, mitä tämä sorto on, mutta hankalapa sitä on toisen asemaan asettua - etenkin kun se itsestä tuntuu niin absurdilta.

T. 1

Minun kokemus kateudesta on, että paapomalla ja ymmärtämällä kateus ja raivo vain kasvaa. 

Vanhempana kateuden ymmärtäminen lapsessa on hankalaa, jos esimerkiksi toisella lapsella on jokin heikkous. On rankkaa olla aina se huonommin menestyvä sisarus, kun toisella menee koulut sun muut luonnostaan paremmin. Onneksi nyt nuorena aikuisena kateudesta ei enää näy merkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Pikkusiskoni on todella kateellinen ja mustasukkainen. Jo lapsena hän sai lainata mun vaatteita miten halusi, hänen vaatteisiin ei saanut koskea. Hän sai ponin, sillä ei saanut kukaan muu ratsastaa. Minä siis kävin tunneilla ja hän ratsasti omaa. Vanhemmat hyppäsi pikkusiskon oikkujen mukaan että edes jonkinlainen rauha säilyisi.

Kaikki on hänelle nyt aikuisena kilpailua. Parisuhde. Työpaikat. Omistaminen. Ja jäätäviä kilareita jos kokee että hän on jäänyt kakkoseksi.

Välit meni pariksi vuotta kun tulimme toisistamme tietämättä muutaman kuukauden sisällä raskaaksi. Sisko oli onnesta soikea kun tajusi, että hänen vauvansa tulee olemaan suvun ensimmäinen vauva ja eka lapsenlapsi. Kävikin niin, että vauvani syntyi kaksi kuukautta ennen aikojaan, ennen siskoni vauvaa ja tästä sitten raivo repesi ja välit poikki. Osittain siitä syystä kun en jaksanut enkö kyennyt osastolta oman toipumisen ja vauvan hoidon lomasta huomioida häntä tarpeeksi. Siskoni epäilee, että sain keskosrn hänen kiusaukseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Ilmeni ilkeytenä, mitätöintinä, ulkonäön haukkumisena ja pahan puhumisena selän takana ja jatkui aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Vierailija kirjoitti:

Sisareni on äärimmäisen kateellinen. Kerran tässä aikuisiällä olimme samaan aikaan flunssassa ja minulla oli lämpöä muutama kymmenys enemmän kuin hänellä, niin hän sai silmittömän raivarin huutaen minun tekeväni sen tahallaan ja hakevani sillä huomiota. Voitte kuvitella, että minkälaista sitten on oikeiden arkipäivän asioiden kanssa...

Kuulostaa samanlaiselta kuin oma sisareni 😕

Äiti on sisarelleen korviaan myöten kateellinen. Sisko on sellainen nuorekas, menevä, isot sosiaaliset piirit ja vähän sellanen rebell. Äitini on taas niin tavis kuin voi olla ja vähän tylsä kotihiiri. Silti ainakin näin aikuisena he ovat hyviä ystäviä ja toistensa luotettuja. Ei kateellisuuden tarvi johtaa mihinkään negatiiviseen.

Minä olin se kateellinen osapuoli. Vanhempi sisareni on oikea isin kultatyttö. Sai kaiken haluamansa. Jos minä vaikka säästin omia rahojani ja ostin lelun X, niin seuraavana päivänä sisko tulee samanlaisen kanssa ja kertoi miten isä osti sellaisen hänelle. Enää en ole kateellinen, koska olen etäännyttänyt itseni lapsuudenperheestäni mm. tämän takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?