Kertokaa kokemuksenne sisaruskateudesta

Olen  itse ainoa lapsi mutta  seurannut pikkutytöstä asti  parhaan ystäväni ja siskonsa välistä draamaa joka menee välillä täysin älyttömäksi. Tyyliin "miksi Malla sai uudet kengät, mäki tahon" ja nelikymppiset naiset kyseessä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Tuo on juuri sitä kateellisen harhaisuutta, mistä joku aiemmin mainitsi.

Joskus se voi olla harhaisuutta, mutta onhan se fakta, että sisaruksissa on niitä, joista toinen on kauniimpi/komeampi, älykkäämpi, lahjakkaampi, urheilullisempi tms. kun toinen ei ole vaan saanut näitä ominaisuuksia. Ihan turha näitä ihmisiä on moittia kateudesta, sillä jokainen ihminen olisi sen huono-osaisemman asemassa kateellinen, jos omaa normaalin tunne-elämän.

Siskoa aina pidettiin kauniina. Kaikki pojat ihastui siskoon. Olin siitä kateellinen. Mä olin luonnostani tosi laiha, ja sisko oli siitä kateellinen. Aina voi olla kateellinen, jos sillä haluaa myrkyttää elämänsä. Lapsuudessa sen vielä ymmärtää, kun tunteidenkäsittelytaidot ovat vielä vajaita. Aikuisena pitäisi jos pystyä käsittelemään mokomat tunteet, eikä antaa niiden pilata ja katkeroittaa omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se kateellinen. Olen ”vahinkolapsi” jota vanhemmat inhosivat, sisarukseni sen sijaan toivottu ja pitkään yritetty (meillä isohko ikäero).

Sisaruksen suosiminen oli lapsenakkn erittäin näkyvää. Aikuisena se on SIETÄMÄTÖNTÄ. Itse en ole saanut aikuisiällä killinkiäkään enkä apua tai tukea ja kotoa piti muuttaa kun tuli 18v täyteen.

Sisarus asui kotona pidempään jonka jälkeen hänelle ostettiin asunto ja auto. Sen jälkeen on ostettu kaksi isompaa asuntoa ja useampi auto, maksetaan matkat ja kodinkoneet.

Sellainen useamman sadan tuhannen euron antaminen toiselle lapselle toisen jäädessä täysin ilman on vähän epäreilua.

Ja kun vielä minä olen se kiltimpi ja kunnollisempi ja asiani paremmin hoitanut, kouluttautunut ja kaikinpuolin ystävällisempi ja kohteliaampi. Se vaan ei auta. Se toinen on aina rakkaampi lapsi.

Jos teillä on suuri ikäero, niin olisiko siinä sekin, että vanhempiesi oma taloudellinen tilanne oli parempi siskosi tullessa täysi-ikäiseksi kuin silloin, kun sä tulit?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.

Nyt puhuttiin tunteista, ei käytöksestä. Kateus on tunne muiden joukossa eikä siinä ole mitään väärää. Siskollesi sinun ei kuuluisikaan aukoa päätä, mutta vanhemmillesi päänaukominen kokemistasi vääryyksistä olisi kyllä aiheellista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.

Nyt puhuttiin tunteista, ei käytöksestä. Kateus on tunne muiden joukossa eikä siinä ole mitään väärää. Siskollesi sinun ei kuuluisikaan aukoa päätä, mutta vanhemmillesi päänaukominen kokemistasi vääryyksistä olisi kyllä aiheellista.

Jep, ja myös yhdessä sisaren kanssa voi opetella vetämään rajoja niille omille vanhemmilleen. Meillä vanhemmat on olleet kovia arvioimaan sitä, missä asiassa kumpikin on hyvä ja missä ei. Nykyään lopetamme ne puheet heti alkumetreillä ja puolustamme toisiamme. Sisareni on myös torpannut vanhempieni ehdotuksen tehdä hänen lapsiaan suosiva testamentti (sisarellani on poikia, minulla ei ja vanhempieni arvomaailman mukaan tietyt omaisuudenlajit sopivat pojille paremmin kuin tytöille - kaikeksi onneksi meillä ei ole veljeä!). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.

Tämä. Kateus on juuri siksi niin halveksittu tunne, että se ei jää pelkkään tunteeseen, vaan johtaa ilkeään käytökseen. Ei se ole mitenkään oikein ja normaalia, että lahjakkaampaa sisarusta syyllistetään siitä, että hän on lahjakkaampi. Ilkeyttähän se on.

Oli hyvä kommentti edellä, että monesti vanhempien kehut ja moitteet eivät välttämättä edes pidä paikkansa isossa maailmassa. Minun isosiskoni osasi soittaa upeasti pianoa pienenä ja oli tavaratalossa muotinäytösmallina, mutta ei se nyt aikuisena niin hirveän upealta enää tunnu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.

Nyt puhuttiin tunteista, ei käytöksestä. Kateus on tunne muiden joukossa eikä siinä ole mitään väärää. Siskollesi sinun ei kuuluisikaan aukoa päätä, mutta vanhemmillesi päänaukominen kokemistasi vääryyksistä olisi kyllä aiheellista.

Ei ne vääryydet olleet vanhempienkaan vika. Ei voinut mitään että 90-luvun lama ja työttömyys iski, ja hyvä kun saatiin pidettyä koti ja ruuat, vaatteet sitten kirpparilta. Sisko oli siihen aikaan jo lähes aikuinen, minä en. Ei vanhemmat voineet tarjota mulle kaikkea sitä mitä sisko oli saanut, kun ei ollut enää varaa. Siskolle oli ehditty perustaa tili ja säästää autokoulurahat, mulle ei. Sisko sai 18v synttärilahjaksi osakkeita, minä hänen vanhan polkupyöränsä. Kyllä se silloin korpesi, ja tunsin kateutta, mutta eipä sille oikein mitään voinut, kun sitä rahaa ei ollut.

On ihan luonnollista että lapset tuntee kateutta. Sen kateuden ei vaan pitäisi enää seurata aikuisuuteen. Nykyään meillä menee niinpäin, että sisko on kateellinen minulle. Mulla on ihan tavallinen pienipalkkanen duuni, hän sanoutui irti hyväpalkkaisesta vakityöstä kun ei huvittanut. Nyt häntä kateuttaa kun mä "saan kaiken", siis omilla rahoillani priorisoimalla itselleni tärkeisiin asioihin ja luopumalla toisista. Hänkin priorisoi itselleen tärkeisiin asioihin (juuri niihin mistä minä luovuin itselleni vähemmän tärkeinä), mutta kun hänen pitäisi saada vielä kaikki sekin mitä minä saan.

Voi, tästä kyllä juttua riittäisi. Lapsena olin kateellinen siskolle, kun hän oli isän lempilapsi ja sai "kaiken" ja vielä kehut päälle. Jossain vaiheessa asiat kääntyivät toisinpäin. Minusta kasvoi kaunis, sisko jäi tavikseksi. Sisko tuli vahingossa raskaaksi nuorena ja kadehti minun "vapauttani" ilman lasta. 

Ilkeä hän kyllä osasi olla. Ja osaa edelleenkin, mutta laitoin välit jäihin perin kyllästyneenä jo toistakymmentä vuotta sitten. En vaan jaksanut/jaksa enää!

Kateus on ehkä kamalin tunne kaikista. Äitini oli kamalan kateellinen kaikille ja kaikesta. Viettikin sitten vanhuutensa katkerana, ilkeänä akkana josta kukaan ei pitänyt. Maailmassa on aina ihmisiä joilla menee paremmin, ja ihmisiä joilla menee huonommin, kuin itsellä. Kateus on vain lapsellista oman navan tuijottamista, siinä kaikessa vellomista, mitä "minun kuuluisi saada", vaikka fakta on, että kenenkään ei oikastaan kuulu saada mitään. Elämä ei ole reilua, eikä siitä valittaminen asiaa muuksi muuta. Jotkut saa lottovoiton, toiset saa syövän, kolmas saa molemmat. Joku on kaunis mutta tyhmä, toinen ruma mutta viisas, ja sitten on se kaunis ja viisas, ja ruma ja tyhmä. Älytöntä viettää elämänsä surkutellen sitä kuinka paskaa oma elämä on kun "tolla toisellakin on sitä ja tätä". Elämä on oikeasti aika kylmää, ja fakta on se, että nallekarkit nyt vaan ei mene tasan. Eikä ne mene tasan vaikka kuinka huutaisi ja valittaisi.

Minä olin/olen se kateellinen. Minä en saanut ehjää perhettä, isäpuoli inhosi ja kohteli minua huonosti, äiti oli välinpitämätön ja sisaruksia palvottiin. Minä olin lähinnä hylkiö ja sisaruksetkin tajusivat sen ja käyttivät sitä hyväkseen.

Tietenkään nuoremmat sisarukseni ei tätä muista, koska ikäeroa oli jonkin verran, joten heidän mielestään olen vaan pimahtanut, ärsyttävä ja turhasta valittaja. Koko perhe edelleen haukkuu minua enkä minä halua olla yhteyksissä koska se kateus ja viha on puuduttavaa. Eihän kyse ole edes koko kateudesta vaan rakkaudesta, jota en saanut.

Näissä asioissa on aina kaksi puolta, vaikka sitä toisen puolta voi olla vaikea ymmärtää. Uskon että useimmiten nämä kateushommat johtuu siitä miten vanhemmat ovat kohdelleet sisaruksia eli yleensä epätasa-arvoisesti.

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Hmm. Eikös se ole sinun oma valintasi, kaukana asuminen?

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Hehe, näin yrittäjänä sanon vain, että voi elämä näitä kateellisten juttuja :D Uskottavuus lähti jo ensimmäisessä kappaleessa. Ehkä vanhempasi eivät tosiaan lähde lastenvahdeiksi 600 km päähän, miksiköhän eivät....

Vierailija kirjoitti:

Kateus on ehkä kamalin tunne kaikista. Äitini oli kamalan kateellinen kaikille ja kaikesta. Viettikin sitten vanhuutensa katkerana, ilkeänä akkana josta kukaan ei pitänyt. Maailmassa on aina ihmisiä joilla menee paremmin, ja ihmisiä joilla menee huonommin, kuin itsellä. Kateus on vain lapsellista oman navan tuijottamista, siinä kaikessa vellomista, mitä "minun kuuluisi saada", vaikka fakta on, että kenenkään ei oikastaan kuulu saada mitään. Elämä ei ole reilua, eikä siitä valittaminen asiaa muuksi muuta. Jotkut saa lottovoiton, toiset saa syövän, kolmas saa molemmat. Joku on kaunis mutta tyhmä, toinen ruma mutta viisas, ja sitten on se kaunis ja viisas, ja ruma ja tyhmä. Älytöntä viettää elämänsä surkutellen sitä kuinka paskaa oma elämä on kun "tolla toisellakin on sitä ja tätä". Elämä on oikeasti aika kylmää, ja fakta on se, että nallekarkit nyt vaan ei mene tasan. Eikä ne mene tasan vaikka kuinka huutaisi ja valittaisi.

Tunnen samanlaisen tapauksen. En ole psykiatri, mutta kun luin kuvauksen piilonarsistista oli se kuin tarkka kuvaus tästä ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Hehe, näin yrittäjänä sanon vain, että voi elämä näitä kateellisten juttuja :D Uskottavuus lähti jo ensimmäisessä kappaleessa. Ehkä vanhempasi eivät tosiaan lähde lastenvahdeiksi 600 km päähän, miksiköhän eivät....

Tuo särähti munkin korvaan, mutta toisaalta, kysytäänhän kirjoittajaa myös sinne 600km päähän hoitamaan siskonsa lapsia? Eli sama matkahan sen on molempiin suuntiin (+ kirjoittaja ei sanonut, että hällä olisi lapsia).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Hehe, näin yrittäjänä sanon vain, että voi elämä näitä kateellisten juttuja :D Uskottavuus lähti jo ensimmäisessä kappaleessa. Ehkä vanhempasi eivät tosiaan lähde lastenvahdeiksi 600 km päähän, miksiköhän eivät....

Eikös kirjoittaja ollut se, jonka odotettiin lähtevän 600km päähän yrittäjäsiskonsa lapsia hoitamaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.

Kateellinen on sitä mieltä, että muiden pitää tuntea syyllisyyttä ja pahaa mieltä siitä, että hän on kateellinen. Kateus on kateellisen mielestä muiden syytä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kateellinen kahdelle siskolleni.

Isosiskoni jäi asumaan vanhempien lähelle ja saa vanhemmilta apua lastenhoidosta lähes päivittäin. Vanhempamme hoitivat siskoni lapsia esim näin korona-aikana ja kesät ja muut loma-ajat. Siskolla ja hänen miehellä yritys joten heidän ei tarvitse pitää lomia. Lisäksi äitini ostaa heille kerran viikossa jääkaapin täyteen ruokaa, lapsille vaatteita ja tavaraa yms. Sunnuntaisin syövät yhdessä mummolassa. Ja kyllä, olen kateellinen koska minä ja mieheni emme saa lastenhoitoapua emmekä mitään muutakaan apua keneltäkään. Toki voisimme muuttaa vanhempieni lähelle mutta työmme on täällä 600km päässä.

Olen kateellinen myös toiselle siskolleni. Hän asuu myös lähellä vanhempia ja nuorimmaisena hän saa kaiken haluamansa. 21v ja elää täysin vanhempien rahoilla. Hänelle maksetaan ulkomaamatkoja ja puhelimia yms.

Minä olen jäänyt ihan ulkopuoliseksi ja minulta pyydetään lähinnä apua. Esim hoitamaan siskon lapsia jos vanhemmillamme menoja yms(nuorimmaista ei voi häiritä tällaisilla), leipomaan sukujuhliin yms.

Välillä tuntuu että olisi helpompaa kun jäädyttäisin välit sukuuni täysin...

Hehe, näin yrittäjänä sanon vain, että voi elämä näitä kateellisten juttuja :D Uskottavuus lähti jo ensimmäisessä kappaleessa. Ehkä vanhempasi eivät tosiaan lähde lastenvahdeiksi 600 km päähän, miksiköhän eivät....

Tuo särähti munkin korvaan, mutta toisaalta, kysytäänhän kirjoittajaa myös sinne 600km päähän hoitamaan siskonsa lapsia? Eli sama matkahan sen on molempiin suuntiin (+ kirjoittaja ei sanonut, että hällä olisi lapsia).

Sanoi, etteivat ole saaneet lastenhoitoapua. 

Mieheni sisko on juurikin tälläinen kateellinen hullu.. Ei jaksa ja nyt välit ovatkin menneet heillä kokonaan ja sekin on minun syytäni, en edes koskaan mihinkään heidän välisiin juttuihin sekaantunut millään tavalla..

Ja perinnön jaossahan se helvetti sitten repesi.. Yritti kahmia kaiken itselleen niin että veljelle olisi jäänyt vain laki osa, silti oli sitä mieltä että hänen ei tarvitsisi antaa edes niin paljoa, ihan hullu, tuo lause jo kertoo kaiken.. Ilkesi vielä jälkikäteen lähetellä viestejä että enpä olisi uskonut että sinulle on raha noin tärkeää.. Näiden kanssa ei järki puhe auta...

Oli jo lapsena kateellinen kaikesta, esim. Hän on vanhempi sai täysikäistyttyään ajokortin ja auton vanhemmiltaan mutta aikanaan kun mieheni sai omansa oli se huutava vääryys häntä kohtaan..

Olen monesti ollut tyytyväinen, että ei ole sisaruksia eikä paljon sukuakaan. Olisi aika karseaa joutua tuollaisiin juttuihin sekaantumaan mitä tässäkin on kuvailtu. 

En tunne sellaisia sisaruksia kuin yhden, missä olisivat läheisiä. Joko ollaan hyvin vähän tekemisissä tai on jotain sanomista ollut, jos ei nyt suorastaan riitoja. Järkkyä taloudellista hyväksikäyttöäkin yhdessä tapauksessa.