Kertokaa kokemuksenne sisaruskateudesta

ylös

Ainoana lapsena ei ole kokemusta. Tunnen erään ison perheen, jossa lapset ovat ihan erilaisessa yhteiskunnallisessa asemassa ja muutenkin erilaisia ja tulevat loistavasti keskenään toimeen, auttavat toinen toisiaan ja muuta vastaavaa. Tai sitten en vain tiedä tarpeeksi, mutta ainakaan mitään ilkeilyä en ole koskaan huomannut. Päinvastoin puhuvat toisistaan aina arvostavasti. Ehkä heidän vanhempansa olivat taitavia kasvattajia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Tuo on juuri sitä kateellisen harhaisuutta, mistä joku aiemmin mainitsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Kaipa siihen psykoterapiaa tarvitaan, jos aikuisesta elämästä nauttiminen on kiinni sisaruksesta. Kateus on inhimillistä, mutta useimmille vain ohimenevä tunne, joka ei estä elämästä nauttimista. 

Narsistiseen pers.häiriöön kuuluu tuo kateus ja pers.häiriö kehittyy jo lapsena. Narsisti on kai onnellisin silloin kuin muilla ei ole mitään, jolloin hän ei ole "varjossa". Jopa sairauttakin voi kadehtia, kun siitä saa huomiota. Voi olla, että kateuden taustalla on joku vakavampi syy kuten pers. häiriö tai bi-polaarisuus.

Vaikka väitetään, että kaikki tuntevat kateutta, niin en kyllä muista sellaista tunteneeni. Ehkä ollut sitten niin ohimenevää, että en ole pannut merkille. Jos joku on esimerkiksi itseäni paljon kauniimpi, niin joskus olen tuntenut hirveän voimakasta surullisuutta ja halua vetäytyä pois, jos poikaystävä osoittaa hänelle huomiota tai katsoo. Vai onko se sitten kateutta? Sellaista en ole ainakaan tuntenut, että olisin vihannut ja halunnut toiselle pahaa, koska hän on kaunis tai jotain mitä itse haluaisin olla. Pystyn iloitsemaan myös läheisteni onnesta ja menestyksestä heidän kanssaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Kehittää joitain muita ominaisuuksia itsessään ja lakata vertailemasta sisaruksen.

Minä olen ollut meidän perheessä lapsista se, jota on aina sorrettu. Varsinkin äiti vähättelee, lyttää ja loukkaa jatkuvasti, sisariani ja heidän tekojaan muistaa aina kehua. En silti ole kateellinen sisaruksilleni, eihän tämä heidän vikansa ole. Äidistäni en pidä yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Taidat trollata. Kenelläkään ei ole samoja ominaisuuksia kuin jollain toisella. 

Vanhemmille tuli varmaan jotain kisaväsymystä, iso perhe pienillä ikäeroilla, esikoiseen jaksettiin panostaa. Ei kyse ole tavaroista tms. Vaan siitä, että yksi lapsi kohdattiin persoonana ja ihmisenä. Nähtiin kuka hän oli, mitä hän tarvitsi. Loput me sitten saatiin kaikki hänen tavaransa. Mutta mitä tekee taiteellinen lapsi ratsastussaappailla? No alkaa ratsastaa kun ei muutakaan tajua. Repii pahveja elintarvikepakkauksista maalauspinnoiksi jne. Koskaan ei kukaan tajunnut kuka olen, mistä tulen onnelliseksi ja mikä saa silmäni säkenöimään. Oltiin vaan massaa, lapsia, me muut. Välillä tuntui että eroavaisuudet persoonissa olivat jopa hieman kiusallisia vanhemmilleni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Näin on, vertailu on tie onnettomaan elämään. Harvemmin se kateellisuus kohdistuu vain yhteen ihmiseen, jolloin ihmissuhteet kärsivät, kun on tarve mitätöidä ja puhua pahaa muista. 

Katsoin wikipediasta, siellä oli hyvin kirjoitettu kateudesta. Voi olla kyse narsismistakin, jos kateus jäytää.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Kateus

Lisää tarinoita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Olen pikkuveli. Isosisko on kateellinen minulle. Ainakin epäilen kateutta. Muuten se olisi pelkkää vihaa ilman syytä. Loputonta mustamaalaamista etenkin selän takana. Olen menettänyt kavereitakin sen vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Outoa settiä tuo varjossa eläminen. Olen minäkin siskoani kaikessa huonompi, so what. Mulla on jotain muita asioita, joista olen tyytyväinen, vaikka olen työtön ja sairaskin. Siskolla on omat vaikeutensa ja vaikea työnsä, jos sitten on rahaakin kuin roskaa tai ainakin melkein. Kyllä hän on raatanut ja raataa kaiken eteen, ei musta olisi siihenkään, koska olen laiskempi. Kateelliselle ei kukaan viitsi kertoa elämänsä vaikeista jutuista, joita löytyy kaikilta. Jää paljon saamatta.

Hyvä kommenttihan tuo oli mihin vastasit, en siis sitä kirjoittanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Meidän perheessä oli kolme lasta, joista kaikki olivat todella erilaisia ja saivat myös tietyllä tapaa todella erilaista kohtelua. Yksi oli todella tunnollinen ja luotettava, ja sai tämän takia paljon erivapauksia melko helposti, jos halusi johonkin kavereiden kanssa lähteä kesälomalla vaikka viikoksi tai mennä kotibileisiin, ei tarvinnut kuin pyytää ja jo sai mennä. Ylipäätään sai mennä, tulla ja tehdä aika vapaasti.

Yksi oli hieman tyypillisempi lapsi ja etenkin teini, hänelle ei kotibilelupia kovin helposti herunut ja säännöt oli todella tiukat, mutta koulunkäyntiin yritettiin kannustaa erinäköisillä lahjuksilla, mitä kympin oppilaille ei sitten ollut luvassa.

Kolmas oli sitten se, joka sai kaikista eniten huomiota, hänen harrastuksiinsa panostettiin ja osallistuttiin ihan eri tavalla mitä muiden.

Ja ai että sitä oltiin kateellisia ristiin rastiin! Aina sitä oli itse se, jota kohdeltiin epäreilusti kun olisi pitänyt saada juuri sitä kohtelua mitä toinen sai. Meillä se kateus nimenomaan sen suhteen, että miten muita kohdeltiin, äityi niin pahaksi, ettei sisarukset olleet teineinä oikeastaan minkäänlaisissa väleissä, koska "toi saa aina kaiken".

Aikuisuus on tuonut hieman ymmärrystä sen suhteen, miksi kutakin kohdeltiin niin kuin kohdeltiin ja sisaruskateus on väistynyt, joskin pieni katkeruus (vanhempia kohtaan) on jäänyt kytemään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Outoa settiä tuo varjossa eläminen. Olen minäkin siskoani kaikessa huonompi, so what. Mulla on jotain muita asioita, joista olen tyytyväinen, vaikka olen työtön ja sairaskin. Siskolla on omat vaikeutensa ja vaikea työnsä, jos sitten on rahaakin kuin roskaa tai ainakin melkein. Kyllä hän on raatanut ja raataa kaiken eteen, ei musta olisi siihenkään, koska olen laiskempi. Kateelliselle ei kukaan viitsi kertoa elämänsä vaikeista jutuista, joita löytyy kaikilta. Jää paljon saamatta.

Hyvä kommenttihan tuo oli mihin vastasit, en siis sitä kirjoittanut.

Vastasin siihen tarkentaakseni, etten puhunut omista kokemuksistani sillä lainaamani kirjoittaja oletti niin. Varjossa elämisestä kateelliset yleensä puhuvat. On mielestäni väärin, että kateelliset niputetaan täällä huonoiksi ihmisiksi sen takia, että ovat saaneet huonommat lähtökohdat elämään kuin sisaruksensa ja siitä on syntynyt luonnollinen reaktio eli kateus.