Kertokaa kokemuksenne sisaruskateudesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Tuo on juuri sitä kateellisen harhaisuutta, mistä joku aiemmin mainitsi.

Joskus se voi olla harhaisuutta, mutta onhan se fakta, että sisaruksissa on niitä, joista toinen on kauniimpi/komeampi, älykkäämpi, lahjakkaampi, urheilullisempi tms. kun toinen ei ole vaan saanut näitä ominaisuuksia. Ihan turha näitä ihmisiä on moittia kateudesta, sillä jokainen ihminen olisi sen huono-osaisemman asemassa kateellinen, jos omaa normaalin tunne-elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Kehittää joitain muita ominaisuuksia itsessään ja lakata vertailemasta sisaruksen.

Luonnollisestikin lahjakkaampi sisarus pystyy niitä ominaisuuksia kehittämään halutessaan myös ja nopeammin kuin tämä toinen. Miten sellainen sisko tai veli voi olla vertaamatta toiseen, jos ei ole missään hyvä ja toinen on sitä useassa asiassa?

Kyllä on surkeita tarinoita. Täytyy olla omasta veljestä ylpeä, joka rohkeasti ja jämäkästi puolusti minua aina lapsena eikä meillä ole ollut koskaan mitään skismaa. Semmoinen ei vaan kuulu asiaan. Aina ajatellaan yhteisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Kehittää joitain muita ominaisuuksia itsessään ja lakata vertailemasta sisaruksen.

Luonnollisestikin lahjakkaampi sisarus pystyy niitä ominaisuuksia kehittämään halutessaan myös ja nopeammin kuin tämä toinen. Miten sellainen sisko tai veli voi olla vertaamatta toiseen, jos ei ole missään hyvä ja toinen on sitä useassa asiassa?

Ihan neutraalisti voi ajatella, että "sisarus on minua parempi näissä asioissa." Ehkä olla surullinenkin siitä, kun itse toivoisi samoja taitoja, ilman kateutta. Ei se toive paremmista taidoista sulje pois, ettei voisi muka iloita sisaruksensa puolesta tai alkaa vihaamaan ja kadehtimaan.

Minä ainakin olen ylpeä superlahjakkaasta siskostani. Tottakai olisi hienoa olla yhtä lahjakas, mutta ei se ole minulta pois!

Oma siskoni on suoraan kertonut olevansa minulle kateellinen erinäisistä taidoista ja siitä että yleisesti ihmiset (lukuunottamatta omaa äitiäni) pitävät minusta kovasti. Hassua sinänsä, koska sisko on äidin lempparityttö. Toki itsekin olin hänelle lapsena tästä asiasta kateellinen, mutta näin aikuisena en jaksa, vaan elän omaa elämääni onnellisena ja pidän etäisyyttä lapsuudenperheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Tuo on juuri sitä kateellisen harhaisuutta, mistä joku aiemmin mainitsi.

Joskus se voi olla harhaisuutta, mutta onhan se fakta, että sisaruksissa on niitä, joista toinen on kauniimpi/komeampi, älykkäämpi, lahjakkaampi, urheilullisempi tms. kun toinen ei ole vaan saanut näitä ominaisuuksia. Ihan turha näitä ihmisiä on moittia kateudesta, sillä jokainen ihminen olisi sen huono-osaisemman asemassa kateellinen, jos omaa normaalin tunne-elämän.

Hah. Ei todellakaan ole luonnollista, vaan epänormaalia. Yleensä sisarusten kanssa pidetään yhtä. Totta kai on eroa lahjakkuudessa, aina on, ei se mikään syy ole! Kyllä ne syyt ihan muualta löytyy ja tärkeää olisi päästä eroon siitä kateudesta. Oman hyvinvoinnin takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Kehittää joitain muita ominaisuuksia itsessään ja lakata vertailemasta sisaruksen.

Luonnollisestikin lahjakkaampi sisarus pystyy niitä ominaisuuksia kehittämään halutessaan myös ja nopeammin kuin tämä toinen. Miten sellainen sisko tai veli voi olla vertaamatta toiseen, jos ei ole missään hyvä ja toinen on sitä useassa asiassa?

Ihan neutraalisti voi ajatella, että "sisarus on minua parempi näissä asioissa." Ehkä olla surullinenkin siitä, kun itse toivoisi samoja taitoja, ilman kateutta. Ei se toive paremmista taidoista sulje pois, ettei voisi muka iloita sisaruksensa puolesta tai alkaa vihaamaan ja kadehtimaan.

Minä ainakin olen ylpeä superlahjakkaasta siskostani. Tottakai olisi hienoa olla yhtä lahjakas, mutta ei se ole minulta pois!

Aivan! On aikamoisen vääristynyttä ajatella, että lahjakkuus aiheuttaisi väistämättä kateutta. Ei aiheuta ainakaan minussa. 

Olen itse se kateellinen. Olen ”vahinkolapsi” jota vanhemmat inhosivat, sisarukseni sen sijaan toivottu ja pitkään yritetty (meillä isohko ikäero).

Sisaruksen suosiminen oli lapsenakkn erittäin näkyvää. Aikuisena se on SIETÄMÄTÖNTÄ. Itse en ole saanut aikuisiällä killinkiäkään enkä apua tai tukea ja kotoa piti muuttaa kun tuli 18v täyteen.

Sisarus asui kotona pidempään jonka jälkeen hänelle ostettiin asunto ja auto. Sen jälkeen on ostettu kaksi isompaa asuntoa ja useampi auto, maksetaan matkat ja kodinkoneet.

Sellainen useamman sadan tuhannen euron antaminen toiselle lapselle toisen jäädessä täysin ilman on vähän epäreilua.

Ja kun vielä minä olen se kiltimpi ja kunnollisempi ja asiani paremmin hoitanut, kouluttautunut ja kaikinpuolin ystävällisempi ja kohteliaampi. Se vaan ei auta. Se toinen on aina rakkaampi lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Kateus on luonnollinen tunne, mutta ei ole luonnollista elää elämäänsä sisaruskateuden varjossa. Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.

Ainakin itse vanhempana pyrin auttamaan lapsia käsittelemään kateuden tunteita ja sitä, että toinen todellakin voi olla lahjakkaampi jossain asiassa.  Se kuuluu elämään, että jokaisella on omat taitonsa eikä toisten taitoja ja lahjakkuuksia voi itselleen saada. 

Olen kokenut sekä kateutta että ollut itse kadehtija.

Aivan pienenä kadehdin sitä,  kun sisareni oli vanhempi ja sai tehdä asioita, joita minä en vielä saanut tehdä. Olin myös kateellinen siitä, kun sisartani kehuttiin käteväksi ja nopeaksi ja pärjääväksi, minua ei. Nuorena aikuisena koin, että sisartani arvostettiin enemmän kuin minua, koska hänellä oli puoliso ja lapsi. Vanhempani olivat siis hyvin vanhoillisia ja heistä nuo olivat jotain aikuisuuden merkkejä ja saavutuksia.

Sisareni taas kadehti minua siitä, että pienenä sain enemmän hoivaa ja huolenpitoa kuin hän, joka oli isompi. Olin myös monien mielestä häntä nätimpi ja hän kosti sen sitten minulle haukkumalla ulkonäköäni  (juuri niitä piirteitä, joista olin saanut kehuja). Samoin olin luovempi ja koulunkäynti oli minulle helppoa... sisareni tunsi kateutta siitä, että asiat olivat minulle niin helppoja.

Olen sitä mieltä, että aikuisena pitäisi yrittää kasvaa näistä asioista yli. Esimerkiksi tuo ulkonäön haukkuminen oli minulle todella katkera paikka pitkään... oikeasti olin todella nätti ja vaikka monet niin sanoivat, siskoni onnistui silti saamaan minut uskomaan, että olen ruma. Mutta sitten taas... siskoni oli silloin myös lapsi, joten jos jotain pitää syyttää, niin niitä aikuisia ihmisiä, jotka 1) eivät kehuneet myös siskoani nätiksi ja 2) eivät estäneet siskoani haukkumasta minua.

Laura Närhen "Siskoni" on muuten upea biisi, joka avaa näitä juttuja hienosti. Ollaan sisareni kanssa päästy jo pitkälti yli näistä kateuden tunteista. Niiden selättämisessä auttoi se, että kumpikin alkoi nähdä myös toisen puolen asiasta.... sen missä toinen on tullut kohdelluksi väärin. Eikä miettinyt enää vain sitä vääryyttä,  minkä itse on kokenut.

Äitini veli katkaisi välit vuosiksi, kun vanhempani alkoivat rakentaa mökkiä. Äitini veli päätti ettei kahdella duunarilla ole varaa rakentaa mökkiä omilla rahoilla vaan rahat on saatu heidän vanhemmiltaan. Logiikka ei vaan ihan toiminut, koska heidän vanhemmat ovat köyhiä duunareita, joilla oli vielä alaikäisiä lapsia, joten heillä ei ollut rahaa annettavaksi. Äidin veli oli vain päättellyt, että koska hänellä insinöörinä ei ole varaa rakentaa kesämökkiä, ei sitä voi olla myöskään duunaripariskunnalla ja välit katkesivat pariksikymmenksi vuodeksi. Nyt isovanhempien kuoltua välit ovat hieman lämmenneet, mutta edelleenkään veli ei suostu vierailemaan äitini luona, mutta vastaa puheluihin ja tapaa sukulaisten luona ja sukujuhlissa. Todella surullista.

Vierailija kirjoitti:

Olen itse se kateellinen. Olen ”vahinkolapsi” jota vanhemmat inhosivat, sisarukseni sen sijaan toivottu ja pitkään yritetty (meillä isohko ikäero).

Sisaruksen suosiminen oli lapsenakkn erittäin näkyvää. Aikuisena se on SIETÄMÄTÖNTÄ. Itse en ole saanut aikuisiällä killinkiäkään enkä apua tai tukea ja kotoa piti muuttaa kun tuli 18v täyteen.

Sisarus asui kotona pidempään jonka jälkeen hänelle ostettiin asunto ja auto. Sen jälkeen on ostettu kaksi isompaa asuntoa ja useampi auto, maksetaan matkat ja kodinkoneet.

Sellainen useamman sadan tuhannen euron antaminen toiselle lapselle toisen jäädessä täysin ilman on vähän epäreilua.

Ja kun vielä minä olen se kiltimpi ja kunnollisempi ja asiani paremmin hoitanut, kouluttautunut ja kaikinpuolin ystävällisempi ja kohteliaampi. Se vaan ei auta. Se toinen on aina rakkaampi lapsi.

Kuulostaa aika epäuskottavalta, että aikuiselle ostetaan kaksi asuntoa, autoja, matkat ja kodinkoneet, mutta onhan niitä todella outoja perhekuvioita olemassa ja väärinkohtelua. Suurimmalla osalla perheistä on kuitenkin normaalimpaa, että lapsia saatetaan vahingossakin kohdella väärin, minkä ei pitäisi aiheuttaa kateutta sitä sisarusta kohtaan. Vanhempien vikahan epäoikeudenmukainen kohtelu on. Ja sitä en ymmärrä ollekaan, että vielä aikuisenakin ollaan kateellisia jostain sisarusten paremmuudesta tai puolustellaan sitä normaalina. Jokaisen pitää kyllä kasvaa aikuiseksikin jossain vaiheessa tuollaisista traumoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Kateus on luonnollinen tunne, mutta ei ole luonnollista elää elämäänsä sisaruskateuden varjossa. Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.

Ainakin itse vanhempana pyrin auttamaan lapsia käsittelemään kateuden tunteita ja sitä, että toinen todellakin voi olla lahjakkaampi jossain asiassa.  Se kuuluu elämään, että jokaisella on omat taitonsa eikä toisten taitoja ja lahjakkuuksia voi itselleen saada. 

Mitenköhän päin luit tekstini, jos se kääntyi sinulle näin: ”Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.” Ensinnäkään en väittänyt, että on yli-ihmisyyttä olla olematta kateellinen. Sanoin, että nämä ihmiset ovat kertomassa täällä muille, miten heidän on ”otettava vastuu” kateudestaan mikä kuulostaa naurettavalta ja siltä, ettei osata asettautua toisen asemaan. Itselläni on kaikkiin perheenjäseniini hyvä suhde joihin ei kateutta kuulu.

Jos olisit lukenut viestejäni yhtään tarkemmin, esimerkkini käsittelevät sellaisia tilanteita, joissa perheessä toinen on lähes kaikessa toista parempi ja lahjakkaampi. Se kumoaa tuon sinun vastauksesi, jossa sanot että joku voi olla toista lahjakkaampi JOSSAIN ASIASSA ja jokaisella on OMAT TAITONSA. Entä jos näin ei joidenkin sisarusten kesken ole? Toisella on omat taitonsa ja lahjakkuutensa, toisella ei ole taitoja missään eikä lahjakkuutta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Kateus on luonnollinen tunne, mutta ei ole luonnollista elää elämäänsä sisaruskateuden varjossa. Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.

Ainakin itse vanhempana pyrin auttamaan lapsia käsittelemään kateuden tunteita ja sitä, että toinen todellakin voi olla lahjakkaampi jossain asiassa.  Se kuuluu elämään, että jokaisella on omat taitonsa eikä toisten taitoja ja lahjakkuuksia voi itselleen saada. 

Mitenköhän päin luit tekstini, jos se kääntyi sinulle näin: ”Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.” Ensinnäkään en väittänyt, että on yli-ihmisyyttä olla olematta kateellinen. Sanoin, että nämä ihmiset ovat kertomassa täällä muille, miten heidän on ”otettava vastuu” kateudestaan mikä kuulostaa naurettavalta ja siltä, ettei osata asettautua toisen asemaan. Itselläni on kaikkiin perheenjäseniini hyvä suhde joihin ei kateutta kuulu.

Jos olisit lukenut viestejäni yhtään tarkemmin, esimerkkini käsittelevät sellaisia tilanteita, joissa perheessä toinen on lähes kaikessa toista parempi ja lahjakkaampi. Se kumoaa tuon sinun vastauksesi, jossa sanot että joku voi olla toista lahjakkaampi JOSSAIN ASIASSA ja jokaisella on OMAT TAITONSA. Entä jos näin ei joidenkin sisarusten kesken ole? Toisella on omat taitonsa ja lahjakkuutensa, toisella ei ole taitoja missään eikä lahjakkuutta?

Aika lohduton ajatus tuo, minkä mustasin. Kateellinen helposti näkee, että koska minulla ei ole samoja kuin tuolla kateuden kohteella, niin minulla ei ole yhtään mitään. Olen kuullut tuon lapsen suusta monesti, mutta aikuisen sanomana tuo kuulostaa hyvin erikoiselta. Aikuisena yleensä ollaan opittu, että maailma on aika paljon suurempi kuin se oma perheyhteisö, jossa sisko on kenties nätimpi tai jotain muuta, mitä lapsi kadehtii. Miten sinun mielestäsi sitten pitäisi toimia vanhempana tai kateellisena kun aikuinen kadehtii edelleen omaa sisarustaan? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Tuo on juuri sitä kateellisen harhaisuutta, mistä joku aiemmin mainitsi.

Joskus se voi olla harhaisuutta, mutta onhan se fakta, että sisaruksissa on niitä, joista toinen on kauniimpi/komeampi, älykkäämpi, lahjakkaampi, urheilullisempi tms. kun toinen ei ole vaan saanut näitä ominaisuuksia. Ihan turha näitä ihmisiä on moittia kateudesta, sillä jokainen ihminen olisi sen huono-osaisemman asemassa kateellinen, jos omaa normaalin tunne-elämän.

Hah. Ei todellakaan ole luonnollista, vaan epänormaalia. Yleensä sisarusten kanssa pidetään yhtä. Totta kai on eroa lahjakkuudessa, aina on, ei se mikään syy ole! Kyllä ne syyt ihan muualta löytyy ja tärkeää olisi päästä eroon siitä kateudesta. Oman hyvinvoinnin takia.

No ei ole epänormaalia vaan maailman luonnollisin asia. Toki sisarusten kanssa voi pitää yhtä mutta silti olla surullinen ja kateellinen siitä, millaiseksi on syntynyt sekä omista hyvin rajallisista ominaisuuksistaan sisarukseen nähden. Mitä epänormaalia tuossa on? Nyt ei ole kyse ns. turhanpäiväisestä kateudesta, jossa toiselle olisi kateellinen vain siksi että on kateellinen luonne tai vaikka itse on tasavertainen ominaisuuksineen toisen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Kateus on luonnollinen tunne, mutta ei ole luonnollista elää elämäänsä sisaruskateuden varjossa. Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.

Ainakin itse vanhempana pyrin auttamaan lapsia käsittelemään kateuden tunteita ja sitä, että toinen todellakin voi olla lahjakkaampi jossain asiassa.  Se kuuluu elämään, että jokaisella on omat taitonsa eikä toisten taitoja ja lahjakkuuksia voi itselleen saada. 

Mitenköhän päin luit tekstini, jos se kääntyi sinulle näin: ”Ei siinä ole mitään yli-inhimillistä, että ei tunne kateutta, vaikka sinusta ilmeisesti kateus kuuluu väistämättä sisarussuhteisiin kaikkine lieveilmiöineen. Kaikissa perheissä ei kuitenkaan näin ole.” Ensinnäkään en väittänyt, että on yli-ihmisyyttä olla olematta kateellinen. Sanoin, että nämä ihmiset ovat kertomassa täällä muille, miten heidän on ”otettava vastuu” kateudestaan mikä kuulostaa naurettavalta ja siltä, ettei osata asettautua toisen asemaan. Itselläni on kaikkiin perheenjäseniini hyvä suhde joihin ei kateutta kuulu.

Jos olisit lukenut viestejäni yhtään tarkemmin, esimerkkini käsittelevät sellaisia tilanteita, joissa perheessä toinen on lähes kaikessa toista parempi ja lahjakkaampi. Se kumoaa tuon sinun vastauksesi, jossa sanot että joku voi olla toista lahjakkaampi JOSSAIN ASIASSA ja jokaisella on OMAT TAITONSA. Entä jos näin ei joidenkin sisarusten kesken ole? Toisella on omat taitonsa ja lahjakkuutensa, toisella ei ole taitoja missään eikä lahjakkuutta?

Aika lohduton ajatus tuo, minkä mustasin. Kateellinen helposti näkee, että koska minulla ei ole samoja kuin tuolla kateuden kohteella, niin minulla ei ole yhtään mitään. Olen kuullut tuon lapsen suusta monesti, mutta aikuisen sanomana tuo kuulostaa hyvin erikoiselta. Aikuisena yleensä ollaan opittu, että maailma on aika paljon suurempi kuin se oma perheyhteisö, jossa sisko on kenties nätimpi tai jotain muuta, mitä lapsi kadehtii. Miten sinun mielestäsi sitten pitäisi toimia vanhempana tai kateellisena kun aikuinen kadehtii edelleen omaa sisarustaan? 

Mä oon eri, mutta tulipa noista lahjoista mieleen sekin, että vanhempien arvio omien lapsiensa lahjoista voi olla täysin virheellinen (myös silloin, kun näkevät molemmissa lahjoja, mutta erilaisia). Sikäli myös se on väärin, arvioida lapsiaan ylipäänsä ja lausua niitä arvioita ääneen tyyliin "Tiina on kätevä, Nina ei, mutta Nina on hyvä lukuaineissa". Lapsi ottaa sen vanhemman mielipiteet usein liian tosissaan ja Ninalta voi jäädä huomaamatta oma kätevyys ja Tiinalta fiksuus lukuaineissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Ja mitä ihmettä sen geenilotossa voittaneen pitäisi tehdä helpottaakseen toisen oloa? Pärjätä tahallaan huonosti elämässään? Miten tämä lotossa voittanut on voinut vaikuttaa siihen mitkä geenit hän tai sisaruksensa ovat saaneet? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Onko se sisaruksen menestys itseltä jotain pois? Saiko sisarus työpaikan sinun ohitsesi? Vai ovatko sisarukset kuitenkin täysin eri aloilla ja hakevat eri työpaikkoja? Sisarus saa lapsen, estääkö se toista saamasta lasta? Mitä se sisaruksen menestys elämässä on oikeasti itseltä pois? Ymmärrän toki lapsena jos vanhemmat suosivat toista häikäilemättä, mutta silloinkin vihan tunteet kohdistuvat väärään henkilöön, jos syyttää sisarustaan asiasta. Vanhemmat siinä tekevät väärin.

Meillä sisarkateus näyttäytyi hieman oudossa valossa. Itseäni vanhemmat serkut olivat meillä usein, kun asuttiin enomme kanssa samassa talossa ja serkut olivat vähän kuin sisaruksen roolissa. Kun tulin murrosikään, niin serkkuni haukkuivat minua koko ajan niistä piirteistä, joista sain kehuja. Yksi kielipäästä, toinen kirjoittamisesta ja kolmas keskittyi ulkonäköni mollaamiseen ja heillä kaikilla oli tapana yrittää kontrolloida minua. 

Pikkusisareni kanssa taas kateus oli outoa. Äitini hoki koko ajan, että minä olen kateellinen sisarelleni, vaikka todellisuudessa siskoni kiusasi minua armottomasti kaikin tavoin mitä keksi! Koulumatkalla suoraa huutoa, koulussa suoraa huutoa, hirveä mylvintä kun olin jossain parempi, pidetympi tai onnistuneempi. Jakuvaa mollausta, riidanhaastamista ja asioiden tahallaan vaikeuttamista. Se oli todella hankalaa aikaa kaikkinensa, enkä olisi millään jaksanut vääntää hänen kanssaan mutta äidin mielestä minun piti tulla vastaan ja antaa sisarelleni tilaa. Lisäksi hän monta kertaa huusi tilanteet poikki, ja asettui automaattisesti sisareni puolelle vaikka ei ollut hajuakaan mistä oli kyse. Vasta lukioaikana sisareni viisastui ja ilmeisesti kaverit pistivät sisareni aisoihini puhumalla hänelle suoraan, että vika on hänessä itsessään. Äitini mielestä olen edelleen lapsista se kateellinen..? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kadehdittiin koulumenestyksestä, musikaalisuudesta ja suosiosta poikien keskuudessa. Ikävä kyllä jatkui aikuisuuteen asti, minkä takia ei olla enää tekemisissä.

Miten sinusta sellaisen sisaruksen, jolla ei ole mitään noista ominaisuuksista, pitäisi suhtautua sisarukseen jolla on kaikki?

Mulle on aivan sama miten suhtautuu, tuskinpa hän perusluonteelleen mitään mahtaa.

Ei siihen mitään sen ikävämpää perusluonnetta tarvita, jos sisarukselta onnistuu kaikki mikä itseltä ei. Yleensä tietysti sisaruksilla on lahjakkuutta ja onnistumisia kullakin joskus samoilla tai sitten eri osa-alueilla, mutta on myös niitä, jotka geenilotossa ovat jääneet merkittävästi sisaruksen taakse. Helppohan sen geenilotossa voittaneet on nauttia elämästään ja paheksua kateellisia, mutta kyllä kuka tahansa olisi kateellinen jos itseltä on jäänyt puuttumaan kaikki ominaisuudet mitkä sisaruksella on ja sen myötä ne iskevät taukoamatta vasten kasvoja.

Kateellisen on itse ratkaistava suhde itseensä. Ei se olemuiden asia ollenkaan.

Tuollainen on kohtuutonta, jos kateus on kuitenkin ollut väistämätön lopputulema niissä olosuhteissa. Kerrotko, miten kateellinen voi nauttia elämästään läheisten varjossa, joilta kaikki onnistuu paremmin luonnostaan kuin itseltään? Kerrotko myös, miten tietyissä olosuhteissa on mahdollista olla tulematta kateelliseksi, kateus kun yksi inhimillisimmistä asioista mitä on?

Aikuisena sitä voi ihan itse valita seuransa ja laajentaa elinpiiriä, joten ei pitäisi olla sellaiset olosuhteet, että "nautit elämästäsi läheisten varjossa". Maailmassa on aina sinua huonompia ja sinua parempia ihmisiä, joten vertailu on turhaa ja kuluttaa vain energiaa.

Kateus on inhimillinen tunne, mutta sinulla on aikuisena valta päättää kuinka siihen suhtaudut. Voit antaa sen alentaa sinua ja pitää paikoillaan tai sitten voit käyttää sitä katalysaattorina. Voit kehittää monia taitoja ja viisautta ja lopulta ymmärtää, että sisaruksen mahtavuus on mielessäsi aivan ylimitoitettu ja olet vain jäänyt lapsena vaille jotain omassa mielessäsi. Se oli lapsena, jätä se sinne.

Olet ymmärtänyt väärin. Itselläni on hyvä sisarussuhde veljeeni, enkä ole puhunut itsestäni noissa viesteissä ja molemmilla on omat osaamisalueensa. Paljon olen kuitenkin lukenut tälläkin palstalla sisarustensa varjoon jääneiden ihmisten kirjoituksia ja säälin heitä. Siksi kommentit kuten että kateellisen täytyy selvittää tunteensa itsensä kanssa tuntuvat epäreilulta, jos nämä ihmiset vaan ovat kaikessa huonompia kuin sisaruksensa ja silti heidän pitäisi tuntea iloa sisarusten onnistumisista, vaikkei itsellä olisi mitään. Kuulostaa melko ymmärtämättömiltä viestit, joissa väitetään asioiden olevan noin yksinkertaisia sen kateellisen sisaruksen osalta.

Kateellinen on itse vastuussa tunteistaan, kuka muukaan? Jos itselläsi on parempia tapoja käsitellä kateutta, niin mikset kerro niitä?

Mitä se kaikkien jankkaama vastuu on? Kateus on tunne siinä missä ilo tai suru. Pitääkö näistäkin ottaa jotain erityistä vastuuta? Kateus on yksi inhimillisimmistä asioista ja jostain syystä täällä itseään yli-ihmisinä pitävät tulevat kertomaan, miten kateellisten sisarusten pitäisi tunteitaan käsitellä, näemmä itse ovat vielä siinä roolissa, jossa heille ollaan kateellisia eikä toisinpäin.

Ihmisellä on vastuu omasta käytöksestään toisia kohtaan. Tunteet vaikuttavat käytökseen. Ei mun suruni äitini kuoleman johdosta oikeuta mua tiuskimaan työkavereille. Eikä se että sisko sai paljonkin asioita joita minä en saanut lapsuudessa oikeuta mua aukomaan päätäni siskolle.