Neuvoja itsekkään 10-vuotiaan kanssa
Olen vaan kurkkuani myöten täynnä mun lastani, joka ei osaa ajatella ketään muuta kuin itseään!
Koko ajan valitus jostain. Mikään ei kelpaa. Tänä päivänä jatkuvaa kitinää.
Kaverinsa kanssa kun leikkii, missään ei voi joustaa.
Saa raivokohtauksia jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Potkii ja lyö.
Mitä tällaisen lapsen kanssa tehdään?
Kommentit (42)
Voisiko kokeilla kannustussysteemiä millä palkitaan esim tähtitarralla, kun on käyttäytynyt koko päivän hyvin ,ja kun kerää 10 tarraa niin saa jonku palkinno
Esimuurrosikä... Pidät vaan edelleen kiinni niistä rajoista ja säännöistä, vaikka kuinka kiukuttaa, tää on vasta alkua sille varsinaiselle murkkuilulle...
No anna kitistä, äläkä nyt varsinkaan anna saada kiukuttelemalla tahtoaan lävitse. Jos onnistuu, niin koeta viritellä keskustelua aiheesta mikä harmittaa - yritä saada lapsi purkamaan harmitustaan sanoilla.
Rajat ne kymmenkesäinenkin tarvitsee. 😊 Kerro esimerkkejä siitä, millainen tilanne laukaisee kiukuttelun.
Pitäisikö viedä tutkimuksiin? Ei normaali lapsi käyttäydy noin.
Mistä tykkää? Jos tykkää esim. Pelaamisesta niin puolen tunnin pelipalkinto kun koko päivä mennyt ilman yhtään lyöntiä. Tunteiden ilmaiseminen voimakkaastikin on ihan ok kunhan ei satuta ketään. Sovitaan lapsen kanssa etukäteen miten toimitaan. Jos kavereita satuttaa, loppuu vierailu siihen paikkaan ja viikko ilman kavereita, kunnes taas yritetään uudelleen. Jos vinkuu että pääseekö näkemään kaveria, sanot että haluaisit kyllä päästää kaverille, mutta et voi koska lapsi rikkoi sopimusta ja löi.
Perheneuvola. Sieltä avun saanti vain on niiiiiiin hidasta että helpompi mennä yksityiselle psykiatrille tms. ja sit kiikuttaa diagnoosi kunnalliselle. Todennäköisesti jotain autismin kirjoon liittyvää, esim. asperger
Mulla 11v. on joka asiasta valittava ja itsekäs jankuttaja. Joka asiasta pitää olla ihan periaatteesta eri mieltä ja mikään ei suoriltaan käy. Toivottavasti on jotain esimurrosikää. Välillä se on ihan positiivisella tuulella vähän aikaa, mutta sitten kun se valitusvaihde menee päälle niin sitä voi kestää monta TUNTIA vaikka lakkaan vastaamasta ennen pitkää ja ennen sitä selkeästi ilmaisen, että riittää jo ja että minusta ei tunnu kivalta kuunnella semmoista tuntikausia. Välillä on kans huolestuttanut se, miten vähän viitsii toisia ajatella. Vaikka on äitienpäivä, niin jaksaa vänistä ja kitistä...
Ei se aina ole jotain 'ikää'. Jotkut on vaan ilkeitä ja itsekkäitä luonnostaan. Näkeehän se aikuisistakin, toiset on mukavia ja toiset ei.
Vierailija kirjoitti:
Good old nahkaremmi?
Solkipäällä niin, ettei kahteen viikkoon nuku selällään...?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Good old nahkaremmi?
Solkipäällä niin, ettei kahteen viikkoon nuku selällään...?
Ei kun toisella päällä ja sen verran vaan, että oppii vähän ajattelemaan muitakin.
Mut oikeesti, jos remmin käyttö olisi vielä sallittua, niin tällaiseen tapaukseen olisi juurikin hyvä keino.
Onneksi olkoon. Kasvatat narsistia.
Ihan tavallista esimurrosikää on, ei mitenkään huolestuttavaa. Menee useimmilla vielä pahemmaksikin, kun varsinainen murrosikä alkaa. Mutta menee yleensä itsestään ohikin.
Eikä aina ole ollenkaan niin että noissa iässä helppo jotenkin pärjäisi aikuisena paremmin. Omassa lapsuudenkodissani 2 veljeä oli noissa iässä aika helppoja. Toinen ei ikinä kapinoinut teininäkään mitenkään, korkeintaan ehkä vähän vetäytyi omaan huoneeseensa tavallista enemmän. Minä olin se kamala ongelmalapsi, tosiaan esimurkkuna valittaja ja ahdistunut, teininä ihan ihmishirviö. Varastelin, karkailin, haistattelin, lintsasin koulusta. Miten meille sitten on käynyt? Minulla on mennyt elämä hyvin, lukioiässä alkoi jo kuohut rauhoittua ja siitä eteenpäin olin vastuuntuntoinen ihminen ilman isompia ongelmia. Veljilläni taas on ollut koko ikänsä erilaisia mt-ongelmia: ahdistusta, masennusta, toisella alkoholin liikakäyttöä. Joskus olen miettinyt onko osansa sillä, että heillä jotenkin ahdistukset ja muut on niin syvällä, ettei niitä ole koskaan tullut sillä tavalla läpi kipuilltua kuin mitä itse teininä tein, ja niin ne sitten piinaa sieltä pinnan alta vieläkin.
Narsisti tai psykopaatti.
Näitä kasvaa myös tavallisissa hyvissä kodeissa.
Odotapas murrosikää, niin sitten se helvetti vasta on irti! Kyllä 10-vuotias lapsi on vielä helpossa iässä. Ja normaali 10-vuotias lapsi tottelee äitiä ja isää. Jos lapsi ei tottele eikä noudata perheen sääntöjä, niin varaa aika perheneuvolaan.
Tee palvelus lapsellesi jo nuorella iällä: lyö takaisin lujempaa. Muuten ei opi että asioilla ja käyttäytymisellä voi olla seurauksia ennen kuin on liian myöhäistä...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Good old nahkaremmi?
Solkipäällä niin, ettei kahteen viikkoon nuku selällään...?
Ei kun toisella päällä ja sen verran vaan, että oppii vähän ajattelemaan muitakin.
Mut oikeesti, jos remmin käyttö olisi vielä sallittua, niin tällaiseen tapaukseen olisi juurikin hyvä keino.
Itsehän olen kasvanut perheessä ja aikana jolloin sitä remmiä käytettiin. Oma kokemus sekä omasta isosta sisarussarjasta, että naapuruston lapsista oli, että remmi itse asiassa tehosi lähinnä aika pehmeänluontoisiin lapsiin. Todella vaikeissa tapauksissa (joihin kuuluin itsekin) se synnytti vain lisää uhmaa ja vihaa, eikä alistuminen edes kuolemalla uhattaessa tullut kyseeseen.
Minun kohdallani johti siihen että mietin aina, että kunhan tulen isoksi ja vahvaksi, kostan. Ja niin kävi. Äiti joskus alkoi uhkailla fyysisellä kurilla maatöissä ollessa, ja koska oli naputtanut turhasta jo pitkään, minulla kuohahti. Oli heinähanko kädessä ja kävin äidin kimppuun. Äiti puolustautui omalla työvälineellään, yhtä kiivas kuin minä kun oli. Minä voitin pidempänä ja vahvempana sen tappelun, ja äiti tietysti pyysi isää laittamaan minut kuriin. Mutta ei sekään enää onnistunut, isä totesi aikansa yritettyään että ei tuo perkele alistu ennen kuin kuolee, ja jos se kuolee, niin siitä saa saman (tuomion) kuin ihmisestä. Eikä hän mene vankilaan tuon hullun mukulan takia. Naapurustossa muita "kovislapsia" päätyi osa karkaamaan jonkun epämääräisen tyypin matkaan, tai rikollisille teille, tai juopotteluun. Sen sijaan pääosin kiltteihin lapsiin ja nuoriin jotka vain välillä vähän kokeilivat rajoja, remmikuri tuntui toimivan hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tavallista esimurrosikää on, ei mitenkään huolestuttavaa. Menee useimmilla vielä pahemmaksikin, kun varsinainen murrosikä alkaa. Mutta menee yleensä itsestään ohikin.
Eikä aina ole ollenkaan niin että noissa iässä helppo jotenkin pärjäisi aikuisena paremmin. Omassa lapsuudenkodissani 2 veljeä oli noissa iässä aika helppoja. Toinen ei ikinä kapinoinut teininäkään mitenkään, korkeintaan ehkä vähän vetäytyi omaan huoneeseensa tavallista enemmän. Minä olin se kamala ongelmalapsi, tosiaan esimurkkuna valittaja ja ahdistunut, teininä ihan ihmishirviö. Varastelin, karkailin, haistattelin, lintsasin koulusta. Miten meille sitten on käynyt? Minulla on mennyt elämä hyvin, lukioiässä alkoi jo kuohut rauhoittua ja siitä eteenpäin olin vastuuntuntoinen ihminen ilman isompia ongelmia. Veljilläni taas on ollut koko ikänsä erilaisia mt-ongelmia: ahdistusta, masennusta, toisella alkoholin liikakäyttöä. Joskus olen miettinyt onko osansa sillä, että heillä jotenkin ahdistukset ja muut on niin syvällä, ettei niitä ole koskaan tullut sillä tavalla läpi kipuilltua kuin mitä itse teininä tein, ja niin ne sitten piinaa sieltä pinnan alta vieläkin.
Tässä on kyllä vinha perä. Ei välttämättä ole hyvä asia, jos murrosikä on käymättä läpi. Joku lapsi voi olla luonnostaan tasainen, mutta joku niin arka ja sulkeutunut, että mielenliikkeet ei näy ulospäin tai pääse pintaan mitenkään. Silloin jos on murrosiässä kapinointia, niin se tarkoittaa, että uskaltaa myös ilmaista itseään ulospäin ja negatiivisillekin tunteille on sijaa. On saanut peilata sitä, mitä oma huono käytös aiheuttaa toisissa. Rajoja on kokeiltu rajusti ja huomattu ennen pitkää, että ilman älytöntä riehumista ja vastaanpanemista voi ja kannattaa elää.
Jatkan: mua pelottaa itä tuosta ihmisestä tulee aikuisena. Olen todella huolissani.
Tyyppi on vielä kaiken lisäksi älykäs – osaa selittää asiat aina omaksi parhaaksi.
Välillä osaa pyytää anteeksi kun pahin kohtaus on mennyt ohi. Kuitenkin seuraavana päivän taas sama meininki jatkuu.