Neuvoja itsekkään 10-vuotiaan kanssa

Ennen vanhaan lasta kuritettiin jos se ei totellut. Nykyään niin ei enää saa tehdä niin ehkä paras keino olisi hommata sille joku erityislapsidiagnoosi ja sitä kautta lääkitys? Vai mitä nykyvanhemmat tekevät, en tiedä...?

Vierailija kirjoitti:

Todella vaikeissa tapauksissa (joihin kuuluin itsekin) se synnytti vain lisää uhmaa ja vihaa, eikä alistuminen edes kuolemalla uhattaessa tullut kyseeseen.

Paljonko näitä todella vaikeita tapauksia on ihmisistä? Onko promillea enempää?

Sillä pääsääntöisestihän jopa vangit vankilassa tottelevat vanginvartijoiden käskyjä ihan vaan kuin niille puhuu.

Oon miettinyt tuota remmiä ym. kuritusta josta sain lapsena tuta. Itselle ainakin toimi eikä pahempia traumoja ole jäänyt. Nyt kun sitä ei saa käyttää niin eipä kovin valoisa tulevaisuus ole omalla lapsella tiedossa, nimenomaan kaikkea tuota mitä yksi kirjoittaja kirjoitti, tulee pääsemään hengestään tuon itsepäisyytensä takia kun väärään seuraan ajautuu

Vierailija kirjoitti:

Oon miettinyt tuota remmiä ym. kuritusta josta sain lapsena tuta. Itselle ainakin toimi eikä pahempia traumoja ole jäänyt. Nyt kun sitä ei saa käyttää niin eipä kovin valoisa tulevaisuus ole omalla lapsella tiedossa, nimenomaan kaikkea tuota mitä yksi kirjoittaja kirjoitti, tulee pääsemään hengestään tuon itsepäisyytensä takia kun väärään seuraan ajautuu

Jos minä olisin kymmenvuotiaana tehnyt näin:

"Saa raivokohtauksia jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Potkii ja lyö."

olisi kyllä vyö haettu välittömästi. Ei tuollaista käytöstä meillä olisi suvaittu ollenkaan.

Vapaan kasvatuksen tulos.

25: sulla ei taida olla tietoa mitä on haasteellisen lapsen kasvatus?

Vierailija kirjoitti:

Olen vaan kurkkuani myöten täynnä mun lastani, joka ei osaa ajatella ketään muuta kuin itseään!

Koko ajan valitus jostain. Mikään ei kelpaa. Tänä päivänä jatkuvaa kitinää.

Kaverinsa kanssa kun leikkii, missään ei voi joustaa.

Saa raivokohtauksia jos asiat eivät mene hänen mielensä mukaan. Potkii ja lyö.

Mitä tällaisen lapsen kanssa tehdään?

Kannattaa tehdä niin kuin armeijassa tehdään. Tarkat ja tiukat säännöt, kunnon valvonta ja rikkeistä automaattinen ja tuntuva rangaistus. Harvoin siellä armeijassa kukaan sotilas esim. putkaan joutuu kun tietävät, että esimiesten kanssa tahtojen taisteluun lähteminen ei kannata, koska esimiehiltä löytyy tarvittaessa niin kovat keinot, että voittavat sen tahtojen taistelun aina.

Suomessa laillisia rangaistuksia jotka 10v ikäiseen yleensä tepsivät ovat esim.

- erilaiset peli- ja nettikiellot ja näihin liittyvien laitteiden takavarikointi

- nurkassa seisottaminen kasvot nurkkaan päin, siis seistään otsa ja varpaat kiinni nurkassa alkaen jostain vartin ajasta päättyen kolmeen varttiin riippuen kuinka kova rangaistus on tarpeen

- kotiarestit ja kaverikiellot

- polkupyörän takavarikoiminen

- tienvarsikävelyttäminen, eli lapsi pihalle autosta ja ajo autolla muun perheen voimin vaikka 500 metrin päähän, mihin lapsen pitää kävellä, jotta pääsee jatkamaan matkaa (tämä tehoaa hyvin automatkojen aikaisiin kitinöihin)

Nopeasti yleensä hoksaa mikä tai mitkä rangaistukset kuhunkin lapseen toimivat, eli millä saa lapselta uhman kitkettyä pois. Jos joku rangaistus ei poista lapselta uhmaa, niin se on tehoton ja turha.

27: mitäs tehdä kun mikään noista ei toimi?

Käänteinen pika-adoptio. Luovutaanhan hankalista lemmikeistäkin, miksi emme voisi alkaa luopua hankalista lapsista?

Vierailija kirjoitti:

27: mitäs tehdä kun mikään noista ei toimi?

Remmi.

Vierailija kirjoitti:

Käänteinen pika-adoptio. Luovutaanhan hankalista lemmikeistäkin, miksi emme voisi alkaa luopua hankalista lapsista?

Ilmoitus vaan toriin, niin kyllä joku sen huolii.

Vierailija kirjoitti:

27: mitäs tehdä kun mikään noista ei toimi?

Jos olet jo kokeillut kaikki sekä lievempinä että kovempina versioina, niin sitten keksit jonkun muun tyyppisen rangaistuksen. Ei se ole vaikeaa, kun oman lapsen nyt tuntee yleensä hyvin ja mielikuvitustaan voi käyttää.

Ja tokihan lasta voi rangaistusten rinnalla tai sijasta motivoida myös muilla keinoin. Vaikka jollain palkkiosysteemillä. Tosin jos käytös on niin törkeää kuin ap:n lapsella ilmeisesti on, niin ei siinä tilanteessa palkitseminen ole järkevää eikä johdonmukaista.

Minulla on kaksi erityislasta, tai ainakin semi-erityislasta. Nyt teinejä ja nyt jo näyttää siltä, että heistä on tulossa ihan kunnon ihmisiä. Koulu menee hyvin ja heillä on kavereita. Päihteitä eivät käytä. Mutta perheneuvolassa käytiin aiemmin ja vuosikausia ollaan kyllä hiuksia revitty päästämme ja hampaita kiristelty.

Minusta noissa kaikissa palkinto- sekä rangaistustaulukoissa ja -kampanjoissa kaikkein vaikeinta on se jäätävä johdonmukaisuus ja suunnitelmallisuus, mitä se vaatii. Pikkulapsen kohdalla on vielä helpompaa ottaa käsittelyyn joku pikku rajattu alue, jota kehitetään ja kerätään tarroja. Teineille voi tietysti tehdä taulukon jostain tietystä kotityöstä tai koulunumeroista. Mutta miten rankaiset jostain niin epämääräisen hyhmäisestä kuten itsekeskeisestä asenteesta (joka kuuluu teini-ikään) tai kiukuttelusta (jokainen kiukuttelee joskus kotona, myös minä)? Myös lupaukset täytyy pitää, eli jos jostain tietystä asiasta luvataan rangaistus, niin se täytyy myös sitten antaa jos asia tapahtuu. Ei voi vanhempana ajatella että juuri tänään en jaksaisikaan antaa rangaistusta. Sama juttu palkintojen kanssa.

Juuri tässä koronan aikana nousi riita siitä, kun lasten piti yhdessä tehdä X määrä ylimääräisiä kotitöitä, jotta saavat Animal Crossing -pelin. Huomasimme jälkikäteen, että tehtävä ei ollut tarpeeksi tarkasti määritelty. Yksi ei tehnytkään juuri mitään, ei niinkään tarkoituksella siipeillyt, vaan jotenkin vain haahuili tekemättä hommia. Syntyi keskustelu, kuuluuko tämän lapsen myös saada peli, vaikka ei juuri mitään tehnyt. Tuli kaikkea sanomista tyyliin ”mutta sinä sanoit että saadaan peli kun ollaan tehty X ja Y ja nyt ne on tehty” - joo veljet teki sinun puolesta. Huoh. Mitä tästä opimme? Liian huonosti suunniteltu palkintokampanja.

33 jatkaa. Ap:lle neuvoisin, että positiivinen kannustus on parempi kuin rangaistukset.

Jos lapsella on impulssikontrollin kanssa vaikeutta, ei auta mitään, että siitä rangaistaan. Jos lapsella ei vielä ole niitä henkisiä työkaluja, jotka me kaikki olemme opetelleet aikanaan, siihen miten harkitaan ennen kuin toimitaan, impulsiivisuudesta rankaiseminen ei maagisesti tuo näitä valmiuksia lapsen päähän. Sen sijaan lasta pitää auttaa tunnistamaan tilanteet, jolloin pinna on vaarassa katketa, ja oppimaan jonkun paremman reagoimismallin niihin tilanteisiin.

Terv kahden (nuorempana) tulistuvan lapsen äiti

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi erityislasta, tai ainakin semi-erityislasta. Nyt teinejä ja nyt jo näyttää siltä, että heistä on tulossa ihan kunnon ihmisiä. Koulu menee hyvin ja heillä on kavereita. Päihteitä eivät käytä. Mutta perheneuvolassa käytiin aiemmin ja vuosikausia ollaan kyllä hiuksia revitty päästämme ja hampaita kiristelty.

Minusta noissa kaikissa palkinto- sekä rangaistustaulukoissa ja -kampanjoissa kaikkein vaikeinta on se jäätävä johdonmukaisuus ja suunnitelmallisuus, mitä se vaatii. Pikkulapsen kohdalla on vielä helpompaa ottaa käsittelyyn joku pikku rajattu alue, jota kehitetään ja kerätään tarroja. Teineille voi tietysti tehdä taulukon jostain tietystä kotityöstä tai koulunumeroista. Mutta miten rankaiset jostain niin epämääräisen hyhmäisestä kuten itsekeskeisestä asenteesta (joka kuuluu teini-ikään) tai kiukuttelusta (jokainen kiukuttelee joskus kotona, myös minä)? Myös lupaukset täytyy pitää, eli jos jostain tietystä asiasta luvataan rangaistus, niin se täytyy myös sitten antaa jos asia tapahtuu. Ei voi vanhempana ajatella että juuri tänään en jaksaisikaan antaa rangaistusta. Sama juttu palkintojen kanssa.

Juuri tässä koronan aikana nousi riita siitä, kun lasten piti yhdessä tehdä X määrä ylimääräisiä kotitöitä, jotta saavat Animal Crossing -pelin. Huomasimme jälkikäteen, että tehtävä ei ollut tarpeeksi tarkasti määritelty. Yksi ei tehnytkään juuri mitään, ei niinkään tarkoituksella siipeillyt, vaan jotenkin vain haahuili tekemättä hommia. Syntyi keskustelu, kuuluuko tämän lapsen myös saada peli, vaikka ei juuri mitään tehnyt. Tuli kaikkea sanomista tyyliin ”mutta sinä sanoit että saadaan peli kun ollaan tehty X ja Y ja nyt ne on tehty” - joo veljet teki sinun puolesta. Huoh. Mitä tästä opimme? Liian huonosti suunniteltu palkintokampanja.

Tämä ei ole ohje tai suositus kenellekään, mutta kerron vaan miten yksinkertaista se johdonmukaisuus meillä oli. Ei esim. kiukuttelu kokonaan ollut kiellettyä, mutta kun tuli ns mitta täyteen, minulle sanottiin, että nyt riittää tai tulee remmiä. Yleensä tuo tehosi, ja välillä ei tehonnut, jolloin sitten tuli se kuritus, kuten oli uhattu.

Vierailija kirjoitti:

33 jatkaa. Ap:lle neuvoisin, että positiivinen kannustus on parempi kuin rangaistukset.

Jos lapsella on impulssikontrollin kanssa vaikeutta, ei auta mitään, että siitä rangaistaan. Jos lapsella ei vielä ole niitä henkisiä työkaluja, jotka me kaikki olemme opetelleet aikanaan, siihen miten harkitaan ennen kuin toimitaan, impulsiivisuudesta rankaiseminen ei maagisesti tuo näitä valmiuksia lapsen päähän. Sen sijaan lasta pitää auttaa tunnistamaan tilanteet, jolloin pinna on vaarassa katketa, ja oppimaan jonkun paremman reagoimismallin niihin tilanteisiin.

Terv kahden (nuorempana) tulistuvan lapsen äiti

Rangaistus tuo motivaatiota opetella paremmin hallitsemaan sitä omaa impulsiivisuutta. Sitä paitsi sellaista lasta joka ei osaisi ollenkaan hallita impulsiivisuuttaan ei ole, jos ei nyt vauvoista puhuta tai kehitysvammaisista.

Motivaatio muuttaa omaa käytöstään tietynlaiseksi on keskeinen asia lastenkin käytöksessä. Motivaation luominen taas on hyvin usein vaikeaa ilman kolmikkoa "uhkailu, kiristys ja lahjonta". Niin se vaan menee, eli pelkällä lapsen opettamisella ei yleensä pärjätä.

Muutenkin lapsen on vastaisuuden varalta hyvä oppia, että huonon käytöksen ja kielletyt teot joutuu sovittamaan jotenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi erityislasta, tai ainakin semi-erityislasta. Nyt teinejä ja nyt jo näyttää siltä, että heistä on tulossa ihan kunnon ihmisiä. Koulu menee hyvin ja heillä on kavereita. Päihteitä eivät käytä. Mutta perheneuvolassa käytiin aiemmin ja vuosikausia ollaan kyllä hiuksia revitty päästämme ja hampaita kiristelty.

Minusta noissa kaikissa palkinto- sekä rangaistustaulukoissa ja -kampanjoissa kaikkein vaikeinta on se jäätävä johdonmukaisuus ja suunnitelmallisuus, mitä se vaatii. Pikkulapsen kohdalla on vielä helpompaa ottaa käsittelyyn joku pikku rajattu alue, jota kehitetään ja kerätään tarroja. Teineille voi tietysti tehdä taulukon jostain tietystä kotityöstä tai koulunumeroista. Mutta miten rankaiset jostain niin epämääräisen hyhmäisestä kuten itsekeskeisestä asenteesta (joka kuuluu teini-ikään) tai kiukuttelusta (jokainen kiukuttelee joskus kotona, myös minä)? Myös lupaukset täytyy pitää, eli jos jostain tietystä asiasta luvataan rangaistus, niin se täytyy myös sitten antaa jos asia tapahtuu. Ei voi vanhempana ajatella että juuri tänään en jaksaisikaan antaa rangaistusta. Sama juttu palkintojen kanssa.

Juuri tässä koronan aikana nousi riita siitä, kun lasten piti yhdessä tehdä X määrä ylimääräisiä kotitöitä, jotta saavat Animal Crossing -pelin. Huomasimme jälkikäteen, että tehtävä ei ollut tarpeeksi tarkasti määritelty. Yksi ei tehnytkään juuri mitään, ei niinkään tarkoituksella siipeillyt, vaan jotenkin vain haahuili tekemättä hommia. Syntyi keskustelu, kuuluuko tämän lapsen myös saada peli, vaikka ei juuri mitään tehnyt. Tuli kaikkea sanomista tyyliin ”mutta sinä sanoit että saadaan peli kun ollaan tehty X ja Y ja nyt ne on tehty” - joo veljet teki sinun puolesta. Huoh. Mitä tästä opimme? Liian huonosti suunniteltu palkintokampanja.

Tämä ei ole ohje tai suositus kenellekään, mutta kerron vaan miten yksinkertaista se johdonmukaisuus meillä oli. Ei esim. kiukuttelu kokonaan ollut kiellettyä, mutta kun tuli ns mitta täyteen, minulle sanottiin, että nyt riittää tai tulee remmiä. Yleensä tuo tehosi, ja välillä ei tehonnut, jolloin sitten tuli se kuritus, kuten oli uhattu.

Sanoitkin, että et tarkoittanut tätä suosituksena. Mutta silti lisään, että tämä systeemi ei olisi toiminut meillä ollenkaan kahdesta syystä.

1. Lapsilla oli vaikeuksia lukea muiden tunnetiloja, eli tilannetaju puuttui. Eli eivät osanneet yhtään lukea, milloin se mitta on toisella täyttymässä, tai onko sopiva hetki tai päivä jollekin jankkaukselle tai ison palveluksen pyytämiselle tms.

2. Siihen miten nopeasti mitta täyttyy, vaikuttaa aikuisen oma tunnetila ja stressitaso. Jos työkaveri on ollut inhottava, mitta täyttyy illalla lapsen kanssa nopeammin, vaikka asialla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Eli joinain päivinä kestät enemmän jankkausta ja kiukuttelua kuin toisina.

Eli mitä tämmöinen lapsi näistä rangaistuksista oppii? Arvaamattomasti puun takaa tulee rangaistus, joinain päivinä pikemmin kuin toisina, mutta se yhteys siihen lapsen omaan käytökseen voi jäädä hämäräksi.

Tämä ei toki poista sitä, että tietenkin kerromme lapsille, että nyt on mitta kohta täyttymässä, tai tänään ei todellakaan ole hyvä päivä tuolle jankkaukselle, jne. Mutta aiemmin meidän lapset eivät välttämättä yksinkertaisesti osanneet saada sitä kiukuttelua tai raivoamista poikki, vaikka aikuisella olisi ollut kuinka huono päivä, koska ei vaan ollut niitä henkisiä mekanismeja. Nyt onnistuu jo paremmin.

33 jatkaa vielä. Ja totta kai meillä on ja on ollut myös systemaattisia rangaistuksia. Ja tärkein ”rangaistus” jota kaikki vanhemmat käyttää joka päivä jossain määrin, on tietenkin nuhtelu. Esim. tehdä selväksi että nyt ei ole hyväksyttävää enää kiukutella, ja jos et lopeta, niin tapahtuu X.

Mitä ihmettä luin. Vieläkö 2020-luvulla joku päänsä pensaasta ulos työntänyt todella kannattaa fyysistä väkivaltaa kasvatuksessa?

Emme kaipaa lisää häiriintyneitä (traumatisoituneita) lapsia yhteiskuntaamme.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaksi erityislasta, tai ainakin semi-erityislasta. Nyt teinejä ja nyt jo näyttää siltä, että heistä on tulossa ihan kunnon ihmisiä. Koulu menee hyvin ja heillä on kavereita. Päihteitä eivät käytä. Mutta perheneuvolassa käytiin aiemmin ja vuosikausia ollaan kyllä hiuksia revitty päästämme ja hampaita kiristelty.

Minusta noissa kaikissa palkinto- sekä rangaistustaulukoissa ja -kampanjoissa kaikkein vaikeinta on se jäätävä johdonmukaisuus ja suunnitelmallisuus, mitä se vaatii. Pikkulapsen kohdalla on vielä helpompaa ottaa käsittelyyn joku pikku rajattu alue, jota kehitetään ja kerätään tarroja. Teineille voi tietysti tehdä taulukon jostain tietystä kotityöstä tai koulunumeroista. Mutta miten rankaiset jostain niin epämääräisen hyhmäisestä kuten itsekeskeisestä asenteesta (joka kuuluu teini-ikään) tai kiukuttelusta (jokainen kiukuttelee joskus kotona, myös minä)? Myös lupaukset täytyy pitää, eli jos jostain tietystä asiasta luvataan rangaistus, niin se täytyy myös sitten antaa jos asia tapahtuu. Ei voi vanhempana ajatella että juuri tänään en jaksaisikaan antaa rangaistusta. Sama juttu palkintojen kanssa.

Juuri tässä koronan aikana nousi riita siitä, kun lasten piti yhdessä tehdä X määrä ylimääräisiä kotitöitä, jotta saavat Animal Crossing -pelin. Huomasimme jälkikäteen, että tehtävä ei ollut tarpeeksi tarkasti määritelty. Yksi ei tehnytkään juuri mitään, ei niinkään tarkoituksella siipeillyt, vaan jotenkin vain haahuili tekemättä hommia. Syntyi keskustelu, kuuluuko tämän lapsen myös saada peli, vaikka ei juuri mitään tehnyt. Tuli kaikkea sanomista tyyliin ”mutta sinä sanoit että saadaan peli kun ollaan tehty X ja Y ja nyt ne on tehty” - joo veljet teki sinun puolesta. Huoh. Mitä tästä opimme? Liian huonosti suunniteltu palkintokampanja.

Tämä ei ole ohje tai suositus kenellekään, mutta kerron vaan miten yksinkertaista se johdonmukaisuus meillä oli. Ei esim. kiukuttelu kokonaan ollut kiellettyä, mutta kun tuli ns mitta täyteen, minulle sanottiin, että nyt riittää tai tulee remmiä. Yleensä tuo tehosi, ja välillä ei tehonnut, jolloin sitten tuli se kuritus, kuten oli uhattu.

Sanoitkin, että et tarkoittanut tätä suosituksena. Mutta silti lisään, että tämä systeemi ei olisi toiminut meillä ollenkaan kahdesta syystä.

1. Lapsilla oli vaikeuksia lukea muiden tunnetiloja, eli tilannetaju puuttui. Eli eivät osanneet yhtään lukea, milloin se mitta on toisella täyttymässä, tai onko sopiva hetki tai päivä jollekin jankkaukselle tai ison palveluksen pyytämiselle tms.

2. Siihen miten nopeasti mitta täyttyy, vaikuttaa aikuisen oma tunnetila ja stressitaso. Jos työkaveri on ollut inhottava, mitta täyttyy illalla lapsen kanssa nopeammin, vaikka asialla ei ole mitään tekemistä lapsen kanssa. Eli joinain päivinä kestät enemmän jankkausta ja kiukuttelua kuin toisina.

Eli mitä tämmöinen lapsi näistä rangaistuksista oppii? Arvaamattomasti puun takaa tulee rangaistus, joinain päivinä pikemmin kuin toisina, mutta se yhteys siihen lapsen omaan käytökseen voi jäädä hämäräksi.

Tämä ei toki poista sitä, että tietenkin kerromme lapsille, että nyt on mitta kohta täyttymässä, tai tänään ei todellakaan ole hyvä päivä tuolle jankkaukselle, jne. Mutta aiemmin meidän lapset eivät välttämättä yksinkertaisesti osanneet saada sitä kiukuttelua tai raivoamista poikki, vaikka aikuisella olisi ollut kuinka huono päivä, koska ei vaan ollut niitä henkisiä mekanismeja. Nyt onnistuu jo paremmin.

Tämä on taas tätä tunnekasvatusjuttua jonka mukaan kaikki ratkeaa, kun "sanoittaa" tunnetilan. Kaikki lapset haluavat vaan olla vanhemmalle mieliksi, ja jos eivät ole niin se johtuu siitä, että ei olla sanoitettu tunteita eli lapsi ei tiedä miten olla mieliksi.