Lue keskustelun säännöt.
En käsitä miten niin monet muut naiset uskaltavat synnyttää
10.04.2020 |
Olette todella rohkeita. Itse tuskin uskaltaisin ellei olisi pakko. Miten te uskallatte tai uskalsitte, varsinkin ensimmäisen kerran?
Minusta on hirveä ajatus että jokin niin suuri kuin vauva tulisi alateitse ulos minusta. Pelkäisin hirveästi vaurioita ja kipua.
Lapsia tuskin haluaisin vaikka en pelkäisi synnytystä, niin ei tämä sinänsä mikään ongelma ole minulle, vaan pikemminkin ihmetyksen aihe. Puhumattakaan niistä naisista, jotka väittävät rakastavansa synnyttämistä ja sanovat, että tekisivät sen koska tahansa uudestaan. Miten olette tuota mieltä?
Eikö teitä pelota, että teille jää vaurioita jotka vaikka pilaavat seksielämää tai aiheuttavat vaivoja lopun elämää? Voiko sektiosta jäädä jotain vastaavia haittoja?
Jotkut sanovat että halu saada lapsi ajaa pelon ohi. Vaikea kuvitella vastaavaa tunnetta omalle kohdalle - olitteko myös koko raskauden ajan tuota mieltä vai kaduttiko jossain vaiheessa, kun synnytys oli väistämättä edessä?
Kommentit (87)
Naiset ovat uskaltaneet synnyttää niin kauan kuin on ollut ihmisiä, kyllä 4,1 miljardiin yksi tuollainenkin mahtuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eka synnytys pelotti, mutta sektio olisi pelottanut vielä 10 kertaa enemmän. En voi ymmärtää, kuka antaa vapaaehtoisesti leikata veitsellä mahansa auki ja sitten kestää sitä kamalaa haavaa ja arpea...??? Se mitä synnytyksessä pelkäsin, oli repeäminen ja ompeleminen... tai eniten vielä se, että eihän vaan leikata välilihaa. Vannotin kätilöä monta kertaa että ei sitten leikellä...
Mitään pysyviä vaurioita en kyllä osannut pelätä, lähinnä sitä ajattelin että kun sairaalassa synnyttää niin tuskin siihen kuolee.
Olen synnyttänyt viisi lasta. Ja vaikka se ei ole hauskaa, niin se on voimaannuttavaa: hitto mä selviän tästä ja ilman puudutusta vielä, mä oon luolanainen :) Synnyttäminen on luonnonvoima, siinä voi vaan ihmetellä miten oma kroppa osaa tehdä mitä pitää, vaikka itte päässään kirkuis että ei ei...
Tuliko jotain vaurioita? Pillu on vähän ruma, mutta ihan hyvin se toimii. Tisseistä tuli 7 vuoden imettämisen tuloksena upeat ja kuppikoko kasvoi aa-> D. Maha on ainoa huono juttu, kun vatsalihakset jäivät pahasti erilleen. Mutta siihen ei synnytystavalla ollut mitään vaikutusta.
Sitä paitsi naaraan biologinen tarkoitus on synnyttää ja mä olen elämän tarkoitukseni hienosti täyttänyt. Voin nyt itseeni tyytyväisenä elellä elämäni loppuun XD
Tuota tuota. En miettinyt aihetta aiemmin kun ei ollut syytä, eikä kokemusta. Ei traumoja. Sit rupesin lukemaan aiheesta ja katsomaan synnytysvideoita. Kun olin raskaana niin kyllähän se mietitytti. Sit varmaan se raskaus itse valmisti siihen. Halu tavata kauan odotettu vauva on kova. Avoimin mielin vaan. Luotto kehoon ja biologiaan ja evoluutioon. Ja siihen, et monelle käy ihan hyvin. Suhtauduin synnytykseen avoimesti, enkä yrittänyt hallita tai kontrolloida sitä. Niin kuin rankkaan ja pitkään urheilusuoritukseen! Sitähän se on. Rankkaa ja eritteistä, epämukavaa, mut sit se palkitsee <3 opiskele aihetta kirjoista, että tiedät millainen on hyvä synnytys ja mikä vielä normaali synnytys. Tieto lisää luottoa. Tsemppiä <3 ja vielä: yks synnytys takana, ei repeämiä ja toka syksyllä tulossa.
Luonto hoitaa. Viimeiset 2-3 viikkoa on sellainen paine alavatsassa ja tukala oli, että toivoo vaan lapsen syntymää. Ihan sama vaikka sattuisi kuinka.
Turha pelätä, prosentuaalisesti äärimmäisen harvoin mitään menee pieleen. Luulisin että yli 95% selviää ilman mitään erityistä ongelmaa.
Minulla on kaksi lasta, ja synnytykset oli ihan ok. Minusta se oli lähinnä jännä kokemus ja sitten sai vielä mukaan oman suloisen vauvan. Palauduin tosi hyvin, en muutaman kuukauden jälkeen enää huomannut mitään eroa entiseen, eikä tosiaan miehenikään. Toisessa synnytyksessä sain pienen repeämän, lääkäri sanoi että pikku nirhauma vain. Ja se paranikin kuin pieni haava alapäässä, ei mitään ongelmaa.
Ei se vauva nyt ole valtavan iso kun syntyy, ja ihmisen anatomia on tehty venymään siinä tilanteessa. Täytyy sanoa, että ajatus synnytyksestä on paljon karumpi kuin mitä se todellisuudessa on!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En pelännyt vaurioita. Mun ensimmäinen synnytys oli tosi kamala, mutta toinen synnytys antoi kovista kivuista huolimatta niin voimakkaasti sellaisen tunteen, että pystyn selviytymään mistä vain, että mulle jäi halu synnyttää uudelleen. Lapsiluku oli kuitenkin täynnä.
En ylipäätäänkään kauheasti pelkää asioita, vaan arvostan vaikeitakin kokemuksia.
Kiinnostavaa jos päätyy synnyttämään uudelleenkin vaikka ensimmäinen synnytys olisi ollut kamala.
Vaikka suurin osa tietysti selviytyy synnyttämisestä ainakin länsimaissa, niin eikö tuollaisesta "pystyn selviytymään mistä vain"-tunteesta huolimatta tule mieleen, että se on vain tunne eikä välttämättä niin käy? Toki tuollainen tunne on varmaan enimmäkseen vain positiivisesti synnytykseen vaikuttava, mutta itse saattaisin ajatella noin, koska pelkäisin varsinkin alateitse synnyttämistä.
Jos ette pelkää vaurioita niin tiedostatteko siis kuitenkin niiden mahdollisuuden ja hyväksytte sen? Vai oletteko tarkoituksella olleet tutustumatta "pelotteluihin", kun toiset naiset kertovat kokemuksistaan?
Ap
Minäkin aattelin ennen raskautta että en ikinä uskalla synnyttää. Mutta raskauden edetessä ajatus synnytyksestä alkoi tuntua luonnolliselta ja pelko väheni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonto hoitaa. Viimeiset 2-3 viikkoa on sellainen paine alavatsassa ja tukala oli, että toivoo vaan lapsen syntymää. Ihan sama vaikka sattuisi kuinka.
Tämä.
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat uskaltaneet synnyttää niin kauan kuin on ollut ihmisiä, kyllä 4,1 miljardiin yksi tuollainenkin mahtuu.
Sitä juuri ihmettelenkin, että miten uskallus synnyttää on niin yleistä.
Toki monissa maissa tai historian aikana naisilta ei ole juuri kyselty, vaan synnyttäminen on ollut vähän niin kuin pakko. Kuulemma Suomessakin vielä syyllistetään esim. sektion haluavia.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suomessa elää tällä hetkellä noin 5 500 000 syntynyttä, joku on heidät synnyttänyt.
Ei pelottanut. Suomessa on erinomainen terveydenhoito.
Oma elämä rajoittuu ihan älyttömästi, jos pelkää milloin mitäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En pelännyt vaurioita. Mun ensimmäinen synnytys oli tosi kamala, mutta toinen synnytys antoi kovista kivuista huolimatta niin voimakkaasti sellaisen tunteen, että pystyn selviytymään mistä vain, että mulle jäi halu synnyttää uudelleen. Lapsiluku oli kuitenkin täynnä.
En ylipäätäänkään kauheasti pelkää asioita, vaan arvostan vaikeitakin kokemuksia.
Kiinnostavaa jos päätyy synnyttämään uudelleenkin vaikka ensimmäinen synnytys olisi ollut kamala.
Vaikka suurin osa tietysti selviytyy synnyttämisestä ainakin länsimaissa, niin eikö tuollaisesta "pystyn selviytymään mistä vain"-tunteesta huolimatta tule mieleen, että se on vain tunne eikä välttämättä niin käy? Toki tuollainen tunne on varmaan enimmäkseen vain positiivisesti synnytykseen vaikuttava, mutta itse saattaisin ajatella noin, koska pelkäisin varsinkin alateitse synnyttämistä.
Jos ette pelkää vaurioita niin tiedostatteko siis kuitenkin niiden mahdollisuuden ja hyväksytte sen? Vai oletteko tarkoituksella olleet tutustumatta "pelotteluihin", kun toiset naiset kertovat kokemuksistaan?
Ap
"Pystyn selviämään mistä vain" on todellakin vain tunne, mutta vaikka teen siis muitakin sellaisia asioita, joissa on vaara kuolla tai loukkaantua vakavasti. Ajan autolla, ajan moottoripyörällä, harrastan aktiivisesti hevosia. Elämä johtaa kuitenkin lopulta kuolemaan.
Totta kai tiedostan vaurioiden mahdollisuuden. Kun aloitin moottoripyöräilyn, aloitin perinteen, että luen joka vuosi Smoton julkaisemat tilastot moottoripyöräkuolemista. Ainakin niistä voi oppia jotain. Mutta kuten sanoin, en vain ole sellainen ihminen, joka kauheasti pelkää asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kotisynnytystä en olisi uskaltanut valita. Hyvä niin, kun istukka piti irrottaa nukutuksessa käsin. En muutenkaan suosittele kotisynnytystä. Melkein jokaiselle ystävälleni tuli synnytyksessä jokin komplikaatio, minkä vuoksi oli hyvä, että olivat sairaalassa.
Mutta ei niistä silti traumoja jäänyt.
En ole synnyttänyt, mutta myönnän pelkääväni synnyttämistä kamalasti. Ajattelen samoin kuin sinä. Ihailen synnyttäneitä naisia. Isosiskollani on kaksi lasta ja äitini on saanut hänet ja minut. Aika monessa perheessä on juuri 2 lasta yhteensä. Äitini mukan esikoisen saaminen on aina se kamalin, toinen kuten minä tulin helposti maailmaan ja samaa sanoi siskoni toisesta lapsesta. Äidilläni kylläkin katkesi vai murtuiko häntäluu (oli jo aiemmin heikko, oli lapsena jotenkin loukannut kaatuessa eli itse raskaus ja synnytys ei koko hoitoa aiheuttanut) Naisen keho on ihmeellinen. Minä uskon, että haluan lapsia ja niin haluaa poikaystävänikin, mutta pelottaa ihan saamaristi, mitä raskaus ja synnytys tekee. Olen 26 ja sinänsä tahtoisin synnyttää nyt, koska uskon 30-vuotiaana tai sen iän yli kärsivän raskausajan diabeteksesta ehkä (en ole ylipainoinen, en tupakoi tai mitään mutta sukurasite on niin kova, että saan sen väkisin kuten 2 tyypin diabeteksenin elintavoistani huolimatta, ehkä en rasittavin oirein. Näin minulle on sanottu.) Olosuhteet eivät kuitenkaan ole suotuvat, ei pelkästään koronan takia. Vaurioita kai tulee, olen pienikokoinen huii... Ehkä siinä on sekin, että ei voi tietää. Jotkut saa vaurioita, osa ei. Myös raskauskiloista palautuminen, siskoni onnistui hyvin mutta hän synnyttikin jo 23-vuotiaana jos iällä nyt on merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ne hormonit, ne hormonit. Nainen tulee hulluksi lapsikuumeen aikana.
mies52v
Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.
Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!
Pelotti, jännitti, mutta tiesin sen olevan lapselle paras tapa ja toisaalta halusin sen myös itse kokea.
Ja hyvä niin, se oli todella voimaannuttava kokemus. Sen jälkeen olen ajatellut kroppaa eri näkökulmasta. Siinä mennään äärirajoille, mutta ei voi kun olla kiitollinen mihin naisen kroppa taipuu. Vauriot parantuvat suurimmaksi osaksi, henkinen kiitollisuus ja armollisuus omaan vartaloon jää. Siitä tulee melko ihana palkinto ;)
Minulla on endometrioosin takia todella kivuliaat kuukautiset. Jotenkin yllätti että omalla kohdalla synnytys tuntui melko samanlaiselta, siis kovilta kuukautiskivuilta. Ei se nyt mukavaa ollut mutta ainakin oli ohi nopeammin kuin kuukautiset.
Synnytys just se ensimmäinen oli aivan hirveää. Kenenkään ei pitäisi kokea niin kauheita. Mä olin se tyhmä mies kun suostuin menemään siihen touhuun mukaan. Karmea syyllisyyskin että tämähän on oikeastaan mun vika. Jokin vaikka hautominen olisi kätevämpää.
Sitten jokin verinen + limainen pieni olento oli sylissä ja taisin leijua joitakin senttejä maasta irti. Nainen taisi olla vielä onnellisempi kun sai sen otuksen syliinsä. Ilme ainakin oli sellainen että tämä on parasta ikinä. Taidettiin itkeä molemmat vaikka minä en myönnä kyyneleitä.
Tyhmiä kun ollaan niin tehtiin uusinta ja toinen synnytys oli naiselle helpompi.
Vierailija kirjoitti:
Olen 26 ja sinänsä tahtoisin synnyttää nyt, koska uskon 30-vuotiaana tai sen iän yli kärsivän raskausajan diabeteksesta ehkä (en ole ylipainoinen, en tupakoi tai mitään mutta sukurasite on niin kova, että saan sen väkisin kuten 2 tyypin diabeteksenin elintavoistani huolimatta, ehkä en rasittavin oirein. Näin minulle on sanottu.)
Mun tuttavapiiristä suurin osa on saanut lapsensa yli 30-vuotiaana, eikä kellään normaalipainoisella ole ollut radia. Ei ehkä kannata kuunnella ihan kaikkea, mitä kerrotaan.
En pelännyt vaurioita. Mun ensimmäinen synnytys oli tosi kamala, mutta toinen synnytys antoi kovista kivuista huolimatta niin voimakkaasti sellaisen tunteen, että pystyn selviytymään mistä vain, että mulle jäi halu synnyttää uudelleen. Lapsiluku oli kuitenkin täynnä.
En ylipäätäänkään kauheasti pelkää asioita, vaan arvostan vaikeitakin kokemuksia.