En käsitä miten niin monet muut naiset uskaltavat synnyttää

Vierailija kirjoitti:

Minulla on endometrioosin takia todella kivuliaat kuukautiset. Jotenkin yllätti että omalla kohdalla synnytys tuntui melko samanlaiselta, siis kovilta kuukautiskivuilta. Ei se nyt mukavaa ollut mutta ainakin oli ohi nopeammin kuin kuukautiset.

Sama kokemus. Endo on niin kivulias ettei synnytys tuntunut ollenkaan pahalta. Itse asiassa synnytyskipu tuntuu aika erilaiselta kuin jonkin sairauden, kuten endon, aiheuttama kipu.

Olen onnellinen saatuani kolme lasta endosta huolimatta. Synnyttäminen on tosi luonnollista eikä sitä kannata yhtään pelätä.

Olin jo ennen raskautta ja aina loppuraskauteen asti varma, että muhun iskisi jossain vaiheessa järkyttävä synnytyspelko, mutta jotenkin järjenvastaisesti sitä ei sitten tullut. Olen lukenut kaikki mahdolliset pelottelut ja huonot kokemukset, ja tiesin hyvin, mikä kaikki voi mennä huonosti. Olin ylipainoinen enkä erityisen hyväkuntoinen, enkä juuri valmistautunut synnytykseen, vaan ajattelin, että kätilöt kyllä ohjaavat tilannetta. Silti synnyttämään lähtiessäni olin vähän huolissani lukemistani kokemuksista, joissa väliliha leikataan väkisin, painostetaan puolimakaavaan asentoon, kivunlievityksiä pihdataan tai annetaan väärään aikaan tms. Kaiken tämän tietäen ajattelin, ettei ole edes mahdollista, että synnytyksessä menisi asiat kovinkaan hyvin.

Mutta mulla meni. Kalvot puhkaistiin, mistä olin lukenut netistä lähinnä huonoa. Se vauhditti avautumista todella paljon ja aiheutti kammottavan kipeät supistukset, mutta sitten sain epiduraalin juuri oikeaan aikaan. Sen jälkeen loppu meni kuin vettä vaan. Ponnistin kyljelläni, en tuntenut kipua mutta tunsin hyvin sen, mitä tapahtuu. Ponnistusvaiheessa jaksoin nauraakin miehelle, kun häntä heikotti eikä välillä kestänyt katsoa. En revennyt ollenkaan enkä ollut edes kovin poikki synnytyksen jälkeen.

Vähän jännittää se, voiko asiat edes toista kertaa mennä noin putkeen. Mutta tuskin osaan sitäkään etukäteen pelätä, vaikka riskit tiedänkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.

Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!

Tiedän, mutta ei Suomen terveydenhuoltokaan pysty kipua täysin poistamaan, ja on täysin luonnollista pelätä mm kipua. Mutta onhan pelko ja jännitys luultavasti jokaista ensisynnyttäjää koskevia tunteita.

Ap

Kyllä, pelko ja jännitys kuuluvat synnytykseen, varsinkin ensimmäisellä kerralla, kun ei tiedä, mitä on tulossa. Mutta sitä kipuasiaa voi työstää ennen synnytystä myös. Auttaa, kun hyväksyy sen tosiasian, että synnytykseen liittyy kipu ja opettelee rentoutumista hengityksen avulla. Sillä tavalla on sitten keinoja, joita käyttää, kun synnytys alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eka synnytys pelotti, mutta sektio olisi pelottanut vielä 10 kertaa enemmän. En voi ymmärtää, kuka antaa vapaaehtoisesti leikata veitsellä mahansa auki ja sitten kestää sitä kamalaa haavaa ja arpea...??? Se mitä synnytyksessä pelkäsin, oli repeäminen ja ompeleminen... tai eniten vielä se, että eihän vaan leikata välilihaa. Vannotin kätilöä monta kertaa että ei sitten leikellä...

Mitään pysyviä vaurioita en kyllä osannut pelätä, lähinnä sitä ajattelin että kun sairaalassa synnyttää niin tuskin siihen kuolee.

Olen synnyttänyt viisi lasta. Ja vaikka se ei ole hauskaa, niin se on voimaannuttavaa: hitto mä selviän tästä ja ilman puudutusta vielä, mä oon luolanainen :) Synnyttäminen on luonnonvoima, siinä voi vaan ihmetellä miten oma kroppa osaa tehdä mitä pitää, vaikka itte päässään kirkuis että ei ei...

Tuliko jotain vaurioita? Pillu on vähän ruma, mutta ihan hyvin se toimii. Tisseistä tuli 7 vuoden imettämisen tuloksena upeat ja kuppikoko kasvoi aa-> D. Maha on ainoa huono juttu, kun vatsalihakset jäivät pahasti erilleen. Mutta siihen ei synnytystavalla ollut mitään vaikutusta. 

Sitä paitsi naaraan biologinen tarkoitus on synnyttää ja mä olen elämän tarkoitukseni hienosti täyttänyt. Voin nyt itseeni tyytyväisenä elellä elämäni loppuun XD

Yhtä järjetöntä on sanoa että uroksen biologinen tarkoitus on siittää. Siinä sitä on elämällä tarkoitusta.

Uroksen biologinen tarkoitus ON siittää, sehän on selvä. Siittämisen ja synnyttämisen lisäksi elöillä voi olla vaihtoehtoisena tarkoituksena vain  toisten eliöitten ravintona toimiminen. 

Vierailija kirjoitti:

Ne hormonit, ne hormonit. Nainen tulee hulluksi lapsikuumeen aikana.

mies52v

*Hemmetin hormonit! Niiden takia mulla on tossa rääkyvä räkänokka uhmakohtauksineen ja revennyt pimppi. Kiitti vaan.* Jotain tuollaistako tarkoitat?

Toki voi kai sekin olla mahdollista, että ihminen on sillä tavalla biologiansa armoilla, että ryhtyy vaikka lisääntymään vain biologiaan pohjautuvan halun vuoksi pohtimatta asiaa sen tarkemmin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Synnytys just se ensimmäinen oli aivan hirveää. Kenenkään ei pitäisi kokea niin kauheita. Mä olin se tyhmä mies kun suostuin menemään siihen touhuun mukaan. Karmea syyllisyyskin että tämähän on oikeastaan mun vika. Jokin vaikka hautominen olisi kätevämpää.

Sitten jokin verinen + limainen pieni olento oli sylissä ja taisin leijua joitakin senttejä maasta irti. Nainen taisi olla vielä onnellisempi kun sai sen otuksen syliinsä. Ilme ainakin oli sellainen että tämä on parasta ikinä. Taidettiin itkeä molemmat vaikka minä en myönnä kyyneleitä.

Tyhmiä kun ollaan niin tehtiin uusinta ja toinen synnytys oli naiselle helpompi.

Olipa sympaattinen kommentti. :D Hauskasti kuvailtu. :)

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.

Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!

Tiedän, mutta ei Suomen terveydenhuoltokaan pysty kipua täysin poistamaan, ja on täysin luonnollista pelätä mm kipua. Mutta onhan pelko ja jännitys luultavasti jokaista ensisynnyttäjää koskevia tunteita.

Ap

Epiduraali poistaa kaikki kivut. Ponnistus sitten erikseen mutta se ei satu, käy vaan voimille. Itselläni ponnistusvaihe kesti 6 minuuttia ja lapsi oli maailmassa, joten ei siinä kyllä voimatkaan loppuneet.

Ennen epuduraalin laittoa ja vaikutuksen alkamista oli pieniä supistuksia ja sitten pari kivuliasta.

Siinäpä se.

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja haluan kääntääkin sen toisinpäin. Miksi pelkäät, vaikka maailma on täynnä enemmillä ja vähemmillä vaurioilla selvinneitä naisia, jotka elävät onnellista elämää?

Jos pitäisi tiivistää yhteen sanaan se, mikä itseäni kantaa tulevassa ensimmäisessä synnytyksessä, se on luottamus. Luottamus ensi sijassa omaan kehoon: kuuntele sitä, niin se pyrkii hoitamaan maailman luonnollisimman asian itsestään. Luottamus terveydenhuoltoon: jos jossain valtiossa haluan synnyttää, niin Suomessa, jossa ei lasketa kolikoita ja vakuutuksen kattamia ennen toimenpiteitä. Lisäksi ammattilaiset ovat kaikki saaneet hyvän koulutuksen. Luottamus puolisoon: hänkin haluaa tätä ja tietää, millä tavoin raskaus ja synnytys muuttaa hetkellisesti asioita. Meillä on silti onnellista ja aina löytyy erilaisia tapoja esimerkiksi harrastaa seksiä, jos itsellä vain on viitseliäisyyttä. Minusta seksi ei ole ylhäältä päin tuleva jumalallinen nautinto, joka voi vain yht äkkiä lakata olemasta. Sen eteen on tehtävä työtä. Lopuksi luottamus oikeaan valintaan: elämän mittaisten pohdintojen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomalla elämällä ole minulle läheskään niin paljon annettavaa. Onni kasvaa, kun sen jakaa, minäminä-asenne ei ole tuottanut itselleni iloa sitten teini-iän.

Ja silti jatkat sitä minä minä-asennetta. Kerrot tekeväsi lapsen, koska vain elämällä vanhempana on sinulle enemmän annettavaa, toisin kuin lapsettomana. Oma halu etusijassa siis.

Mietitkö lainkaan onko eettisesti oikein tehdä lapsi maailmaan, jossa se tulee väistämättä myös kärsimään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne hormonit, ne hormonit. Nainen tulee hulluksi lapsikuumeen aikana.

mies52v

*Hemmetin hormonit! Niiden takia mulla on tossa rääkyvä räkänokka uhmakohtauksineen ja revennyt pimppi. Kiitti vaan.* Jotain tuollaistako tarkoitat?

Toki voi kai sekin olla mahdollista, että ihminen on sillä tavalla biologiansa armoilla, että ryhtyy vaikka lisääntymään vain biologiaan pohjautuvan halun vuoksi pohtimatta asiaa sen tarkemmin.

Ap

Otan osaa. Et varmaankaan ole ainoa tuossa tilanteessa oleva. Muista, että aikansa kutakin:-) Biologia lue. hormonit ohjaa meitä vallan suuresti tekemään toisinaan, ei niin rationaalisia päätöksiäkin. Näin sen kuuluukin mennä.

Lapsikuumeen aikana naisista tulee entistäkin hullumpia. Tämä on nähty ja koettu välillisesti.

mies52v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja haluan kääntääkin sen toisinpäin. Miksi pelkäät, vaikka maailma on täynnä enemmillä ja vähemmillä vaurioilla selvinneitä naisia, jotka elävät onnellista elämää?

Jos pitäisi tiivistää yhteen sanaan se, mikä itseäni kantaa tulevassa ensimmäisessä synnytyksessä, se on luottamus. Luottamus ensi sijassa omaan kehoon: kuuntele sitä, niin se pyrkii hoitamaan maailman luonnollisimman asian itsestään. Luottamus terveydenhuoltoon: jos jossain valtiossa haluan synnyttää, niin Suomessa, jossa ei lasketa kolikoita ja vakuutuksen kattamia ennen toimenpiteitä. Lisäksi ammattilaiset ovat kaikki saaneet hyvän koulutuksen. Luottamus puolisoon: hänkin haluaa tätä ja tietää, millä tavoin raskaus ja synnytys muuttaa hetkellisesti asioita. Meillä on silti onnellista ja aina löytyy erilaisia tapoja esimerkiksi harrastaa seksiä, jos itsellä vain on viitseliäisyyttä. Minusta seksi ei ole ylhäältä päin tuleva jumalallinen nautinto, joka voi vain yht äkkiä lakata olemasta. Sen eteen on tehtävä työtä. Lopuksi luottamus oikeaan valintaan: elämän mittaisten pohdintojen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomalla elämällä ole minulle läheskään niin paljon annettavaa. Onni kasvaa, kun sen jakaa, minäminä-asenne ei ole tuottanut itselleni iloa sitten teini-iän.

Ja silti jatkat sitä minä minä-asennetta. Kerrot tekeväsi lapsen, koska vain elämällä vanhempana on sinulle enemmän annettavaa, toisin kuin lapsettomana. Oma halu etusijassa siis.

Mietitkö lainkaan onko eettisesti oikein tehdä lapsi maailmaan, jossa se tulee väistämättä myös kärsimään?

Onpa jotenkin kummallinen ajatus. Elämään kuuluu kärsimys osana. Toki voi sitten tehdä sen valinnan, ettei omalta osaltaan osallistu elämän jatkamiseen, mutta että ei tehdä lapsia sen takia, että he altistuisivat elämälle...

Suomessa on toki turvallista synnyttää, jos mitataan äiti- ja lapsikuolleisuutta. Vaurioita sen sijaan tulee, eikä kaikkia edes tilastoida. On fakta että äidin seksuaaliterveys ja sen ongelmat kuitataan usein sillä "no onhan sulla ihana vauva, nauti siitä". Monesti naisten pysyvätkin synnytysvauriot hyssytellään hiljaiseksi, koska niin vaan kuuluu olla. Liian moni nainenkin lähtee tähän mukaan, kun aletaan puhua tästä "voimallisesta, upeasta naiskehosta, joka on luotu synnyttämään", sillä kautta aikain synnyttäminen on ollut naisille hyvin vaarallista ja edelleen vaurioittaa monia pysyvästi. Eikä siinä ole kyse siitä että jonkun kroppa toimii toista paremmin, se on haitallinen ajatus. Kun toiset kärsivät pahoistakin vaurioista, tulevat nämä supersynnyttäjät suorastaan syyllistämään kuinka naisen keho on tehty synnyttämään ja heillä se suorastaan paransi asioita eikä mitään ongelmia ollut. Näin ongelmista kärsivä hiljenee häpeissään, sillä hänen "upea luonnonvoimainen kehonsa" ei ollutkaan sellainen.

Tämä kaikki liittyy siihen hirveään äitimyyttiin, jossa äiti kaiken kärsii eikä voi itselleen mitään pyytää, koska sitten on huono äiti eikä ansaitse lapsia. Tälläkin palstalla näkee niin paljon haukkumista ja syyllistämistä, jos joku kehtaa murehtia seksielämäänsä synnytyksen jälkeen. Edelleen, miksi se on naisen osa kärsiä hiljaa? Synnytyksissä leikellään ja ommellaan varoittamatta, ilman puudutuksia, ja jälkeenpäin et saa valittaa ettet ole huono äiti. Ihan kuin synnytyksen jälkeen kaikki mitä olet, on persoonaton ja mitään pyytämätön äiti. Kun sen ei tarvisi mennä niin, jos naiset alkaisivat suuremmissa äänin vaatia ihmismäistä kohtelua ja jotkut äidit lopettaisivat itsensä nostamisen haukkumalla muita.

Äitikin on ihminen, jolla on tunteet, eikä mikään persoonaton porsimiskone. Joku nyt tulee huutamaan (kuten huonoon argumentaatioon kuuluu) että joko olen itse traumatisoitunut koska oma kroppa petti synnytyksessä tai sitten olen lapseton, joka ei mistään mitään tiedä, eikä minun väitteeni sen vuoksi pidä paikkaansa. Tiedoksi, minun ei tarvi olla kumpaakaan, että tämän asian voi havannoida.

Pari vuotta ennen kuin alettiin yrittää, luin "Kun synnytys pelottaa" -kirjan ja se poisti suurimman osan kaikista peloistani. Kyllä, olen kuullut kaikenlaisia kauhutarinoita, mutta ihmiset jäävät auton alle ihan normaalisti tietä ylittäessään, ja siltikin uskallan lähteä ihan huvikseen lenkille. Periaatteessa mitä tahansa voi sattua milloin tahansa, vaikka vain kotona katselisit telkkua niin voi syttyä tulipalo tai saat sydänkohtauksen.

Todennäköisyys noille vaurioille on aika pieni, ja vaikka niitä sattuisikin, niin useimmiten niistä voi parantua. Ainoa mikä oikeastaan pelotti on että seksielämä menee pilalle, tiedän nimittäin yhden ihmisen jolle on käynyt niin että seksi ei tunnu yhtä hyvältä kuin ennen.

Suomessa on todella hyvä terveydenhuolto, synnytyksessä selviää todella hyvin jos on rauhallinen ja luottaa henkilökuntaan. Minä repesin synnytyksessä ja minua leikattiin, mutta sen teki kätilö joten repeäminen tapahtui "oikeaan suuntaan" ja sen takia mitään vaurioita ei tullut. Alapääni oli siististi tikattu ja on jo aivan normaali, seksielämä on jopa parempaa kuin aiemmin.

Eipä siihen oikein muuta voi sanoa kuin että jos lapsia haluaa, niin se oma pelko on kohdattava. Naisen keho on luotu synnyttämään, nykyajan olot ovat mahdollistaneet sen että sellaisetkin naiset säilyvät hengissä ja ilman vaurioita, jotka ennen olisivat kuolleet synnytykseen. Jos vauvan koko pelottaa, niin ne synnytyskanavat kyllä avautuvat että vauva mahtuu ulos, jos ei mahdu niin on onneksi hätäsektio. Minulla on TODELLA ahtaat paikat ja pystyin hyvin alateitse synnyttämään, nyt alapää palautunut ja edelleen käytän niitä pienimpiä tamppooneja.

Mä muuten luin tuon saman kirjan (Kun synnytys pelottaa), kun odotin toista lastani, ja siitä oli apua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja haluan kääntääkin sen toisinpäin. Miksi pelkäät, vaikka maailma on täynnä enemmillä ja vähemmillä vaurioilla selvinneitä naisia, jotka elävät onnellista elämää?

Jos pitäisi tiivistää yhteen sanaan se, mikä itseäni kantaa tulevassa ensimmäisessä synnytyksessä, se on luottamus. Luottamus ensi sijassa omaan kehoon: kuuntele sitä, niin se pyrkii hoitamaan maailman luonnollisimman asian itsestään. Luottamus terveydenhuoltoon: jos jossain valtiossa haluan synnyttää, niin Suomessa, jossa ei lasketa kolikoita ja vakuutuksen kattamia ennen toimenpiteitä. Lisäksi ammattilaiset ovat kaikki saaneet hyvän koulutuksen. Luottamus puolisoon: hänkin haluaa tätä ja tietää, millä tavoin raskaus ja synnytys muuttaa hetkellisesti asioita. Meillä on silti onnellista ja aina löytyy erilaisia tapoja esimerkiksi harrastaa seksiä, jos itsellä vain on viitseliäisyyttä. Minusta seksi ei ole ylhäältä päin tuleva jumalallinen nautinto, joka voi vain yht äkkiä lakata olemasta. Sen eteen on tehtävä työtä. Lopuksi luottamus oikeaan valintaan: elämän mittaisten pohdintojen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomalla elämällä ole minulle läheskään niin paljon annettavaa. Onni kasvaa, kun sen jakaa, minäminä-asenne ei ole tuottanut itselleni iloa sitten teini-iän.

Ja silti jatkat sitä minä minä-asennetta. Kerrot tekeväsi lapsen, koska vain elämällä vanhempana on sinulle enemmän annettavaa, toisin kuin lapsettomana. Oma halu etusijassa siis.

Mietitkö lainkaan onko eettisesti oikein tehdä lapsi maailmaan, jossa se tulee väistämättä myös kärsimään?

Onpa jotenkin kummallinen ajatus. Elämään kuuluu kärsimys osana. Toki voi sitten tehdä sen valinnan, ettei omalta osaltaan osallistu elämän jatkamiseen, mutta että ei tehdä lapsia sen takia, että he altistuisivat elämälle...

Miksi on kummallista ajatella asiaa muullakin tavalla kuin minä minä-asenteen kannalta, vaikka väität vain velojen toimivan niin? Ja siis mikä itseisarvo elämä muka olisi? Tulevat sukupolvet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksestakin ja enemmän koronan kaltaisista taudeista. Luulisi kaikkien olevan kuullut antinatalismista sivistyksen aikoina.

Vierailija kirjoitti:

Suomessa elää tällä hetkellä noin 5 500 000 syntynyttä, joku on heidät synnyttänyt.

Ei pelottanut. Suomessa on erinomainen terveydenhoito.

Oma elämä rajoittuu ihan älyttömästi, jos pelkää milloin mitäkin.

Niin, itseäni pelotti kaikki äitiyteen liittyvä niin, että jätin sitten tekemättä. Synnytys tuntuu ihan luonnolliselta niistä, joilla on hyvä perusluottamus elämään ja luonteva suhde omaan kroppaan ja tunne-elämässä ei suurta häikkää. Vaikka olisin mielelläni kokenut äitiyden, silloin kun se oli ajankohtaista, asiat eivät vaan loksahtaneet kohdilleen miltään osin. Kaikilla elämä ei rullaa luontevasti äitiyttä kohti. Olen vasta reilusti päälle nelikymppisenä selvittänyt omat traumani siihen malliin, että kykenisin vasta nyt omistautumaan lapsen tarpeille.

Mutta silti ja siksikin luen ihan mielenkiinnolla synnytyskeskusteluja . Vähän se yleissivistykseen kuuluu, miksei miehelläkin. Että ei mikään haikara meitä tänne maailmaan heitä :) Hatunnosto niille naisille jotka uskalsivat ja siitä eteenpäin.  Ihmisen arvon ei silti pitäisi olla kiinni siitä, onko hän lisääntynyt. Ja ne pelot eivät usein liity pelkästään synnytykseen. Väkisin ei kannata lasta tehdä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja haluan kääntääkin sen toisinpäin. Miksi pelkäät, vaikka maailma on täynnä enemmillä ja vähemmillä vaurioilla selvinneitä naisia, jotka elävät onnellista elämää?

Jos pitäisi tiivistää yhteen sanaan se, mikä itseäni kantaa tulevassa ensimmäisessä synnytyksessä, se on luottamus. Luottamus ensi sijassa omaan kehoon: kuuntele sitä, niin se pyrkii hoitamaan maailman luonnollisimman asian itsestään. Luottamus terveydenhuoltoon: jos jossain valtiossa haluan synnyttää, niin Suomessa, jossa ei lasketa kolikoita ja vakuutuksen kattamia ennen toimenpiteitä. Lisäksi ammattilaiset ovat kaikki saaneet hyvän koulutuksen. Luottamus puolisoon: hänkin haluaa tätä ja tietää, millä tavoin raskaus ja synnytys muuttaa hetkellisesti asioita. Meillä on silti onnellista ja aina löytyy erilaisia tapoja esimerkiksi harrastaa seksiä, jos itsellä vain on viitseliäisyyttä. Minusta seksi ei ole ylhäältä päin tuleva jumalallinen nautinto, joka voi vain yht äkkiä lakata olemasta. Sen eteen on tehtävä työtä. Lopuksi luottamus oikeaan valintaan: elämän mittaisten pohdintojen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomalla elämällä ole minulle läheskään niin paljon annettavaa. Onni kasvaa, kun sen jakaa, minäminä-asenne ei ole tuottanut itselleni iloa sitten teini-iän.

Ja silti jatkat sitä minä minä-asennetta. Kerrot tekeväsi lapsen, koska vain elämällä vanhempana on sinulle enemmän annettavaa, toisin kuin lapsettomana. Oma halu etusijassa siis.

Mietitkö lainkaan onko eettisesti oikein tehdä lapsi maailmaan, jossa se tulee väistämättä myös kärsimään?

Onpa jotenkin kummallinen ajatus. Elämään kuuluu kärsimys osana. Toki voi sitten tehdä sen valinnan, ettei omalta osaltaan osallistu elämän jatkamiseen, mutta että ei tehdä lapsia sen takia, että he altistuisivat elämälle...

Miksi on kummallista ajatella asiaa muullakin tavalla kuin minä minä-asenteen kannalta, vaikka väität vain velojen toimivan niin? Ja siis mikä itseisarvo elämä muka olisi? Tulevat sukupolvet tulevat kärsimään ilmastonmuutoksestakin ja enemmän koronan kaltaisista taudeista. Luulisi kaikkien olevan kuullut antinatalismista sivistyksen aikoina.

Mä en väittänyt velojen toiminnasta mitään, en ollut se kirjoittaja. 

Eikö omalla elämälläsi ole sinulle mitään itseisarvoa? Jos antinatalismi on sinulle tuttu käsite, niin sen lisäksi on varmasti hyvä tutustua historiaan ja miettiä, miten täällä maapallolla on eletty ennen meitä. Ehkä se antaa jotain perspektiiviä.

Olen synnyttänyt kolmesti ja juuri nyt tuntuisi hurjalta ajatukselta – koska en ole raskaana.

Raskaus valmistaa synnytykseen. Kroppa muuttuu ja toimii. Kenenkään ei tarvits synnyttää ilman raskaushormoneja, joten luonto hoitaa asian.  Kroppa valmistautuu siihen kuukausia!

Se on voimakas ja hieno kokemus, joka saa uskomaan itseensä entistä enemmän.

Olen auttanut niin paljon eläimiä syntymään, että olin kai jotenkin tottunut ajatukseen, että jos lapsen haluaa, tuo ruljanssion käytävä läpi. Ei siinä sen kummempaa.

Otin selvää asioista etukäteen.

Kyllä niitä vaurioita tulee. Pelkästään joka vuosi Suomessa tehdään n.4000 laskeumaleikkausta, joista valtaosahan on alkunsa saanut ponnistusvaiheen seurauksena.

T.34v laskeumaleikattu 3:n äiti