Lue keskustelun säännöt.
En käsitä miten niin monet muut naiset uskaltavat synnyttää
10.04.2020 |
Olette todella rohkeita. Itse tuskin uskaltaisin ellei olisi pakko. Miten te uskallatte tai uskalsitte, varsinkin ensimmäisen kerran?
Minusta on hirveä ajatus että jokin niin suuri kuin vauva tulisi alateitse ulos minusta. Pelkäisin hirveästi vaurioita ja kipua.
Lapsia tuskin haluaisin vaikka en pelkäisi synnytystä, niin ei tämä sinänsä mikään ongelma ole minulle, vaan pikemminkin ihmetyksen aihe. Puhumattakaan niistä naisista, jotka väittävät rakastavansa synnyttämistä ja sanovat, että tekisivät sen koska tahansa uudestaan. Miten olette tuota mieltä?
Eikö teitä pelota, että teille jää vaurioita jotka vaikka pilaavat seksielämää tai aiheuttavat vaivoja lopun elämää? Voiko sektiosta jäädä jotain vastaavia haittoja?
Jotkut sanovat että halu saada lapsi ajaa pelon ohi. Vaikea kuvitella vastaavaa tunnetta omalle kohdalle - olitteko myös koko raskauden ajan tuota mieltä vai kaduttiko jossain vaiheessa, kun synnytys oli väistämättä edessä?
Kommentit (87)
Vierailija kirjoitti:
Naiset ovat uskaltaneet synnyttää niin kauan kuin on ollut ihmisiä, kyllä 4,1 miljardiin yksi tuollainenkin mahtuu.
Ovatko?
Kun ennen on oltu raskaana, on ollut pakko. Vaihtoehto puoskarien armoille (seurauksena mahd kuolema) tai itsemurha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eka synnytys pelotti, mutta sektio olisi pelottanut vielä 10 kertaa enemmän. En voi ymmärtää, kuka antaa vapaaehtoisesti leikata veitsellä mahansa auki ja sitten kestää sitä kamalaa haavaa ja arpea...??? Se mitä synnytyksessä pelkäsin, oli repeäminen ja ompeleminen... tai eniten vielä se, että eihän vaan leikata välilihaa. Vannotin kätilöä monta kertaa että ei sitten leikellä...
Mitään pysyviä vaurioita en kyllä osannut pelätä, lähinnä sitä ajattelin että kun sairaalassa synnyttää niin tuskin siihen kuolee.
Olen synnyttänyt viisi lasta. Ja vaikka se ei ole hauskaa, niin se on voimaannuttavaa: hitto mä selviän tästä ja ilman puudutusta vielä, mä oon luolanainen :) Synnyttäminen on luonnonvoima, siinä voi vaan ihmetellä miten oma kroppa osaa tehdä mitä pitää, vaikka itte päässään kirkuis että ei ei...
Tuliko jotain vaurioita? Pillu on vähän ruma, mutta ihan hyvin se toimii. Tisseistä tuli 7 vuoden imettämisen tuloksena upeat ja kuppikoko kasvoi aa-> D. Maha on ainoa huono juttu, kun vatsalihakset jäivät pahasti erilleen. Mutta siihen ei synnytystavalla ollut mitään vaikutusta.
Sitä paitsi naaraan biologinen tarkoitus on synnyttää ja mä olen elämän tarkoitukseni hienosti täyttänyt. Voin nyt itseeni tyytyväisenä elellä elämäni loppuun XD
Yhtä järjetöntä on sanoa että uroksen biologinen tarkoitus on siittää. Siinä sitä on elämällä tarkoitusta.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.
Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!
Kerrotko missä maassa olet asunut kun vertaat suomen terveydenhuoltoa ja pidät sitä hyvänä.
Vai oletko katsonut Yleisradion ohjelmia, äitikö kertonut vai naapuri joka käynyt ryhmämatkalla Teneriffa:llä.
Vierailija kirjoitti:
Turha pelätä, prosentuaalisesti äärimmäisen harvoin mitään menee pieleen. Luulisin että yli 95% selviää ilman mitään erityistä ongelmaa.
Minulla on kaksi lasta, ja synnytykset oli ihan ok. Minusta se oli lähinnä jännä kokemus ja sitten sai vielä mukaan oman suloisen vauvan. Palauduin tosi hyvin, en muutaman kuukauden jälkeen enää huomannut mitään eroa entiseen, eikä tosiaan miehenikään. Toisessa synnytyksessä sain pienen repeämän, lääkäri sanoi että pikku nirhauma vain. Ja se paranikin kuin pieni haava alapäässä, ei mitään ongelmaa.
Ei se vauva nyt ole valtavan iso kun syntyy, ja ihmisen anatomia on tehty venymään siinä tilanteessa. Täytyy sanoa, että ajatus synnytyksestä on paljon karumpi kuin mitä se todellisuudessa on!
Kaikki eivät veny, ja ihmislapsen pää on kehittynyt evoluutiln myötä liian isoksi synnytyskanavaan. Järjetöntä tuskaa naiset kokevat, millään muulla eläinlajilla ei ole vastaavaa (kestosta ja äänistä päätellen).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne hormonit, ne hormonit. Nainen tulee hulluksi lapsikuumeen aikana.
mies52v
Naisten hormoonit on sentään luonnollinen juttu. Salihemmot vetelee yhtä sun toista hormoonia yliannoksia. Niiden käyttö on ihme kyllä sallittua vaikka monet saa ns. roid rageja. Samaan aikaan tunnetuista päihteistä vähiten haitallisen käyttö on rikos.
Ainakin osa naisista paranee hulluudesta. Miten muuten sun kohdalla mielenterveys?
Mies48.
Yhtälailla luonnollista on testosteroni tasot miehellä ja niiden vaihtelu. Sinulla nuo tasot on selvästikin matalat. Toki ylimääräisen muualta tulleen hormonin pumppaaminen itseensä ei ole mielestäni mielekästä tai järkevää, mutta ei laitonta. Pössyttely, josta nyt kommentoit on mielestäni luusereiden hommaa ja tylsistää ihan tutkitusti ihmistä. Ei jatkoon.
Oma mielenterveyteni on tutkittu ihan työnpuolesta ja ainakin työnantajalle se riitti. MIten itse oletko töissä?
mies52v
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.
Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!
Kerrotko missä maassa olet asunut kun vertaat suomen terveydenhuoltoa ja pidät sitä hyvänä.
Vai oletko katsonut Yleisradion ohjelmia, äitikö kertonut vai naapuri joka käynyt ryhmämatkalla Teneriffa:llä.
En ole tuo, jolle vastasit, mutta voithan vertailla maailman äiti- ja imeväiskuolemia. Jos en nyt ihan väärin muista, niin Suomessa on toiseksi vähiten, Japani on ykkössijalla.
Harmittaa, että synnytin vain kaksi kertaa, koska synnyttäminen on elämän parhaimpia kokemuksia. Olihan siinä kipuakin, mutta se on luonnollista ja positiivista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomessa elää tällä hetkellä noin 5 500 000 syntynyttä, joku on heidät synnyttänyt.
Ei pelottanut. Suomessa on erinomainen terveydenhoito.
Oma elämä rajoittuu ihan älyttömästi, jos pelkää milloin mitäkin.
Synnytys ei ole "milloin mitäkin".
Tyypillistä naisten tunteiden vähättelyä taas.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on endometrioosin takia todella kivuliaat kuukautiset. Jotenkin yllätti että omalla kohdalla synnytys tuntui melko samanlaiselta, siis kovilta kuukautiskivuilta. Ei se nyt mukavaa ollut mutta ainakin oli ohi nopeammin kuin kuukautiset.
Hmm, ehkä tuo kipuilu jollain lailla vahvisti, vaikka ikävää että sinun kuukautiset ovat tuollaisia :( Kun sinun oireesi kai tapahtuvat ehkä naiselle kerran tia kaksi elämässä... Kaikkea hyvää sinulle, endometrioosi on ikävä vaiva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eka synnytys pelotti, mutta sektio olisi pelottanut vielä 10 kertaa enemmän. En voi ymmärtää, kuka antaa vapaaehtoisesti leikata veitsellä mahansa auki ja sitten kestää sitä kamalaa haavaa ja arpea...??? Se mitä synnytyksessä pelkäsin, oli repeäminen ja ompeleminen... tai eniten vielä se, että eihän vaan leikata välilihaa. Vannotin kätilöä monta kertaa että ei sitten leikellä...
Mitään pysyviä vaurioita en kyllä osannut pelätä, lähinnä sitä ajattelin että kun sairaalassa synnyttää niin tuskin siihen kuolee.
Olen synnyttänyt viisi lasta. Ja vaikka se ei ole hauskaa, niin se on voimaannuttavaa: hitto mä selviän tästä ja ilman puudutusta vielä, mä oon luolanainen :) Synnyttäminen on luonnonvoima, siinä voi vaan ihmetellä miten oma kroppa osaa tehdä mitä pitää, vaikka itte päässään kirkuis että ei ei...
Tuliko jotain vaurioita? Pillu on vähän ruma, mutta ihan hyvin se toimii. Tisseistä tuli 7 vuoden imettämisen tuloksena upeat ja kuppikoko kasvoi aa-> D. Maha on ainoa huono juttu, kun vatsalihakset jäivät pahasti erilleen. Mutta siihen ei synnytystavalla ollut mitään vaikutusta.
Sitä paitsi naaraan biologinen tarkoitus on synnyttää ja mä olen elämän tarkoitukseni hienosti täyttänyt. Voin nyt itseeni tyytyväisenä elellä elämäni loppuun XD
Äh, kirjoitin sinulle pitkän kommentin vastaukseksi, mutta se katosi. Yritetään uudestaan:
Kiitos kommentistasi. Itse en varmaan kokisi vatsaa niin "araksi" alueeksi kuin sukupuolielimiä, ja siitä syystä sektio tuskin pelottaisi minua yhtä paljon kuin synnytys alateitse.
Juuri tuosta voimaantumisesta olen kuullut puhuttavan. Sitä on sitten varmaan vaikeaa yrittää kuvitella ilman omaa kokemusta, mutta minusta on outoa, että joku voi kokea jotain noin positiiviselta kuulostavaa mm niistä luultavasti hirveistä kivuista huolimatta. Mutta hienoa, jos joku voi saada synnytyksestä tuollaistakin.
Itse en juuri uskaltaisi synnyttää ainakaan ennen kuin saisin kattavasti tietoa erilaisten vaurioiden ja riskien mahdollisuudesta. Olen ollut ihan pöyristynyt, kun täällä on ollut niitä ketjuja, joissa vaurioriskien kohdalle osuneet naiset kertovat kokemuksistaan ja kommenttien mukaan sitten jälkeenpäin esim neuvolassa heille on sanottu, että riskeistä ja sellaisista kertominen olisi ollut vain turhaa pelottelua. Vaikuttaa siis siltä että tietoa ei ole välttämättä helppo löytää, tai ainakaan se ei ole kattavaa.
Kiva, jos koet tärkeäksi tuon biologisen tarkoituksesi täyttämisen ja voit olla tyytyväinen itseesi. Itse taas kokisin vähän masentavana ajatuksen, että tarkoitukseni olisi lisääntyä, ja tuskin haluan siihen tarkoitukseen osallistua. :D Vaikka tottahan se on, että biologiselta kannalta katsottuna ihmisen tarkoitus on lisääntyä. Onneksi ihmiselämän tarkoituksen pohtimiseen on muitakin näkökantoja. :)
Ap
Kysymyksesi on mielenkiintoinen ja haluan kääntääkin sen toisinpäin. Miksi pelkäät, vaikka maailma on täynnä enemmillä ja vähemmillä vaurioilla selvinneitä naisia, jotka elävät onnellista elämää?
Jos pitäisi tiivistää yhteen sanaan se, mikä itseäni kantaa tulevassa ensimmäisessä synnytyksessä, se on luottamus. Luottamus ensi sijassa omaan kehoon: kuuntele sitä, niin se pyrkii hoitamaan maailman luonnollisimman asian itsestään. Luottamus terveydenhuoltoon: jos jossain valtiossa haluan synnyttää, niin Suomessa, jossa ei lasketa kolikoita ja vakuutuksen kattamia ennen toimenpiteitä. Lisäksi ammattilaiset ovat kaikki saaneet hyvän koulutuksen. Luottamus puolisoon: hänkin haluaa tätä ja tietää, millä tavoin raskaus ja synnytys muuttaa hetkellisesti asioita. Meillä on silti onnellista ja aina löytyy erilaisia tapoja esimerkiksi harrastaa seksiä, jos itsellä vain on viitseliäisyyttä. Minusta seksi ei ole ylhäältä päin tuleva jumalallinen nautinto, joka voi vain yht äkkiä lakata olemasta. Sen eteen on tehtävä työtä. Lopuksi luottamus oikeaan valintaan: elämän mittaisten pohdintojen jälkeen olen edelleen sitä mieltä, ettei vapaaehtoisesti lapsettomalla elämällä ole minulle läheskään niin paljon annettavaa. Onni kasvaa, kun sen jakaa, minäminä-asenne ei ole tuottanut itselleni iloa sitten teini-iän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonto hoitaa. Viimeiset 2-3 viikkoa on sellainen paine alavatsassa ja tukala oli, että toivoo vaan lapsen syntymää. Ihan sama vaikka sattuisi kuinka.
Ei mulla ollut kertaakaan lopussakaan mitään tukaluutta. Ei mene kaikilla samalla tavalla nämäkään asiat
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luonto hoitaa. Viimeiset 2-3 viikkoa on sellainen paine alavatsassa ja tukala oli, että toivoo vaan lapsen syntymää. Ihan sama vaikka sattuisi kuinka.
Ei mulla ollut kertaakaan lopussakaan mitään tukaluutta. Ei mene kaikilla samalla tavalla nämäkään asiat
Taitaa se tukaluus olla yleisempää kuin ei-tukaluus. Kun vauva laskeutuu, niin se painaa useimmilla ikävästi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa synnytys oli ihan kamala! Voin sanoa että siinä vaiheessa kaduin koko raskautta. Ponnistus vaiheen kipu yllätti täysin ja se repeämisen tunne kun vauvan pää syntyy. Vaikka sain vaan 3 tikkiä.
Vannoin että oli vika synnytys, mutta silti nyt kun esikoinen täyttää vuoden niin olen jo päättänyt että haluan vielä toisen.
Aika kultaa muistot varmaan
Vierailija kirjoitti:
Tuota tuota. En miettinyt aihetta aiemmin kun ei ollut syytä, eikä kokemusta. Ei traumoja. Sit rupesin lukemaan aiheesta ja katsomaan synnytysvideoita. Kun olin raskaana niin kyllähän se mietitytti. Sit varmaan se raskaus itse valmisti siihen. Halu tavata kauan odotettu vauva on kova. Avoimin mielin vaan. Luotto kehoon ja biologiaan ja evoluutioon. Ja siihen, et monelle käy ihan hyvin. Suhtauduin synnytykseen avoimesti, enkä yrittänyt hallita tai kontrolloida sitä. Niin kuin rankkaan ja pitkään urheilusuoritukseen! Sitähän se on. Rankkaa ja eritteistä, epämukavaa, mut sit se palkitsee <3 opiskele aihetta kirjoista, että tiedät millainen on hyvä synnytys ja mikä vielä normaali synnytys. Tieto lisää luottoa. Tsemppiä <3 ja vielä: yks synnytys takana, ei repeämiä ja toka syksyllä tulossa.
Aihe ei siis sillä tavalla koske minua, koska tuskin haluan koskaan lapsia. Olen vain utelias.
Voi olla, että keskityn juuri ajattelemaan kysymykseni kaltaisia asioita, koska en lasta halua. Jos haluaisin, olisi varmaan pakko psyykata itsensä juurikin olemaan avoimin mielin ja luottamaan biologiaan. Joka toki voi "pettääkkin". :D
Ap
Näyttääkin siltä, että Suomessa on maailman vähiten imeväiskuolemia. Äitikuolleisuudessa Suomi ja muutama muu jakaa ykkössijan, 3 kuolemaa 100 000 synnytystä kohti.
Olen kerran synnyttänyt ja sain III-asteen repeämät. Haluaisin toisen lapsen mutta kyllä niin pahasti traumatisoiduin etten ole uskaltanut. Synnytyksestä jo vuosia.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on todella hyvä terveydenhoito, ja synnyttäminen on turvallisinta maailmassa.
Eli hyvin ja turvallisin mielin voi lähteä synnyttämään!
Tiedän, mutta ei Suomen terveydenhuoltokaan pysty kipua täysin poistamaan, ja on täysin luonnollista pelätä mm kipua. Mutta onhan pelko ja jännitys luultavasti jokaista ensisynnyttäjää koskevia tunteita.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minäkin aattelin ennen raskautta että en ikinä uskalla synnyttää. Mutta raskauden edetessä ajatus synnytyksestä alkoi tuntua luonnolliselta ja pelko väheni.
Mulla oli ihan sama. Etukäteen uskoin vaativani ehdottomasti sektion, mutta mitkä lie hormonit raskausaikana muuttivat ajatukset täysin, aloin luottaa omaan kroppaani. Itse synnytyksessä pahinta olivat avautumisvaiheen supistukset, mutta epiduraali vei niistäkin lopulta kivun. Ponnistusvaiheessa kipu ei vaivannut eikä repeämisiä miettinyt, siinä on niin syvällä toisessa todellisuudessa. Sain parin tikin repeämän, parani nopeasti ja muutenkin toipuminen oli nopeaa.
Toki kukaan ei voi ennustaa, mitä synnytyksessä tapahtuu, mutta minun oloani helpotti se, että saatoin luottaa ammattitaitoiseen ja empaattiseen henkilökuntaan.
Naisten hormoonit on sentään luonnollinen juttu. Salihemmot vetelee yhtä sun toista hormoonia yliannoksia. Niiden käyttö on ihme kyllä sallittua vaikka monet saa ns. roid rageja. Samaan aikaan tunnetuista päihteistä vähiten haitallisen käyttö on rikos.
Ainakin osa naisista paranee hulluudesta. Miten muuten sun kohdalla mielenterveys?
Mies48.