Ajattelen yhä että 40 on vanhempieni ikä. Aivot eivät meinaa vain tajuta että olen itse jo nelikymppinen ja vanhempani vanhuksia.

Sama täällä, t. 40 v. :D

Ai. Mulla se on vaan mennyt niin, ettei oo tarvetta ajatella omaa ikääni. Kolmenkympin jälkeen näin. 45 olen nyt. Kun ikää jossain kysytään, joudun miettimään.

En pidä itseäni nuorempana kuin olen. En pidä itseäni minkään ikäisenä, olen vain minä.

Minulla ei ihan noin pahana, mutta kyllä jos luen vaikka artikkelia 31-vuotiaasta henkilöstä, ensiajatukseni on, että on ikätoverini "ei kun hetkinen...". Äiti taas on kuin joku vieras henkilö, koska on muuttunut niin paljon sisäisesti sekä ulkoisesti.

Joo sama. Olen 42 ja jotenkin päässä on vielä lapsuuden kuva isoista aikuisista jotka ovat alta 50 kun ajattelen vahempiani, vaikka isä on jo yli 80 ja äitikin melkein. Olen huomannut myös että ihmiset joita ei ole nähnyt vuosiin, niiden aika pysähtyy päässä. Muistan yhden iloisen 5v lapsen 90-luvun puolesta välistä kun olin vaihto-oppilaana. No, hän on nyt heippatirallaa 30v mutta eipä se nassikka siellä päässä vanhene. =)

Ja edelleen samaistuu kadulla vastaantuleviin parikymppisiin :D

Vierailija kirjoitti:

Minulla ei ihan noin pahana, mutta kyllä jos luen vaikka artikkelia 31-vuotiaasta henkilöstä, ensiajatukseni on, että on ikätoverini "ei kun hetkinen...". Äiti taas on kuin joku vieras henkilö, koska on muuttunut niin paljon sisäisesti sekä ulkoisesti.

Mulla taas käy usein niin päin, että ajattelen tyypin olevan itseäni (paljonkin) vanhempi ja sitten on aivan kamala järkytys tajuta (vaikka siitä KUKA?-infoboxista) että tämähän onkin vasta 35-vuotias ja minua liki 10 vuotta nuorempi.

Toinen oli nyt tämän koronan alkaessa jyllätä kun huokaisin helpotuksesta ettei lähipiiriini kuulu enää vanhuksia, koska kaikki isovanhempani ovat kuolleet.. Hetki meni ennen kun taas tajusi, että niin, ne oma +70-vuotiaat vanhemmat tosiaan on jo vanhuksia.

Mihin kaikki aika on mennyt?!

N44

Vierailija kirjoitti:

Ja edelleen samaistuu kadulla vastaantuleviin parikymppisiin :D

No ei nyt sentään ihan ja oikeasti nuo nykyabithan näyttää ihan lapsilta vielä ;-)  Mutta toisaalta ei sitä osaa kyllä samaistua keski-ikäisiin (kirjoitin muuten ensin niihin keski-ikäisiin, apua!) vaikka itsekin jo sellainen on ja on ollutkin jo jonkin aikaa.

Toki oma valahtanut naama palauttaa maan pinnalle hyvin nopsaan vaikka vielä se jaksaakin yllättää oikeastaan joka kerta kun peilin eteen menee. Olisi edes ryppyjä, mutta ei, naama vaan on valahtanut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja edelleen samaistuu kadulla vastaantuleviin parikymppisiin :D

No ei nyt sentään ihan ja oikeasti nuo nykyabithan näyttää ihan lapsilta vielä ;-)  Mutta toisaalta ei sitä osaa kyllä samaistua keski-ikäisiin (kirjoitin muuten ensin niihin keski-ikäisiin, apua!) vaikka itsekin jo sellainen on ja on ollutkin jo jonkin aikaa.

Toki oma valahtanut naama palauttaa maan pinnalle hyvin nopsaan vaikka vielä se jaksaakin yllättää oikeastaan joka kerta kun peilin eteen menee. Olisi edes ryppyjä, mutta ei, naama vaan on valahtanut.

Minua luultiin vielä vuosi sitten parikymppiseksi, mutta nyt vuoden sisällä naamani on viimein "valahtanut", joten tässä on pieni identiteettikriisi. Peilissä on joku kumma tyyppi.

Tuttuja tilanteita.

Sain vähän aikaa sitten verenpainelääkityksen. Kauheaa, näin nuorena. Äitinikin oli jo 40 v kun sai tuon lääkkeen. Tai siis juu...

Eräässä"hienossa" kokouksessa ajattelin, että pitävätköhän muut minua luotettavana asiantuntijana, kun olen niin nuori. Tajusin, että ehkä ikä ei enää ole ongelma.

Olen 40 ja seurustelen 10 vuotta vanhemman miehen kanssa. Välillä tulee hätkähdys että seurustelen papparaisen kanssa! Sitten pitää itselleen terästää, että en tässä itsekään ole enää nuorikko. Kun olin 25, minulla oli jotain lähentymistä juurikin 50-vuotiaan miehen kanssa, jonka korkea ikä kuitenkin loppujen lopuksi esti kaiken fyysisen lähestymisen. Muistan miltä näytti ne vetistävät silmät, ryppyinen pappaiho, karannut hiusraja, epäkimmoisa vartalo... juuri vastakohtia niihin oman ikäluokan miehiin. Brrr. Tavallaan näen ne samat omassa miehessäni, mutta onneksi ne ei enää ällötä, ne on oman rakkaan ominaisuuksia, nyt ne nuoren ihmisen piirteet tuntuisivat jotenkin vieraalta ja väärältä "näin vanhan" käsien ulottuvilla... Elämä on yhtä ristiriitaa!