Miten läheiseni ei "muista" sairauttani?

Mietin,onko hän jossain kieltäymyksen tilassa ja luulee, että koska leikkaus on ohi, en ole vähään aikaan valittanut kivuista tai muista ja olen esim kävellyt lyhyen matkan kauppaan "vapaaehtoisesti", että olisin paremmassa kunnossa. Luulisi että se, että pystyy tekemään jotain pientä (joskus), ei tarkoita kenellekään sitä että pystyy rankasti urheilemaan. Ennen harrastin liikuntaa paljon enemmän ja toimintakyvyn menetys on todella kipeä asia minulle. Tulee mieleen, että hän otaksuu minun liioittelevan oireita ja että tarvitsisin vaan jonkun kunnon uuden potkun, että pääsisin masennuksesta ja "luulemasta" että olen rajoittunut. Tämähän on tosi loukkaavaa. Toinen vaihtoehto on, että yrittää tahallaan kiusata, mikä on jo tosi julmaa. Ap

Sano sille noin. Että lopettaa paskat vitsailut

Vierailija kirjoitti:

Mietin,onko hän jossain kieltäymyksen tilassa ja luulee, että koska leikkaus on ohi, en ole vähään aikaan valittanut kivuista tai muista ja olen esim kävellyt lyhyen matkan kauppaan "vapaaehtoisesti", että olisin paremmassa kunnossa. Luulisi että se, että pystyy tekemään jotain pientä (joskus), ei tarkoita kenellekään sitä että pystyy rankasti urheilemaan. Ennen harrastin liikuntaa paljon enemmän ja toimintakyvyn menetys on todella kipeä asia minulle. Tulee mieleen, että hän otaksuu minun liioittelevan oireita ja että tarvitsisin vaan jonkun kunnon uuden potkun, että pääsisin masennuksesta ja "luulemasta" että olen rajoittunut. Tämähän on tosi loukkaavaa. Toinen vaihtoehto on, että yrittää tahallaan kiusata, mikä on jo tosi julmaa. Ap

Ehkä hän yrittää tsempata sua, vähän tökeröllä tavalla tosin. Sano hälle, että se on loukkaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Sano sille noin. Että lopettaa paskat vitsailut

No niinhän mä sanoin. Mutta jäin hämmentyneeksi siitä, että vitsaili alunperin ja sain selitykseksi vain, että "unohti" mikä on outo selitys. Kuunteleeko tai uskooko hän ylipäätään mitään mitä sanon? Normaalisti olen jättänyt vaan elämästäni pois ihmiset, joille täytyy jankuttaa samat asiat moneen kertaan, koska he eivät yleensä ole vaan kiinnostuneita rekisteröimään toisiin liittyviä tärkeitäkään asioita. Tämän kanssa olen kuitenkin tekemisissä olosuhteidenkin pakosta. Ap

Minun äitini ei millään muistanut sairauttani. Kun keskustelussa joskus mainitsin, että olin ollut sairaalassa tutkimuksissa, hän oli aina yhtä yllättynyt. "Mikäs sairaus sinulla taas olikaan?" Ajattelin silloin, että häntä ei vain kiinnosta. Meni muutama vuosi ja hän alkoi unohdella muitakin asioita, laskujen maksun, avaimet, pankkikortin tunnusluvun... Sitten tulikin jo Alzheimer-diagnoosi.

Yrittää kiusata. Tiedän tuollaisia - ovat sairaita.

Et ole niin tärkeä että viitsisi huomioida sua sen enempää. Lisäksi saattaa olla jollain tasolla katkera sun vajavaisuudesta. Etenkin jos kyse puolisosta, et ole enää fyysisesti /henkisesti sama jonka kanssa on elämänsä halunnut jakaa.

Muutos vaatii aikaa ja hyväksymistä, myös muille kuin sairastuneelle/vammautuneelle. Joskus on parempi jatkaa elämäänsä erillään, jos siis kyse puolisosta.  

Meni vuosia, että mies oppi ruoka-aineallergiani. Miehet karttavat sairauksista puhumista ja niiden ajattelemista, joten hän ei ole rekisteröinyt tilaasi. 

En nyt tiedä, miten läheinen tuo ihminen sinulle on. Jos on esimerkiksi oma vanhempi tai puoliso, on aika ymmärrettävää, että suutuit.

Mutta jos hän ei ole kanssasi päivittäin/viikottain tekemisissä, voi todella olla, että ei vain tullut ajatelleeksi, kenen kanssa puhui. Ja että et ole toipunut.

Jos et ole kertonut vaivoistasi viime aikoina, voi hän hyvinkin luulla, että olet nyt terveempi.

Ylipäätään kannattaa aina muistaa, että muut ihmiset eivät jaksa koko ajan muistaa kaikkien asioita kovin tarkasti. Jos läheisesi ei ole tiheästi kanssasi ja seuraa kuulumisiasi tiiviisti, hän ei mieti asioita kantiltasi kaiken aikaa.

It's not all about you, sanoisi jenkki.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin,onko hän jossain kieltäymyksen tilassa ja luulee, että koska leikkaus on ohi, en ole vähään aikaan valittanut kivuista tai muista ja olen esim kävellyt lyhyen matkan kauppaan "vapaaehtoisesti", että olisin paremmassa kunnossa. Luulisi että se, että pystyy tekemään jotain pientä (joskus), ei tarkoita kenellekään sitä että pystyy rankasti urheilemaan. Ennen harrastin liikuntaa paljon enemmän ja toimintakyvyn menetys on todella kipeä asia minulle. Tulee mieleen, että hän otaksuu minun liioittelevan oireita ja että tarvitsisin vaan jonkun kunnon uuden potkun, että pääsisin masennuksesta ja "luulemasta" että olen rajoittunut. Tämähän on tosi loukkaavaa. Toinen vaihtoehto on, että yrittää tahallaan kiusata, mikä on jo tosi julmaa. Ap

Ehkä hän yrittää tsempata sua, vähän tökeröllä tavalla tosin. Sano hälle, että se on loukkaavaa.

Ai tsempata puskemalla tekemään jotain, mistä tietää että en voi. Hmm. Sitä paitsi mulla on jo harrastuksia enkä kaipaa, että joku ohjailee mulle uusia. En mäkään tuputa uusia aktiviteetteja jollekin vaikka olis tervekin. Ap

Ei hän ajattele sinua niin usein, että muistaisi sinun sairastavan jotain sellaista sairautta, jossa on suuria rajoituksia.

Ihmiset ovat täynnä itseään, samoin olet sinäkin. Ja on niin paljon kaikkea muutakin muistettavaa, tavallinen arki, työ, perhe-elämä omat huolet ja harrastukset täyttävät ihmisten ajan ja muistikapasiteetin.

On ymmärrettävää ettei muista että joku tuttu tai sukulainen sairastaa jotain tiettyä tautia ja on leikattu tietystä paikasta.

Ei ilkeyttä eikä pahansuopuutta eikä edes huumoria, se vain on niin.

Onko vanhus? Miten on muistin kanssa?

Huomauta dementiasta jos on nuori

Ihmiset toisinaan eivät osaa ottaa tosissaan toisten rajoitteita. Vielä vähemmän löytyy ymmärrystä toisten rajoille/preferensseille joihin ei liity konkreettista/fyysistä estettä.

Itse esimerkiksi toivun pahasta paniikkihäiriöstä/sosiaalisten tilanteiden pelosta. Olen avoimesti eräällekin ystävälleni sanonut, että en halua enkä psyykkisesti kykene tulemaan hänen kanssaan esimerkiksi tapahtumiin joissa on suuria (etenkin humalaisia) ihmisjoukkoja ja kovia ääniä. Hän silti melkein viikottain kutsuu ja painostaa minua kanssaan keikoille, yökerhoihin jne. Olen turta ja väsynyt vääntämään rautalangasta, että tuollaiset paikat ja tilanteet ahdistavat minua. Vaikka selviäisinkin ilman hysteeristä, sekopäistä paniikkikohtausta, niin kokisin koko ajan oloni äärimmäisen epämukavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Et ole niin tärkeä että viitsisi huomioida sua sen enempää. Lisäksi saattaa olla jollain tasolla katkera sun vajavaisuudesta. Etenkin jos kyse puolisosta, et ole enää fyysisesti /henkisesti sama jonka kanssa on elämänsä halunnut jakaa.

Muutos vaatii aikaa ja hyväksymistä, myös muille kuin sairastuneelle/vammautuneelle. Joskus on parempi jatkaa elämäänsä erillään, jos siis kyse puolisosta.  

Kyse ei ole puolisosta, en uskalla tunnistamissyistä kertoa mikä ihmissuhde on kyseessä, vaikka haluaisin. Tuli kyllä itselleni olo, että en tule hyväksytyksi ja se on todella jotain mitä en kaipaa, koska itseluottamus muutenkin on kärsinyt jo suuresti. Ap

Ammattivalittaja?

Vierailija kirjoitti:

Minun äitini ei millään muistanut sairauttani. Kun keskustelussa joskus mainitsin, että olin ollut sairaalassa tutkimuksissa, hän oli aina yhtä yllättynyt. "Mikäs sairaus sinulla taas olikaan?" Ajattelin silloin, että häntä ei vain kiinnosta. Meni muutama vuosi ja hän alkoi unohdella muitakin asioita, laskujen maksun, avaimet, pankkikortin tunnusluvun... Sitten tulikin jo Alzheimer-diagnoosi.

Mietin tätäkin mahdollisuutta, koska hänellä on ikää kuitenkin jo yli 60! Ap

Meitä viddumaisia ihmisiä on paljonkin olemassa, meitä ei aina jaksa kiinnostaa toisten sairaudet, ja osa meistä saattaa sitten jopa kettuilla asiasta jotenkin. Mutta mikäli meillä ei ole dementiaa tms, ei kyse ole muistamisesta...

Minä en kyllä olisi läheisesi kanssa tekemisissä, en tiedä, kenen kanssa muka olisi pakko.

Vierailija kirjoitti:

Ei hän ajattele sinua niin usein, että muistaisi sinun sairastavan jotain sellaista sairautta, jossa on suuria rajoituksia.

Ihmiset ovat täynnä itseään, samoin olet sinäkin. Ja on niin paljon kaikkea muutakin muistettavaa, tavallinen arki, työ, perhe-elämä omat huolet ja harrastukset täyttävät ihmisten ajan ja muistikapasiteetin.

On ymmärrettävää ettei muista että joku tuttu tai sukulainen sairastaa jotain tiettyä tautia ja on leikattu tietystä paikasta.

Ei ilkeyttä eikä pahansuopuutta eikä edes huumoria, se vain on niin.

Kyllä hän sen oikeasti muistaa, en muistanut on valetta ELLEI ole muistisairautta tai jotain henkistä vikaa, että kieltää kaikki muistot tästä. Siis on vienyt minua sairaalaan ja fysioterapiaan, seurannut läheltä välillä, kysynyt voinnista ym.jne. Kaukaiselta tutulta ihan ymmärtäisin, ettei muista mikä kenelläkin on. Sen takia mä hämmennyin tosta "en muistanut" kommentista, että pitäiskö huolestua vai mitä tästä pitäis ajatella. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei hän ajattele sinua niin usein, että muistaisi sinun sairastavan jotain sellaista sairautta, jossa on suuria rajoituksia.

Ihmiset ovat täynnä itseään, samoin olet sinäkin. Ja on niin paljon kaikkea muutakin muistettavaa, tavallinen arki, työ, perhe-elämä omat huolet ja harrastukset täyttävät ihmisten ajan ja muistikapasiteetin.

On ymmärrettävää ettei muista että joku tuttu tai sukulainen sairastaa jotain tiettyä tautia ja on leikattu tietystä paikasta.

Ei ilkeyttä eikä pahansuopuutta eikä edes huumoria, se vain on niin.

Kyllä hän sen oikeasti muistaa, en muistanut on valetta ELLEI ole muistisairautta tai jotain henkistä vikaa, että kieltää kaikki muistot tästä. Siis on vienyt minua sairaalaan ja fysioterapiaan, seurannut läheltä välillä, kysynyt voinnista ym.jne. Kaukaiselta tutulta ihan ymmärtäisin, ettei muista mikä kenelläkin on. Sen takia mä hämmennyin tosta "en muistanut" kommentista, että pitäiskö huolestua vai mitä tästä pitäis ajatella. Ap

Siis mikä tässä huolestuttaisi sinua???

Ja vertailukohtana paljon ei-läheisemmät tutut puolestaan on olleet huomioivampia ja hienotunteisempia minua kohtaan, mikä kyllä surettaa. Ap