Mistä näitä kaiken kieltäjiä (evoluutio, maailman pyöreys, ilmastonmuutos jne.) oikein tulee?
Tässä on nyt pskataudissa (paranemassa olen, ei hätää, ei tartu ;) ) tullut luettua huuli pyöreänä näitä juttuja, jossain on ihan lähteet aikuisiin ihmisiin omalla naamalla selittämässä kaiken maailman höpölöpöä, jota eivät vielä muutama vuosi olisi kehdanneet sanoa ääneen missään.
Itse olen nyt tullut siihen tulokseen, että kyse on väärinymmärryksestä tiedon rakenteesta. Nämä heput ovat tosi hämmentyneitä kaikesta tiedosta mitä kulloiseenkin asiaan liittyy, eivätkä pysty ymmärtämään kokonaisuuksia. He myös luulevat, että kaikkien tiedon taso, on sama kuin heidän itsensä.
Tuollaisesta lähtökohdasta on melkein sitten jopa järkevää alkaa kyseenalaistamaan asioita. Koska heidän tietotason perusteella esimerkiksi evoluutio on ihan mahdoton. Omalla tiedon tasolla sellaisen kiinalaisen jättisillan pystyssä pysyminen on mahdotonta, mutta jotenkin mä kuitenkin pystyn luottamaan, että ne tyypit tietää siitä enemmän kuin minä. Kaikki teoriat, mittaukset, laskelmat... Ihan tuntemattomia. Siinä se silta vaan on, kuitenkin
Kommentit (83)
Näin. Jos ei ymmärrä, mitä evoluutioteoria edes on, niin miten sitä voi kritisoida?
Täällä on porukkaa, joiden argumentaation taso evoluutioteoriasta on jotakuinkin sellaista, että jos pitäisi selostaa suoran viivan olemassaolo, niin he sanovat että suoraa viivaa ei ole olemassakaan koska kun pistät kaksi suoraa viivaa päällekkäin ristiin, niin on olemassa risti.
Toisin sanoen, puhuvat puuta heinää ja asian vierestä
Jos ihminen uskoo yhteen salaliittoteoriaan hän on taipuvainen uskomaan niihin kaikkiin.
Arvelen että kyseessä on jonkinlainen tarve kokea tietävänsä asiat "vähän paremmin kuin muut".
Tunnen tyypin joka on muuten ihan OK mutta nauttii kun pääsee yhtään isommassa ryhmässä kertomaan kaikki uskomansa salaliittoteoriat.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.
Tämä yhdistettynä huonoon koulutukseen on vaarallinen yhdistelmä.
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.
Varsinkin tyhmyys ja uskovaisuus mahtuu aina saman stetsonin alle
Trollit on erikseen jotka provoaa pannukakku"maapallosta"
Kyllähän asioita kannattaa pohtia ettei ole täysin vietävissä. Toki ei kannata lukita itseään täysin mihinkään teoriaan.
Ja on jotenkin tosi söpöä, että maapallon kuvantamista pidetään niin pienen piirin illuminatin puuhana, että NASA voi kontrolloida sitä, mitä kuvaa sieltä tulee. Kun avaruudessa on romua ja satelliittia ties miltä maalta ja taholta enemmän kuin laskea pystyy, jopa Suomella on 2 ekaa satellliittia saatu taivaalle viime kesän aikana. Luullaan, että se on jotenkin niin vaikeaa ja utopistista, että pystyttäisiin ylläpitämään jotain salaliittoa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän asioita kannattaa pohtia ettei ole täysin vietävissä. Toki ei kannata lukita itseään täysin mihinkään teoriaan.
Ensin pitää kyllä ymmärtää asia mitä kritisoi. Kun ihmiset huutelee että "miten tämmösen voisi muka kukaan tietää" asiasta, joka on aukottomasti selitetty jo sata vuotta sitten. Kunhan vaan tutustuisi aiheeseen. Se on tosi noloa, kun ihminen kritisoi jotain mistä ei mitään tiedä ja luulee, että oman tiedon taso on sama, kuin toisen, asiantuntijan tiedon taso.
Koska ensimmäinen heräämiskokemus on lähes poikkeuksetta totuustulehdus. Ihminen muuttaa maailmankuvaansa ensimmäistä kertaa, ja hän tavallaan sairastuu siihen.
En kehtaa edes kertoa mihin on tullut uskottua, heh.
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän asioita kannattaa pohtia ettei ole täysin vietävissä. Toki ei kannata lukita itseään täysin mihinkään teoriaan.
Sanoisin että ihan ensimmäiseksi pitäisi ottaa selvää mitä "teoria" tarkoittaa. Sen jälkeen voi pohtia mitkä ne omat kompetenssit aihepiiristä olikaan taas. Jos vielä tuntuu että on jotain annettavaa aiheeseen, niin ei muuta yliopistolle - mars!
Ilmastonmuutos on aivan luonnollinen asia. Ilmasto on muuttunut aina, eikä ihminen pysty siihen vaikuttamaan. Punavihreät ja heitä hyväkseen käyttävät huijarit eivät usko ilmastonmuutokseen vaan luulevat että ilmasto on muuttumaton. Aivan samoin Kopernikuksen aikoina maapallon uskottiin olevan litteä.

Ennen yliopistossa opetettiin, että neantherilainen ihminen kuoli sukupuuttoon vaikka totuus on, että he sulautuivat osin homo sapiensien joukkoon ja osalla ihmisistä on paljon heidän geenejään vieläkin. Pitäisikö kaikilla olla oma laboratorio ennen kuin esittää teorioita?

Väärin. Ilmastontutkijat ja "punavihreät" tietävät kyllä, että ilmasto on muuttunut aina, se mistä keskustellaan on hiilidioksiidin vaikutus ilmakehän lämpenemiseen. Jos hiilidioksiidi on muuttanut (esimerkiksi tulivuortenpurkausten myötä) ilmastoa aikaisemminkin, niin miksi se ei muuttaisi sitä nytkin kun ihmiset tupruttelevat sitä huolettomasti ilmakehään? Kannattaa googlettaa esimerkiksi Paleoseenin-eoseenin lämpöhuippu, kyseinen lämpöpiikki tapahtui 55 miljoonaa vuotta sitten, jolloin lämpötilat nousivat nopeasti maapallolla 4-8 astetta. Kyseinen tapahtuma on hyvä esimerkki siitä mitä tapahtuu kun hiilidoksiidin määrä ilmakehässä nopeasti nousee ja miksi meidän kannattaisi olla asiasta huolissaan.
darwini kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tyhmyys on ehtymätön luonnonvara.
Varsinkin tyhmyys ja uskovaisuus mahtuu aina saman stetsonin alle
Trollit on erikseen jotka provoaa pannukakku"maapallosta"
Tyhmyys ja uskovaisuus eivät ole sama asia, ei todellakaan. On kristittyjä tiedemiehiä ja luonnontieteilijöitä.
Luuletko että uskovainen automaattisesti ajattelee jollain tietyllä tavalla?

Uskovainen on kritiikittömämpi uskomaan mihin tahansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän asioita kannattaa pohtia ettei ole täysin vietävissä. Toki ei kannata lukita itseään täysin mihinkään teoriaan.
Sanoisin että ihan ensimmäiseksi pitäisi ottaa selvää mitä "teoria" tarkoittaa. Sen jälkeen voi pohtia mitkä ne omat kompetenssit aihepiiristä olikaan taas. Jos vielä tuntuu että on jotain annettavaa aiheeseen, niin ei muuta yliopistolle - mars!
Ennen yliopistossa opetettiin, että neantherilainen ihminen kuoli sukupuuttoon vaikka totuus on, että he sulautuivat osin homo sapiensien joukkoon ja osalla ihmisistä on paljon heidän geenejään vieläkin. Pitäisikö kaikilla olla oma laboratorio ennen kuin esittää teorioita?
Kyllä minusta on ihan oikeutettua sanoa että neandertalinihminen kuoli lajina sukupuuttoon, vaikka joitakin harvoja heidän geeneistään on vielä olemassa nykyihmisissä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmastonmuutos on aivan luonnollinen asia. Ilmasto on muuttunut aina, eikä ihminen pysty siihen vaikuttamaan. Punavihreät ja heitä hyväkseen käyttävät huijarit eivät usko ilmastonmuutokseen vaan luulevat että ilmasto on muuttumaton. Aivan samoin Kopernikuksen aikoina maapallon uskottiin olevan litteä.
Tässä on hyvä esimerkki, kun ei ymmärretä tiedon tasoa. Jopa hälyyttävä. Jo ala-asteikäiset tietää ilmaston luonnollisen muuttumisen. Kyse ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta, joka on ongelmallista ensisijaisesti nopeutensa vuoksi. Nopea muutos sopii huonosti evoluutioon, lajit eivät ehdi sopeutumaan tilanteeseen. Ihmisen kannalta ekosysteemien tuho on huono juttu.
Kukaan ei luule kuten sinä väität. Taistelet siis itse keksimääsi asiaa vastaan. Jos tutustuisit edes ilmastomuutoksen popularisoituun tiedepuoleen, niin tietäisit tämän minuutissa. Et ole tutustunut edes siihen. Ja silti kritisoit. Ajattele, miten paljon asiaa 30v tutkinut matemaatikko tietää enemmän kuin sinä. Et pysty edes käsittämään.
Toinen (tai additional) mahdollisuus on se, että ei ymmärretä tieteen rakennetta. Luullaan, että tutkija palvoo jotain salaista evoluutiokulttia, joka ei kerro mistä evoluution käsitteeseen on päädytty mutta tutkijat vaan sokeasti uskoo niitä asioita.
Kun arjessa me kaikki sadat tuhannet luonnontieteen tutkijat tehdään niitä juttuja ihan riippumatta mistään auktoriteeteista. Tapellaan konfereisseissa, ja seuraavalla kerralla todetaan, että oikeessahan sä näköjään olit, mäkin voisin testata tätä juttua mun labrassa.
Tiedesakki voi olla aika hemmetinkin eripuraista, mutta totuus pitää aina pistää paperille. Se on sitten sen hetkinen tieto asiasta (totuus ei siis lopullisessa mielessä ole tieteessä koskaan olemassa), kunnes joku siihen taas itsenäisesti tarttuu ja muokkaa.
Omat kokeeni menevät tällä hetkellä labrassa aika railakkaasti päin vttua, kun tuli ylläritauti, mutta jättihän se Flemingkin vaan kamaa homehtumaan.