Lue keskustelun säännöt.
Miten te muut lähivanhemmat jaksatte?
04.01.2020 |
Olen 3 v. sitten kokenut eron, miehen aloitteesta. Jo avioliitossa kun lapsia jo oli, olen hoitanut itse aina lasten asiat, mutta nyt toki tilanne on vielä erilaisempi. Nuorimmalla on nepsy-asiat selvityksessä, ja vanhimmalla diagnosoitiin seurantaa vaativa krooninen pitkäaikaissairaus. Keskimmäisen kanssa omat takkunsa. Itse olen lyhentänyt työt osa-aikaiseksi, ei kaikenmaailman palavereilta, lääkärikontrolleilta ja vasukeskusteluilta täyspvtyön tekeminen onnistuiskaan. Nyt pyydän, ettette ala moralisoimaan tai keskittymään siihen, miten tähän tilanteeseen jouduin kun se ei tässä auta. Kyllä, virhevalinta tuli puolison kohdalla tehtyä ja joo, lapsia on liikaa jaksamiseen nähden. Mutta sitä en voi muuttaa.
Lapset käy isällään joka toinen vk. Loppu (asuu eri paikkakunnalla) ja lomilla pidempään. Nyt joululomalla kun sain olla viikon itsekseni (toki töissä), huomasin että olen ihan toinen ihminen, kun en ole aivan lysyssä tämän arjen kuorman kanssa. Olin iloinen, pystyin hengittää, olin rento. Olen jo karsinut elämästä kaiken ylimääräisen, kunhan saan käytyä töissä ja lasten asiat hoidettua, kotihommat jotenkuten, siinä jo täystyö. Siihen, että nuorin on 18 v., on vielä 12 v. Aikaa. Sitten olen 50 v. Miten selviän sinne asti järjissäni? Murrosiät kaikilla edessä. Mistä te muut saatte elämänvoimaa, uskoa ja toivoa?
Pyydän, ei moraalisaarnaa. Vaan vinkkejä selviytymiseen.
Kommentit (26)
Minä olisin itse asiassa jaksanut hyvin, mutta kuopuksen isä lupasi ennen eroa tehdä elämästäni helvettiä ja niin tekikin. Jos ero tapahtuu sen takia, että suhteessa on väkivaltaa, on sillä taipumus jatkua myös eron jälkeen. Tämä mies on käyttänyt vuosikausia lasta vallankäytön välineenä, vaatinut tapaamiset väkisin, mutta ei koska haluaisi olla lapsen kanssa, vaan koska haluaa repiä perheemme hajalle ja kiduttaa minua lapsen kautta.
Tsemppiä ja olkaa onnellisia, jos elämäänne ei sabotoida tahallaan ja saatte elää ja kasvattaa haluamallanne tavalla, eikä tarvitse pelätä vainoa joka ikinen päivä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No pakko sanoa, miksi, miksi ihmeessä niitä lapsia pitää tehdä niin monta?
Mene itseesi ja mieti sitä. Mitä muuta nyt voit kun jaksaa.
Ja helppoahan sinulla on, kun pärjäät, vaikka käyt vain osa-aikatyössä.
Jotkut yh:t käyvät vuorotyössä ja pakko heidänkin on jaksaa.
Älä valita.
Anna lapset lastensuojelun hoiviin.
Muuta ulkomaille niin saat olla yksin ja rauhassa ja kevyellä mielellä.
Kyllästyttää nämä yh-naisten itkuvirret. Ja erityisesti lasten osalta.
On oma valinta tehdä enemmän kuin yksi lapsi.
Älkää tehkö niitä lapsia, kun ette jaksa niiden kanssa, tuollaisesta kärsivät lapset eniten.
Onpa täällä taas kannustavaa väkeä 😞
Mä olen 2 lapsen yh. Tai no virallisesti meillä on yhteishuoltajuus, mutta minä hoidan kuitenkin. Lapset noin kerran kuussa isällään.
Mulla oli aiemmin jatkuvasti noita palavereja yhden lapsen takia ja kyllä ne voimia vei. Saisitko perhetyötä teille auttamaan?
Meillä kävi joskus aivan ihana ihminen. Lähinnä se oli juttelua, mutta myös käytännön apua.
Entä onko sulla ystäviä joille puhua?
Miten teillä muuten kotona menee? Tulevatko lapset keskenään toimeen vai onko paljon riitoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
6 jatkaa..
Elämäniloa saan pikku asioista. Teen vuorotyötä, jos on iltavuoro tai arkivapaa käyn harrastamassa. Lapset silloin koulussa. Olen myös iloinen, että ollaan terveitä, on katto pään päällä, rahat riittää tarpeelliseen. Ajattelen myös, että meillä kaikilla on omat ongelmamme. Ei nyt varmasti sua lohduttanut, mutta päivä kerrallaan tässä mennään.
Mua myös vähän hirvittää tulevat murrosiät.. 😌
Vierailija kirjoitti:
No pakko sanoa, miksi, miksi ihmeessä niitä lapsia pitää tehdä niin monta?
Mene itseesi ja mieti sitä. Mitä muuta nyt voit kun jaksaa.
Ja helppoahan sinulla on, kun pärjäät, vaikka käyt vain osa-aikatyössä.
Jotkut yh:t käyvät vuorotyössä ja pakko heidänkin on jaksaa.
Älä valita.
Tämä kommentti ei auta aloittajaa. Ehkä se auttaa kommentoijaa purkamaan omia sisäisiä vihojaaa. Ehkä yksi neuvo voisi siis olla, että ala purkamaan aggressioita keskustelupalstalla ihan tuntemattomiin tyyppeihin. Se varmaan helpottaa omaa oloa.
Itseltäni käy jotkut lasten kuntoutukset ja jopa lääkärissä käynnit väliin. Peruutin ne kyllä, mutta jäi tilaamatta uusi aika. Ei yksinkertaisesti pystynyt eikä ehtinyt. Ne ei olisi jäänyt, jos ne olisi tuntunut tärkeiltä tai lapsi olisi mennyt sinne mielellään. Yritän sanoa, että täydellinen ei kannata yrittää olla ja apua pyytää jos vain mahdollista. Ihan sen oman levon takia. Jälkikäteen minullekin sanottiin, että olisin saanut kotipalvelusta jonkun viemään lapseni kuntoutukseen, jos olisin pyytänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyytäkää perhekummia tai tukiperhettä niin, että saat hengähtää hetken useemmin kuin pari kertaa kuussa.
En jaksanutkaan. Otin eron ja jätin ex-vaimolle yksinhuoltajuuden.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En jaksanutkaan. Otin eron ja jätin ex-vaimolle yksinhuoltajuuden.
Oletko miettinyt, miten ex-vaimo jaksaa?
Vierailija kirjoitti:
Kyllästyttää nämä yh-naisten itkuvirret. Ja erityisesti lasten osalta.
On oma valinta tehdä enemmän kuin yksi lapsi.
Älkää tehkö niitä lapsia, kun ette jaksa niiden kanssa, tuollaisesta kärsivät lapset eniten.
Niin.. Oletko itse osannut ennakoida elämässä aivan kaiken? Kaksi lasta tuli suunnitellusti, nuorin yllätyksenä. Uskoin, että pitkä liitto kestäisi ja minulla säilyisi terveys. Myös minulle tuli fyysisiin voimiin vaikuttava sairaus, sama kuin esikoiselle. Ei aivan kaikkea vaan osaa ennakoida tai voi suunnitella. Onnittelut, jos sinulla on onnistunut elämä kaikinpuolin hyvin. Helppo se teidän miesten (oletan että olet mies) on puhua, erossa lapset jää lähes aina äidille.
En minä ole lapsia hylkäämässä, vaan vastuuni on huolehtia heistä niin hyvin kuin voin. Nyt voin vain etsiä siihen keinoja ja omaan jaksamiseeni, etten uupuisi ja menettäisi elämäniloa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpa täällä taas kannustavaa väkeä 😞
Mä olen 2 lapsen yh. Tai no virallisesti meillä on yhteishuoltajuus, mutta minä hoidan kuitenkin. Lapset noin kerran kuussa isällään.
Mulla oli aiemmin jatkuvasti noita palavereja yhden lapsen takia ja kyllä ne voimia vei. Saisitko perhetyötä teille auttamaan?
Meillä kävi joskus aivan ihana ihminen. Lähinnä se oli juttelua, mutta myös käytännön apua.
Entä onko sulla ystäviä joille puhua?
Miten teillä muuten kotona menee? Tulevatko lapset keskenään toimeen vai onko paljon riitoja?
En tiedä onko perhetyöstä apua, kun se tapahtuu päiväsaikaan. Eihän meillä silloin ole ketään, kun lapset koulussa, pk:ssa ja minä useimmiten töissä. Lapset riitelee keskenään kyllä melko paljon. Ystäviä mulla onneksi on.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin itse asiassa jaksanut hyvin, mutta kuopuksen isä lupasi ennen eroa tehdä elämästäni helvettiä ja niin tekikin. Jos ero tapahtuu sen takia, että suhteessa on väkivaltaa, on sillä taipumus jatkua myös eron jälkeen. Tämä mies on käyttänyt vuosikausia lasta vallankäytön välineenä, vaatinut tapaamiset väkisin, mutta ei koska haluaisi olla lapsen kanssa, vaan koska haluaa repiä perheemme hajalle ja kiduttaa minua lapsen kautta.
Tsemppiä ja olkaa onnellisia, jos elämäänne ei sabotoida tahallaan ja saatte elää ja kasvattaa haluamallanne tavalla, eikä tarvitse pelätä vainoa joka ikinen päivä.
Kiitos tästä muistutuksesta. Tarkoitan sitä todella, kiitos.
Ja kaikkea hyvää sinulle. <3
T. Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olisin itse asiassa jaksanut hyvin, mutta kuopuksen isä lupasi ennen eroa tehdä elämästäni helvettiä ja niin tekikin. Jos ero tapahtuu sen takia, että suhteessa on väkivaltaa, on sillä taipumus jatkua myös eron jälkeen. Tämä mies on käyttänyt vuosikausia lasta vallankäytön välineenä, vaatinut tapaamiset väkisin, mutta ei koska haluaisi olla lapsen kanssa, vaan koska haluaa repiä perheemme hajalle ja kiduttaa minua lapsen kautta.
Tsemppiä ja olkaa onnellisia, jos elämäänne ei sabotoida tahallaan ja saatte elää ja kasvattaa haluamallanne tavalla, eikä tarvitse pelätä vainoa joka ikinen päivä.
Minulla oli sama tilanne, järjetöntä vainoa kesti 6 vuotta eron jälkeen. Fyysistä (talomme tarkkailua, seuraamista, viestejä) henkistä (minun mustamaalaamista kouluun, viranomaisille, työpaikkaan) jne. Sen jälkeen kun vaino alkoi hiipua (mies löysi uuden ja sai lapsen) on yksinhuoltajuus ollut kevyttä kuin mikä. Itseasiassa lasten murrosikäkin kun on tuntunut helpolta kun vertaa noihin vainon vuosiin.
TSemppiä ap, sairauksien kanssa on toki raskaampaa mutta teilläkin helpottaa joskus!
Ihan hyvin kun ei tee ylimääräistä, vaan keskittyy niihin olennaisiin asioihin. Omasta henkisestä hyvinvoinnista ihan erityisen hyvää huolta. Yhisä
Kun tuntuu raskaalta niin elä päivä kerrallaan. Älä mieti kuinka monta vuotta on vielä jäljellä, teinivuosia tms. kun et niille asioille just nyt mitään voi tehdä.
Meillä nuo haastavat vaiheet tulee kausittain. Viime syksy oli välillä niin raskas, että pahimmalla aallonpohjalla ajattelin tekeväni lapsistani itse lastensuojeluilmoituksen (esikoisen nepsyepäilyt, puheen kehityksen viiveet, hallitsemattomat raivarit). Onneksi koulun kautta saatiin apua. Ja sit tilanne rauhottui yhtäkkiä. Vähän se aina karmii kun ei tiedä mitä eteen tulee, sitähän voi tulla mitä vaan! Ja kun yksin on niin se on surullista ja ahdistavaa. Mutta. Päivä kerrallaan. Kyllä sieltä pohjalta taas jossain kohtaa noustaan. :)
Löytyisikö isovanhempia, muita sukulaisia tai ystäviä, jotka voisivat auttaa joskus viikolla tai viikonloppuina?
Murrosikä ei välttämättä ole kaikilla kamala. Ja 9.lk:n jälkeen tilanne monesti helpottuu.
Lepää vapaaviikonloppuina ja jätä silloin kaikki stressaava tekeminen pois, ulkoile, yritä pitää itsestäsi huolta, tee jotain kivaa, harrasta tietoista rentoutumista kiireenkin keskellä. Kotitöistä kannattaa tinkiä, ei ole vaarallista, jos ei aina ole paikat ihan tip top. Puhu tilanteesta ystävän kanssa, ja hanki ulkopuolista keskusteluapua, jos voimat tuntuvat loppuvan. Hae tuettuja lomia kesälle tai hiihtolomalle, ne ovat kohtuuhintaisia ja siellä on lapsille ohjattua toimintaa, ja sinulla on varmasti hyvät mahdollisuudet saada sellainen. Netistä löytyy vertaistukiryhmiä esim. eri sairauksista kärsiville tai erityislasten vanhemmille, kannattaa etsiä, löytyisikö joku sopiva, josta saisit vertaistukea.
Ja jospa tilanne tasaantuisi ainakin yhden lapsen osalta, kun nepsy -kartoitus on tehty, ja lapsi saa apua.
Tsemppiä sinulle ja jaksamista! Et ole yksin, ja muistathan, että kaikesta selviää, vaikka joskus on mentävä hetki kerrallaan. Tiedän sen kokemuksesta.
Tsemppiä ap ja muut vastaavassa tilanteessa olevat.
Ydinperheessäkin mietin (nykyisin liian usein) jaksamista ja selviytymistä kolmen lapsen kanssa. Yhdellä lapsella erityistarpeita.
Hakekaa rohkeasti apua. Meillä apua on tullut sukulaisten/seurakunnan/perhetuttujen lisäksi esim MLL:n ja Hope ry:n kautta.
Itselle eniten toivoa tuo usko Jumalaan ja rukouksen mahdollisuus.
Huonosti jaksetaan. Olen totaali-yh, kun lasten isä kuoli 1,5 v sitten. Nuoremmalla myös selvitykset päällä perheneuvolan kautta, kun mikään ei suju normaalisti. Murrosiät vielä edessä. Käyn kokopäivätyössä ja saan lapset hoitoon (kauempana asuville) isovanhemmille vain koulun loma-aikoina muutamaksi päiväksi kerrallaan. Ne lomajaksot ovat henkireikäni. Tsemppiä sinulle!