Osaako kukaan auttaa?

Mikä pakko sinun on puhua? Eikö Suomi ole maailman paras maa ihmiselle, joka ei tunne tarvetta puhua. Ole hiljaa vaan ihan rauhassa, muut pitävät sinua ihan normaalina. Muille voi viestiä muutoinkin kuin sanallisesti, asennollaan ja ryhdillään, hymyllään ja silmiinkatsomisellaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole kauheasti pohjaa tulevaisuudelle.

aloittaja

Alapeukku? Eikö mitään samaistumispintaa?

aloittaja

Itseään voi sopeuttaa. Olen ollut sosiaalisesti erittäin kehno ja ahdistunut, mutta laittanut itseäni tilanteisiin joissa täytyy jutella ihmisille. Ei se asia heti muutu eikä minustakaan ikinä tullut sujuvasupliikkista papupataa enkä ymmärrä small talkia vieläkään, mutta kykenen jutustelemaan omaan verkkaiseen tapaani liiemmin ahdistumatta itse tilanteesta, joka kai on se tärkein muutos,

Eihän se mitään haittaa jos olet hiljainen. Mitä vikaa siinä muka on? Miksi haluat muuttaa sitä? Taidat olla vähän hassu.

No, nykyään jotkut taitavat kutsua tuota sosiaalisten tilanteiden peloksi tai todennäköisesti pikemminkin sosiaaliseksi ahdistukseksi. Ahdistustilojen hoito taitaa olla kaikista mielenterveysongelmista helpointa, näin ainakin väitetään, että siis ne saadaan parhaiten hoidettua. Taitavat olla ainoa mt ongelmat jotka saadaan hoidettua. Perinteisesti suomalaiset miehet ovat hoitaneet tuota ongelmaa ottamalla sosiaaliseksi rohkaistukseksi alkoholia. Nykyään käytetään pillereitä. Jotain sosiaalisen ahdistuksen pillereitä tms, en tiedä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä pakko sinun on puhua? Eikö Suomi ole maailman paras maa ihmiselle, joka ei tunne tarvetta puhua. Ole hiljaa vaan ihan rauhassa, muut pitävät sinua ihan normaalina. Muille voi viestiä muutoinkin kuin sanallisesti, asennollaan ja ryhdillään, hymyllään ja silmiinkatsomisellaan.

Niin. Pikkutyttönä istuin mielelläni ihmisten parissa ja katsoin ihmisiä silmiin, vastasin lauseella parilla jos joku kysyi jotain, hymyilin jopa nauroin. Kun kasvoin isommaksi annettiin ymmärtää, että minun tulisi puhua enemmän ja hiljaisuuttani paheksuttiin. Nyt en juuri uskalla katsoa silmiin ja olen yleisilmeeltäni vakava, pelkään sosiaalisia tilanteita. 😔

aloittaja

Osaatko yhtään paremmin selittää mikä siinä ahdistaa?

Itse olen hyvin hiljainen, mutta lähinnä sen takia ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa.

Varsinkin vieraiden kanssa keskustelu on todella vaikeaa, koska en omaa yhtään small talk taitoja

Vierailija kirjoitti:

Itseään voi sopeuttaa. Olen ollut sosiaalisesti erittäin kehno ja ahdistunut, mutta laittanut itseäni tilanteisiin joissa täytyy jutella ihmisille. Ei se asia heti muutu eikä minustakaan ikinä tullut sujuvasupliikkista papupataa enkä ymmärrä small talkia vieläkään, mutta kykenen jutustelemaan omaan verkkaiseen tapaani liiemmin ahdistumatta itse tilanteesta, joka kai on se tärkein muutos,

Kunnioitettavaa. Itsekin haluaisin olla tuollainen. En vaan löydä rauhaa olemiseeni. Ahdistaa, ja haluan vajota maan alle. Hävettää olla näin vanha ja tässä tilanteessa. Taitaa olla optimaalisin kehitysaika kaukana takanapäin.

aloittaja

Niin. Pikkutyttönä istuin mielelläni ihmisten parissa ja katsoin ihmisiä silmiin, vastasin lauseella parilla jos joku kysyi jotain, hymyilin jopa nauroin. Kun kasvoin isommaksi annettiin ymmärtää, että minun tulisi puhua enemmän ja hiljaisuuttani paheksuttiin. Nyt en juuri uskalla katsoa silmiin ja olen yleisilmeeltäni vakava, pelkään sosiaalisia tilanteita. 😔

aloittaja[/quote]

Itellä oli vähän sama, olin pienenä vilkas ja puhelias. Mutta kun lähestyin kouluikää niin sain liikaa ilkeitä kommentteja puheviastani, koulussa se vain paheni ja lopulta en edes yrittänyt puhua. 

Sitten kun ei halunnut puhua, kaikki olettivat että olin ujo, ja ilkkuminen jatkui.

Onko hiljaisuus ja mahdollisesti ujous perusluonteesi, vai koetko olevasi enemmän ulospäinsuuntautunut höpöttäjä, mutta jännitys estää sen? Jos olet luonnostasi hiljaisempi, rauhallisempi introvertti, niin hyväksy itsesi sellaisena kuin olet. Ei kaikkien tarvitse olla suupaltteja. Itseasiassa suurin osa ihmisistä ei ole, eikä varsinkaan isoissa seurueissa. Jos taas olisit oikeasti puheliaampi, mutta ei uskalla, niin omaan oloosi sosiaalisissa tilanteissa (ahditukseen, jännitykseen) suosittelen kokeilemaan rentoutumisharjoituksia, mindfullnesia ja muita pehmeämpiä keinoja, joilla opit hallitsemaan tuntemuksiasi. Harjoittele sosiaalista kanssakäymistä ja juttelua pienemmissä porukoissa aluksi. Pienin askelin.  

Vähän samanlaista täällä. Itselläni auttoi aika. Nyt vasta päälle nelikymppisenä olen melko sinut asian kanssa ja ylipäänsä sen kanssa, millainen oikeasti olen.

Vierailija kirjoitti:

Eihän se mitään haittaa jos olet hiljainen. Mitä vikaa siinä muka on? Miksi haluat muuttaa sitä? Taidat olla vähän hassu.

No, nykyään jotkut taitavat kutsua tuota sosiaalisten tilanteiden peloksi tai todennäköisesti pikemminkin sosiaaliseksi ahdistukseksi. Ahdistustilojen hoito taitaa olla kaikista mielenterveysongelmista helpointa, näin ainakin väitetään, että siis ne saadaan parhaiten hoidettua. Taitavat olla ainoa mt ongelmat jotka saadaan hoidettua. Perinteisesti suomalaiset miehet ovat hoitaneet tuota ongelmaa ottamalla sosiaaliseksi rohkaistukseksi alkoholia. Nykyään käytetään pillereitä. Jotain sosiaalisen ahdistuksen pillereitä tms, en tiedä.

Siinä on vähän se vika, että en pääse elämässä eteenpäin tälläisenä. Olisi henkisesti ja taloudellisesti tärkeää käydä töissä ja muodostaa pysyviä ihmissuhteita (opiskelen tosin). Viimeiset pysyvät ihmissuhteeni ovat olleet ala-asteelta. Mitä lääkkeitä, tietääkö joku suositella?

aloittaja

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se mitään haittaa jos olet hiljainen. Mitä vikaa siinä muka on? Miksi haluat muuttaa sitä? Taidat olla vähän hassu.

No, nykyään jotkut taitavat kutsua tuota sosiaalisten tilanteiden peloksi tai todennäköisesti pikemminkin sosiaaliseksi ahdistukseksi. Ahdistustilojen hoito taitaa olla kaikista mielenterveysongelmista helpointa, näin ainakin väitetään, että siis ne saadaan parhaiten hoidettua. Taitavat olla ainoa mt ongelmat jotka saadaan hoidettua. Perinteisesti suomalaiset miehet ovat hoitaneet tuota ongelmaa ottamalla sosiaaliseksi rohkaistukseksi alkoholia. Nykyään käytetään pillereitä. Jotain sosiaalisen ahdistuksen pillereitä tms, en tiedä.

Siinä on vähän se vika, että en pääse elämässä eteenpäin tälläisenä. Olisi henkisesti ja taloudellisesti tärkeää käydä töissä ja muodostaa pysyviä ihmissuhteita (opiskelen tosin). Viimeiset pysyvät ihmissuhteeni ovat olleet ala-asteelta. Mitä lääkkeitä, tietääkö joku suositella?

aloittaja

Ei sitä lääkkeillä pysty korjata, olisi kyllä siunaus jos siitä pääsisi pillerillä eroon.

Vierailija kirjoitti:

Osaatko yhtään paremmin selittää mikä siinä ahdistaa?

Itse olen hyvin hiljainen, mutta lähinnä sen takia ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa.

Varsinkin vieraiden kanssa keskustelu on todella vaikeaa, koska en omaa yhtään small talk taitoja

Ahdistaa lähinnä se, että tiedän, että ihmiset toivovat minulta enemmän ja turhautuvat. En tahtoisi olla kiusallinen ja aiheuttaa toisille häpeää, ahdistusta tai kiusaantumista olemuksellani. Jättäydyn sivuun aina, kun mahdollista.

aloittaja

Mä olin nuorempana arka. Nyt oon 44v. Oon ollu viimeset 13v töissä paikassa, jossa paljon ihmisiä ympärillä. Se poisti mun jännityksen. Ja olen nykyään tosi puhelias, jos niin haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatko yhtään paremmin selittää mikä siinä ahdistaa?

Itse olen hyvin hiljainen, mutta lähinnä sen takia ettei minulla ole koskaan mitään sanottavaa.

Varsinkin vieraiden kanssa keskustelu on todella vaikeaa, koska en omaa yhtään small talk taitoja

Ahdistaa lähinnä se, että tiedän, että ihmiset toivovat minulta enemmän ja turhautuvat. En tahtoisi olla kiusallinen ja aiheuttaa toisille häpeää, ahdistusta tai kiusaantumista olemuksellani. Jättäydyn sivuun aina, kun mahdollista.

aloittaja

Vähän vetää hiljaiseksi kun lukee tätä ja tunnistaa itsestänsä niin paljon näitä samoja piirteitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se mitään haittaa jos olet hiljainen. Mitä vikaa siinä muka on? Miksi haluat muuttaa sitä? Taidat olla vähän hassu.

No, nykyään jotkut taitavat kutsua tuota sosiaalisten tilanteiden peloksi tai todennäköisesti pikemminkin sosiaaliseksi ahdistukseksi. Ahdistustilojen hoito taitaa olla kaikista mielenterveysongelmista helpointa, näin ainakin väitetään, että siis ne saadaan parhaiten hoidettua. Taitavat olla ainoa mt ongelmat jotka saadaan hoidettua. Perinteisesti suomalaiset miehet ovat hoitaneet tuota ongelmaa ottamalla sosiaaliseksi rohkaistukseksi alkoholia. Nykyään käytetään pillereitä. Jotain sosiaalisen ahdistuksen pillereitä tms, en tiedä.

Siinä on vähän se vika, että en pääse elämässä eteenpäin tälläisenä. Olisi henkisesti ja taloudellisesti tärkeää käydä töissä ja muodostaa pysyviä ihmissuhteita (opiskelen tosin). Viimeiset pysyvät ihmissuhteeni ovat olleet ala-asteelta. Mitä lääkkeitä, tietääkö joku suositella?

aloittaja

protip: Ei monillakaan aikuisilla ole läheisiä, pysyviä ihmissuhteita kuin korkeintaan puolison ja perheen kanssa. Töissä käyvät ja urallaan etenevät silti. Tuskin olet kuitenkaan hakeutunut alalle joka perustuu suhteiden keräämiseen, ylläpitoon ja käyttöön (ja näissäkin töissä ne ovat pinnallisia hyötysuhteita).

Vierailija kirjoitti:

Niin. Pikkutyttönä istuin mielelläni ihmisten parissa ja katsoin ihmisiä silmiin, vastasin lauseella parilla jos joku kysyi jotain, hymyilin jopa nauroin. Kun kasvoin isommaksi annettiin ymmärtää, että minun tulisi puhua enemmän ja hiljaisuuttani paheksuttiin. Nyt en juuri uskalla katsoa silmiin ja olen yleisilmeeltäni vakava, pelkään sosiaalisia tilanteita. 😔

aloittaja

Itellä oli vähän sama, olin pienenä vilkas ja puhelias. Mutta kun lähestyin kouluikää niin sain liikaa ilkeitä kommentteja puheviastani, koulussa se vain paheni ja lopulta en edes yrittänyt puhua. 

Sitten kun ei halunnut puhua, kaikki olettivat että olin ujo, ja ilkkuminen jatkui.

Ihanaa kuulla, että en ole ainoa. Samoja kokemuksia.

Olen tosin pienestä pitäen ollut hitaasti lämpenevä, mutta tutussa seurassa puhelias ja vitsikäskin, pilkettä silmäkulmassa (se pilke on hävinnyt). Ei-niin tutussa seurassa mieluiten vain istuin, katselin ihmisiä ja vastasin kysymyksiin lauseella parilla, joskus kysyinkin jotain, jos oikein hurjaksi heittäydyin tai jokin kovasti kiinnosti.

Jokaisessa opettajan palautetilaisuudessa mainittiin liiasta ujoudesta, vaikka vielä ala-asteella jopa viittasinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Pikkutyttönä istuin mielelläni ihmisten parissa ja katsoin ihmisiä silmiin, vastasin lauseella parilla jos joku kysyi jotain, hymyilin jopa nauroin. Kun kasvoin isommaksi annettiin ymmärtää, että minun tulisi puhua enemmän ja hiljaisuuttani paheksuttiin. Nyt en juuri uskalla katsoa silmiin ja olen yleisilmeeltäni vakava, pelkään sosiaalisia tilanteita. 😔

aloittaja

Itellä oli vähän sama, olin pienenä vilkas ja puhelias. Mutta kun lähestyin kouluikää niin sain liikaa ilkeitä kommentteja puheviastani, koulussa se vain paheni ja lopulta en edes yrittänyt puhua. 

Sitten kun ei halunnut puhua, kaikki olettivat että olin ujo, ja ilkkuminen jatkui.

Ihanaa kuulla, että en ole ainoa. Samoja kokemuksia.

Olen tosin pienestä pitäen ollut hitaasti lämpenevä, mutta tutussa seurassa puhelias ja vitsikäskin, pilkettä silmäkulmassa (se pilke on hävinnyt). Ei-niin tutussa seurassa mieluiten vain istuin, katselin ihmisiä ja vastasin kysymyksiin lauseella parilla, joskus kysyinkin jotain, jos oikein hurjaksi heittäydyin tai jokin kovasti kiinnosti.

Jokaisessa opettajan palautetilaisuudessa mainittiin liiasta ujoudesta, vaikka vielä ala-asteella jopa viittasinkin.

aloittaja yllä siis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän se mitään haittaa jos olet hiljainen. Mitä vikaa siinä muka on? Miksi haluat muuttaa sitä? Taidat olla vähän hassu.

No, nykyään jotkut taitavat kutsua tuota sosiaalisten tilanteiden peloksi tai todennäköisesti pikemminkin sosiaaliseksi ahdistukseksi. Ahdistustilojen hoito taitaa olla kaikista mielenterveysongelmista helpointa, näin ainakin väitetään, että siis ne saadaan parhaiten hoidettua. Taitavat olla ainoa mt ongelmat jotka saadaan hoidettua. Perinteisesti suomalaiset miehet ovat hoitaneet tuota ongelmaa ottamalla sosiaaliseksi rohkaistukseksi alkoholia. Nykyään käytetään pillereitä. Jotain sosiaalisen ahdistuksen pillereitä tms, en tiedä.

Siinä on vähän se vika, että en pääse elämässä eteenpäin tälläisenä. Olisi henkisesti ja taloudellisesti tärkeää käydä töissä ja muodostaa pysyviä ihmissuhteita (opiskelen tosin). Viimeiset pysyvät ihmissuhteeni ovat olleet ala-asteelta. Mitä lääkkeitä, tietääkö joku suositella?

aloittaja

Ei sitä lääkkeillä pysty korjata, olisi kyllä siunaus jos siitä pääsisi pillerillä eroon.

Sanopa muuta, en tosin olettanutkaan mitään ihmeratkaisua. Eikö rauhoittavakaan auttaisi?

aloittaja

Siis nyt menet terveyskeskukseen. Saat sieltä ensin lääkkeet jota kokeilet. Jos ne ei auta saat toiset lääkkeet. Etkä sä siis ole käynyt edes lääkäärissä. Älä tältä kysele , täällä on paljon niitä ym. jotka käskee vain kestää aivan sairas tilanne sinulla. Hae ihmeessä apua,varmasti onnistuu. Ahdisus on sairaus.