Lue keskustelun säännöt.
Mieheni käytös väsyttää henkisesti
28.11.2019 |
Olen jatkuvasti varpaillani, siitä mitä tein tai sanoin väärin..
Mieheni huutaa ja syyttelee jatkuvasti.
Kommentit (92)
Pidä puolesi! Lue narsismista, et voi häntä muuttaa. Vain itsesi voit.
Opettele jämäkkyyttä.
Sun elämä on sun, ei kenenkään muun. Älä anna sitä muiden haltuun!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa erota jos on pelkkää haukkumista.
Ja olet miehesi kanssa, niin miksi ?
Parisuhteessa ei kuulu joutua olemaan koko ajan varpaillaan, kuin munankuorten päällä kävellen. Tuollaiset puolisot eivät siitä myöskään miksikään muutu. Eli kannattaa erota, se on ainoa vaihtoehto, mikäli haluat elää onnellista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pidä puolesi! Lue narsismista, et voi häntä muuttaa. Vain itsesi voit.
Opettele jämäkkyyttä.
Sun elämä on sun, ei kenenkään muun. Älä anna sitä muiden haltuun!
onko aina kyse narsismista
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhdessä 4 vuotta.
Omalla miehelläni on hallitsematonta
agressiivista käytöstä, joka ei kohdistu ihmisiin, vaan tavaroihin.
Teen itse paljon töitä, mies on kotona sairaseläkkeellä mielenterveysongelmista johtuen.
Kotityöt ja ruoanlaitto jakaantuu pitkälle minulle, lisäksi hoidan talouden (hän maksaa osan laskuistaan).
Mies on todella fiksu ja parhaimpina hetkinään loistotyyppi. Hyvinä hetkinä hän on syvällinen keskustelija,
läheisyydestä nauttiva henkilö, harmiton hassuttelija. Hän on auttanut myös minua kovasti eteenpäin.
Jopa ystäväni ja perheeni ovat todenneet, miten hieno mies minulla on.
Mutta huonoimpina hetkinä, tai enemmänkin kausina, saan tosiaan liikkua viikkoja munankuorilla.
Viime aikoina olen huomannut hypähteleväni ja hengästyväni jos kuulen
esimerkiksi pamauksia. Tämä johtuu mieheni äkkipikaisuudeta ja edeltävistä tavaroiden rikkomisista.
Myös ahdistusta on ilmennyt, ja olen tullut hyvin herkäksi silmieni alueilta ja pelkään että minuun kohdistettaisiin
fyysistä väkivaltaa. Jos mieheni ottaa nopean askeleen minua kohti, saatan esimerkiksi hypähtää tai säikähtää,
vaikka tilanne olisi noin muuten ollut rauhallinen.
Viimeksi pari viikkoa sitten mies rikkoi astioita ja tehdystä päivällisestä tuli sirpaleita ja pöydälle puuroutunutta mössöä.
Hän pyytää anteeksi jälkeenpäin, ja tiedostaa hyvin nämä ongelmakohdat.
Jos en hänen mielestään ole esimerkiksi pessyt tarpeeksi hyvin jotain keittiövälinettä tai kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee.
En tiedä mitä tehdä. Viimeisien sirpaleitten jälkeen olen rikki itsekkin, enkä tiedä, pystynkö enää luomaan tähän uskoa.
Tarkoitus olisi ostaa pian talo yhdessä, se pelottaa. Tosi harmi, koska rakkautta meillä on paljon.
Jätä se sika olet arvokas ja ansaitset parempaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olin samassa tilanteessa. Pitkitin lähtöä kahdella vuodella kunnes tuli ilta jolloin mies kävi käsiksi. Pakkasin tavarani samana iltana ja en nähnyt häntä enää koskaan. Kirpaisi noin viikon ajan, sen jälkeen näkyi valoa tunnelin päässä ja nyt olen kuin eri ihminen: olen saanut takaisin elämäniloni, pystyn nauttia asioista ja keskittyä minulle hyvää mieltä tuoviin asioihin. Ero oli elämäni parhaimpia päätöksiä ja neuvon jokaista samassa tilanteessa olevaa lähtemään. Arvosta itseäsi, sulla on loistava tulevaisuus edessäsi ilman munankuorilla kävelyä ja aivojen nussintaa.
kanssasisar kirjoitti:
Yhdessä 4 vuotta.
Omalla miehelläni on hallitsematonta
agressiivista käytöstä, joka ei kohdistu ihmisiin, vaan tavaroihin.
Teen itse paljon töitä, mies on kotona sairaseläkkeellä mielenterveysongelmista johtuen.
Kotityöt ja ruoanlaitto jakaantuu pitkälle minulle, lisäksi hoidan talouden (hän maksaa osan laskuistaan).
Mies on todella fiksu ja parhaimpina hetkinään loistotyyppi. Hyvinä hetkinä hän on syvällinen keskustelija,
läheisyydestä nauttiva henkilö, harmiton hassuttelija. Hän on auttanut myös minua kovasti eteenpäin.
Jopa ystäväni ja perheeni ovat todenneet, miten hieno mies minulla on.Mutta huonoimpina hetkinä, tai enemmänkin kausina, saan tosiaan liikkua viikkoja munankuorilla.
Viime aikoina olen huomannut hypähteleväni ja hengästyväni jos kuulen
esimerkiksi pamauksia. Tämä johtuu mieheni äkkipikaisuudeta ja edeltävistä tavaroiden rikkomisista.
Myös ahdistusta on ilmennyt, ja olen tullut hyvin herkäksi silmieni alueilta ja pelkään että minuun kohdistettaisiin
fyysistä väkivaltaa. Jos mieheni ottaa nopean askeleen minua kohti, saatan esimerkiksi hypähtää tai säikähtää,
vaikka tilanne olisi noin muuten ollut rauhallinen.Viimeksi pari viikkoa sitten mies rikkoi astioita ja tehdystä päivällisestä tuli sirpaleita ja pöydälle puuroutunutta mössöä.
Hän pyytää anteeksi jälkeenpäin, ja tiedostaa hyvin nämä ongelmakohdat.
Jos en hänen mielestään ole esimerkiksi pessyt tarpeeksi hyvin jotain keittiövälinettä tai kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee.En tiedä mitä tehdä. Viimeisien sirpaleitten jälkeen olen rikki itsekkin, enkä tiedä, pystynkö enää luomaan tähän uskoa.
Tarkoitus olisi ostaa pian talo yhdessä, se pelottaa. Tosi harmi, koska rakkautta meillä on paljon.
Ai kamala, melkein samanlainen mies tässäkin huushollissa.
Pitkiä aikoja menee todella hyvin, mutta sitten kun joku rassaa mieltä, tuo muuttuu täysin sietämättömäksi. Paiskii tavaroita, ovia, syyttelee, valittaa joka pikkuasiasta jne.
Ai mikä minua pidättelee tässä? En aina oikein tiedä itsekään, ehkä kiintymys ja tottuminen tiettyihin asioihin, ehkä yksin jäämisen pelko.
Suurimman osan ajasta on kuitenkin hyvää, mutta niitä huonoja, jotka ovat nykyisin ihan pohjanoteeraus, ei mitenkään vanhemmiten kuitenkaan jaksaisi.
Aika näyttää kuin meidänkin käy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
kanssasisar kirjoitti:
Yhdessä 4 vuotta.
Omalla miehelläni on hallitsematonta
agressiivista käytöstä, joka ei kohdistu ihmisiin, vaan tavaroihin.
Teen itse paljon töitä, mies on kotona sairaseläkkeellä mielenterveysongelmista johtuen.
Kotityöt ja ruoanlaitto jakaantuu pitkälle minulle, lisäksi hoidan talouden (hän maksaa osan laskuistaan).
Mies on todella fiksu ja parhaimpina hetkinään loistotyyppi. Hyvinä hetkinä hän on syvällinen keskustelija,
läheisyydestä nauttiva henkilö, harmiton hassuttelija. Hän on auttanut myös minua kovasti eteenpäin.
Jopa ystäväni ja perheeni ovat todenneet, miten hieno mies minulla on.Mutta huonoimpina hetkinä, tai enemmänkin kausina, saan tosiaan liikkua viikkoja munankuorilla.
Viime aikoina olen huomannut hypähteleväni ja hengästyväni jos kuulen
esimerkiksi pamauksia. Tämä johtuu mieheni äkkipikaisuudeta ja edeltävistä tavaroiden rikkomisista.
Myös ahdistusta on ilmennyt, ja olen tullut hyvin herkäksi silmieni alueilta ja pelkään että minuun kohdistettaisiin
fyysistä väkivaltaa. Jos mieheni ottaa nopean askeleen minua kohti, saatan esimerkiksi hypähtää tai säikähtää,
vaikka tilanne olisi noin muuten ollut rauhallinen.Viimeksi pari viikkoa sitten mies rikkoi astioita ja tehdystä päivällisestä tuli sirpaleita ja pöydälle puuroutunutta mössöä.
Hän pyytää anteeksi jälkeenpäin, ja tiedostaa hyvin nämä ongelmakohdat.
Jos en hänen mielestään ole esimerkiksi pessyt tarpeeksi hyvin jotain keittiövälinettä tai kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee.En tiedä mitä tehdä. Viimeisien sirpaleitten jälkeen olen rikki itsekkin, enkä tiedä, pystynkö enää luomaan tähän uskoa.
Tarkoitus olisi ostaa pian talo yhdessä, se pelottaa. Tosi harmi, koska rakkautta meillä on paljon.Ai kamala, melkein samanlainen mies tässäkin huushollissa.
Pitkiä aikoja menee todella hyvin, mutta sitten kun joku rassaa mieltä, tuo muuttuu täysin sietämättömäksi. Paiskii tavaroita, ovia, syyttelee, valittaa joka pikkuasiasta jne.
Ai mikä minua pidättelee tässä? En aina oikein tiedä itsekään, ehkä kiintymys ja tottuminen tiettyihin asioihin, ehkä yksin jäämisen pelko.
Suurimman osan ajasta on kuitenkin hyvää, mutta niitä huonoja, jotka ovat nykyisin ihan pohjanoteeraus, ei mitenkään vanhemmiten kuitenkaan jaksaisi.
Aika näyttää kuin meidänkin käy.
Yksin jäämistä täälläkin pelätään, ei ystäviä, ei oikeastaan läheisiä sukulaisiakaan. Ero olisi hyppy tuntemattomaan. Toisaalta nykyinen elämäkin on katkeruutta ja itkua täynnä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraavan kerran kun mies hermostuu muista että SYY EI OLE SINUSSA. Sinä olet vain se syntipukki joka saa syyt niskoilleen. Mies ei osaa muuten purkaa tuntojaan kun kiukuttelemalla sinulle. On ehkä oppinut tavan vanhemmiltaan.
Mies hermostuu teit sinä mitä tahansa joten unohda heti syyllisyyden tunne.
Vierailija kirjoitti:
Seuraavan kerran kun mies hermostuu muista että SYY EI OLE SINUSSA. Sinä olet vain se syntipukki joka saa syyt niskoilleen. Mies ei osaa muuten purkaa tuntojaan kun kiukuttelemalla sinulle. On ehkä oppinut tavan vanhemmiltaan.
Mies hermostuu teit sinä mitä tahansa joten unohda heti syyllisyyden tunne.
mistä nimittely voi johtua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kanssasisar kirjoitti:
Yhdessä 4 vuotta.
Omalla miehelläni on hallitsematonta
agressiivista käytöstä, joka ei kohdistu ihmisiin, vaan tavaroihin.
Teen itse paljon töitä, mies on kotona sairaseläkkeellä mielenterveysongelmista johtuen.
Kotityöt ja ruoanlaitto jakaantuu pitkälle minulle, lisäksi hoidan talouden (hän maksaa osan laskuistaan).
Mies on todella fiksu ja parhaimpina hetkinään loistotyyppi. Hyvinä hetkinä hän on syvällinen keskustelija,
läheisyydestä nauttiva henkilö, harmiton hassuttelija. Hän on auttanut myös minua kovasti eteenpäin.
Jopa ystäväni ja perheeni ovat todenneet, miten hieno mies minulla on.Mutta huonoimpina hetkinä, tai enemmänkin kausina, saan tosiaan liikkua viikkoja munankuorilla.
Viime aikoina olen huomannut hypähteleväni ja hengästyväni jos kuulen
esimerkiksi pamauksia. Tämä johtuu mieheni äkkipikaisuudeta ja edeltävistä tavaroiden rikkomisista.
Myös ahdistusta on ilmennyt, ja olen tullut hyvin herkäksi silmieni alueilta ja pelkään että minuun kohdistettaisiin
fyysistä väkivaltaa. Jos mieheni ottaa nopean askeleen minua kohti, saatan esimerkiksi hypähtää tai säikähtää,
vaikka tilanne olisi noin muuten ollut rauhallinen.Viimeksi pari viikkoa sitten mies rikkoi astioita ja tehdystä päivällisestä tuli sirpaleita ja pöydälle puuroutunutta mössöä.
Hän pyytää anteeksi jälkeenpäin, ja tiedostaa hyvin nämä ongelmakohdat.
Jos en hänen mielestään ole esimerkiksi pessyt tarpeeksi hyvin jotain keittiövälinettä tai kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee.En tiedä mitä tehdä. Viimeisien sirpaleitten jälkeen olen rikki itsekkin, enkä tiedä, pystynkö enää luomaan tähän uskoa.
Tarkoitus olisi ostaa pian talo yhdessä, se pelottaa. Tosi harmi, koska rakkautta meillä on paljon.Ai kamala, melkein samanlainen mies tässäkin huushollissa.
Pitkiä aikoja menee todella hyvin, mutta sitten kun joku rassaa mieltä, tuo muuttuu täysin sietämättömäksi. Paiskii tavaroita, ovia, syyttelee, valittaa joka pikkuasiasta jne.
Ai mikä minua pidättelee tässä? En aina oikein tiedä itsekään, ehkä kiintymys ja tottuminen tiettyihin asioihin, ehkä yksin jäämisen pelko.
Suurimman osan ajasta on kuitenkin hyvää, mutta niitä huonoja, jotka ovat nykyisin ihan pohjanoteeraus, ei mitenkään vanhemmiten kuitenkaan jaksaisi.
Aika näyttää kuin meidänkin käy.
Yksin jäämistä täälläkin pelätään, ei ystäviä, ei oikeastaan läheisiä sukulaisiakaan. Ero olisi hyppy tuntemattomaan. Toisaalta nykyinen elämäkin on katkeruutta ja itkua täynnä.
Ymmärrän hyvin tuon. Itselläni puolestaan tosin on tiivis lähisuku ympärillä, mutta on se silti eri asia kuin se päivittäinen asuinkumppani vierellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
kanssasisar kirjoitti:
Yhdessä 4 vuotta.
Omalla miehelläni on hallitsematonta
agressiivista käytöstä, joka ei kohdistu ihmisiin, vaan tavaroihin.
Teen itse paljon töitä, mies on kotona sairaseläkkeellä mielenterveysongelmista johtuen.
Kotityöt ja ruoanlaitto jakaantuu pitkälle minulle, lisäksi hoidan talouden (hän maksaa osan laskuistaan).
Mies on todella fiksu ja parhaimpina hetkinään loistotyyppi. Hyvinä hetkinä hän on syvällinen keskustelija,
läheisyydestä nauttiva henkilö, harmiton hassuttelija. Hän on auttanut myös minua kovasti eteenpäin.
Jopa ystäväni ja perheeni ovat todenneet, miten hieno mies minulla on.Mutta huonoimpina hetkinä, tai enemmänkin kausina, saan tosiaan liikkua viikkoja munankuorilla.
Viime aikoina olen huomannut hypähteleväni ja hengästyväni jos kuulen
esimerkiksi pamauksia. Tämä johtuu mieheni äkkipikaisuudeta ja edeltävistä tavaroiden rikkomisista.
Myös ahdistusta on ilmennyt, ja olen tullut hyvin herkäksi silmieni alueilta ja pelkään että minuun kohdistettaisiin
fyysistä väkivaltaa. Jos mieheni ottaa nopean askeleen minua kohti, saatan esimerkiksi hypähtää tai säikähtää,
vaikka tilanne olisi noin muuten ollut rauhallinen.Viimeksi pari viikkoa sitten mies rikkoi astioita ja tehdystä päivällisestä tuli sirpaleita ja pöydälle puuroutunutta mössöä.
Hän pyytää anteeksi jälkeenpäin, ja tiedostaa hyvin nämä ongelmakohdat.
Jos en hänen mielestään ole esimerkiksi pessyt tarpeeksi hyvin jotain keittiövälinettä tai kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee.En tiedä mitä tehdä. Viimeisien sirpaleitten jälkeen olen rikki itsekkin, enkä tiedä, pystynkö enää luomaan tähän uskoa.
Tarkoitus olisi ostaa pian talo yhdessä, se pelottaa. Tosi harmi, koska rakkautta meillä on paljon.Ai kamala, melkein samanlainen mies tässäkin huushollissa.
Pitkiä aikoja menee todella hyvin, mutta sitten kun joku rassaa mieltä, tuo muuttuu täysin sietämättömäksi. Paiskii tavaroita, ovia, syyttelee, valittaa joka pikkuasiasta jne.
Ai mikä minua pidättelee tässä? En aina oikein tiedä itsekään, ehkä kiintymys ja tottuminen tiettyihin asioihin, ehkä yksin jäämisen pelko.
Suurimman osan ajasta on kuitenkin hyvää, mutta niitä huonoja, jotka ovat nykyisin ihan pohjanoteeraus, ei mitenkään vanhemmiten kuitenkaan jaksaisi.
Aika näyttää kuin meidänkin käy.
Yksin jäämistä täälläkin pelätään, ei ystäviä, ei oikeastaan läheisiä sukulaisiakaan. Ero olisi hyppy tuntemattomaan. Toisaalta nykyinen elämäkin on katkeruutta ja itkua täynnä.
Tuollaisesta miehestä eronneena sanon vain, että ikinä en ole niin yksinäinen ollut, kuin tuossa parisuhteessa. Kun erosin, sain vapaasti tehdä mitä halusin, tavata keitä halusin, olo oli kuin olin saanut uuden elämän. Toki ensimmäiset kuukaudet eron jälkeen olivat rankkoja, mutta niistä kun selvisi niin todellakin aloin nauttia elämästäni. Tsemppiä, pystyt siihen kyllä!
Vastaa vain itsellesi yhteen kysymykseen: Oletko tässä parisuhteessa pelosta vai rakkaudesta?
"kengät eivät ole
hänen mielestään koskaan oikein kenkätelineessä, hän voi hakata telineen tuhannen päreiksi.
Siitä seuraa myös monesti huuto "Et koskaan tee tätä hyvin". Siitä tulee todella kiittämätön olo, koska koen että hän liioittelee. "
Hän todellakin liiottelee! Ja luultavasti häntä itseäänkin nolottaa käytöksensä jälkeenpäin.
Olisko tällaisille miehille jonkunlaista keskusteluapua tarjolla? Joku joka kertoisi kuinka niitä tunteita pitää käsitella ja se että niistä huolista pitää puhua sille puolisolle eikä hakata kenkätelinettä paskaksi.
Kuulostaa ihan mun mieheltä, paitsi ettei hän koskaan huuda, vaan on enemmän passiivis-aggressiivinen ja tekee erittäin näkyväksi jos tein taas jotain väärin. Eroa tässä harkitaan, mutta lapsi tuli tehtyä.