Missä vika - kasvatuksessa vai aivotoiminnassa - kun 5-vuotias ei usko sääntöjä ja vänkää aikuista vastaan rajoista joka asiasta?
Alkaa jo väsyttää, kun lapsi olisi koko ajan päättämässä asioista, jotka eivät ole lapsen päätettävissä, mm. nukkumaanmenoajasta, ulosmenosta, syömisistä ja yhteisistä säännöistä. Rajojen asettaminen aiheuttaa valtataistelua ja vastarintaa ja loputtomia selittelyjä. Missä tässä on kyse ja miten asettaa rajoja niin, ettei se aiheuttaisi jatkuvaa tuntienkin vääntöä yksinkertaisimmistakin asioista. Lapsi haluaisi itse määritellä mitä sääntöjä noudattaa ja mitä ei, vaikka niitä vaaditaan johdonmukaisesti arjessa. Onko kyse kasvatuksesta, lapsen temperamentista tai voiko asiaan kenties vaikuttaa jokin muu aivotoimintaan liittyvä piirre tai ominaisuus?
Kommentit (101)
Onko teillä käytössä positiivinen vahvistaminen?
Negatiiviset kasvatuskeinot vain lisäävät lapset uhmaa ja heikentävät lapsen ja aikuisen välistä luottamussuhdetta.
En usko että on eskariuhmaa, sillä tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa ja on todella intensiivistä, toisilla lapsillamme ei ole ollut näin sinnikästä ja laaja-alaista vastarintaa ja rajojen uhmaamista.
Ei lapsen kanssa tarvitse vääntää asioista tunteja. Kiellät ja perustelet kerran, siihen on lapsen tyydyttävä. Jos vänkää sanot että kerroit jo miksi eikä asia siitä muutu. Sanot myös ettei enään vastaan miksi miksi kysymyksiin. Sen jälkeen olet hiljaa, kyllä lapsille oppii lopulta.t haastavan lapsen kasvattanut
Minulla oli haastava lapsi. Mikään ei tehonnut. Ei käskyt, ei lahjonta.
Opin tulemaan hänen kanssaan toimeen neuvottelemalla. Kumman kahdesta vaihtoehdosta valitset? Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää.
Nyt poika on jo aikuinen ja olen sitä mieltä, että hänellä on jotain neurologista, jos ei adhd, niin add. Niin, ja on ihan sairaan hyvä neuvottelija...
Toimiva kurinpito ei ole sitä, että vanhempi vaan loputtomiin selittää vastaan jankkaavalle lapselle, vaikka kyseinen "keskustelu" lapsen kanssa selvästi on täysin hedelmätöntä. Sillä keinolla vaan pilaa oman auktoriteettinsa.
Jos haluat saada homman toimimaan, niin siirry siihen, että käsket kerran ja samalla kuuntelet mahdolliset lapsen asialliset vastaväitteet. Toista kertaa ei enää pidä käskeä vaan silloin pakotetaan lapsi tottelemaan jos lapsi ei ole siihen mennessä halunnut totella. Pelkkä asioiden "vaatiminen" ei siis auta, lasta on voitava myös pakottaa jotta vaatimus ei ole tosiasiassa pelkkä suositus.
Vierailija kirjoitti:
Toimiva kurinpito ei ole sitä, että vanhempi vaan loputtomiin selittää vastaan jankkaavalle lapselle, vaikka kyseinen "keskustelu" lapsen kanssa selvästi on täysin hedelmätöntä. Sillä keinolla vaan pilaa oman auktoriteettinsa.
Jos haluat saada homman toimimaan, niin siirry siihen, että käsket kerran ja samalla kuuntelet mahdolliset lapsen asialliset vastaväitteet. Toista kertaa ei enää pidä käskeä vaan silloin pakotetaan lapsi tottelemaan jos lapsi ei ole siihen mennessä halunnut totella. Pelkkä asioiden "vaatiminen" ei siis auta, lasta on voitava myös pakottaa jotta vaatimus ei ole tosiasiassa pelkkä suositus.
En ole aloittaja, mutta kerro ihan konkreettisia esimerkkejä tuosta pakottamisesta ja niistä tavoista, joilla lasta pakotetaan. Ihan vaihe vaiheelta.
Pakottaminen ei meillä ainakaan tuo meillä tulosta, vaan lisää vaan vastarintaa ja uhmaa. Mutta ei ole myöskään positiivinen vahvistaminen tuottanut tulosta asioissa, mitkä lapsi haluaa itse päättää.
Sellaistahan se lapsena oli, että vanhempien kanssa riideltiin joka asiasta. Jos vanhemmillani olisi ollut paremmat ihmissuhdetaidot, tilanne olisi varmaan ollut toinen.
Mites suku? Onko täynnä itsepäisiä jästipäitä? Jos vastaus kyllä, temperamenttipiirre...
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli haastava lapsi. Mikään ei tehonnut. Ei käskyt, ei lahjonta.
Opin tulemaan hänen kanssaan toimeen neuvottelemalla. Kumman kahdesta vaihtoehdosta valitset? Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää.
Nyt poika on jo aikuinen ja olen sitä mieltä, että hänellä on jotain neurologista, jos ei adhd, niin add. Niin, ja on ihan sairaan hyvä neuvottelija...
Ei tuo kovin hyvältä neuvottelulta kuulosta. Kumman kahdesta (!) vaihtoehdosta valitset... Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää... Kuulostaa enemmän manipuloinnilta kuin aidolta neuvottelulta.
Vierailija kirjoitti:
Toimiva kurinpito ei ole sitä, että vanhempi vaan loputtomiin selittää vastaan jankkaavalle lapselle, vaikka kyseinen "keskustelu" lapsen kanssa selvästi on täysin hedelmätöntä. Sillä keinolla vaan pilaa oman auktoriteettinsa.
Jos haluat saada homman toimimaan, niin siirry siihen, että käsket kerran ja samalla kuuntelet mahdolliset lapsen asialliset vastaväitteet. Toista kertaa ei enää pidä käskeä vaan silloin pakotetaan lapsi tottelemaan jos lapsi ei ole siihen mennessä halunnut totella. Pelkkä asioiden "vaatiminen" ei siis auta, lasta on voitava myös pakottaa jotta vaatimus ei ole tosiasiassa pelkkä suositus.
Negatiivisuus ei opeta lapselle mitään, eikä varsinkaan niitä tärkeimpiä asioita eli tunteiden tunnistamista, tunteiden käsittelyä ja yleistä itseohjautuvuutta. Nuo pakottamiset taas rikkovat lapsen fyysistä koskemattomuutta (lastensuojeluasia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla oli haastava lapsi. Mikään ei tehonnut. Ei käskyt, ei lahjonta.
Opin tulemaan hänen kanssaan toimeen neuvottelemalla. Kumman kahdesta vaihtoehdosta valitset? Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää.
Nyt poika on jo aikuinen ja olen sitä mieltä, että hänellä on jotain neurologista, jos ei adhd, niin add. Niin, ja on ihan sairaan hyvä neuvottelija...
Ei tuo kovin hyvältä neuvottelulta kuulosta. Kumman kahdesta (!) vaihtoehdosta valitset... Sinä päätit viimeksi, nyt on äidin vuoro päättää... Kuulostaa enemmän manipuloinnilta kuin aidolta neuvottelulta.
Nuo nyt olivat hihasta vedettyjä esimerkkejä. En muista enää liki kahdenkymmenen vuoden päähän. Sen voin kuitenkin sanoa, että minua ei lapsi koe manipulatiivisena. Tiedän liittyen muihin keskusteluihin.
Miten sinä itse neuvottelet lapsen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä käytössä positiivinen vahvistaminen?
Negatiiviset kasvatuskeinot vain lisäävät lapset uhmaa ja heikentävät lapsen ja aikuisen välistä luottamussuhdetta.
Juuri tuo "positiivinen vahvistaminen" on nykylapsilla ja -nuorilla se ongelman ydin, josta kaikki kumpuaa, lasta kehutaan joka tilanteessa, eikä opi toimineensa väärin missään tilanteessa eikä joudu kohtaamaan mitään negatiivista ja sitten ei ole kykyä kohdata todellisuutta, kun maailma lyö vasten kasvoja.
Kakkosena tulee "vapaa kasvatus", eli ei kasvatusta lainkaan.
Olisiko joku a-alkuinen häiriö? ADD, ADHD, autismi, asperger...?
Normaalilla hyvin kohdellulla lapsella on luontainen halu totella aikuisia.
Googlaa strong willed child tai spirited child. Osa vaan on.
Vierailija kirjoitti:
Olisiko joku a-alkuinen häiriö? ADD, ADHD, autismi, asperger...?
Normaalilla hyvin kohdellulla lapsella on luontainen halu totella aikuisia.
sinä et ole koskaan tavannut kovapäistä lasta... he ovat ihan omaa luokkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teillä käytössä positiivinen vahvistaminen?
Negatiiviset kasvatuskeinot vain lisäävät lapset uhmaa ja heikentävät lapsen ja aikuisen välistä luottamussuhdetta.
Juuri tuo "positiivinen vahvistaminen" on nykylapsilla ja -nuorilla se ongelman ydin, josta kaikki kumpuaa, lasta kehutaan joka tilanteessa, eikä opi toimineensa väärin missään tilanteessa eikä joudu kohtaamaan mitään negatiivista ja sitten ei ole kykyä kohdata todellisuutta, kun maailma lyö vasten kasvoja.
Kakkosena tulee "vapaa kasvatus", eli ei kasvatusta lainkaan.
En ole ylläoleva, mutta olen sitä mieltä, että sinä ymmärrät tahallesi ylläolevan väärin. Positiivinen vahvistaminen on sitä, että sanotaan "tule tänne " eikä "älä mene sinne". Siinä ei ole mitään kehumista.
Ja btw. vapaa kasvatus sanan alkuperäisessä merkityksessä tarkoittaa, että lapsi kantaa teoistaan vastuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toimiva kurinpito ei ole sitä, että vanhempi vaan loputtomiin selittää vastaan jankkaavalle lapselle, vaikka kyseinen "keskustelu" lapsen kanssa selvästi on täysin hedelmätöntä. Sillä keinolla vaan pilaa oman auktoriteettinsa.
Jos haluat saada homman toimimaan, niin siirry siihen, että käsket kerran ja samalla kuuntelet mahdolliset lapsen asialliset vastaväitteet. Toista kertaa ei enää pidä käskeä vaan silloin pakotetaan lapsi tottelemaan jos lapsi ei ole siihen mennessä halunnut totella. Pelkkä asioiden "vaatiminen" ei siis auta, lasta on voitava myös pakottaa jotta vaatimus ei ole tosiasiassa pelkkä suositus.
En ole aloittaja, mutta kerro ihan konkreettisia esimerkkejä tuosta pakottamisesta ja niistä tavoista, joilla lasta pakotetaan. Ihan vaihe vaiheelta.
Etkö osaa pakottaa lasta esimerkiksi nukkumaan tai ulos?
Vietkö rangaistuksia loppuun asti, vai onko niin, että sanotaan että jostain tulee rangaistus ja sitten tätä rangaistusta ei toteuteta, tai se toteutetaan vain puolet siitä, miten se on ollut?
Näin ainakin minusta kuulostaa. Sääntöjen rikkomisesta tulee tulla myös jonkinlainen rangaistus. Ei niitä muuten noudateta.
Kuulostaa ihan eskariuhmalta.