Synnytyksen käynnistäminen harmittaa hirveästi - onko kohtalotovereita?

ja ihan leppoisia ne mun synnytykset silti on olleet.

Entä jos sulla on hormoniryöppy päällä ja siksi suret tätä asiaa?

Eikös pääasia ole, että vauva saatiin terveenä ulos?

Mulla käynnistyi synnytys itsestään pari viikkoa sitten rv42+0, käynnistys olisi ollut edessä samana päivänä.

Jouduimme kuitenkin hätäsektioon sydänäänten laskun takia, mutta väliäkös tuolla. Tärkeintä on, että vauva saatiin ajoissa ulos ja kaikki on hyvin.

kaikkihan meni hyvin, vauva on terve ja ihana, sinä olet kunnossa, ainoa mitä tuossa tapahtui oli se että asiat eivät menneet etukäteisssuunnitelmiesi ja mielikuviesi mukaan, mikä on ihan tavallista.



Miksi yliaikaisuus olisi jotenkin hävettävää?

Synnytys oli käynnissä 19 tunit akunnes tehtiin sektio. MIelummin ottaisin nopean synnytyksen ja ´vieläpä alakautta. J avarsinkin jo skipuja ei hirveästi olisi niin vielä parempi. Itse oli jo niin kipeä että oksensin.

tärkeää, eikö tärkeintä ole lopputulos? Ei minullakaan kumpikaan synnytys ole mennyt ns normien mukaan, mutta se on lopulta pikkujuttu sen rinnalla että saa terveet lapset.

Harmitus meni kuitenkin ohi ja synnytyksistäkin on päällimmäisenä muistona ponnistusvaiheet, jotka menivät juuri niin kuin olin toivonut. Niin ja tietenkin nämä ihanat lapset!

oot vielä hormoonihöyryissäs, niin saat anteeksi. Olisit räyhännyt lääkäreille, hih. Kalvojen puhkaisu ei edes oo kunnon käynnistys.

Lääkärit aina ajattelee ensin lasta, sitten vasta äitiä. Synnytys ei todellakaan ole mikään varma juttu, joka menee niinku äiti haluaa. Ja " mua hävettää ku meni yliaikaiseksi" , hohhoijaa. Keskitypä johonkin muuhunkin kuin ittees.

synnytystapa. On ihan oikeita murheita ollut rutkasti sen jälkeen. Että häntä pystyyn vaan sinullekin, pääasia on lopputulos, ihan oikeasti!

Eli kävin yksityisellä ultrassa rv 7+0 ja sen mukaan laskettu aika oli siis 5 päivää myöhäisempi. Alkuperäisen lasketun ajan mukaan oltiin siis menossa vasta rv 41+4. Yritin tätä moneen kertaan selittää lääkäreille ja vedota siihen että odotettaisiin vielä (vauvalla ei ollut mitään hätää, vettä oli tarpeeksi, istukka toimi jne.) Eivät kuunnelleet minua.

Olet ehkä jo aiemmin huomannut, että lasten kanssa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaisesti? Jos joka kerta kun asiat eivät mene oppikirjojen mukan masennut noin kovin ja tunnet huonommuutta, jossain vaiheessa takuulla sairastut vähintään masennukseen tai ahdistushäiriöihin. Elämä ei mene tietyn käsikirjoituksen mukaan ja jotta elämässä pärjää edes suunnilleen täyspäisenä, vaatii se joustavuutta omassa ajattelussa ja kykyä sopeutua ja hyväksyä se mitä on tapahtunut ja mitä ei voi muuttaa.



Tuollainen perfektionismi ehkä kertoo ettei oma lapsuuden kasvuympäristösi ole pystynyt tukemaan sinua lapsen tarvitsemalla tavalla ja siksi suorittamisesta ja kaiken oikein sujumisella on nyt sinulle niin suuri merkitys - se antaa sinulle sitä turvaa mitä et pysty muuten kokemaan. Perusluottamuksesi elämää, itseäsi ja läheisiäsi kohtaan voi olla siis heikentynyt.



Sinuna miettisin nyt oikein tarkasti mistä tunteesi johtuvat ja mitä voisit tehdä oman henkisen hyvinvointisi eteen ettet jatkossa romahda jos elämä tuo eteesi ennakoimattomia tilanteita.

Mulla eka käynnistetty, ja toinen luomu. Käynnistetyssä synnytyksessä kaikista kamalinta on se, ettei pääse liikkumaan, vaan olet alusta asti sidottu sänkyyn kaikenmaailman letkuihin ja piuhoihin.



Toisen kanssa taas sain liikkua, kävellä, olla suihkussa jumppapallon kanssa, istua tai maata jos tykkäsin. Toinen synnytys tuntui paljon aktiivisemmalta ja siitä että olin mukana siinä.



Yliaikaisuutta en kyllä häpeä, päinvastoin, hyvähän se oli että pysyivät masussa pitkään :)

Olet aivan normaali äiti tunteinesi.

Vierailija:

Olet ehkä jo aiemmin huomannut, että lasten kanssa kaikki ei aina mene suunnitelmien mukaisesti? Jos joka kerta kun asiat eivät mene oppikirjojen mukan masennut noin kovin ja tunnet huonommuutta, jossain vaiheessa takuulla sairastut vähintään masennukseen tai ahdistushäiriöihin. Elämä ei mene tietyn käsikirjoituksen mukaan ja jotta elämässä pärjää edes suunnilleen täyspäisenä, vaatii se joustavuutta omassa ajattelussa ja kykyä sopeutua ja hyväksyä se mitä on tapahtunut ja mitä ei voi muuttaa.

Tuollainen perfektionismi ehkä kertoo ettei oma lapsuuden kasvuympäristösi ole pystynyt tukemaan sinua lapsen tarvitsemalla tavalla ja siksi suorittamisesta ja kaiken oikein sujumisella on nyt sinulle niin suuri merkitys - se antaa sinulle sitä turvaa mitä et pysty muuten kokemaan. Perusluottamuksesi elämää, itseäsi ja läheisiäsi kohtaan voi olla siis heikentynyt.

Sinuna miettisin nyt oikein tarkasti mistä tunteesi johtuvat ja mitä voisit tehdä oman henkisen hyvinvointisi eteen ettet jatkossa romahda jos elämä tuo eteesi ennakoimattomia tilanteita.

ja äiti miettii tuollaisia päivittäin ja tuntee huonommuutta jostain yliaikaisuudesta, niin silloin se on jo merkki jostain muusta.

Oletko ehkä 14-vuotias?

Synnytyksessä EI OLE KYSE SINUSTA. Synnytyksessä on KYSE SIITÄ, ETTÄ SIKIÖ PYRITÄÄN SAAMAAN ELÄVÄNÄ JA VAMMAUTUMATTA MAAILMAAN. Olet lapsellisin ja itsekeskeisin kolmen lapsen äiti (???), jota pysytyn kuvittelemaan. Hoida niitä lapsiasi äläkä vatvo naurettavia oman navan ympärillä pyöriviä juttujasi.

Ensimmäinen rv 39+6 ja toinen rv38+3. Molemmat synnytyksen lähti vauhdilla käyntiin ja olivat TODELLA kivuliaita. Ensimmäinen kesti 4,5h ja toinen 1h50min. Nyt odotan kolmatta ja toivon, että saisin kokea luonnollisen spontaanin synnytyksen. Varsinkin tuosta alle 2 tunnin synnytyksestä jäi päällimmäisenä mieleen vaan JATKUVA erittäin voimakas kipu, mitään kivunlievitystä en ehtinyt saamaa.

Yritätkö vain selittää huonoa oloasi noilla synnytyskokemuksilla? Mielestäni olet ammattiavun tarpeessa, psykologi ehkä osaa määritellä sinulle, missä ongelmasi oikein ovat.



Sinänsä sinun ongelmissasi ei ole mitään " hävettävää" eikä vikaa, kaikillahan niitä joskus on. Erilaisia laadultaan tosin. Mutta voimia toipumiseen, varmasti oikeassa hoidossa pääset kokemustesi yli ja näet elämäsi asiat tärkeysjärjestyksessä ja oikeassa valossa.

Eka synnytys oli just tuollainen, ettei tuntunut miltään ja oli tosi blaah-olo, kun lapsi oli syntynyt. Harmitti pitkään jälkeenpäin, ja vähän harmittaa vieläkin. Onneksi sain kokea toisenlaisen synnytyksen vielä.



E

Minä ymmärrän tunteesi täysin. Minun mielestäni AP ei ole syyllistynyt liikaan suunnitelmallisuuteen tai perfektionismiin kuten moni täällä on jo ehtinyt solvaamaan... Minusta kuulostaa siltä, että tunteesi johtuvat siitä ettei sinua kuunneltu sairaalassa. Käynnistykseenhän pitäisi AINA olla lääketieteellisesti perusteltu syy. Jos lapsi ja äiti voivat hyvin ei käynnistystä pidä aloittaa. Ja jos oikea LA olisi ollutkin muutaman päivän myöhemmin niin ymmärrän täysin että lääkäreiden uppiniskaisuus tuntuu pahalta. Josl apsen henki olisi ollut kyseessä niin en usko että AP olisi halunnut välttämättä odottaa luonnonmukaista käynnistystä, mutta nythän mitään hätää ei ollut.



Lasten syntymät ovat todella tärkeitä hetkiä ihmisen elämässä ja jos tuntuu että on ollut sivustakatsojana tuossa tärkeässä tapahtumassa niin kyllä se voi jäädä harmittamaan pitkäksi aikaa. Ihmettelen teitä jotka heti sanovat AP:n olevan perfektionisti joka ei pysty käsittelemään epätäydellisyyttä. Ei tässä sellaisesta tainnut olla kyse...

On ihan normaalia ettei siinä hetkessä saa mitään euforista tunnekuohua. äiti on väsynyt, kipeä ja vielä supistaa ja pitäis saada ne jälkeisetkin ulos, ota siitä nyt sit jotain pilveä irti. Onko sinulla joku ajatus että pitäisi olla heti euforiassa että voisi tuntea olevansa hyvä ja rakastava äiti tai jotain? Ei se niin mene.

kaikki onkin yhtäkkiä ihan pilalla.