Lue keskustelun säännöt.
Synnytyksen käynnistäminen harmittaa hirveästi - onko kohtalotovereita?
12.03.2008 |
Synnytykseni käynnistettiin rv 42+2, tai yritettiin käynnistää, oksitosiinitipalla ilman kalvojen puhkaisua. Olin tipassa noin 7 tuntia mutta kun mitään edistystä ei ollut tapahtunut, laitettiin tippa kiinni yöksi (omasta vastustuksestani huolimatta). Seuraavana aamuna puhkaistiin kalvot, laitettiin tippa ja synnytys käynnistyi siitä puolen tunnin kuluttua. Viiden puolen tunnin kuluttua vauva oli syntynyt.
Vastustin käynnistystä viimeiseen asti aiemman huonon kokemuksen takia (ensimmäinen synnytys käynnistettiin kalvojen puhkaisulla ja tipalla, kesti reilut 16 tuntia ja ponnistusvaiheen lopussa otettiin imukuppi avuksi heikkojen supistusten takia). Koska toinen synnytykseni käynnistyi spontaanisti, en mitenkään ollut varautunut siihen että joutuisin käynnistykseen toisenkin kerran...
Kaikki sujui ihan hyvin, kätilö oli ihan kiva (tuttu ihminen), kätilöopiskelija oli kiva, synnytys ei ollut mitenkään erityisen kivuliaskaan... Supistukset alkoivat olla kunnolla kivuliaita siinä neljän sentin kohdalla, sain sitten spinaalipuudutuksen ja puolitoista tuntia myöhemmin vauva jo syntyi. Koko synnytys kesti reilut viisi tuntia.
Jotenkin vaan tuntuu siltä etten ole synnyttänyt ollenkaan, homma eteni niin nopeasti etten ehtinyt siihen ollenkaan mukaan kun olin viimeiseen asti sitä niin kovasti vastustanut...
Olisin niin kovasti halunnut olla liikkeellä ja antaa kehoni tehdä omaa työtään rauhassa, antautua supistusten vietäväksi ja vaipua omaan rauhaani. Nyt siis jouduin synnyttämään tippaletkun jatkona, hetkeksi pääsin seisaalleni sängyn viereen, muuten suurin osa synnytyksestä vierähti sängyssä käyrällä maaten ja kun sain sen puudutuksen, niin ei sen jälkeen niin hirveästi liikkeelle jaksanutkaan. Ja sitten se vauva siis jo syntyi.
Tuntuu että se kaikkein ihanin hetki, se vauvan syntymä jäi sellaiseksi surkeaksi löpsähdykseksi, ei musta tuntunut oikein miltään siinä vaiheessa kun vauva syntyi.
Nyt vaan itkettää ja harmittaa koko synnytys, tää jäi mun viimeiseksi, lapsiluku on jo täynnä ja nyt se helvetin käynnistys pilasi kaiken!
Tiedän kyllä että pitäisi olla kiitollinen ja onnellinen kun kaikki meni hyvin, mutta ei pysty... se tuntuu hävettävältä suorastaan. Ja sekin tuntuu hävettävältä että raskaus meni reilusti yliaikaiseksi... Haluaisin raivota ja kiukutella lääkäreille, kun menivät pilaamaan elämäni tärkeimmän hetken jo toisen kerran...
Onko mulla kohtalotovereita?
Kommentit (51)
Harvoin jaksan täällä riehua ihmisten typerille ongelmille, mutta tässä sulle ap vähän perspektiiviä:
Esikoiseni Kuoli synnytyksessä, en paljon kävellyt enkä muutakaan, sillä hätäsektio oli kohtalomme ja voisin kyllä MILLOIN tahansa vaihtaa kokemukseni sun V*%un käynnistyksees!
Toinen vauvani myös käynnistettiin, neljän päivän supistusten jälkeen. Imukupilla revittiin ulos viiskiloinen vauva, joka ei hengittänyt, mutta elvytyksen jälkeen selvisi hengissä. Solisluu kuitenkin murtui ja bilirubiinin takia viikon valohoidossa. Väliliha leikattiin, peräaukon kaikki lihakset repes, emätin repes ja koko touhu oli lähinnä helvetistä!
Nyt olen kuitenkin terveen pienen pojan onnellinen äiti ja toivoisin joskus saavani lapsia lisää, JOS joskus selviän näistä traumoistani...
Ja näetkö sä mun täällä valittavan?!?
Olisin onnellinen terveesta lapsestas, etkä haikailis mitään prkleen täydellistä synnytysta! ELÄMÄ EI MEE AINA NIINKU SUUNNITTELEE!!!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älysin kyllä että käynnistetty synnytys on erilainen kuin yleensä ei-käynnistetty, mutta mitä väliä? Synnytyksen tarkoitus on saattaa lapsi maailmaan ja täällä suomessa on vielä mahdollisuus vaikuttaa siihet että se tapahtuu mahd. turvallisesti. Juttuhan on se että tänne syntyy uusi ihminen!
Kyllä on pienet murheet jos synnytyksestäkin täytyy tehdä joku egon-pönkitystapahtuma. Ole iloinen että selvisitte hengissä molemmat. Siinä jo on suurelle osalle maailman ja historian äideistä kiitollisuutta loppuikäksi. JOka asiasta ei tarvii ruikuttaa:(((
Järki hoi älä jätä! Kokemuksesi on järkyttävä, mutta koko AV palsta lienee ihan turha, jos ainoastaan maailmanlopun kokemusista saa valittaa. Täällä voi keskustella asioista jotka painaa mieltä, sinun ei tarvitse tulla räyhäämään. Suosittelisin terapiaa sinulle jos toisten " vähempiarvoiset" ongelmat aiheuttavat tuollaisen reaktion. Tuskin monella on sinun kokemuksiisi verrattavissa olevia tapahtumia taustalla, mutta kyllä pienemmätkin murheet ovat murheita. Jos Afrikassa on nälänhätä niin ei se tarkoita sitä etteikö sydänsuruja saisi murehtia täällä pohjolassa. Vähän kohtuullisuutta myös sinulta, kiitos.
Täältä iso sympatialähetys ap:lle. Ymmärrän hyvin, että harmittaa, vaikka kaikki periaatteessa menikin hyvin <3
Taisi ap ite kirjottaa edellisen...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja jos ei tule kuunnelluksi siitä voi todella jäädä pahat arvet. Te tuomitsijat ette pysty käsittämään sitä, että vaikka teille synnytyskokemus on käynnistyksestä huolimatta ollut hyvä (koska lapsi on hengissä ja vain se on tärkeintä) AP:lla kokemus on toisenlainen.
Minusta nämä syytökset ovat kauheaa kuunneltavaa toisilta naisilta. Ei pidä valittaa ja pitää vaan olla tyytyväinen kun ei ole asiat niin ja niin huonosti.. Ei ole liikaa pyydetty että pystyisi olemaan jotenkin tolkuissaan ja JOPA nousemaan jaloilleen synnytysessä, kun mitään ihmeempiä komplikaatioita ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oma toinen synnytys päätyi sektioon ja vauva joutui teholle. Ensimmäisestä synnytyksestä ihanimpana muistona se kun sai vastasyntyneen heti suoraan pariksi tunniksi rinnalle ihan rauhassa. Toisen lapsen kanssa nämä hetket on kokematta, ja koko synnytys oli aika traumaattinen. Olen myös todella pettynyt, etten saanut kokea " kunnon" synnytystä. Ei se silti vähennä rakkauttani kuopukseen!
Miten vanha vauvasi nyt on? Meidän kuopus on jo yli vuoden, ja enää en kovin usein vatvo tuota mutta varsinkin ekat puoli vuotta tuntui että se oli lähes päivittäin mielessä. Tsemppiä! Pääset kyllä yli siitä!
En itse osannut pukea ajatuksiani noin sanoiksi! T: 31
Sisältö jatkuu mainoksen alla
missäkin kohdassa ja mitä sitten sanon ja missä kylpylässä sen jälkeen lillutaan.
Hyvin harvoin asiat menee synnytyksessä niin kuin on etukäteen kuvitellut, ja se kuuluu asiaan. Minun mielestäni tuosta pitäisi vähitellen päästä yli, kun kerran mitään katastrofia ei tapahtunut. On luonnollista, että hormonihöyryissä asiat suurenevat, mutta jos synnytyksestä on jo aikaa ja se vieläkin tuntuu niin suurelta asialta niin ehdotan että menet puhumaan jonnekin.
Olen minäkin maannut piuhoissa synnytyksessä enkä saanut kääntyäkään kun vauvan sydänäänet laski aina paitsi jos olin vasemmalla kyljellä, hyvä kun hengittää sai, enkä saanut vauvaa syliin tuntiin ollenkaan kun hänet kiidätettiin happikaappiin, mutta lopputulos se kuitenkin on tärkein eikä prosessi jolla siihen päädyttiin.
Kyllä sinäkin opit sen jossain vaiheessa huomaamaan. Kun lapsi on yksivuotias ja oppii kävelemään ja sanoo ensimmäisen sanansa tai kaksivuotiaana innoissaan yrittää kiivetä uuden kolmipyöräisensä selkään niin ei ole enää yhtään mitään väliä sillä, saitko liikkua synnytyksessä, oliko se käynnistetty ja kuinka monta päivää yliaikaisena lapsi syntyi.
haluaisin tietää, missä sairaalassa noin toimitaan? Jos todellakin käynnistykseen ei kerrottu mitään syytä, en voi sitä ymmärtää. Täytyyhän lääkäreiden jokin syy antaa, jollei äiti itse vielä käynnistystä halua. Ja onko lääkäreillä edes oikeutta pakottaa käynnistykseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sinulle tässä asiassa ei siis näy mustan ja valkoisen välistä lainkaan harmaata aluetta. Eli asia on joko tai. Hyvä on, teit viestisi kyllä selväksi. Jos vain lopputuloksella on synnytyksessä väliä niin kaikki keskustelu synnytyskokemuksista lienee ihan turhaa. AP on varmasti onnellinen siitä seikasta että lopputulos oli lapsen kannalta hyvä, mutta samaan lopputulokseen oltaisiin tässä tapauksessa varmasti päästy myös synnyttäjän kannalta paremman tapahtumaketjun kautta. Synnytykset ovat ainutlaatuisia kokemuksia ja niitä ei tilata nettikaupasta lisää...
Terveisin 26 ja 31 muistaakseni
Tuo mun ois pitänyt kirjottaa riehumiseni sijaan...Voi tätä tempperamenttiä:)
-24-
Sisältö jatkuu mainoksen alla
synnytystä lähestyvä nainen on herkässä tilassa ja väärinkäsityksiä syntyy herkästi
itse itkin vuolaasti jotain juttua jonka lääkäri sanoi mielestäni kauhean ilkeästi ja myöhemmin tajusin että olin itse käsittänyt koko jutun ihan pieleen.
Luulenpa että AP ei ole kuvitellut synnytystä elämysmatkailuksi, hyvin harva luulee. Eikä sitä luulla kivaksi... Mutta sillä on eroa kokeeko voivansa vaikuttaa siihen miten asiat etenevät vai ei. Tässä ei ole ollut kysymys minuuttiaikataulun tekemisestä tai rentouttavien kylpyjen ja vedessä killumisen menettämisestä vaan siitä, että äiti on jyrätty ja kokemus on ollut alistava.
Meitä on nyt kaksi koulukuntaa ja toisten mielestä vain lopputuloksella on väliä ja kaikki puheet synnytyksestä kokemuksena ovat turhanpäiväisiä (enkä tarkoita todellakaan elämystrippailua). Toisten mielestä myös tapa, jolla hyvään lopputulokseen päästään, on tärkeä.
AP toivon todella, että pääset kokemuksesi yli. Jos enempää lapsia ei ole luvassa lienee aika ainoa mikä parantaa pettymyksen haavat. Jos et vuoden sisällä pääse asiasta eteenpäin niin ammattiauttajan kanssa keskustelu voisi ainakin helpottaa.
Eiköhän aika paranna haavat ja myöhemmin synnytys muuttuu mielessäsi ihan hyväksi kokemukseksi.
Itselläni oli hiukan samoja fiiliksiä synnytyksen jälkeen. Minulla ei tosin ollut käynnistystä, mutta synnytys oli hyvin nopea. Koko homma oli ohi kahdessa tunnissa, minulla oli jälkeenpäin sellainen olo kuin en olisi synnyttänyt ollenkaan. Toisen lapsen ulos saamiseksi jouduttiin käyttämään imukuppia, mikä vähän harmitti - koin että en ollut tarpeeksi hyvä synnyttäjä. Mutta tämä olo meni ohi hyvin pian, nykyään olen kiitollinen siitä että kaikki sujui hyvin ja olen kahden ihanan lapsen äiti. Sehän on tärkeintä.
Itse olin ihan pihalla koko synnytyksen, koska oli nopeutensa takia niin kipeä. Taju oli varmasti monta kertaa poissa. Kesti vajaa tunnin kaikkineen. En edes muista kun lapsi nostettiin mahan päälle. Ei lähtenyt itsestään käyntiin, vaan piti käynnistää kalvot puhkaisemalla. Synnytys meni aivan ohi, mutta mies on sitten kerrannut tapahtumat. Asenteeni onkin aina ollut se, että synnytyksen on tarkoitus saattaa lapsi ulos, ei tarjota äidille elämyksiä elämään.
Käynnistys ei suinkaan ole aivan riskitön juttu. Vain silloin kun käynnistyksen riskit ylittää raskauden jatkumisen riskit siihen lähdetään. Tämä on tehty minulle hyvin selväksi jo kolme kertaa ja viimeksi viime viikolla. Minulla on ollut kolme kertaa raskausmyrkytys ja olen suorastaan anellut käynnistystä, koska olen pelännyt vauvan puolesta. Vaikka tilanne on ollut vakava se ei ole ylittänyt käynnistyskynnystä kuin vasta lasketun ajan jälkeen. Itselläni on siis kaksi kertaa käynnistetty ja on aivan sama millä tavalla synnytys on alkanut, kunhan olen saanut nämä ihanat lapset. Myös ensi viikon käynnistys, ellei mitään tapahdu ennen sitä, on positiivinen asia. Olemme kuulleet AP:n näkemyksen asiasta ja hän on kertonut tunteistaan, mutta tämä ei ole mikään epikriisi. Jos häntä hoitaneelta lääkäriltä kysyisi saisimme todennäköisesti erilaisen vastauksen.
niin helposti siinä tilanteessa menee virran mukana ja myöntelee kun lääkäri sanoo että nyt kannattaisi tehdä näin vaikka ajattelisikin jotain muuta, ja mistäpä tämä sitten voisi tietää " jyräävänsä" jonkun joka näyttää nyökyttelevän ja olevan samaa mieltä.
ja ihan oikein, lääkäri kuitenkin tietää yleensä lääketieteelliset näkökohdat paremmin
Jos minun lapseni olisivat syntyneet normaalisti alakautta täysiaikaisina ilman hätäsektioita ja ennenaikaisuutta.
Molemmat lapset ovat joutuneet ensipäiviksi teho-osastolle. Pikkasenko olisin ollut onnellinen jos olisin selvinnyt lasteni kanssa yhtä vähällä kun sinä.
Ja hei vielä siitä minusta laskettu aika elää aina kuukautisten mukaan on jotain ultrassa muuttu taas muuksi.