Lue keskustelun säännöt.
Lapseni eivät muista kummiaan
Ap
16.06.2019 |
Ollaan säännöllisesti ehdotettu lasten kummille näkemistä. "Ei ehdi, liian kiireistä ruuhkavuosissa" on vastaus jatkuvasti. Ei siksi sielläkään voitu kyläillä. Asumme kolmen vartin ajomatkan päässä toisistamme. Silti kuullaan usein muilta että kummi käynyt reissaamassa ja juhlimassa. Riitoja meillä ei ole ollut ainokaistakaan. Ollaan esitetty suoraan toive näkemiselle, sanottu että meilläkin voi kyläillä koska vaan ja vastaus "koitetaan joskus, katellaan". Kaikki lasten synttäritkin väliin jättänyt, ollaan sanottu ettei lahjoja tarvitse vaan parasta että kummit läsnä lasten elämässä. Tänä vuonna kyseinen kummi ei ole nähnyt lapsia kertaakaan, viime vuonna pari kertaa. Näkemiset vuosi vuodelta vähentyneet. Juteltiin leikki-ikäisten lasten kanssa ja keskustelussa ilmeni ettteivät lapsemme muista enää lainkaan kummia, edes ulkonäöltä :/ onko vastaavia kokemuksia muilla kummien läsnäolon vähäisyydestä, oletteko saaneet järjestettyä aikaa lisää ja jos miten. Ja jos näkemisen vähyys motivaatiosta, välinpitämättömyydestä tms. johtuvaa oletteko saaneet kummia ryhdistäytymään ollakseen osa kummilapsen/kummilasten elämää?
Kommentit (28)
Onko varma, ettette te ole näitä "itsevarmoja päättäväisiä ihmisiä" jotka jyräävät omat halunsa läpi ja sanovat asiat suoraan välittämättä yhtään siitä mitä muut ajattelee, ja sitten ihmettelevät kauhiasti, kun ihmiset kaikkoaa ympäriltä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ollut aina leppoisat välit ja kummallakin lapsella sama kummi joka miehen sisarus ja siispä lähisukulainen. Otettiin siis lasten kummeiksi sisaruksemme kun ollut luotto että ovat varmana osana elämää vuosikymmenten jälkeenkin. Pari kertaa vuodessa näkeminenkin olisi ok, nekin aiemmat näkemiset olleet pikaisia tunnin mittaisia mutta nyt ei tunnu ainokaistakaan näkemismahdollisuutta järjestyvän. Ollaan asia otettu kohteliaasti esiin ilman toisten jyräämistä mussuttamisella. Kummi antanut ymmärtää että riittää että vaihtaa harvoin kuulumisia puhelimitse. Miestäkin harmittaa kun sisarus etääntynyt ja yhteydenotot yksipuolisia
-ap
Miehet on usein huonompia pitämään yhteyksiä.
Olen sisareni lapsen kummi. Näen häntä ehkä vain yksi tai kaksi kertaa vuodessa, mistä tunnen huonoa omaatuntoa. Asumme kaukana toisistamme.
Onneksi olemme kummitytön kanssa yhteyksissä muuten. Kun hän oli pieni, kirjoittelimme ihan kirjeitä. Nyt olemme siirtyneet sähköpostiin. Olen tietysti osallistunut kaikkiin hänelle tärkeisiin tapahtumiin, rippijuhliin ja lakkiaisiin. Syntymäpäivänä ja jouluna muistan aina. Kummityttö käy myös välillä luonani suuremmassa kaupungissa, joko yksin tai äitinsä, ja joskus myös jonkun ystävänsä kanssa. Etenkin teini-iässä hän oli innoissaan päästessään shoppailemaan, elokuviin ja kaikkiin nähtävyyksiin, mitä isommassa kaupungissa on tarjota.
Silti tunnen, etten tee/ole tehnyt riittävästi. Onneksi meillä on kuitenkin olleet aina hyvät ja mutkattomat välit. Kummityttö on jo yliopistossa, ja ties mihin maahan muuttaa jatkossa työn perässä.
Ihmettelen tuota, jos välimatka on vain 45 minuuttia, eivätkä kummit näe kumilastaan useammin. Ainakin itse haluan olla kummilapseni elämässä edes jotenkin läsnä. Haluan myös, että hän tietää, että olen, ja tulen olemaan aina hänen tukenaan.
Tilanteeni on kyllä siinä mielessä helpompi, ettei minulla ole lapsia eikä ruuhkavuosia, joten pystyn helposti joustamaan aikatauluista näkemisen suhteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyseessä siis kummisetä, lasten isovanhempi myös sanonut näkemisasiasta kohteliaasti jonka jälkeen samantien ehdotti perheellemme näkemistä samalle viikolle joka sopi meille. Kun näkemisajankohta tuli hän perui näkemisen viime tingassa kun olimme jo ulkovaatteet yllä lähdössä vastaan. Ei ole sen jälkeen näkemistä ehdottanut ja sekin taisi olla isovanhemman huomautuksesta johtuva. Ollaan sittemmin ehdotettu näkemisiä tuloksetta
-ap
Vaikea sanoa, missä mättää. Minäkin menetin perheellistymisen myötä ihmisen, joka oli ollut elämässäni 20 vuotta hyvin tiiviisti mukana. Kuvittelin, että ystävyytemme jatkuisi elämänmuutoksista huolimatta ja koin hänet kuin sisaruksekseni. Kerron tästä vain, jotta saat kuulla muillekin käyneen vähän samoin.
Itselleni pettymys oli suuri, kun ystäväni ei edes halunnut nähdä vauvaani. Ystävä keksi tapaamisen välttämiselle mitä erilaisimpia tekosyitä, ja kun lopulta saatiin tapaaminen sovittua (lapsi oli tuolloin muistaakseni noin 4 kk), hän perui sen edellisenä päivänä vedoten siskonsa synttäreihin (jotka olivat varmasti olleet tiedossa jo tapaamistamme sovittaessa). Meilläkin on matka-ajallista etäisyyttä 45 minuuttia, ja käyn usein ystäväni kotipaikkakunnalla.
Eipä nyt sitten olla nähty kohta kahteen vuoteen. En ole saanut selitystä tai anteeksipyyntöä, joten koko ihmisestä on mennyt maku. Ymmärtäisin, jos kyse olisi vaikka akuutista lapsettomuuskriisistä tai jostain muusta sellaisesta asiasta, jonka ystävä selittäisi. Mutta ainakaan tuosta lapsettomuusasiasta ei ole kyse, ja ex-ystävä on kyllä tavannut muita perheellistyneitä ystäviään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko varma, etteivät lapset sairasta dementiaa?
Ymmärrän sinua ap. Esim. Mun vanhin lapsi on 14v.Olen pyytänyt useamman kerran kummia käymään,, mut ikinä ei ole aikaa. Viime vuonna pyysin jos haluis tulla synttäreille niin valitettavasti ei kerennyt. En enää viitsi pyytää kylään tai synttäreille kun ei kiinnosta.Harmittaa lapsen puolesta, mut toisaalta en kyl usko et häntä ees haittaa tämä asia, koska viimeksi kumminsa nähnyt 3v.sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletko varma, etteivät lapset sairasta dementiaa?
Tarhaikäiset lapsemme eivät sairasta dementiaa, muistavat hyvin kaikki muut elämässä osana olevat henkilöt jos kummin muistamattomuutta meinaat. Viime näkemisestä tulee tässä kuussa kuluneeksi vuosi
Minua kaduttaa, että suostuin kummiksi. Nuorena sitä oli jotenkin niin "vieraskorea", että ei olisi kehdannut kieltäytyäkään. Kaikki vaan toitottivat kuinka kummius on "kunniatehtävä". Katin kontit. En ole koskaan suuremmin pitänyt lapsista ja kummitouhut tuntuivat aina väkinäiseltä pakkopullalta. Nyt kummilapset ovat onneksi jo täysi-ikäisiä eikä tarvitse enää asiasta välittää, mutta kaukaa viisaana voin sanoa, että jos yhtään tuntuu vastenmieliseltä ryhtyä kummiksi, niin kieltäytykää, vaikka se vähän kirpaisisikin. Säästytte lähes 20 vuoden velvollisuuksilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen sisareni lapsen kummi. Näen häntä ehkä vain yksi tai kaksi kertaa vuodessa, mistä tunnen huonoa omaatuntoa. Asumme kaukana toisistamme.
Onneksi olemme kummitytön kanssa yhteyksissä muuten. Kun hän oli pieni, kirjoittelimme ihan kirjeitä. Nyt olemme siirtyneet sähköpostiin. Olen tietysti osallistunut kaikkiin hänelle tärkeisiin tapahtumiin, rippijuhliin ja lakkiaisiin. Syntymäpäivänä ja jouluna muistan aina. Kummityttö käy myös välillä luonani suuremmassa kaupungissa, joko yksin tai äitinsä, ja joskus myös jonkun ystävänsä kanssa. Etenkin teini-iässä hän oli innoissaan päästessään shoppailemaan, elokuviin ja kaikkiin nähtävyyksiin, mitä isommassa kaupungissa on tarjota.
Silti tunnen, etten tee/ole tehnyt riittävästi. Onneksi meillä on kuitenkin olleet aina hyvät ja mutkattomat välit. Kummityttö on jo yliopistossa, ja ties mihin maahan muuttaa jatkossa työn perässä.
Ihmettelen tuota, jos välimatka on vain 45 minuuttia, eivätkä kummit näe kumilastaan useammin. Ainakin itse haluan olla kummilapseni elämässä edes jotenkin läsnä. Haluan myös, että hän tietää, että olen, ja tulen olemaan aina hänen tukenaan.
Tilanteeni on kyllä siinä mielessä helpompi, ettei minulla ole lapsia eikä ruuhkavuosia, joten pystyn helposti joustamaan aikatauluista näkemisen suhteen.
Kaikille lapseton kummi.
Olen keski-ikäinen. En ole nähnyt kummiani varmaan 25 vuoteen. Liekö edes elossa? Ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset leikki-ikäisiä, eli noin 3-6 vuotta sitten olette olleet vielä niin läheisiä, että kummiksi olette pyytäneet? Jännä että hyvä ystävyys noin vain lopahti.
Vai olisiko kyse siitä että kummiksi on pyydetty jotain puolituttua?
Vierailija kirjoitti:
Lapset leikki-ikäisiä, eli noin 3-6 vuotta sitten olette olleet vielä niin läheisiä, että kummiksi olette pyytäneet? Jännä että hyvä ystävyys noin vain lopahti.
Vai olisiko kyse siitä että kummiksi on pyydetty jotain puolituttua?
Kyseessä siis nelivuotiaiden kaksosten kummisetä joka myös mieheni veli. Hänellä myös samanikäisiä lapsia joten harmillista kun näkeminen ei onnistu serkustenkin tapaamisen osalta. Ollaan nähty kyllä lasten samanikäisiä serkkuja isovanhemman ansiosta joka ottanut serkuksia hoitoon ja sopinut lasten leikkitreffejä. Näkemiset vähentyneet kummin kanssa ruuhkavuosien myötä vuosi vuodelta enemmän
Meillä on viisi kummilasta, välimatkaa noin 500-600 km. En kunnolla tunnista kaikkia kummilapsia, ainoastaan heidät joita on nähty edes kerran vuodessa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on viisi kummilasta, välimatkaa noin 500-600 km. En kunnolla tunnista kaikkia kummilapsia, ainoastaan heidät joita on nähty edes kerran vuodessa.
Tuolla välimatkalla harvat näkemiset ymmärrettävää
Eli olette pyytäneet kummiksi ihmisen joka ei ole moiseen tehtävään ollut lainkaan halukas, mutta ei ole halunnut loukata teitä kieltäytymällä.
Veljesten lapsuudessa jotakin kränää jonka vuoksi setä ei halua olla tekemisissä veljensä kanssa? Ei tarvitse olla riitaa katkaisemassa kamelin selkää välttämättä, jos aina oltu erilaisia eikä ole muuta yhteistä kuin vanhemmat.
Tai sitten heillä on perheessä joku kriisi. Toisen/molempien vanhemman sairaus (masennus tmv) josta ei haluta kertoa, mutta joka rajoittaa elämää.
Onko teillä sama kummi kaikilla lapsilla?
Outoa.
Jos pari kertaa vuodessa näkee, niin onhan se varsin hyvin, minun mielestä.
Voit olla varma, että jos kummius ei sinun mielesi mukaisesti mene ja mussutat siitä, et ainakaan edistä asiaa parempaan suuntaan.