Lue keskustelun säännöt.
Onko nelikymppisellä enää mitään toivoa elämän suhteen?
22.05.2019 |
Olen monessakin asiassa hyvin kokematon ja haluaisin vielä löytää elämäni rakkauden. Nuorempana vain roikuin vuosikaudet netissä, kävin elokuva-arkistossa yksin katselemassa leffoja ja opiskelin vuosikaudet; sittemmin tein töitä aamusta iltaan. Sosiaalinen elämäni on ollut aina todella vähäistä ja seksuaalisesti olen todella kokematon. Mulla ei ole ainoatakaan ystävää, mutta mulla on lapsia ja olen eronnut. Exäni kanssa olen hyvissä väleissä. Muutama pinnallinen kaveri on sinänsä myös.
Olen opiskellut todella paljon kaikenlaista yliopistossa ja haluaisin vain opiskella lisääkin. Tiedonjanoni on periaatteessa loputon. Pidän myös matkustelustakin juuri siksi, kun haluan oppia lisää uusista paikoista ja sivistyä. Työni on periaatteessa ihan vaativaa, mutta haluaisin uusia haasteitakin, mutta en uskalla hakea uusia työpaikkoja. Elämäni on tavallaan umpikujassa monellakin tavoin ja ikä alkaa olla suurimmista esteistä onnelle. Mikä tilanteessani auttaisi?
Kommentit (61)
Ei muuta kuin hakemaan uutta työtä.
Minä vaihdoin juuri uuteen työhön. Liian pitkä aika odottaa eläkettä.
M41
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ne ole mahdottomia.
Itse olen sun ikäinen. Teen liukuhihnatyötä, vaikka on maisterin paperit. Ei perhettä kun en ole halunnut. Mutta haaveilen matkustelusta ym.
Mitkä asiat estävät sinua hakeutumasta ihmisten paiin?
Vierailija kirjoitti:
Mitkä asiat estävät sinua hakeutumasta ihmisten paiin?
Olen ujo, huonoitsetuntoinen ja käytännössä absolutisti. Huumorini on myös varmaankin liian erikoista, joten en uskalla olla oma itseni ihmisten parissa. Tuntuu siltä, että monessa porukassa olen jotenkin liian "outo", joten yleensä olen vain hiljaa, etten nolaa itseäni. Lisäksi olen introverttikin. Sinänsä nautin mukavien ihmisten seurasta ja olen uskollinen, lojaali ja auttavainen.
Mutta tuntuu siltä, että olen jotenkin liian huono ja erikoinen ihmisten mielestä. Kaiken huipuksi esim. pukeudun todella asiallisesti ja klassisesti sekä hiukseni ovat siistit ja hillityt. Tosiaan teen parhaani, että ulkoisesti sulautuisin joukkoon, enkä ärsyttäisi ketään, mutta tuntuu siltä, ettei se vain riitä, kun en osaa muuten olla riittävän "tavallinen" ja toisaalta hauska seuraihminen ja supliikkityyppi.
Olen muuten samanlainen kuin ap mutta en ole koskaan seurustellut eikä ole lapsia. Ap on edes joskus päässyt elämään parisuhteessa. On toki ollut muutama yhdenyön juttu ja kerran tapasin saman naisen peräti neljä kertaa. Sosiaalinen elämä on harrastuksen parissa hyvin harvoin sitäkään. Ilman tuota olisin täysin erakko. Ystäviä tai edes kavereita ei ole ollut sitten kouluaikojen. No en useimmiten ei edes kaipaa seuraa. Omaan itsekin rajattoman tiedonjanon ja se on keino viihdyttää itseäni. Ylipäätään en ole elämältä paljoa saanut mutta eniten pelkään jäämistä yksin loppuiäksi. Haluaisin perheen mutta ongelma on että ikäiseni naiset ovat siltä kannalta jo yli-ikäisiä. En halua mitään 10v ikäeroa sillä se on muutakin kuin numeroita jossain vaiheessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä on aika pitkälle tahdon asia, pl. sairaudet yms, joihin ei voi vaikuttaa.
Ihmisen pitää käyttää hyväkseen niitä lahjoja ja ominaisuuksia, jotka ovat olemassa. Pois turha ujous ja itsensä aliarviointi. Sielunkumppanin voi löytää vaikka ruuhkabussista, jos sikseen tulee. Avaa keskustelu ja ole avoin mahdollisuuksille. Naiivi ei tietenkään pidä olla, mutta ei passiivinenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen muuten samanlainen kuin ap mutta en ole koskaan seurustellut eikä ole lapsia. Ap on edes joskus päässyt elämään parisuhteessa. On toki ollut muutama yhdenyön juttu ja kerran tapasin saman naisen peräti neljä kertaa. Sosiaalinen elämä on harrastuksen parissa hyvin harvoin sitäkään. Ilman tuota olisin täysin erakko. Ystäviä tai edes kavereita ei ole ollut sitten kouluaikojen. No en useimmiten ei edes kaipaa seuraa. Omaan itsekin rajattoman tiedonjanon ja se on keino viihdyttää itseäni. Ylipäätään en ole elämältä paljoa saanut mutta eniten pelkään jäämistä yksin loppuiäksi. Haluaisin perheen mutta ongelma on että ikäiseni naiset ovat siltä kannalta jo yli-ikäisiä. En halua mitään 10v ikäeroa sillä se on muutakin kuin numeroita jossain vaiheessa.
Todellisuudessa vielä noin 40-50-vuotiaat naiset voivat saada lapsia. Tosin lapsettomuuteen kannattaa varautua oletuksena. Mutta vähän päälle nelikymppinen voi tapauksesta riippuen tulla kohtuuhelposti raskaaksikin, ainakin hedelmöityshoidoilla. Itse tulin 35-vuotiaana raskaaksi ensimmäisestä kierrosta ja 33-vuotiaana oli sama juttu. Ehkä nyt voisi mennä vuosikin tai tarvitsisi hoitoja, mutta uskoisin voivani vielä tulla raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkälle tahdon asia, pl. sairaudet yms, joihin ei voi vaikuttaa.
Ihmisen pitää käyttää hyväkseen niitä lahjoja ja ominaisuuksia, jotka ovat olemassa. Pois turha ujous ja itsensä aliarviointi. Sielunkumppanin voi löytää vaikka ruuhkabussista, jos sikseen tulee. Avaa keskustelu ja ole avoin mahdollisuuksille. Naiivi ei tietenkään pidä olla, mutta ei passiivinenkaan.
Lisäksi mulla on sellainenkin juttu, että kotenkin itsepintaisesti salaa "kaukoihastun" joihinkin ihmisiin, jotka ovat varattuja ja jolta en saa vastakaikua lainkaan. Jämähdän sitten heihin, enkä oikein kykene vuosikausiinkaan kiinnostumaan kenestäkään muustakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Elämä on aika pitkälle tahdon asia, pl. sairaudet yms, joihin ei voi vaikuttaa.
Ihmisen pitää käyttää hyväkseen niitä lahjoja ja ominaisuuksia, jotka ovat olemassa. Pois turha ujous ja itsensä aliarviointi. Sielunkumppanin voi löytää vaikka ruuhkabussista, jos sikseen tulee. Avaa keskustelu ja ole avoin mahdollisuuksille. Naiivi ei tietenkään pidä olla, mutta ei passiivinenkaan.
Lisäksi mulla on sellainenkin juttu, että kotenkin itsepintaisesti salaa "kaukoihastun" joihinkin ihmisiin, jotka ovat varattuja ja jolta en saa vastakaikua lainkaan. Jämähdän sitten heihin, enkä oikein kykene vuosikausiinkaan kiinnostumaan kenestäkään muustakaan.
No se on turvallista. Eräänlaista itsesuojelua sekin.
Et sä oikeasti halua rakkautta. Sä haluat vain riutua.
Jotenkin kuulostaa, ettet ole ihan täysin aikuistunut. Huono itsetunto, joukkoon sulautuminen, kaukorakkaudet. Oletko ehkä lapsuudenkotisi kuopus?
Itse aikuistuin rytinällä noin 30-vuotiaana. Nyt olen 42 ja on mies, kolme lasta ja sellainen auktoriteetti, jolla pystyy esim. tekemään koulutustani vastaavia töitä.
Elämäsi on puolivälissä. Sulla on vielä paljon aikaa olla se, joka haluat olla. En lupaa, että saisit biologisia lapsia, mutta voit löytää aina ihmisiä, jotka tuovat sisältöä elämääsi, ja juuri itsesi vuoksi sinun pitää löytää itsesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen muuten samanlainen kuin ap mutta en ole koskaan seurustellut eikä ole lapsia. Ap on edes joskus päässyt elämään parisuhteessa. On toki ollut muutama yhdenyön juttu ja kerran tapasin saman naisen peräti neljä kertaa. Sosiaalinen elämä on harrastuksen parissa hyvin harvoin sitäkään. Ilman tuota olisin täysin erakko. Ystäviä tai edes kavereita ei ole ollut sitten kouluaikojen. No en useimmiten ei edes kaipaa seuraa. Omaan itsekin rajattoman tiedonjanon ja se on keino viihdyttää itseäni. Ylipäätään en ole elämältä paljoa saanut mutta eniten pelkään jäämistä yksin loppuiäksi. Haluaisin perheen mutta ongelma on että ikäiseni naiset ovat siltä kannalta jo yli-ikäisiä. En halua mitään 10v ikäeroa sillä se on muutakin kuin numeroita jossain vaiheessa.
Todellisuudessa vielä noin 40-50-vuotiaat naiset voivat saada lapsia. Tosin lapsettomuuteen kannattaa varautua oletuksena. Mutta vähän päälle nelikymppinen voi tapauksesta riippuen tulla kohtuuhelposti raskaaksikin, ainakin hedelmöityshoidoilla. Itse tulin 35-vuotiaana raskaaksi ensimmäisestä kierrosta ja 33-vuotiaana oli sama juttu. Ehkä nyt voisi mennä vuosikin tai tarvitsisi hoitoja, mutta uskoisin voivani vielä tulla raskaaksi.
Teoriassa voivat mutta käytännössä yli 37 v nainen ei halua enää lapsia. Naisilla biologia asettaa rajoitteen mutta tiedän olevani jo itsekin liian vanha isäksi. Esikoinen täyttäidi 20v kun minä 60v. Mulle sopisi joku 35v nainen. Mulle riittäisi yksikin lapsi.
Olen ollut pätkätöissä koko ikäni, niin nyt yhtäkkiä neljänkymmenen jälkeen, ei enää pääse edes työhaastatteluun. Tässä yksi pointti päättäjille jotka pätkätöitä ihannoivat, he voisivat päätöksissään ottaa tämänkin huomioon, että miten vanha on oikeasti maksimi tai keskiverto pätkätyöläinen. Onhän tätäkin ongelmaa vatvottu muttei mitään oikeasti aikaan saatu asioiden parantamiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa taas miehen aloitukselta, naiset eivät vimmaisesti määrittele itseään seksikokemusten määrän perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa taas miehen aloitukselta, naiset eivät vimmaisesti määrittele itseään seksikokemusten määrän perusteella.
Joo, näitä nelikymppisiä naisia jälleen kerran dissaavia ketjuja on ollut enemmänkin viime aikoina nimenomaan mukamas nelikymppisen naisen kirjoittamina. Ei mene läpi. Dissatkaa rauhassa. Meillä on hyvä elämä.
Oma elämäni "alkoi" vasta viisikymppisenä, joten ei sinulla mitään hätää ole. Rohkeasti vain maailmaa päin ja katsomaan, mitä sinulle on siellä tarjolla. :)
Elämä nimenomaan on ihana nelikymppisellä kun ei ole tarvetta enää tommoselle miehelle tai naiselle. Vaan voi ihan itse tehdä just sitä mikä on parasta maailmassa välittämättä muiista ja niiden normeista ja ahdasmielisistä pellesäännöistä.
Ei todellakaan. Nelikymppisenä elämä on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan. Nelikymppisenä elämä on ohi.
Jonnen 13 v mielestä.
Me nelikymppiset elämme elämän parasta aikaa, ei tarvitse enää stressata elämänvalintojen kanssa, on riittävästi rahaa tehdä kaikkea kivaa, eikä tarvitse piitata mitä muut ajattelevat. Nuoruus on erityisen hienoa aikaa lähinnä huonoissa elokuvissa.
Siis vaatimattomat haaveeni ovat: puoliso/elämänkumppani, parempi työpaikka, lisää perhettä ja 1-2 ystävää. Miten voisin saavuttaa nuo? Tållä hetkellä haaveeni tuntuvat lähes mahdottomilta ainakin.