Lue keskustelun säännöt.
Masentaa olla aina näkymätön joka paikassa
17.05.2019 |
Olen alkanut tuntea itseni näkymättömäksi. Tunnen olevani turha ja mitätön ihminen ja olevani vain muiden tiellä. Olen vähän ujo ja hiljaisempi ja en osaa tuoda itseäni esille. Jään ulkopuoliseksi joka paikassa ja kukaan ei huomaa olemassaoloani. Hävettää olla tällainen. Ketään ei edes kiinnosta juttuni. Jos kerron töissä viikonlopustani, muut eivät edes kuule tai ohittavat sen yhdellä sanalla ja jatkavat omista viikonlopuistaan keskenään.
Haluaisin tutustua ihmisiin ja mennä ryhmiin mukaan, mutta jään ulkopuolelle sielläkin. Olen niin näkymätön, että en saa palveluakaan missään kaupassa.
Muistan olleeni jo lapsena näkymätön. Olin lapsenakin ujo ja muistan, miten harmitti, kun jossain kerhossa ohjaajat juttelivat vain äänekkäämpien lasten kanssa ja he saivat kaiken huomion. Teininä olin pahasti masentunut ja vahingoitinkin itseäni salaa, mutta eihän kukaan sitä uskonut, koska olin se kiltti ja hiljainen kympintyttö etupulpetista.
Mikä tällaiseen tunteeseen auttaa ja miten voisin muuttaa itseäni? Haluaisin tietää, mikä minussa on vikana.
Kommentit (22)
Sinussa ei ole mitään vikaa, tämä maailma vaan on sellainen että se kuulee ja näkee äänekkäimmät. Tekstissä kiinnitin huomiota siihen, kuinka negatiivisesti puhut itsestäsi. Olet tarpeeksi hyvä riittävä, ei sinun tarvitse muuttua. Jos et saa ääntäsi kuuluviin, viesti katseellasi ja hymylläsi. Itse olen myös perushiljainen, mutta esim. kaupassa pääsen myyjän kanssa kontaktiin juuri em. tavoin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näkymätön on yleeensä aina se karismaattisinn.
Joku shokkiväri hiuksiin ja muutama naamalävistys.
Vierailija kirjoitti:
Näkymätön on yleeensä aina se karismaattisinn.
Elämäntarkoitukseenkin liittyvät kysymykset analisitu niin moneeen kertaaan että kukaan enää edes tajua mitäään. Kaikki vaan yhteistuuumin toteaa että jmakauta on upeita ajatuksia kunhan vaaan ymmärtää oman paikkkasa.
Olisin mielelläni näkymätön, kun liikun tuolla ulkona. Ärsyttää niin suunnattomasti kaikenlainen tuijottelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoa positiivinen asia, kun tulee ikää lisää on ehdottomasti auktoriteetin lisääntyminen. AIjai kun nautin kaupassa ja muualla, kun pistää vielä vähän sellaisen höhlä - vaihteen päälle, niin kyllä palvelu pelaa. Ja jos ei pelaa, niin korotan ääntäni ja sanon että saisko täällä Palvelua halooooo.... jos oisin se ujo minä sieltä vuosikymmenien takaa minua katsottais paheksuen ja pyydettäisiiin varmaan vartijatkin paikalle. Inhosin sitä tunnetta varhaisnuorena ja nuorna aikuisena, kun oli todellakin kuin ilmaa jokapaikassa., Vaan ei enää p..kele täällä ollaan ja palvelua kehiin =D you only live once, make yourself visible , YOU earn it.
Voi ei, olen opettaja ja juuri tänään mietin miten huono omatunto on, kun kiltit ja hiljaiset jäävät aina pärjäämään omillaan, kun kaikki huomio menee niihin jotka hälyää tai tekee jotain kiellettyä kun selän kääntää. Täytyykin yrittää paremmin huomioida myös teidät. Voi kun pystyisi olemaan läsnä samalla lailla kaikille, mutta itselläni ei ainakaan kapasiteetti tahdo riittää :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos huomiota haluaa niin huoraamallahan sitä saa.
En kyllä käsitä kumpaakaan, huomionkipeyttä tai huomiohuorausta, mutta itsetuntoni onkin kunnossa. En tarvitse siihen ulkoista pönkitystä.
Kaipa se onkin ongelmasi, ap, muut kokevat sinut ärsyttävänä köynnöskasvina, joka tukeutuu muihin ja imee niistä energiat. Siksi eivät ole näkevinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse taas haluaisin olla näkymätön muille, paitsi läheisilleni.
Vierailija kirjoitti:
Näkymätön on yleeensä aina se karismaattisinn.
Ei, vaan karismaattinen on nimenomaan se joka huomataan, vaikka olisikin nurkassa hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äänekkäiden ylivalta näkyy ja kuuluu jatkuvan, vaikka porukka ikääntyy. Asun talossa, jossa asuu vain vanhempia ihmisiä. Kokoontuvat pihalle juttelemaan, ja itsekin välillä olen siellä. Ainakin kun siellä ei silloin ole äänekkäimpiä kailottajia. Yhden asukkaan ääni kuuluu usein ylimpänä, ihmettelen, miten kukaan muu saa yleensäkään puheenvuoroa. En ole ujo (olin ennen), mutta selkäpiitä karmii nämä aina suureen ääneen kiljuvat, jotka vievät hiljaisemmilta suunvuoron.Eivät kai koskaan ole oppineet kuuntelemaan muita kun sen oman äänen kuunteleminen on niin mukavaa.
Äänen taajuus voi olla myös sellainen mikä ei yksinkertaisesti ajatuksissaan olevalle esim myyjälle kulkeudu. Kuinkahan monta kertaa olen seissyt jonkun myyjän takana kaupassa, ja sanonut normaalilla puheäänellä ; anteeksi ? mitään ei tapahdu? ihmetellyt mitä vikaa on kuulossa ? sitten vähän volyymia lisäämällä vasta saan selän kääntymään. Ja tämä on tosiaan tapahtunut useinkin. Älä ap liikaa ylianalysoi itseäsi, nuorena nuo kuuluu asiaan ja voit muokata ajatteluasi siihen suuntaan että teet itseäsi vaan rohkeasti näkyväksi. Ihmiset on erilaisia ja ei voi koskaan tietää mitä kullakin esim asiakaspalvelilla on omassa elämässä meneillään. Työpaikoilla on aina inhottanut juurikin nämä suureen ääneen kailottajat vklopun jälkeen mitä he tekivät. MIksi sitä pitää aina raportoida kaikki menemiset ja tulemiset työajan ulkopuolella miksi ?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei sun tarvitse muuttaa itseäsi. Ihmisten seura ja hyväksyntä on muutenkin yliarvostettua :) Oot varmasti hyvä ja mielenkiintonen ihminen, kuulostaa vaan siltä että sun työkaverit on hyvin minä-orientoitunutta sakkia, jotka eivät toistensakkaan juttuja sen syvällisemmin kuuntele, haluavat vaan saada omat tylsääkin tylsemmät elämänkäänteensä kaakatettua. Elämässä on paljon muutakin kuin tän meidän tuhoontuomitun lajin miellyttäminen.
Kiitos teille neuvoista. Nukuin päiväunet ja yritin päästä viikonlopun tunnelmaan unohtamalla kaikki työahdistukset ja muut ikävyydet. Kivaa nähdä, että tänne on tullut vastauksia eli sain ääneni kuuluviin ainakin AV:lla. :D
Tämä on vaan jotenkin todella ahdistavaa olla näkymätön joka paikassa. En viihdy huomion keskipisteenä, mutta olisi mukavaa olla edes vähän näkyvä muille. Pomokin kävi meillä töissä yhtenä päivänä ja jutteli kaikkien muiden paitsi minun kanssani. Olin kerran työväenopiston kurssilla ja siellä opettaja jutteli kaikkien muiden kanssa koko ajan. Tällaista käy minulle joka paikassa koko ajan. Kai tämä on oma vikani, kun en osaa vaatia huomiota ja olen niin hiljainen. Sosiaaliset tilanteet ahdistaa.
ap.
Miten onnistuu katsekontaktin ja oman fyysisen tilan otto? Seisotko selkä suorassa?
Tällaisillakin asioilla on nimittäin yllättävän paljon merkitystä. Varsinkin hiljaisena voi usein luoda alustavaa kontaktia toiseen ihan sillä, että kuuntelee toista silmiin katsoen ja vaikka nyökkäilee. Voit myös ulkopuolisena heittää omia kommenttejasi tai tarkentavia kysymyksiä väliin niihin työkavereiden jutusteluihin, vaikka keskustelua ei sinulle suoraan olisikaan suunnattu. Liikaa ei kannata toki yrittää, eikä itseään piiskata sen perusteella, miten hyvin muut sinut osaavat kohdata.. Arvosta itseäsi. :)
Yritän katsoa silmiin, mutta se on vähän vaikeaa. Ulkoinen olemukseni on muutenkin varmaan liikaa "anteeksi, että olen olemassa" -tyylinen. En varmaan ole muiden mielessä helposti lähestyttävän oloinen. Yritän joskus sanoa jotain muiden jutteluiden väliin, mutta tuntuu kuin kukaan ei edes kuulisi. Olisi varmaan parasta erakoitua kokonaan ja muuttaa autiomaahan. ap
Sama.... olen omalle miehellekin näkymätön. Jos kuolen. Välittäisikö kukaan...
Minä olisin myös erittäin mielelläni näkymätön. Saan ulkonäköni takia liikaa huomiota. Se ahdistaa
basic