Hemmetin PULLAMÖSSÖMAMMAT! Lopettakaa se kitinä rahapulasta ja tehkää asialle jotakin itse!

Harmi vain, että kumpikaan noista ei enää oikein toimi tämän päivän olosuhteissa eikä pysty vastaamaan globaalin talouden vaatimuksiin.

Mies hoitaa silloin lapset. Voin suositella tätä muillekin. Oma päänuppini pysyy hyvässä kunnossa, kun saan työstä vaihtelua arkeen, rahaa on enemmän ja aikaa jää silti riittävästi perheellekin.

kustantaa. Just niillä paljon lapsia jotka haluaa et yhteiskunta kustantaa

Vierailija:

Mies hoitaa silloin lapset. Voin suositella tätä muillekin. Oma päänuppini pysyy hyvässä kunnossa, kun saan työstä vaihtelua arkeen, rahaa on enemmän ja aikaa jää silti riittävästi perheellekin.

Meidän hyvinvointiyhteiskunta ei kauaa ole pystyssä, jos syntyvyyttä ei saada nousuun. Jokainen lapsi on tulevaisuuden veronmaksaja, yrittäkää nyt käsittää!

Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta pohjois-Suomesta. Vanhempani olivat tavallisia duunareita, laman aikana lomautettuina ja työttöminä molemmat usemman vuoden. Ensimmäistä kertaa olin kesätöissä 13-vuotiaana, sen jälkeen joka kesä aina valmistumiseeni saakka.



Lukion kävin, vaikka vanhempani sen merkitystä vähättelivätkin. Perheeni ja sukulaisteni hämmästykseksi pääsin kuin pääsinkin opiskelemaan yliopistoon arvostetulle alalle, peräti Helsinkiin asti. Ennen opintojen aloitusta ja yliopistoon pääsyä ehdin olla vuoden töissä kokopäiväisesti (päivät kassalla, viikonloppuyöt hampurilaisravintolassa) ja tienata rahaa opiskelua varten. Silti jouduin käymään koko opiskeluajan töissä, pystäkseni kustantamaan Helsinki-hintaisen vuokrayksiöni. Alussa tein hanttihommia, joille kultlusikka suussa syntyneet opiskelukaverini nyrpistelivät nenäänsä. Loppuajasta aloin saada oman alani töitä. Valmistuin maisteriksi 25-vuotiaana ja pääsin heti töihin paikkaan, jossa olin työskennellyt jo opiskeluaikoina.



Ensimmäisen lomani sitten ala-asteen 6. luokan jälkeisen kesäloman, pidin 26-vuotiaana, kun sain vakityöpaikastani kuukauden mittaisen kesäloman. Silloin tein ensimmäisen lomamatkani ulkomaille (sitä ennen olin ollut ulkomailla ainoastaan töissä). Tuon loman aikana tapasin myös tulevan aviomieheni. Seurusteltuamme 2 vuotta menimme kihloihin. 29-vuotiaana menin hänen kanssaan naimisiin. Otimme yhdessä asuntolainan ja ostimme ensimmäisen omistusasuntomme (miehelläni samantyyppinen tausta kuin minulla), rivitalokolmion Vantaalta. Aloin odottaa ensimmäistä lastamme, joka syntyi kun olin 30 v.



Nyt 33-vuotiaana minulla on kaksi ihanaa lasta ja onnellinen avioliitto. Suunnittelemme mieheni kanssa talonrakennusta. Molemmat teemme kovasti töitä perheemme eteen, lapsemme (3- ja 2-vuotiaat) ovat kunnallisessa päivähoidossa. Ylimääräistä rahaa meillä ei hirveästi ole, mutta elämme säästeliäästi ja elintasomme riittää meille. Olen joka päivä kiitollinen siitä, mitä minulla on. Ennen kaikkea olen ylpeä siitä, että kaiken sen, mitä olen saavuttanut, olen saavuttanut itse kovalla työllä.



Toki olen kiitollinen yhteiskunnalle ilmaisesta koulutuksesta sekä lasten päivähoitomahdollisuudesta. En kuitenkaan KOSKAAN ole valittanut toimeentuloni pienuutta, edes opiskeluaikoina kun tosissani elin sillä kaurapuurolla ja näkkileivällä. Jos jostain on meidän perheessä pulaa, teemme mieheni kanssa vastaavasti enemmän töitä. Niitä kun riittää tässä yhteiskunnassa sille, joka on valmis tekemään.



t. ap

mummoina omissa paskoissanne kun ei ole hoitajia...kiitos lapsiperheiden heikon tukemisen takia.. kuka sitten tekee niitä lapsia kun ei niitä saisi tehdä jos ei ole rikas...

Mutta huomaatko itse, että lähtökohtasi ovat olleet melko hyvät? Et esimerkiksi ole sairastunut opiskelujen aikana tai tullut tehtyä muita mokia.



Minulla ei ole tapana valittaa rahapulaani, enkä sitä pahemmin koekaan. Mutta tarinani on muuten lähes kuin sinun, mutta sairastuminen kesken opintojen vei sekä fyysisesti että henkisesti yllättävän paljon energiaa. Varsinkin kun oli tottunut siihen, että selviää mistä vaan ja pärjää, eikä yhtäkkiä pärjännytkään. Se oli pitkään todella uuvuttavaa, että joutui myöntämään, ettei pystynytkään hallitsemaan elämäänsä täysin. Eikä pärjännyt enää opinnoissakaan niin hyvin. Tämä " tiputus" söi itseluottamusta ja menestymistä pitkäksi aikaa, joka taas on vaikuttaa yhä menestykseeni.



Itselläni onneksi oli tukeva lähipiiri, mutta olen alkanut ymmärtämään ihmisiä, joilla on tielle kasattu enemmänkin esteitä. Monethan niistä selviävät loistavastikin, mutta moni asia näyttää vaikuttavan siihen miten selviää ja kuinka helposti.



Jos olisi esimerkiksi koko lapsuuden paukutettu päähän, ettei susta ole mihinkään eikä saanut minkäänlaista oppia esimerkiksi rahankäytön hallintaan, on aika monta asiaa opittavana aikuisiällä, jotka toisille ovat itsestäänselviä. Kuten minulle ne ovat olleet. Kyllähän ne oppia voi aikuisena hyvinkin ja vaikuttaa miten elämä menee, mutta kyllä lähtökohdissa on eroa. Ja kuten meillä on eroja pituudessa ja silmien värissä, on eroa myös älykkyydessä ja taipumuksissa. Ei meistä kaikista tule tuosta vaan maisteria, vaikka kuinka puurtaisi. Ja vaikka puurtamalla tulisikin, eivät välttämättä olisi parhaimmillaan siinä. Jotkut ovat joskus onneksi huippuja pienipalkkaisissakin ammateissa, heitäkin me tarvitsemme.

Ja on aivan asiallista miettiä miten hommat hoituivat esimerkiksi sata vuotta sitten. Mutta missä menee raja?

Totta, isovanhemmat tekivät raskasta fyysistä työtä. Okei, ehkä meidänkin -kaikkien- pitäisi kokeilla samaa?

Miksi sitten on oikeus vaatia vaikkapa sisävessaa, ilmaista koulutusta, päivähoitoa, terveydenhuoltoa, syntyvyyden säännöstelyä, puolivalmiita ruokatarpeita, kännykkää, keskuslämmitystä, sähkövaloa, digiboxia tai tietokonetta jos ja kun kerran ne isovanhemmatkin tulivat toimeen ilman?

Olin pari vuotta sitten pitkällä sairaslomalla ja toivuttuani huomasin karkealla tavalla kuinka ihminen ilman kännykkää tai tietokonetta on aika tavalla tuuliajolla. Niitä oletetaan olevan kaikilla, hankit sitten vaikka osamaksulla jos ei muuten. Ja on naurettavaa hokea että mene kirjastoon koneelle, se 10-20min ei riitä tasan mihinkään ellet presiis tiedä mitä olet tekemässä, missä ja milloin.

Tälläkin yhteiskunnalla on paljon kirjoittamattomia sääntöjä. Jos mustavalkoisesti ajattelisi tekevänsä lapset vasta kun on se omakotitalo keskellä kaupunkia meren rannalla, jokunen kymppitonni tilillä ja iso farmarikaara vuokrapaikalla taloyhtiön takapihalla niin vähiin käyvät tulevaisuuden veronmaksajat. Ne, joiden harteille jäävät meidän eläkkeemme.

Vierailija:

Ei kaikkea kuulukaan saada yhteiskunnalta! Hyvät ihmiset, tehkää jotakin ITSE! Miettikää vähän, millaisissa oloissa omat isovanhempanne ja muut raivaajasukupolvien edustajat joutuivat kamppailemaan ja valittakaa vasta sitten! Hemmetin pullamössömammat!

teidän talon rakentaa?

.. aina löytyy joku " selitys" , miksei voi pärjätä. Olen ap:n kanssa ihan samoilla linjoilla: lopettakaa ruikutus ja tehkää jotain!



Ok -joskus tulee sairauksia ym. vastoinkäymisiä ja on kurja lapsuus jne jne. Mutta ihan varmasti ERITTÄIN MONI niistä, jotka elävät yhteiskunnan loisina pystyisivät huolehtimaan itsestään, jos sitä halua vaan olisi.



Aina voi selitellä, aina voi syyttää maailmaa omista murheistaan.



Mutta ainoa, joka voi asiat muuttaa on ihminen itse!



Ei saa jäädä tuleen makaamaan.. ehkä tämä monessakin mielessä tärkeä lause saisi juolahtaa yhä useamman mieleen...

Vierailija:

Mutta huomaatko itse, että lähtökohtasi ovat olleet melko hyvät? Et

Jos olisi esimerkiksi koko lapsuuden paukutettu päähän, ettei susta ole mihinkään eikä saanut minkäänlaista oppia esimerkiksi rahankäytön hallintaan, on aika monta asiaa opittavana aikuisiällä, jotka toisille ovat itsestäänselviä. Kuten minulle ne ovat olleet. Kyllähän ne oppia voi aikuisena hyvinkin ja vaikuttaa miten elämä menee, mutta kyllä lähtökohdissa on eroa. Ja kuten meillä on eroja pituudessa ja silmien värissä, on eroa myös älykkyydessä ja taipumuksissa. Ei meistä kaikista tule tuosta vaan maisteria, vaikka kuinka puurtaisi. Ja vaikka puurtamalla tulisikin, eivät välttämättä olisi parhaimmillaan siinä. Jotkut ovat joskus onneksi huippuja pienipalkkaisissakin ammateissa, heitäkin me tarvitsemme.

Kuten kerroin, vanhempani eivät pahemmin opiskelemaan kannustaneet. En koskaan saanut minkäänlaista rohkaisua koulunkäyntiini kotoa, päinvastoin. Vanhempani olivat sitä mieltä, ettei duunarin tytöstä voi tulla maisteria. Koulussa en ollut mikään huippuoppilas, ihan keskitasoa. Kirjoitin lukiosta C:n paperit. Ympäristön vähättely oli se, mikä sai minut sisuuntumaan ja haluamaan näyttää kaikille että pärjään.

Ei, en ole ollut fyysisesti sairas, mutta tietysti joskus olen ollut masentunut ja todella väsynyt kaikkeen. Etenkin opiskeluaika oli rankkaa rahapulan takia. En myöskään voinut/jaksanut osallistua opiskelijarientoihin töiden takia. Silti en ole koskaan valittanut tai kokenut, että yhteiskunnan pitäisi tukea minua enempää. Ilmainen koulutus ja terveydenhuolto riittävät minulle.

Tällä hetkellä lapsilukumme on täynnä. Osittain taloudellisista syistä, osittain siksi, että olemme jo tämän ikäisiä (33 ja 35).

t. ap

Sille joka kysyi lapsien lukumäärästä

en tunne yhtään -- itse tein myös töitä koko kotonaoloajan 3 vuotta ja tienasin noin 1500 euroa kotihoidontuen päälle JA pysyin tolkuissani ja mahdollistin lapselle pitkän kotiajan parin vuoden imetyksineen. Kaksi työpäivää viikossa, mies teki nelipäiväistä ja yksi päivä aina viikonloppuna. Toimi, sekä taloudellisesti että muuten :)

Itse olen ap:n kanssa täysin samaa mieltä.

Vauu... oot sä joku pomo vai?

Vierailija:

Kuten kerroin, vanhempani eivät pahemmin opiskelemaan kannustaneet. En koskaan saanut minkäänlaista rohkaisua koulunkäyntiini kotoa, päinvastoin. Vanhempani olivat sitä mieltä, ettei duunarin tytöstä voi tulla maisteria. Koulussa en ollut mikään huippuoppilas, ihan keskitasoa. Kirjoitin lukiosta C:n paperit. Ympäristön vähättely oli se, mikä sai minut sisuuntumaan ja haluamaan näyttää kaikille että pärjään.

Ei, en ole ollut fyysisesti sairas, mutta tietysti joskus olen ollut masentunut ja todella väsynyt kaikkeen. Etenkin opiskeluaika oli rankkaa rahapulan takia. En myöskään voinut/jaksanut osallistua opiskelijarientoihin töiden takia. Silti en ole koskaan valittanut tai kokenut, että yhteiskunnan pitäisi tukea minua enempää. Ilmainen koulutus ja terveydenhuolto riittävät minulle.

Tällä hetkellä lapsilukumme on täynnä. Osittain taloudellisista syistä, osittain siksi, että olemme jo tämän ikäisiä (33 ja 35).

t. ap

Sille joka kysyi lapsien lukumäärästä

Ja huomaa, että et tosiaan ole törmännyt varsinkaan niihin fyysisiin (tai henkisiinkään) terveyden todellisiin ongelmiin, jos uskot, että terveydenhuolto on ilmaista. Sitä se ei todellakaan ole, jos sairauksia tulee. Itselläni ei edes kovin vakavia tai oikeasti kalliita, mutta kyllä se alkoi syömään, kun opinnot eivät niiden takia etene kunnolla, töihin ei tuosta vaan päässyt eikä tietenkään samalla tavalla jaksanut, mutta lääke- ja lääkärikulut olivat melkoiset verratuna tuloihin. Ja kunnon hoitoa ei tuosta vaan saanut siitä huolimatta, vaan senkin kanssa piti tapella, rukoilla, itkeä ja maksaa.

t. 13

Ei ihme, että masentaa kun hakkaa päätä seinään vuodesta toiseen.

mutta paljon parjattu " akateeminen" . Tein tuntiopetustyötä Avoimeen yliopistoon ja Helsingin kauppakorkeakouluun. Verkkokursseja ja lähiopetusta. Palkka tuli sykleissä, yhden kurssin korvaus on opiskelijamäärästä riippuen noin 1500-2500 euroa. Verotiedoista päättelen tuon 1500 keskiansioksi, kun vuosituloni olivat noin 23000...

Emme saa hoitolisää. Meillä ei ole taloudellista pakkoa työntekooni. Mies on hyvätuloinen. Minä haluan tehdä töitä ja töiden teko auttaa meitä saavuttamaan taloudelliset unelmamme pääkaupunkiseudulla. Meillä on kolme lasta.

En todellakaan pidä itseäni yhteiskunnan elättinä. Opintotuki on ainoa varsinainen tuki jota olen sairastamisestani huolimattakaan saanut. Ja töistä on tullut suurin osa rahasta, ja olen tehnyt töitä pärjäämiseni eteen tosissani. Enkä edes yleensä ole valittanut rahapulaani. (Kiitos vain tililläni on ihan riittävästi rahaa nykyisellään.)



Silti pidän oikeutenani älähtää, kun ihmiset eivät tajua, että joillakin on ihan oikeitakin ongelmia, emmekä ole kaikki ihan samoissa lähtökuopissa eikä kaikkeen elämän varrella voi vaikuttaa.