Keski-ikäisyys, esi-vaihdevuodet ym. Ja miten tämä nykyisyys voikin taas tympiä näin paljon?

Illalla menin tympääntyneenä nukkumaan. Aamulla heräsin väsyneenä ja taas kaikki tässä nykyisyydessä vaan tuntuu olevan pielessä ja suurin piirtein koko elämä epäonnistunut ja tulevaisuus vailla mitään odottamisen arvoista. Jopa puolisossa kaikki ärsyttää. Joskus ja hetkittäin jaksaa olla se entinen oma itsensä, positiivinen, luova ja reipas, jopa tyytyväinen. Enimmäkseen kuitenkin väsynyt, ehkä jopa uupunut, alakuloinen, vetäytyvä, mikään ei innosta, jopa toivoton. Ihme ahdistusta kaikesta maan ja taivaan välillä. Itku tulee ihme asioista. Jopa itsetuhoisia ajatuksia välillä, että ei olisi niin väliä, vaikka tämä kaikki jo loppuisi, kun parhaat ajat elämässä tuntuu olevan menneessä.  Ja ihan mieletön kaipuu ihan lapsuuteen, nuoruuteen ja  oikeastaan siihen saakka, kunnes täytti 45-vuotta, josta tämä hiipuminen alkoi. Tälläkin hetkellä haluaisin  vain jonkin aikakoneen ja päästä takaisin 80-90 luvuille, lapsuuden kotiin ym.  eikä koskaan tulla sieltä enää takaisin.  Syitä tähän kaikkeen varmaan kirjoituksen otsikossa, ainakin epäilen noita ja ikää 48-vuotta, nainen olen.  Tosin elämässä muutoinkin viime vuodet olleet täynnä rankkoja, yllättäviäkin asioita, sekä työ-uupumusta, läheisten sairastelua ja paljon kadonnut pala palalta entisiä hyviä asioita elämästä.  Olisi kiva kuulla miten teillä muilla keski-ikäisillä ajatukset elämästä ja fiilikset yleensä ja löytyykö samoja tuntemuksia?