Miten paljon isovanhemmat auttavat teitä lasten kanssa?

En yhtään. Molempien vanhemmat asuu satojen kilometrien päässä, ja ovat lisäksi sitä mieltä että ovat omat mukulansa jo aikoinaan hoitaneet joten ei enää ala siihen hommaan. Tekivät tämän selväksi jo ennen lasten tuloa.

Eivät kyllä myöskään kummankaan vanhemmat itse ole saaneet tietääkseni mitään apuja isovanhemmilta, kun minä ja mieheni oltiin pieniä. Ovat muuttaneet töiden takia kaus muille paikkakunnille, ja lisäksi isovanhemmat on olleet niin köyhiä ettei ole mahdollisuutta taloudelliseen apuun.

Eivät käytännössä ollenkaan. Appivanhemmat joskus käymään "olemaan vauvan kanssa", mutta oikeasti vain haluavat istua kahvilla, joka pitää heille keittää, ja rupatella jostain jonnin joutavasta pari tuntia. Vauvaa pitävät sylissä pari minuuttia, minkä jälkeen valittavat, että se itkee liikaa, kitisee liikaa, ei osaa asioita mitä pitäisi osata (heidän mielestään pitäisi siis). "Auttavat rahallisesti" siten, että ostelevat vauvalle vaatteita (jotka ovat aina liian pieniä, vaikka sanon mitä kokoa käyttää, jostain syystä sitä eivät kuitenkaan huomioi ja sitten valittavat, että vauva on liian iso kun se kasvaa pituutta plussakäyrällä) ja jotain kolmivuotiaiden leluja, jotka menee sitten vintille odottamaan että lapsi kasvaisi pari vuotta. Omat vanhempani eivät enää ole elossa. 

Auttavat oikeastaan aina sillon, kun pyydetään. Tosin pyydetään lapsenvahdiksi vain 1-2 kertaa vuodessa. Lastenhoitoapu on myös ainoa, mitä pyydetään. Ei ole ikinä tullut mieleenkään esim. siivousapua pyytää. Muuten vieraillaan kyllä, mutta sillon ei odoteta isovanhemmilta mitään.

Yksi isoäiti osallistuu mielellään lastenlasten elämään. Hän touhuaa heidän kanssa, ottaa yökylään yksin tai kaksin, muuten vaan tai meidän pyynnöstä. On itse vielä työelämässä, joten arvostan suuresti sitä, että haluaa käyttää omaa vapaa-aikaansa meidän arjen helpotukseksi, tosin uskon, että suurempi syy vaan on se, että hän haluaa luoda hyvät suhteet lapsenlapsiinsa, sellaiset, jotka kantavat pitkälle.

Toiset isovanhemmat taas osallistuvat, jos pyydetään ja silloinkin nihkeään sävyyn, joten tehtiin periaate päätös, ettei pyydetä sieltä enää apuja, kun ei se heille tunnu olevan mieluista. Ovat eläkkeellä, vielä ainakin kohtuu kunnossa, mutta todella laiskoja ja mielikuvituksettomia. Lapsien kanssa ei varsinaisesti vietetä aikaa, siellä ollessa lapset touhuavat mitä haluavat ja ämpätään täyteen sokeria. Kylään tullessaan istuvat sohvalla passattavina ja siitä viittovat lapsia esittelemään lelujaan. 

Vaikka meillä turvaverkko on ihan hyvä, hieman kadehdin perheitä, joissa lapset viettävät eläkkeellä olevien isovanhempien luona lomia. Tekevät mökkireissuja lasten kanssa ja vanhemmat saavat pidemmän hengähdystauon.

Itse muistelen omaa lapsuutta ja minusta parasta oli lähteä mummon ja ukin kanssa reissuun, kierrettiin huvipuistoja, laskettelukeskuksia tai ihan vaan mentiin marjastamaan tai sieneen. Hekin kävivät tuolloin vielä töissä, mutta silti viettivät aikaa mielellään meidän kanssa. Edelleenkin olen tekemisissä nimenomaan juuri näiden isovanhempien kanssa, joiden kanssa touhuttiin yhdessä, ihan sama mitä.

Minun appivanhempani asuvat kanssamme samassa kaupungissa ja auttavat meitä paljon. He ovat eläkkeellä molemmat.

Kuljettavat toista lasta harrastukseen kerran viikossa, hakevat lapset päiväkodista/koulusta kerran viikossa heille ja tuovat illalla takaisin, tässä teemme miehen kanssa aina pidemmän työpäivän. Vievät lapsia noin 2 krt kuussa teatteriin/hiihtokilpailuihin/ lasten konserttiin/tivoliin tai muihin vastaaviin lasten tapahtumiin.

Antavat kuukausittain lapsille rahaa jonka sijoitamme heille.

Minun vanhempani asuvat kauempana, mutta skypetellään ja voivat esim Skypessä lukea iltasadun samalla kun laitan iltapalaa tai pyykkejä. Kun käydään heillä tai tulevat kaupunkiin, lähtevät lasten kanssa pulkkamäkeen ja pelaavat lautapelejä.

Ei yhtään

Vierailija kirjoitti:

Minun appivanhempani asuvat kanssamme samassa kaupungissa ja auttavat meitä paljon. He ovat eläkkeellä molemmat.

Kuljettavat toista lasta harrastukseen kerran viikossa, hakevat lapset päiväkodista/koulusta kerran viikossa heille ja tuovat illalla takaisin, tässä teemme miehen kanssa aina pidemmän työpäivän. Vievät lapsia noin 2 krt kuussa teatteriin/hiihtokilpailuihin/ lasten konserttiin/tivoliin tai muihin vastaaviin lasten tapahtumiin.

Antavat kuukausittain lapsille rahaa jonka sijoitamme heille.

Minun vanhempani asuvat kauempana, mutta skypetellään ja voivat esim Skypessä lukea iltasadun samalla kun laitan iltapalaa tai pyykkejä. Kun käydään heillä tai tulevat kaupunkiin, lähtevät lasten kanssa pulkkamäkeen ja pelaavat lautapelejä.

Lisäksi appivanhemmat ottavat lapsia pidemmillä lomilla mukaan mökille muutamaksi päiväksi, käyvät kalassa siellä ja sienessä. Saattavat myös yhdessä lähteä kylpylään tms pariksi yöksi normaalina viikonloppuna.

Alussa saatiin silloin tällöin lapsenvahtiaupua, jotta voitiin käydä elokuvissa tai syömässä. Sitten muutettiin tiöden perässä niin kauas, että ei saatu enää oikein mitään apua, kuin korkeintaan lapsenvahdiksi lomilla kyllässä käydessä.

Nyt ollaan itse isovanhempia ja on pyritty siihen että katsottaisiin lapsenlasta vähintään kerran kuussa yksi viikonloppu että vanhempansa saavat tehdä vähän muutakin kuin leikkiä kotia :)

Ei ne mitenkään auta, eikä ole tullut kyllä mieleenkään sellaista edes odottaa tai kaivata. Kyllä kun lapsia tehtiin niin se niin ajateltiin että itse ne hoidetaan eikä vaivata asialla muita. Ei omat vanhempanikaan mitään apua saaneet vanhemmiltaan kun olin lapsi, joten siksikään ei kai osannut ajatellakaan että jotenkin isovanhempien apu voisi kuulua asiaan. Olen kai kuvitellut että sellainen on aika harvinaista.

Ei kyllä ainakaan omat vanhempani ilahtuisi jos yrittäisi vaikka lasta hoitoon saada. He tykkäävät lastenlapsista kyllä, mutta vain pikaisina vierailijoina, kunhan eivät sotke heidän hienoja paikkojaan kotona. Matkustelevatkin paljon jne joten eivät ole usein edes Suomessa. Minusta tämä on ihan ok, nauttikoot eläkepäivistään eikä niin että täytyisi olla meidän (ilmainen) lastenhoitoapu. En kyllä itsekään vanhana haluaisi sellaiseen ryhtyä.

Miehen puolelta ei saatu minkäänlaista jeesiä, anopilla niitä lastenlapsia oli ennestään niin paljon, ettei meidän lapset oikein päässeet mukaan :)

Mun äiti ja isäpuoli auttoi ns säännöllisesti, se tosin loppui siihen, kun isäpuoleni kuoli. Kertonee äidistäni jotain? Tai oikeammin isäpuolestani, oli ihan loistoihminen!

Minä toivon, että jos lapseni saavat lapsia, saisin olla apuna ja tukena mahdollisimman paljon.

Minä näen isovanhempien osallistumattomuuden heidän omana menetyksenä. Ihmettelen kovasti, eikö isovanhemmat halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiinsa? Ei lämpimät väli ilman panostusta tule, pitäähän sitä muidenkin ihmissuhteiden kohdalla nähdä vaivaa. Kun lapset ovat pieniä, se pohja hyvälle suhteelle luodaan. Teinin kanssa on hankalampi alkaa rakentamaan suhdetta, jos ensimmäisten vuosien aikana ei ole paljoa kiinnostanut.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen isovanhempien osallistumattomuuden heidän omana menetyksenä. Ihmettelen kovasti, eikö isovanhemmat halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiinsa? Ei lämpimät väli ilman panostusta tule, pitäähän sitä muidenkin ihmissuhteiden kohdalla nähdä vaivaa. Kun lapset ovat pieniä, se pohja hyvälle suhteelle luodaan. Teinin kanssa on hankalampi alkaa rakentamaan suhdetta, jos ensimmäisten vuosien aikana ei ole paljoa kiinnostanut.

Tämä ei edellytä lasten hoitamista. Mun äitini oli omaishoitaja eli ei hoitanut lapsenlapsiaan, toista mummulaa ei meillä edes ollut. Nuoret aikuiset lapsenlapset (omani ja veljeni) käyvät edelleen mummulassa mielellään.

Meillä vanhempani auttavat paljon ja aivan omasta halustaan. Äitini on vielä työelämässä ja johtajana. Viikoittain näkee lapsenlapsia ja yötä useasti mummolassa, kun välimatkaa noin 10 km. Isäni on eläkkeellä mutta loistavassa kunnossa vielä, juoksi viime kesänä maratonin ja jaksaa lasten kanssa touhuta. Vanhempani myös avustavat tarvittaessa taloudellisesti, siihen kyllä ei tarvetta ole ollut, koska olemme miehen kanssa työelämässä ja taloudelliset avustamiset ovat lähinnä suurempia hankintoja kuten sohva, minkä viimeksi ostivat. Jos joskus saan lapsenlapsia niin aion kyllä olla lasteni apuna jos sitä haluavat, ihan kuin omat vanhempanikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä näen isovanhempien osallistumattomuuden heidän omana menetyksenä. Ihmettelen kovasti, eikö isovanhemmat halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiinsa? Ei lämpimät väli ilman panostusta tule, pitäähän sitä muidenkin ihmissuhteiden kohdalla nähdä vaivaa. Kun lapset ovat pieniä, se pohja hyvälle suhteelle luodaan. Teinin kanssa on hankalampi alkaa rakentamaan suhdetta, jos ensimmäisten vuosien aikana ei ole paljoa kiinnostanut.

Tämä ei edellytä lasten hoitamista. Mun äitini oli omaishoitaja eli ei hoitanut lapsenlapsiaan, toista mummulaa ei meillä edes ollut. Nuoret aikuiset lapsenlapset (omani ja veljeni) käyvät edelleen mummulassa mielellään.

Ei edellytäkään. Eikä taloudellista tukea. Edellyttää sitä, että lapsen kanssa ollaan ja touhutaan silloin kun siihen on mahdollisuus. Näyttää vaan, tämänkin ketjun perusteella siltä, ettei useatkaan isovanhemmat muuta tee, kuin istuu ja olettaa, että se riittää.

Katkerankuuloinen vuodatus.  Tehty oikein lista siitä, mitä omat vanhemmat on saaneet heidän vanhemmiltaan, ja nyt odotetaan appivanhempien korvaavan tämän asian ap:lle.  

Tietysti mainitaan sitten omien vanhempien kuolleen.  Aika nuorina ovatkin kuolleet molemmat vai onko laitettu vain näin, ettei tarvitsisi heitä nyt ottaa häiritsevästi huomioon, vaan valokeilaan asetetaan pelkästään appivanhemmat.

Sori, mutta lottovoittokin tulee elämässä vain joillekin, vaikka mielellämme sen kaikki ottaisimme, eikö niin?  Se kun ei ole itsestäänselvyys eikä kenenkään oikeus.

Sitä paitsi näistä asioista on täällä puitu jo monessa ketjussa ja moneen otteeseen, joten eiköhän tämä ala olla jo loppuun kaluttu aihe.  Itsekkään minäminä minulle pitää antaa minun pitää saada -miniät on täällä jo aikansa riehuneet.

Eivät auta. Poikamme on 7kk ikäinen. Anoppi on perhepäivähoitaja, ei halua hoitaa lapsia vapaa-aikanaan. Appiukko polttaa sisällä ja juo runsaasti, ei voi antaa hänelle hoitoon. Oma äitini istuu reuman takia pyörätuolissa, ei voi hoitaa. Isäni on jo kuollut. Kummit hoitavat kun hoitoapua tarvii.

Ps. Anoppi ja appiukko ovat eronneet.

Vierailija kirjoitti:

Minä näen isovanhempien osallistumattomuuden heidän omana menetyksenä. Ihmettelen kovasti, eikö isovanhemmat halua luoda läheistä suhdetta lapsenlapsiinsa? Ei lämpimät väli ilman panostusta tule, pitäähän sitä muidenkin ihmissuhteiden kohdalla nähdä vaivaa. Kun lapset ovat pieniä, se pohja hyvälle suhteelle luodaan. Teinin kanssa on hankalampi alkaa rakentamaan suhdetta, jos ensimmäisten vuosien aikana ei ole paljoa kiinnostanut.

Joskus vanhoista ihmisistä tulee vähän erilaisia kuin ennen... Esim. mun äitini aikoinaan kovasti haaveili lapsenlapsista ja lupaili miten sitten tosi mielellään hoitaa jne. Sain kuitenkin lapsia vasta kun äiti alkoi olla jo 70 täyttänyt. Siinä vaiheessa sekä äiti että isä alkoivat muuttua erakkoluonteisemmaksi, ja siinä missä meitä omia lapsiaan ennen kovasit kinuttiin käymään heillä, alkoi jutut muuttua tyyliin "onhan se kiva pikaisesti kahvin merkeissä joskus nähdä" ja että "vanhana semmoiset kyläilyt alkaa rasittaa aika äkkiä", eli vinkvink, ei ainakaan yökylään kiitos vaan sunnuntaina nopea näkeminen kahviaikaan jolloin ei tarvi ruokaa tarjota.

Ei yllätä että lapsia he eivät varsinkaan jaksa kauaa. Lapsista kun lähtee ääntä ja ne ovat vilkkaita. Vanhemmat tykkää nykyisin hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä. Eivät ole fyysisesti mitenkään huonokuntoisia mutta ovat muuttuneet vähitellen eläkkeellä sellaisiksi ettei tykkää metelistä, vilinästä, vieraista paikoista tms. Kun heille meidän omien lasten tapaaminen on jo ikään kuin velvollisuus josta ei kauheasti pidä mutta pitää hoitaa, niin en usko että kokevat menettävänsä mitään kun eivät halua luoda suhdetta lastenlapsiinsa sen enempää. Miettivät lähinnä, että huh, tapaaminen ohi ja metelinlähteet ja potentiaaliset sottaajat pois nurkista, helpotus.

Minusta kahdeksan yötä leikki-ikäisen kohdalla on aika paljon. Paljon enemmän kuin kukaan meidän lapsistamme on ikinä ollut öitä yksin mummolassa, vaikka ovat paljon vanhempia.

Rahallisesta avusta, mistä tiedät, mitä ovat oikeasti maksaneet? Meillä poika kertoi isoisänsä väittäneen maksaneensa meille sitä ja tätä, ja vaikka ovatkin anteliaita olleet, ei ne isoisän sanomiset totta olleet, vaikka isoisä ei mikään dementikko olekaan. Aika kultaa muistot, ja voi olla, että totuus ei tielläkään ole ihan yhtä ruusuinen kuin muistelet.

Toinen asia on se, että ei sitä apua kannata välttämättä kadehtia. Meillä on suvussa perhe, joka on saanut vanhemmiltaan valtavasti apua. Taloudellista siihen tyyliin, että heille on ihan oikeasti ostettu talot ja autot, kun ovat halunneet. Ja heidän lapsiaan hoidetaan ihan valtavasti. Isovanhemmat tuntuvat olevan vanhemmalle lapselle läheisemmät kuin omat. Mutta hintana on se, että isovanhemmat ovat kaikessa läsnä, ja kokevat oikeudekseen kommentoida ja tehdä ihan mitä tahansa vaatekaappien järjestelystä elämänvalintojen ratkaisemiseen. Kadehdin sitä apua välillä, mutta järki sanoo, etten minä oikeasti tuollaista halua, ja omat etäiset vanhempani ovat kuitenkin helpompia sietää.

3/4 hoitaa mielellään tarvittaessa ja myös omasta aloitteestaan vie lapsia esim. teatteriin, luistelemaan. Mikä on todella hienoa. Heillä on myös oma elämä ja pystyvät kieltäytymään tarvittaessa, mikä on myös tosi hyvä.

Täytyy kyllä sanoa, että itse olen tehnyt lapset nimenomaan itseäni varten enkä haluaisi olla heistä erossa jopa joka toinen viikonloppu (kuten ap:n lapsuudenperheessä). Enkä missään nimessa haluaisi mitään tiivistä "yhteisvanhemmuutta" isovanhempien kanssa. Onneksi meillä sujuu hyvin näin, erillisinä perheinä.

Omat vanhempani ovat tosiaan kuolleet nuorina. Ehkä olen hiukan katkera, mutta ymmärrätkö miksi? Kuvittele itse sairastuvasi niin pahasti, että liikkuminen, kodin ja lapsen hoitaminen on vaikeaa useita kuukausia ja liki naapurissa asuu kaksi tervettä autollista isovanhempaa, jotka eivät eväänsä liikauta auttaakseen, mutta arvostelevat senkin edestä, ettet ole jaksanut vaihtaa verhoja, laittaa kesäkukkia ym. tai käryyttele päiväkahveille samalla kun teet kauppaostokset lastenrattailla muutaman kilometrin lenkillä. He kun haluavat nähdä lastenlasta enemmän. Näistä yökyläilyistä suurinosa on ollut hätätilanteita. Olen ollut esim. Sairaalassa tai auttamassa sairasta sukulaista niin, ettei lasta ole voinut ottaa mukaan.

Aika ei ole kullannut muistoja, vaan äitini on ihan itse kertonut rahalahjoista ja osan muistan itsekin, koska olin jo sen verran isompi siihen aikaan. Meilläkin oli toisen isovanhemman puolelta myös vaatimuksia ja painostusta rahaan liittyen.