Millaista on olla sinä?

Runk runk runk lääh lääh lääh

Helppoa ja tylsää

Absurdia

Tylsää ja tasaista.

Välillä ihan mielettömän ihanaa, välillä ärsyttävää, väsyttävää tai surullista. Paljon erilaisia tunteita.

Mielenkiintoista, joskus tunteikasta, usein rauhallista.

Enimmäkseen yksinäistä. Ja jatkuvaa syyllisyyden tuntemista ties mistä turhista asioista. Välillä todella hauskaa, suoranaista itkunaurua. Surullistakin.

Aika hiljaista, en ole kauhean puheliasta sorttia. Välillä on vaikea olla minä, mutta loppupeleissä en halua olla kukaan muu. Saatan olla välillä aika epävarma itsestäni ja jos kuulen joidenkin nauravan takanani, oletan heti, että he nauravat minulle. Välillä tosin saan kannustettua itseni epävarmuuksien yli. Tutussa seurassa olen aika puhelias ja tykkään heittää vitsiä sekä nauraa. Syvällisistä asioista en ole kovinkaan hyvä puhumaan, en vain osaa avautua. Tämä ei tarkoita sitä, ettenkö miettisi syvällisiä. Vietän aika paljon aikaa pohdiskellen itsekseni, joskus se on hyvä asia ja joskus taas ei. On kiva olla minä ,vaikka välillä on vaikeaa olla sitä mitä on, mutta eiköhän jokainen joskus kamppaile saman asian kanssa.

Todella outoa. Tai ei... minulla on tavallista, enimmäkseen, muutta maailma ja muut ihmiset ovat todella kummallisia.

Kauheaa

Ihanaa, ainakin omasta mielestäni.

Toisten mielestä toisinaan ehkä raskastakin ja kiireistä, kun teen n. 100 tunnin työviikkoja ja kirjaimellisesti kaikki hereillä olo aikani menee töissä, työmatkoilla tai lisätöiden metsästyksessä. Olen kirjaimellisesti työnarkomaani, mutta rakastan töitäni. Kotona käyn vain suihkussa ja nukkumassa.

Näin Hellarina saan tehdä mitä vaan ja Jumala antaa kaiken anteeksi!

Aikaansaamatonta. Boheemia. Taiteellista. Ajatuksia olisi vaikka muille jakaa, mutta en saa kirjoja kirjoitettua, lauluja laulettua tai maalauksia maalattua.

Niinpä olen töissä alalla, joka on vain laskemista ja kilpailuttamista.

Toisaalta on ihana olla minä, koska saan hetkistä paljon tunteita ja rakastan sitä. 

Ihana ajatus muuten,ettei kukaan muu maailmassa saa olla minä! Tämä on aika kivaa, leppoisaa ja välillä taas ei, välillä jopa epätoivoista. Olen onnellinen itseeni, vaikka olen aika vajanainen. Hmm.. tykkään itsestäni ja elämästäni.

Rokkistaran elämää.

Enn mä oo ketään. Nkä mä koee tarpeelluseksikaaan olla ketään koska en näe elämälllä mitään merkitystä. Olisin bäytttelijä jos ulkonäkö salllisi seen.

Olen yleensä kiitollinen, mutta ollut sikaraskasta. Jos olen rehellinen. Helpompiakin aikoja. Yleensä myös tosi tiukkaa taloudellisesti eikä niinkään itsestä riippuvaa. Lisäksi traumaattisia kokemuksia. Ympärillä paljon hyvää. Ja Jeesus parasta.

Korostan vielä, että elämäni on kuitenkin ollut ruusuilla tanssimista verrattuna moniin maailman kärsiviin. Hävettää valitus. Minulla on myös rakkaat lapset. Omat traumat ehkä auttaa vielä syvemmin ymmärtämään miten järkyttävää voi jonkun elämä olla. En ole raiskattu, en kahlittu kaapuun, en nälkäkuoleman partaalla, en asunut viemärissä rotta ystävänä, olin Aasiassa se, kenellä ehjät vaatteet päällä, saan asua puhtaassa Suomessa.

Parisuhteet voivat olla haastavia. Samoin lapsiperheiden rahapula. Läheisen kärsimys.. Onnettomuus. Traumaattiset perhetilanteet.

Upeaa saada elää ✨🌟⭐️ Olla selvinnyt

Köyhää ja paskaa, olen yli 40v ja tajunnut ettei minusta tule mitään, en saa aikaiseksi mitään, ei ole säästöjä, sijoituksia, nippanappa saan asuntolainan ja elämisen ja töissä käynnin maksettua.

Elämässä ei ole taas muuta kuin töissä käynti ja kämpän lämmittäminen, olen petetty ja jätetty.

Joutaisin kuolemaan pois.😢😢

Huomaamatonta. Olen tavallaan menestynyt elämässä hyvin: hyvä ura, talous kunnossa, kiva ja komea mies, ihanat lapset, matkailua ja muuta mukavaa. Lähestulkoon kaikki ystäväni ja tuttavani luulevat, että kaikki on minulle helppoa eikä minulla ole vaikeuksia. Niinpä puoleeni käännytään avunpyyntöjen kanssa jatkuvasti, sen sijaan kukaan ei tule kysyneeksi tarvitsisinko apua enkä itse koskaan sitä pyydä.

Tosiasia on, että olen väkivaltaisen alkoholistin lapsi ja pärjännyt ns. omillani lapsesta saakka. Ihan siis siitä lähtien, että varastin ruokani (tai joskus ruokarahani) kunnes sain mennä töihin ja oli varaa ostaa. Opin pärjäämään ja olen pärjännyt, mutta olen hyvin herkkä ihminen, monesti ahdistunut, kamppailen itsetunto-ongelmien kanssa, yms.

Onneksi oma mies ja perhe tuntevat minut ja tietävät, että pärjäävän pinnan alla on epävarma tavallinen ihminen. Muuten tuntuisi yksinäiseltä.