Mikä saa ihmisen pysymään samassa työpaikassa kymmeniä vuosia?
Tuon palvelusvuosimuistamisketjun pohjalta kysytäänpä sitten tällaista.
Meillä on vaativissa asiantuntijatehtävissä ihmiset olleet enimmillään yli 40 vuotta saman työnantajan palveluksessa. Onhan se toki sanomattakin selvää, että varsinkin nykyaikana muutostahti on kova ja jo 10 vuotta on niin pitkä aikajänne, että tänään ei puhuta enää samasta työpaikasta kuin 10 vuotta takaperin.
Kommentit (51)
Moni haluaisi edelleen olla vuosikymmeniä samassa työpaikassa, mutta eipä enää nykyään onnistu.
Ei pääsisi enää minnekään muualle. Mullakin on työkaverina vastaava useampia kymmeniä vuosia samaa toimea hoitanut ihminen joka joutuu kyselemään minulta, untuvikolta, ohjeita miten mikäkin sinänsä ihan simppeli asia tehdään kun itse ei tiedä! 20 työvuoden jälkeen ei hahmota!
Vierailija kirjoitti:
Raha ja vakituinen sekä turvallinen työpaikka. Muutosvastaisuus. Työpaikan sijainti.
Pyyhi pois toi muutosvastaisuus. Kuten ap kirjoitti, työpaikat muuttuvat. Ei voi puhua enää samasta työpaikasta.
Tuttua ja turvallista. Työkaverit, töiden mielekkyys, palkka jne. En minäkään lähtenyt edellisestä paikasta kuin pakon edessä 20 vuoden jälkeen.
Suht ok palkka jota ei muualta saa tällä koulutuksella. Tärkein kuutenkin pitkät lomat. Muualla 10 pöivää vähemmän.
Nyt koittaa kyllä työttömyys 20v jälkeen. Uutta duunia tuskin enää saan tällä iällä (45v) ja tällä koulutuksella. Eikä kannata kouluttautua kun sit ei iän takia en enää todellakaan saa duunii.
Kokemus ei merkkaa mitään nykyään.
Jos vaihtaisin työpaikkaa, aloittaisin tavallaan alusta. Nyt minulla on kokeneena konkarina vielä etenemismahdollisuuksia ennen eläkettä.
Toisekseen turvallinen, vakaa työnantaja. Irtisanomisuhka minimaalinen. Työpaikka on kävelymatkan päässä. Mukavuudenhalu.
Kaikista hankalimmat työkaverit , varsinkin uudelle tulijalle, jolla on päivitettyä tietoa alasta, ovat nämä työhönsä leipääntyeet vakinaamat jotka ei kykene muuhun enää kuin vailittamaan ja vettuilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei pääsisi enää minnekään muualle. Mullakin on työkaverina vastaava useampia kymmeniä vuosia samaa toimea hoitanut ihminen joka joutuu kyselemään minulta, untuvikolta, ohjeita miten mikäkin sinänsä ihan simppeli asia tehdään kun itse ei tiedä! 20 työvuoden jälkeen ei hahmota!
Meillä oli kyllä toisin. Koulutettiin monta untuvikkoa nykyajan työelämään. Sitten kun työnantajamme meni konkkaan osaamattoman toimitusjohtajan vuoksi, kilpailija kiitteli kun sai meiltä nuorta ja osaavaa, valmiiksi alalle koulutettua, työväkeä. Ei joutunut ottamaan untuvikkoja koulusta. Toimitusjohtaja pakeni eläkkeelle.
Helppo työ, hyvä palkka, kivat työkaverit
Ainakin ministeriöissä on vakiviroissa ihmisiä, jotka eivät ikipäivänä saisi mistään töitä sillä olemattomalla osaamisella ja asenteella!
Minulla on paperilla samalla työnantajalla vuosia jo kohta 15. Näistä olen nykyisellä ta:lla ollut kuitenkin vain 2,5 vuotta. Haluaisin vaihtaa, mutta tässä elämäntilanteessa en voi. Veikkaan, että tuolla työnantajalla menee viekää seuraavat 5-10 vuotta, jos ei tule irtisanomisia sinä aikana. Sitten alankin olla liian vanha hakemaan muualle. Joskus elämä vaan menee niin, on asioita joihin ei itse voi vaikuttaa.
Jotkut ei pääse muualle. Osaaminen on vanhentunutta esimerkiksi, eikä ole yhtään päivitetty itse oma-alotteisesti yhtään mitään. Näistä on muuten vaikea päästä eroonkaan.
Hyvä työpaikka, lyhyt työmatka, hyvä palkka, ja mukavat työkaverit, pomot mukaan lukien. 24 vuotta jo samassa työpaikassa, asiantuntijatehtävissä, vaikka muutoksen tuulet ovat tottakai aikojen saatossa puhaltaneet. Moni työkaverini on ollut talossa yhtä kauan, ja pidempäänkin. Onneksi myös nuoria on rekrytoitu, ettei mene ihan zombiehommiksi. Saa nähdä, kauanko tässä pysyy kehityksen vauhdissa mukana. Aion kuitenkin olla tässä työpaikassa niin pitkään, kun työnantaja kokee työpanostani tarvitsevansa. Uuden työpaikan hakeminen tuntuu tässä vaiheessa kaukaiselta, mutta eihän sitä koskaan voi nykypäivänä tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Tällä hetkellä olen kuitenkin tyytyväinen työpaikkaani ja asemaani.
Ei vaan kiinnosta aloittaa kaikkea alusta. Työ on mulle pelkkä ansaitsemiskeino enkä odota siltä muuta. Vapaa-aika on se tärkein.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista hankalimmat työkaverit , varsinkin uudelle tulijalle, jolla on päivitettyä tietoa alasta, ovat nämä työhönsä leipääntyeet vakinaamat jotka ei kykene muuhun enää kuin vailittamaan ja vettuilemaan.
Niistäkin selviää avoimella mielellä. Ottaa vastaan kaikki hyvät ohjeet, esim. kuka on työpaikan selkäänpuukottaja tai juoruämmä, joita kannattaa välttää. Mutta pitää kiinni omasta tuoreesta osaamisestaan ja yhdistää sen kerättyyn tietoon ja kokemukseen. Tekee toisin kuin neuvotaan, jos itsestä tuntuu siltä.
Vierailija kirjoitti:
Kaikista hankalimmat työkaverit , varsinkin uudelle tulijalle, jolla on päivitettyä tietoa alasta, ovat nämä työhönsä leipääntyeet vakinaamat jotka ei kykene muuhun enää kuin vailittamaan ja vettuilemaan.
Toisaalta nämä uudet tulijat, jotka vaihtavat töitään 2-3 vuoden välein opittuaan juuri ja juuri kunnolla sen edellisen tehtävänsä... koskee lähinnä ns. asiantuntijatehtäviä.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan kiinnosta aloittaa kaikkea alusta. Työ on mulle pelkkä ansaitsemiskeino enkä odota siltä muuta. Vapaa-aika on se tärkein.
Mä jouduin aloittamaan alusta, kun työpaikkani myytiin ulkomaille. Mutta olen lohduttanut itseäni, että ehkä ei sitten iske dementia niin nuorena, kun aivojen hermoradat joutuvat etsimään uudet reitit. Ja pidän siitä, että työni on nyt fyysisesti vaativampaa. Tekee kropalle hyvää rasittaa eri paikkoja kuin ennen.
Rakastin entistä työtäni. Nyt käyn vain hakemassa rahat. Elän vapaa-ajalla. Niin kuin nykyisessä työpaikassani kaikki muutkin. Ei tämä ole kenellekään kutsumusammatti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikista hankalimmat työkaverit , varsinkin uudelle tulijalle, jolla on päivitettyä tietoa alasta, ovat nämä työhönsä leipääntyeet vakinaamat jotka ei kykene muuhun enää kuin vailittamaan ja vettuilemaan.
Toisaalta nämä uudet tulijat, jotka vaihtavat töitään 2-3 vuoden välein opittuaan juuri ja juuri kunnolla sen edellisen tehtävänsä... koskee lähinnä ns. asiantuntijatehtäviä.
Nää on kivoja. Jättävät jälkeensä savuavia raunioita, jos työnantaja ei ymmärrä heittää heitä pois 2 ensimmäisen viikon aikana. Kokemusta on.
Mulla on niin helpot hommat, saattaisin joutua tekemään oikeesti töitä muualla.
Raha ja vakituinen sekä turvallinen työpaikka. Muutosvastaisuus. Työpaikan sijainti.