Häpeä hylätyksi tulemisen takia

En osaa vastata, mutta olen samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

En osaa vastata, mutta olen samassa tilanteessa.

Käykö sinulle myös niin, että välillä häpeä saattaa muuttua vihaksi sekä itseä että muita kohtaan?

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Itse rakensin panssarin. Hyvin harva pääsee lähelle. Siksi minun on hankala saada uusia ystäviä, koska ei kukaan halua tutustua hiljaiseen ihmiseen, joka ei jaksa/osaa puhua. Kun olin jo luovuttanut kaiken suhteen, satuin löytämään elämäni miehen. En hänellekään kaikkea heti paljastanut, ja pitkään olin sitä mieltä, että jos jättää, niin sitten jättää. Ei tunnu missään. Olen onnistunut saamaan vuosien aikana yhden kaverin, jonka kanssa voimme jutella kaikenlaisesta aina kun satumme törmäämään, mutta häntä ei niin paljoa kiinnosta nähdä vapaa-ajalla. Sitten ajattelen: "Ihan sama. Jos ei halua olla ystäväni, niin sitten ei ole. Ei ketään voi pakottaa." Pikkuhiljaa kuitenkin olen opetellut hänelle kertomaan, kuinka kurjaa minustakin on olla tällä paikkakunnalla, aivan kuten hänelläkin. Molemmat asumme täällä miestemme takia, mutta oma mieheni sentään viihtyy täällä, tuttavani mies ei. Olen opetellut olemaan yksin. Olen opetellut hyväksymään sen, että ihmiset eivät pysy ikuisuuksia elämässäni, vaan he tulevat ja menevät.

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Voiko häpeästä jollain tavalla parantua? Kaiken kokemani seurauksena olen hyvin herkkä kritiikille.

Itse olen alkanut erakoitumaan ja muuttumaan sosiaalisesti entistäkin kömpelömmäksi.

Kuitenkin kaipaisin jonkun kivan ja omaa silmää miellyttävän naisen seuraa.

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Mäkin toivon, että mun vanhemmat ois jo kuolleet. Toinen, koska on niin heikossa kunnossa ja asuu minulle vieraan ja vihamielisen ihmisen vankina ja toinen, koska ei välittänyt minusta. Ei tarvitsis enää odottaa sen tempauksia, joilla pahoittaa mieleni, vaikka en itse hänelle koskaan enää soittelekaan.

M kirjoitti:

Itse olen alkanut erakoitumaan ja muuttumaan sosiaalisesti entistäkin kömpelömmäksi.

Kuitenkin kaipaisin jonkun kivan ja omaa silmää miellyttävän naisen seuraa.

Oletko omassa elämässäsi (poislukien sosiaalisuus) sinusta itsestäsi, jos sulta vaan kysytään, ei miten muut sinut näkevät, mielestäsi kiva ja kivaa seuraa? (Sille, joka siis ei valittaisi tai syrjisi vaan viihtyy seurassasi)

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Tosi surullista että olet joutunut kokemaan moista omien vanhempiesi toimesta :( myrkyllisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan kannata väkisin ylläpitää edes perhesiteiden vuoksi. Kannattaa pyrkiä ympäröimään itsensä vain positiivisilla ihmissuhteilla, ja tässä laatu korvaa määrän :) ehkä sitten voisit alkaa eheytymään ikävistä kokemuksista

Onko teillä on-off -suhde? Vaikka suren kovasti totaalihylätyksi tulemista, olen ajatellut sen olevan parempi kuin jatkuvasti riipivä suhde.

"Koska muut ovat kohdelleet minua todella huonosti." Etkö voi muuta kuin syyttää muita. Se ei ikuisesti auta.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Tosi surullista että olet joutunut kokemaan moista omien vanhempiesi toimesta :( myrkyllisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan kannata väkisin ylläpitää edes perhesiteiden vuoksi. Kannattaa pyrkiä ympäröimään itsensä vain positiivisilla ihmissuhteilla, ja tässä laatu korvaa määrän :) ehkä sitten voisit alkaa eheytymään ikävistä kokemuksista

Tuo on kaunis ajatus, mutta valitettavasti elämä usein tarjoaa vain huonoja vaihtoehtoja: yksinäisyyttä tai huonoja ihmissuhteita. Vanhempiin kyllä olen ottanut etäisyyttä, mutta terapiastakin huolimatta oireilen silti eri tavoin.

Vierailija kirjoitti:

"Koska muut ovat kohdelleet minua todella huonosti." Etkö voi muuta kuin syyttää muita. Se ei ikuisesti auta.

Mitä neuvoja sinulla on häpeästä eroon pääsemiseksi? Kerrothan ne muillekin.

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Tosi surullista että olet joutunut kokemaan moista omien vanhempiesi toimesta :( myrkyllisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan kannata väkisin ylläpitää edes perhesiteiden vuoksi. Kannattaa pyrkiä ympäröimään itsensä vain positiivisilla ihmissuhteilla, ja tässä laatu korvaa määrän :) ehkä sitten voisit alkaa eheytymään ikävistä kokemuksista

Se on ihan järkyttävää, kun se oma äiti on se myrkyllinen ihminen, ja koittaa koko ajan opettaa - ja opettaakin - että kaikenlaisia ihmisiä on pidettävä lähellään, vaikka heissä olisi vikoja ja siis tämä on petauksena ainoastaan sille, ettei äidin tarvitsisi kokea tuleensa hylätyksi lapsensa taholta(kin). Näennäisiä kissanristiäistuttaviahan hänellä kyllä riittää, ja sen tasoisia ystävyyssuhteita sallisi lapselleenkin, ei yhtään parempia, jos ne auttaisivat äidistä eroon ja haistattamaan tälle p*skat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Tosi surullista että olet joutunut kokemaan moista omien vanhempiesi toimesta :( myrkyllisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan kannata väkisin ylläpitää edes perhesiteiden vuoksi. Kannattaa pyrkiä ympäröimään itsensä vain positiivisilla ihmissuhteilla, ja tässä laatu korvaa määrän :) ehkä sitten voisit alkaa eheytymään ikävistä kokemuksista

Se on ihan järkyttävää, kun se oma äiti on se myrkyllinen ihminen, ja koittaa koko ajan opettaa - ja opettaakin - että kaikenlaisia ihmisiä on pidettävä lähellään, vaikka heissä olisi vikoja ja siis tämä on petauksena ainoastaan sille, ettei äidin tarvitsisi kokea tuleensa hylätyksi lapsensa taholta(kin). Näennäisiä kissanristiäistuttaviahan hänellä kyllä riittää, ja sen tasoisia ystävyyssuhteita sallisi lapselleenkin, ei yhtään parempia, jos ne auttaisivat äidistä eroon ja haistattamaan tälle p*skat.

Ja sitten opit, että se on normaali, että muut ovat sinua kohtaan myrkyllisiä ja koska heistä ei siis pääse eroon, rupeat itsekin olemaan. Tai en mä ainakaan päässyt äidistäni lapsena eroon vuosikymmeniin.

Vierailija kirjoitti:

Onko teillä on-off -suhde? Vaikka suren kovasti totaalihylätyksi tulemista, olen ajatellut sen olevan parempi kuin jatkuvasti riipivä suhde.

Suhde päättyi kauan sitten, mutta sellaisissa merkeissä, etten ole pystynyt unohtamaan sen päättymiseen liittyviä tunteita. Tunsin itseni todella häväistyksi ja nöyryytetyksi. Tuntuu kuin kaikki olisi tapahtunut vasta eilen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitää vaan ajatella että monelle muullekkin käy samoin, ei se siis tarkoita että juuri sinussa olisi jotenkin tavallista enemmän vikaa, tilanne vaan kaikessa ikävyydessään kuuluu monen ihmisen elämään, ja terveellisintä pääkopalle olisi päästä yli ja eteenpäin hylkäämisistä, ”se on sen menetys” tyylisesti :D Epäterveellisin reaktio kohdata asia lienee on syyllistää/takertua siksi muihin elämänsä ihmisiin, siitä hyvästä että joku muu teki itselle rumasti. Tsemppiä, olkaa vahvoja tämän asian edessä! :)

Erityisesti siis hylkäämiskokemuksia on tullut paljon suhteessa vanhempiin. Olen niin pettynyt heihin, että toivon usein, että he olisivat jo kuolleita.

Tosi surullista että olet joutunut kokemaan moista omien vanhempiesi toimesta :( myrkyllisiä ihmissuhteita ei kuitenkaan kannata väkisin ylläpitää edes perhesiteiden vuoksi. Kannattaa pyrkiä ympäröimään itsensä vain positiivisilla ihmissuhteilla, ja tässä laatu korvaa määrän :) ehkä sitten voisit alkaa eheytymään ikävistä kokemuksista

Se on ihan järkyttävää, kun se oma äiti on se myrkyllinen ihminen, ja koittaa koko ajan opettaa - ja opettaakin - että kaikenlaisia ihmisiä on pidettävä lähellään, vaikka heissä olisi vikoja ja siis tämä on petauksena ainoastaan sille, ettei äidin tarvitsisi kokea tuleensa hylätyksi lapsensa taholta(kin). Näennäisiä kissanristiäistuttaviahan hänellä kyllä riittää, ja sen tasoisia ystävyyssuhteita sallisi lapselleenkin, ei yhtään parempia, jos ne auttaisivat äidistä eroon ja haistattamaan tälle p*skat.

Ja sitten opit, että se on normaali, että muut ovat sinua kohtaan myrkyllisiä ja koska heistä ei siis pääse eroon, rupeat itsekin olemaan. Tai en mä ainakaan päässyt äidistäni lapsena eroon vuosikymmeniin.

Ja sitten kun SINÄ olet myrkyllinen, niin tämmöinen myrkyllinen äiti osoittelee heti sinua ja syyllistää,ja sinun sanoessasi hänestä kiistää kokonaan. Hän ei ole tehnyt eikä tarkoittanut ainakaan mitään! Ja jos vain jatkat, että teithän, loukkasit, satutit, niin jos ei kerran ole tarkoittanut, niin missä v*tussa on anteeksipyyntö? Sitä ei tule, vaan myrkyllinen äiti alkaa huutaa, miten ilkeä olet. Ja sitten sinä uskot sen.

Ap tässä kirjoitti:

Voiko häpeästä jollain tavalla parantua? Kaiken kokemani seurauksena olen hyvin herkkä kritiikille.

Kun näet mihin itse olet syyllinen, näet myös mihin et ole. Häpeäjät kantaa paljon muidenkin vääriä tekoja. Sen turhan kuorman voi jättää.

Omien vajavuuksien myöntäminen on parasta mitä voit itsellesi antaa. Se tekee sinusta ihmisen. Vs esim narsistit ei ikinä näe vikaa itsessään ja ovat siksi huonoja.