Häpeä hylätyksi tulemisen takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Voiko häpeästä jollain tavalla parantua? Kaiken kokemani seurauksena olen hyvin herkkä kritiikille.

Kun näet mihin itse olet syyllinen, näet myös mihin et ole. Häpeäjät kantaa paljon muidenkin vääriä tekoja. Sen turhan kuorman voi jättää.

Omien vajavuuksien myöntäminen on parasta mitä voit itsellesi antaa. Se tekee sinusta ihmisen. Vs esim narsistit ei ikinä näe vikaa itsessään ja ovat siksi huonoja.

Itse olen välillä miettinyt miten paljon omassa persoonassa on narsismiin viittaavia piirteitä, koska minäkuvani on melko hauras ja minun on siksi vaikea ottaa kritiikkiä vastaan. Koko elämäni ajan olen kokenut pohjimmiltani taistelevani oikeudesta olla olemassa kaiken epämääräiseltä tuntuvan sotkun keskellä.

En minäkään kestä kritiikkiä, en tajua miten se olisi narsismia. Se, jonka mielestä hänellä on oikeus pahoittaa toisen mieli arvostelemalla se narsisti on.

Se on myös narsismia, että ei kestä kritiikkiä, loukkaantuu kohtuuttomasti, on yliherkkä. Tiedätkö, sellainen liiallinen yliherkkyys omaan itseen kohdistuvassa arvostelussa. Narsismia ei ole vain muiden manipulointi.

Se, jos sinä loukkaat minua, on sinusta mun manipulointiani? Siis edelleen, voisitko vain tajuta, että jos sinä toimit väärin, KUKAAN ei manipuloi siinä SINUA. Ja mua loukkasi MUN ÄITI, millälailla sä kuvittelet minun siinä siitä vahingoittuessani manipuloivani häntä? Hän sai mitä halusikin, minuun sattui. Miten sä KUSIPÄÄ katsot, että se on manipulointia? Olet kusipää, kosa valehtelet. Selitä tää niin, että se satutettu lapsi on manipuloiva syyllinen, niin otan sanani takaisin.

Minutkin vanhempani näki manipuloivana ihmisenä, koska hänen oli vaikea sietää sitä, että olin ihan tavallinen lapsi. Sellainen lapsi, joka oli tarvinnut tukea ja huomiota vanhemmiltaan. Koska vanhempani omien ongelmiensa takia oli sitä kyvytön antamaan, niin hän syyllisti minua siitä, että olin "hankala". Totta kai tuollaisessa ympäristössä kasvoin häpeään, koska en päässyt mihinkään pakoon.

No juuri näin. Mä haluan vielä ennen kuin äit.ni kuolee kostaa hänelle sen, etten saanut olla se tavallinen lapsi ja tulla hyväksyttynä sellaisena. Se tuhosi paljon elämästäni. Haluan, että se kärsii ajatuksesta, että olin niin kamala, vaikken siis ollut. Ihan tvallisetkin asiat aiheuttivat äidissäni raivoa ja ärtymystä, haluan äit. Ini kärsivän lisää sellaisesta. Jos omat lapseni eivät täytä kriteereitä, kerron sen heti, mutta ikävä kyllä se ei enää pahoita äit.ini mieltä niin pahasti, eli käynnistä sitä ahdistumis- ja raivoreaktiota. Jolloin hänelle tulisi paha mieli ja saatais miehen kanssa vain nauraa, koska me tajuamme, että lapset eivät ole pikkuaikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä vaiheessa pitää kokea häpeää jos hylkää itsensä eli sen mitä itse on. Ei kyllä muuten tai muiden toiminnan vuoksi.

Ja mitähän ihmeen v*ttua nyt taas? Kun et tiedä mitään, niin voisitko poistua tällaisista ketjuista, typerys? Tyhmä olet, kun et edes tajua, ettet tajua mitä.n, ja silti tulet sönköttämään tyhmiä juttujasi tänne.

Koska etpä tiennyt, että se itsensä hylkääminen voi alkaa jo kolme-nelivuotiaana (ehkä aiemminkinkin) ja on vanhemman syy, tai ulkopuolisten olosuhteiden. Mutta sulla on kylläniin pienet pallit, että voit syytellä lapsia aikuisten vastuulla olevist asioista, jep jep. Sunkaltaises nollat on niin nähty.

En jaksa vastailla tällaisille huutelijoille edes täysin asiallisesti, koska he tulevat vain kerjäämään vain verta nenästään, koska heillä ei ole mitään hyvää sanottavaa. Koittavat vain, millä sanoilla keskustelijoiden jalka tai itsetunto jälleen katkeais ja sillä pysyisi hänen omaansa alempana.

Yritätkö saada toista tuntemaan häpeää oman mielipiteen esittämisestä. Selkeästi. Et onnistu.

Mutta ois kyllä syytä tuntea! Opettele ymmärtämään vähän paremmin aihetta, josta muut puhuvat, ennen kuin tulet siihen kiusaamaan eli "antamaan mielipiteesi". Häpeäisit tietämättömyyttäsi!

Jokaisella on oikeus mielipiteeseen ilman toisten häpeän langettelua. Se kuuluu vapaaseen maailmaan.

On oikeus, kysymys onkin asenteestasi, häpeä tyhmyyttäsi, sinä voit tulla tällaiseen ketjuun OPPILAAKSI, et opettajaksi. Se, ettet sitä tajua tekee sinusta hävettävän nuijan. Typeryksen. Saat olla mitä mieltä tahansa haluat, mutta et vaan oikein käsitä missä ja milloin aukaista tyhmä sanainen arkkusi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Koska muut ovat kohdelleet minua todella huonosti." Etkö voi muuta kuin syyttää muita. Se ei ikuisesti auta.

Mitä neuvoja sinulla on häpeästä eroon pääsemiseksi? Kerrothan ne muillekin.

Ne täytyy itse selvittää, ei jäädä syyttäjän virkaan.

Syyttäjän? Ai se ihminen,jota satttuu, on sun mielestäs joku syyttäjä vai? Mitä tehdä niille kivuille, joita toiset aiheuttivat? Niistähän ne syytökset johtuvat. Mä ainakin syytän ihan oikeutetusti kyllä toisia, niin mitäs siihen avuksi? Kerrotko.

Kukaan ei tee sitä puolestasi, itse etsit vastauksesi, niin me muutkin ihmiset teemme elämän karikoissa. Rauhassa syyttele muita, mutta älä tee sitä täällä, mene terapiaan. Äläkä kysele mistä apua!!  Se juuri sinun pitää ratkaista, haloo.

Vierailija kirjoitti:

Äituhullu keskustelee täällä itsekseen. Jos näiden monologien sijaan menisitkin tapaamaan lapsiasi, kävisitte vaikka luistelemassa ja kaakaolla. 

Turhaan häpeään auttaa se, että tiedostaa reagoivansa tyhmästi, ja opettelee uuden tavan. Lopettaa sen lapsuuden kaivelun ja muiden syyttämisen, ja alkaa ratkoa niitä nykyhetken ongelmia. On turha etsiä syyllisiä, se ei nykyongelmia ratkaisen yhtään vaikka joku muu kuina olisikin syyllinen. Oma elämä vaan valuu hukkaan syyllisten etsimisessä.

Itsepetosta ja itselleen valehteluakin vielä harrastaa tämä manipuloimisesta muita syyttelevä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Kun ei mulla oo koskaan ollut ongelmaa viihtyä yksin. En vain haluaisi olla vain yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Koska muut ovat kohdelleet minua todella huonosti." Etkö voi muuta kuin syyttää muita. Se ei ikuisesti auta.

Mitä neuvoja sinulla on häpeästä eroon pääsemiseksi? Kerrothan ne muillekin.

Ne täytyy itse selvittää, ei jäädä syyttäjän virkaan.

Syyttäjän? Ai se ihminen,jota satttuu, on sun mielestäs joku syyttäjä vai? Mitä tehdä niille kivuille, joita toiset aiheuttivat? Niistähän ne syytökset johtuvat. Mä ainakin syytän ihan oikeutetusti kyllä toisia, niin mitäs siihen avuksi? Kerrotko.

Kukaan ei tee sitä puolestasi, itse etsit vastauksesi, niin me muutkin ihmiset teemme elämän karikoissa. Rauhassa syyttele muita, mutta älä tee sitä täällä, mene terapiaan. Äläkä kysele mistä apua!!  Se juuri sinun pitää ratkaista, haloo.

Oletko jotenkin yksinkertainen? Moni ketjussa on kertonut vuosia käyneensä terapiassa näiden asioiden takia. Se ei ole poistanut häpeää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Koska muut ovat kohdelleet minua todella huonosti." Etkö voi muuta kuin syyttää muita. Se ei ikuisesti auta.

Mitä neuvoja sinulla on häpeästä eroon pääsemiseksi? Kerrothan ne muillekin.

Ne täytyy itse selvittää, ei jäädä syyttäjän virkaan.

Syyttäjän? Ai se ihminen,jota satttuu, on sun mielestäs joku syyttäjä vai? Mitä tehdä niille kivuille, joita toiset aiheuttivat? Niistähän ne syytökset johtuvat. Mä ainakin syytän ihan oikeutetusti kyllä toisia, niin mitäs siihen avuksi? Kerrotko.

Kukaan ei tee sitä puolestasi, itse etsit vastauksesi, niin me muutkin ihmiset teemme elämän karikoissa. Rauhassa syyttele muita, mutta älä tee sitä täällä, mene terapiaan. Äläkä kysele mistä apua!!  Se juuri sinun pitää ratkaista, haloo.

Tyhmä ja yksinkertainen joka ei yritäkään OPPIA ongelmasta, vaan sössöttää suu vaahdossa tietämättömyytensä esitellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Tai kun mä vielä tiedän, että mulla on lähinnä se tunne että minua ei hyväksytä. Se pelko. Tajuan, ettei sitä tarttis pelätä, mutta ei vaan voi mitään. Jos sitten näkisin merkkejä, että joku, johon olen luottanut ei hyväksy (vaikka se miten olisi hänen vikansa) niin meen ihan paniikkiin ja pelkään hyökkääväni sen ihmisen kimppuun. Ja sitä sitten saisi hävetä, koska muiden mielestä olisi paha ja hullu, vaikka en todellakaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Tai kun mä vielä tiedän, että mulla on lähinnä se tunne että minua ei hyväksytä. Se pelko. Tajuan, ettei sitä tarttis pelätä, mutta ei vaan voi mitään. Jos sitten näkisin merkkejä, että joku, johon olen luottanut ei hyväksy (vaikka se miten olisi hänen vikansa) niin meen ihan paniikkiin ja pelkään hyökkääväni sen ihmisen kimppuun. Ja sitä sitten saisi hävetä, koska muiden mielestä olisi paha ja hullu, vaikka en todellakaan ole.

Että ei ole niin kuin välineitä toimia tilanteessa, jossa minua ei hyväksytä, vaikka se olisikin sen toisen vajavuutta tai jopa typeryyttä. Käynnistyy välittömästi reaktio, että häpeä hirviö, vaikka olisin ihan inhimillinen ihminen, eikä saisi odottaa sitä, että jokainen aina hyväksyy mut. Tai siis käyttäytyy sen mukaan. Ei vaan pysty. Minusta jokaisen pitäisi joka ikinen hetki käyttäytyä sen mukaan,mettä osoittaa hyväksyvänsä minut, no matter heidän omat ongelmansa. Ei niillä saa mulle kärsimystä tuottaa.

Tajuan, ettei tämä ole realistinen vaihtoehto, mutta en ole koskaan saanut apua asioiden käsittelemiseen. Eihän se eka terapeutti saanut tällaista kaivettua edes ylös. Siis käsittelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Tai kun mä vielä tiedän, että mulla on lähinnä se tunne että minua ei hyväksytä. Se pelko. Tajuan, ettei sitä tarttis pelätä, mutta ei vaan voi mitään. Jos sitten näkisin merkkejä, että joku, johon olen luottanut ei hyväksy (vaikka se miten olisi hänen vikansa) niin meen ihan paniikkiin ja pelkään hyökkääväni sen ihmisen kimppuun. Ja sitä sitten saisi hävetä, koska muiden mielestä olisi paha ja hullu, vaikka en todellakaan ole.

Että ei ole niin kuin välineitä toimia tilanteessa, jossa minua ei hyväksytä, vaikka se olisikin sen toisen vajavuutta tai jopa typeryyttä. Käynnistyy välittömästi reaktio, että häpeä hirviö, vaikka olisin ihan inhimillinen ihminen, eikä saisi odottaa sitä, että jokainen aina hyväksyy mut. Tai siis käyttäytyy sen mukaan. Ei vaan pysty. Minusta jokaisen pitäisi joka ikinen hetki käyttäytyä sen mukaan,mettä osoittaa hyväksyvänsä minut, no matter heidän omat ongelmansa. Ei niillä saa mulle kärsimystä tuottaa.

Tajuan, ettei tämä ole realistinen vaihtoehto, mutta en ole koskaan saanut apua asioiden käsittelemiseen. Eihän se eka terapeutti saanut tällaista kaivettua edes ylös. Siis käsittelyyn.

Ja tämähän siis johtuu äidistäni, siitä, että kotona mua ei hyvksytty. Se on niin perkeleen väärin! Mun loppuelämäni tehtävä on osoittaa sille kusipäälle, miltä tuntuu olla ei-hyväksytty, halveksittu pikkupaska 24/7.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Tai kun mä vielä tiedän, että mulla on lähinnä se tunne että minua ei hyväksytä. Se pelko. Tajuan, ettei sitä tarttis pelätä, mutta ei vaan voi mitään. Jos sitten näkisin merkkejä, että joku, johon olen luottanut ei hyväksy (vaikka se miten olisi hänen vikansa) niin meen ihan paniikkiin ja pelkään hyökkääväni sen ihmisen kimppuun. Ja sitä sitten saisi hävetä, koska muiden mielestä olisi paha ja hullu, vaikka en todellakaan ole.

Että ei ole niin kuin välineitä toimia tilanteessa, jossa minua ei hyväksytä, vaikka se olisikin sen toisen vajavuutta tai jopa typeryyttä. Käynnistyy välittömästi reaktio, että häpeä hirviö, vaikka olisin ihan inhimillinen ihminen, eikä saisi odottaa sitä, että jokainen aina hyväksyy mut. Tai siis käyttäytyy sen mukaan. Ei vaan pysty. Minusta jokaisen pitäisi joka ikinen hetki käyttäytyä sen mukaan,mettä osoittaa hyväksyvänsä minut, no matter heidän omat ongelmansa. Ei niillä saa mulle kärsimystä tuottaa.

Tajuan, ettei tämä ole realistinen vaihtoehto, mutta en ole koskaan saanut apua asioiden käsittelemiseen. Eihän se eka terapeutti saanut tällaista kaivettua edes ylös. Siis käsittelyyn.

Ja tämähän siis johtuu äidistäni, siitä, että kotona mua ei hyvksytty. Se on niin perkeleen väärin! Mun loppuelämäni tehtävä on osoittaa sille kusipäälle, miltä tuntuu olla ei-hyväksytty, halveksittu pikkupaska 24/7.

Se, että teen siinä ohessa muutakin ei poista tuota elämäni jonkinlaisena päämääränä. Sit ois hyvä olla, kun sais katsella sen kärsivän samallalailla, kuin mitä itse mulle aiheutti. Vois siemailla drinksua Bahamalla aurinkotuolissa. Etäyhteydellä katselis, kun akka kärsii.

Ja kiitos ihan hirveän paljon ketjun ap:lle, ihanaa saada tuulettaa tätä niiden kanssa, jotka eivät ala heti opettamaan, kun eivät mitään tiedä, vaan saa jakaa asiaa. Se on myös jonkinlainen taakka kantaa yksin. Suurin osa ihmisistä kun just ei vaan tajua.

Vierailija kirjoitti:

Jahas, piru päässyt irti täällä kiroilemalla ja haukkumalla. .Ap, iskikö raivo?

Miksi luulet minun kiroilevan ketjussa? En ole kkä. Hänen ongelmansa tosin eivät ole mitenkään niin ainutlaatuisia, kuin jotkut kuvittelevat. Se on kkä:ssä ainutlaatuista, että hän uskaltaa tuoda esiin sellaista, mitä moni ei, koska pelkää saavansa niin ikäviä reaktioita tällaisia ajatuksia ilmaistaessaan. Moni haluaisi väärintekijöiden kärsivän, muttei uskalla suoraan ilmaista sitä, koska silloin tulee henkilökohtaisesti tuomituksi kypsymättömänä jne. Kuitenkin monenlaiset tunteet vaikeisiin kokemuksiin liittyen ovat aivan normaaleja elämän loppuun asti. Huono teko tekee ihmisestä huonon, ei huono ajatus.

Sama. Mulle on hylkäämisestä jäänyt joku stigma. Aikuisenakin joudun milloin kenenkin hampaisiin, koska lapsena ajauduin miellyttämään kaikkia hylkäämisen pelossa, ja lisäksi koska hylkääjät oli mielivaltaisia, mulla on hämärät rajat että mikä on ok ja mikä ei. Koitan pyristellä tästä eroon kasvattamalla itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Ongelmat näkyy vaikka töissä siten, että tein kaiken mitä pyydettiin ja aloin palaa loppuun. Alkoi jopa olla niin, että mulle oli eri säännöt ja vaatimuslista kuin toisille. Opettein sanomaan ei ja sain sillä sekä vihamiehiä että kunnioitusta. Mutta se EI on vieläkin hankala väillä.

Ap tässä kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jahas, piru päässyt irti täällä kiroilemalla ja haukkumalla. .Ap, iskikö raivo?

Miksi luulet minun kiroilevan ketjussa? En ole kkä. Hänen ongelmansa tosin eivät ole mitenkään niin ainutlaatuisia, kuin jotkut kuvittelevat. Se on kkä:ssä ainutlaatuista, että hän uskaltaa tuoda esiin sellaista, mitä moni ei, koska pelkää saavansa niin ikäviä reaktioita tällaisia ajatuksia ilmaistaessaan. Moni haluaisi väärintekijöiden kärsivän, muttei uskalla suoraan ilmaista sitä, koska silloin tulee henkilökohtaisesti tuomituksi kypsymättömänä jne. Kuitenkin monenlaiset tunteet vaikeisiin kokemuksiin liittyen ovat aivan normaaleja elämän loppuun asti. Huono teko tekee ihmisestä huonon, ei huono ajatus.

Minusta ajatuksia pitää tuulettaa. Olen jostain syystä ohi sen ajatuksen, että olisin pidetympi ihminen, jos en sanoisi haluavani väärintekijän kärsivän. Tosin en tuo sitä esiin kovin monelle irl, ei ole mitään syytä jakaa sitä siellä sellaisille, joista tällainen ajattelu (huom. ajattelu) on paheksuttavaa. Tavallaan se kyllä jakaisi suoraan jyvät akanoihin, eli näkisi henkisesti tasapainoiset ihmiset epäkypsistä. Tosin kai sen voi muullakin lailla tunnistaa. Epäkypsää on mielestäni paheksua jonkun ajatuksia, kypsää on sanoa esim. "Keero lisää" ja opetella ymmärtämään toisen kokemuksia. Ehkei se ajatus väärintekijän kärsimyksistä sitten niin kauhea olisikaan.

Anonyyminä voi onneksi purkaa saamatt seuraamuksia edes niiltä jotka eivät ymmärrä.

Kkä eli kristallikissa

Sitäpaitsi on jotenkin ihmeen tekopyhää jos mua tuomitaan tai paheksutaan siitä, että haluan väärintekijän kärsivän, koska sehän on ihan sama juttu ja toiminta sitten näiltä paheksujilta minun suuntaani. He haluavat minun kärsivän. Enhän mä ole silloin OLLENKAAN yksin sellainen paheksuttava ihminen sitten siinä. Se, jos nämä paheksujat eivät itse tajua haluavansa pahantekijän (minun) kärsivän ei ole mun ongelmani. Naureskelen vain heidän typeryydelleen, eli huvitan samalla itseäni sillä, koska tiedän, että älykkäät kyllä tajuavat tämän.

Kristallikissa

Voisin ottaa vastaan paheksujilta oikeaa, omaa ymmärrystäni isompaa tietämystä siitä, miten sitten suhtautua väärintekijään, kuin toivoa tämän kärsimyksiä, mutta sitä odotellessa sitten vaan. He vain vajoavat tasolleni. Mutta kuvittelevat itsestään jotain ihan muuta. Se on huvittavaa.

Kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. Haluaisin myös että joku tulisi ja muuttaisi kaiken paremmaksi.

Voin kertoa kokemuksen syvällä rintaäänellä, että niin kauan kuin toivoo ja odottaa että tulisi joku mystinen joku, joak parantaisi sinun oman elämäsi, niin muutosta ei tule tapahtumaan. Sen sijaan heti kun ymmärrät että kukaan muu ei voi sinun elämääsi muuttaa kuin sinä itse, niin muustosta alkaa vääjäämättä tapahtua, koska tulet itse pyrkimään parempaan huomiseen.

Minä olen pystynyt luopumaan turhasta toivosta, mutta sen seurauksena elämä ei ole parantunut. Olen vain tajunnut sen, että tulen olemaan elämäni loppuun asti yksin.

Mä oon samassa pisteessä :((

Tajuan nyt kyllä, että tämän välttääkseni käytin kaiken sen energian jaksaakseni ihmissuhteissa ei-hyväksyttynä.

Terapeuttini kuvittelee, että nyt vapautuu energiaa sitten muuhun. Niin mihin muuhun? Jos ei tosiaan koe itseään hyväksyttynä, niin mitä sitten?

Minäkin olen huomannut, että kun yksi kerrallaan luopuu huonoista ihmissuhteista, niin tilalle ei tule mitään ihmissuhteita. Kai tuon ajatuksen taustalla sitten on se sokea menestyksen teologian ajatus, että hyvät ihmiset saavat aina hyviä asioita jne. Että Jumala / Universumi / Lentävä spagettihirviö aina järjestää jokaiselle jotain kivaa, jos vain olet oikeanlainen. Eihän se vain niin mene. Moni ihminen oikeasti juoksee pakoon niitä, joilla on jotain näkyviä traumoja persoonassaan. Huono alku elämässä tarkoittaa usein sitä, että tarina myös jatkuu huonoissa merkeissä, vaikka miten ponnistelisit.

Miksi ihmeessä elämä kantaisi nyt, jos se ei ole kantanut koskaan aiemminkaan?