Lasten koulu sujuu, mutta miten onnistua kasvattamaan heistä onnellisia?

Opettaa arvostamaan itseään, opettaa hyvää sisäistä puhetta heille jne. Kannattaa muistuttaa siitä että elämässä ei kannata liikaa yrittää miellyttää muita vaan kannattaa myös elää itselleen.

Hyvä itsetunto on ainakin olennaista onnellisuuden kannalta..

Tunne itsesi.

Kysyi: "Kuka minä olen?" ja pysy hiljaa, kun tämä kysymys on vaiennut.

Mun mielestä avain onnellisuuteen on siinä, että osaa nauttia siitä mitä on. Yleensä korkeakoulutetuilla ja hyväpalkkaisilla ihmisillä on hyvin sitovat ja stressaavat työt. Duunarin on helppo käydä tekemässä 8 tuntia töitä ja sitten saa viettää oikeaa vapaa-aikaa murehtimatta työasioita.

Jos osaa nauttia elämästä ilman ylenpalttista kuluttamista, niin voi olla hyvinkin onnellinen ihminen, vaikka ei olisi tehnyt elämässään kovin merkittäviä saavutuksia.

Siksi väittäisin, että tuolla suorittamiseen painostamisella kasvatatte lapsistanne stressiherkkiä suorittajia, jotka arvottavat itseään lähinnä koulu/työmenestyksen avulla. Onnellisuuteen vaikuttaa kuitenkin enemmän esim. sosiaaliset suhteet, joten antakaa lastenne käyttää aikaa myös niiden luomiseen... Tapahtui se sitten ruudun ääressä tai vapaa-aikaa irl viettäen.

Monet viisaat väittävät maailman olevan harhaa, jumalallista unta leelaa...?

Vaikea sanoa onko nykypäivän 10 todella entisen 8 tai 9 arvoinen. Tietääkseni kouluhan nimenomaan on vaatinut paljon enemmän nykyään oppilailta, on arvosteltavia esitelmiä ja projekteja paljon enemmän. Läksyt ja kokeet päälle, asiaa on paljon jne.

Lapsia ei voi kasvattaa onnelliseksi, onnellisuus on kokemus itsestä ja omasta elämästä ja sitä saadaan saavuttamalla omia tavoitteita ja tekemällä itseä miellyttäviä asioita. Se, mikä pitää opettaa on se että on opittava menemään välillä myös sinne epämukavuusalueelle saavuttaakseen jotain isompaa. Moni vanhempi ajattelee, että heidän asettamat tavoitteet ovat lasten unelma ja etu. Hyvin koulussa pärjäävästä lapsesta odotetaan diplomi-insinööriä, lääkäriä, juristia jne. vaikka alat itsessään eivät lasta kiinnostaisi ja ennen kaikkea ei toisi onnelliseksi saavuttaa ne.

Omaa elämää ei tule elää lasten kautta. Jos lasta ei kiinnosta tavoitella korkeinta mahdollista uraa vaan se oma haave on joku ihan tavallinen juttu niin sitä ei pidä lytätä maahan. Kun kyse on lapsista, on muistettava että elämä ei voi olla pelkkää suorittamista, ksoka se ei ole lapsen tehtävä. Se aiheuttaa vain hallaa mielenterveydelle kun jatkuva stressi päällä siitä mitä pitää saavuttaa jotain, miellyttää toisia ja tehdä jatkuvasti jotain suoritusmielessä eikä lepoa ole missään välissä. Välillä on ihan ok laittaa ne kirjat sivuun, ottaa se lemppari karkkipussi nenän alle ja laittaa leffa pyörimään tai tehdä jotain muuta arjesta irroittautuvaa. Ei pidä ottaa liian vakavasti, koska se motivaatio lopulta loppuu kun mikään ei riitä ja koskaan ei ole tarpeeksi hyvä.

AP. Se 10 on 10 ja se on työllä ansaittu. Älä vähättele sen arvoa lapsille ja oleta että pitää mielummin tavoitella kokeesta numeroa 10+ tai 11. Opiskelutaktiikka ja asioiden sisäistäminen on tärkeämpää kuin numerot ja ne ratkaisevat loppupeleissä miten onnistuu vaikeammissa opinnoissa.

Kuulostat ihan mun faijalta. En pysty nauttimaan mistään vaan elämä on pelkkää suorittamista. Tsemppiä lapsillesi

Vierailija kirjoitti:

epäilemme mielessämme, että nykyiset kympit ovat entisiä kaseja tai ysejä, joten 10 ja 10- vain kannattaa tavoitella.

Vaadimme, että kokeisiin valmistaudutaan suunnitelmallisella aikataululla ja mietitään omat tavoitteet.

Mitkä hemmetin omat tavoitteet, kun olette jo tehneet selviksi, ettei teille kelpaa muut kuin kympit. 

Oletko provo? Ei vaikuta siltä, että sinua oikeasti kiinnostaisi lastesi onnellisuus. Tai siis sinua kiinnostaa oman määritelmäsi onnellisuus, eli se, että on kaikkein parhaimpien joukossa. 

Onnellisuus ei löydy mistään ulkoapäin tulevasta tai menevästä asiasta.

Katse sydämeen ja sen viisauteen.

Paljon hiljaisia, joutilaisia virikkeettömiä hetkiä, Rakkautta....

Nykyisin vaaditaan hienoja kirjallisia tuotoksia, joten koen että niissä hyvät arvosanat ovat ansaittuja. Mutta miten ne ansaitaan? Osahan ei osaa edes isoja alkukirjaimia, välimerkkejä ja kirjoittaakin vain puhekieltä ja osa taas oppii nopeasti hyväksi! Heikoimpia koulun opetus ei tunnu kehittävän, vaikka melkein kaikki aika käytetäänkin heihin!

Ensiksi lapsi kirjoittaa tietokoneella. Sitten vanhempi kysyy, että antoiko opettaja rungon, jonka mukaan etenet ja missä on opittu teoriaosuus, jota tällä harjoittelet ja entä kappalejako ja välimerkit? Sitten lapsi laittaa niitä.  Sitten vanhempi kysyy, että entä päällekkäisyydet, tarvitsetko apua, kun omalle tekstille tulee helposti sokeaksi ja lapsihan tarvitsee.  Huomataan, etä aikamuotoja täytyy korjata. Opiskellaan toimivat aikamuodot erityyppisiin kirjoitelmiin.  Kaivetaan esiin kielioppikirja, vanhemman lukio- tai yliopistoajoilta. Siinä on jo valmiit alleviivaukset. Vanhempi sanoo, että opettele tämä osa ulkoa, niin ei vuosikausia tarvitse koulussa vääntää, kun teiltä vaaditaan siellä joko ei mitään tai täydellisiä kirjoitelmia. Koulussa opetetaan nykyisin niin epäloogisissa osissa kielioppia, että on parempi nähdä kokonaisuus heti.

Lopputulos on, että lapsi oppii nopeasti kirjoittamaan hyvää tekstiä, koska vanhempi kirjoittaa hyvin ja koska lapsi on perinyt kielellistä lahjakkuutta ja saa lyhyessä ajassa tiivistä opetusta aiheesta. Vanhempi vain sanoo, että opit tämän nyt ja jatkossa yliopistossa on helpompaa.

Lapsi on vasta peruskoulussa, joten paljon tuskaisia tunteja tulee olemaan edessäpäin. Opettajat ovat tyytyväisiä, että joitkut oppilaista ovat paremmalla tasolla kuin silloin, kun he itse olivat nuoria.

Jos lapsi saa vähäisellä lukemisella 10, niin silti on vähän pakko oppia opiskelemaan enemmän.

Ongelmana on tulevaisuus, jatko-opinnot, jolloin oikeasti aletaan vaatimana, että oppii satojen sivujen tenttialueita lyhyessä ajassa. Ei opi, jos opiskelutekniikka ei ole hallussa ja ei lue, jos ei ole aikaisemminkaan tarvinnut nähdä vaivaa hyvin numeroiden eteen! 

Älykäs lapsi tippuu tyhjän päälle, kun huomaa, että ei ole tarpeeksi keskittymiskykyä, sisukkuutta ja omien tarpeiden tyydyttämisen siirtämistä myöhemmäksi. Yleissivistävät opinnot on vain jaksettava käydä hyvin, mutta miten löytää syvemmät mielenkiinnonkohteensa? Vanhemmat eivät tasoita tietä ikuisesti, joten oma vastuu on opittava jo peruskoulussa. Siksi vanhemmat neuvovat ja antavat aikaansa edistääkseen lapsen oppimista siihen asti, että lapsi osaa ottaa oman elämänsä paremmin haltuunsa.

En ihan ymmärrä aloittajan pointtia. Onhan se hyvä tukea lapsen koulussakäyntiä ja auttaa ammatinvalinnassakin, mutta myös lapselle pitää antaa tilaa. Siitä se onnellisuus tulee, että lapsi saa elää omaa elämäänsä. Ei voi kaikkea tehdä lapsen puolesta eikä pidäkään.