Mitä asioita lapsena ihailit sinua aikuisemmissa ihmisissä? Millainen aikuinen halusit olla?

Poliisia ihailin, siivoojaks halusin. Tulikin pitkäaikaistyötön pikkukriminaali poliisin vihaaja. Mitä välissä tapahtui, siitä saisi loistavan kirjan.

Se kun ne voi käyttää kaikkia koneita, kuten kopiokoneita!

Ihailin aktiivisuutta. Sitä, että oli monessa mukana ( järjestöissä, vapaaehtoisena jne). Myös yrittäjyyttä.

Omassa elämässäni olen toteuttanut noita ihailuni kohteita.

Suoraan sanottuna en ihaillut ketään aikuista, vaan pidin itseäni maailmannapana.

Ihailin niitä (harvoja) aikuisia, jotka juttelivat kanssani kuin vertaistensa kanssa. Halusin olla samanlainen, kuunnella lapsia ja nuoria oikeasti. Siihen pyrin edelleenkin ja olen mielestäni onnistunut.

Tajusin aikas nuorena sen, että jos joku on sinua vanhempi, ei se tee hänestä viisaampaa jota kuunnella.

Ihailin psyykkisesti tasapainoisilta vaikuttavia aikuisia, jotka pitävät huolta toisista. Aikuistuttuani huomasin, että kyseessä olikin vain lapsen illuusio aikuisista. Ei perheväkivaltaan tai lasten pahoinvointiin puuttuminen oikeasti ketään kiinnostanut, vaikka jotain perheemme ongelmista muut olisivatkin saattaneet ymmärtää.

Ihailin kilttejä vanhempiani. Huomasin paljon myöhemmin että se on todella harvinainen luonteenpiirre, mitä ei oikeasti arvosteta.

Poimin ihmisistä parhaat puolet. Halusin olla kaunis niin kuin tätini, hyvä niin kuin mummoni, viisas niin kuin opettajani, hauska niin kuin isäni, hyvä piirtämään niin kuin äitini, hyvä soittamaan kuten Olli Mustonen, hyvä kirjoittamaan kuten L.M.Montgomery, ja että mulla olisi valtaa kuin Mauno Koivistolla.

Mikään noista ei sitten toteutunut, mutta minusta tuli kuitenkin omalla tavallani hyvä minustakin.

Hienotunteisia ja luonnollisia ihmisiä joissa turvallisuus, ilo ja viisaus.

Luovuus ja rakentavuus.

Minulla oli kolme vanhapiikatätiä ja heitä ihailin, koska he elivät omaa vapaata elämää eikä heidän tarvinnut passata miehiä. Kukaan heistä ei ollut varakas, vaan pikemminkin taloudellinen tilanne oli kaikilla vaatimaton, mutta se ei minua haitannut. Varsinkin yksi heistä oli ns. periaatteen ihminen, joka vihasi viinaa ja humalaisia. Hänen oma varsin vakava seurustelusuhde oli katkennut kuin veitsellä leikaten, kun miesystävä oli tullut laitamyötäisessä ystäväänsä tapaamaan. Minä olen omaksunut saman periaatteen eli vihaan viinaa ja humalaisia. Miehestä jäi tädille kultainen muistosormus, joka on ollut minulla tädin kuolemasta lähtien eli yli 40 vuotta. Esittelen joskus kurillani, että sormus on viinanvihaajien arvomerkki!

Lapsena ja nuorena ihailin tätiäni. Vietin kesät aina hänen luonaan. Oikein rempseä ja elämäniloinen, puhelias ja mielenkiintoinen ihminen. Paljon ystäviä ja juttukavereita. Hän olisi kaupan kassallakin saanut uudesta ihmisestä ystävän. Vaikka häntäkään elämä ei ole aina kohdellut hyvin, vastoinkäymisistä huolimatta positiivisena eteenpäin. Hänelle oli helppo puhua mistä tahansa ja hän oli kiinnostunut ihmisistä.

Vanhemmiten en enää häntä tavannut ja häissä hänet tapasin pitkän ajan jälkeen, kun olin aikuistunut ja löytänyt oman identiteetin. Ihana täti on ja muistan mitä tunsin häntä kohtaan ja ajattelin ja hän ei ollut muuttunut ollenkaan niistä ajoista. Mutta minusta oli tullut introvertti, joka tykkää kuunnella ja puhua syvällisempiä asioita. Ja olihan tädin tapaaminen mukavaa, mutta tajusin myös kuinka uuvuttavaa olla hänen seurassaan. Puhuu vain itsestään eikä anna puheenvuoroa. Puheet hyvin pintapuolisia enkä tuntenut minkäänlaista yhteyttä.