Miltä tuntuu olla älykäs?

Onnettomalta. Siltä etten ole oikea ihminen vaan tietokone, joka ratkaisee ongelmia. Haluaisin olla keskiverto ihminen, jota pyydetään kahville tai illanistujaisiin ihmisenä

Joskus ihanalta, kun itsekin yllättyy omasta älykkyydestään. Usein tylsältä, kun muut eivät ole edes kiinnostuneita mistään älykkäästä. Joskus uuvuttavalta, koska minulle älykkäänä annetaan kaikki vastuu.

Ei mitenkään erikoiselta. Tähän on tottunut. En tiedä miltä muista ihmisistä tuntuu, koska en tietääkseni ole koskaan ollut kukaan muu, joten on mahdotonta vertailla.

Raskaalta, harvoin löytyy samankaltaista juttuseuraa. Ihmiset kokevat seurani raskaaksi, koska tiedän paljon ja väittelen sujuvasti. Olis kivempaa olla tyhmä ja kaunis. Pitkästyn helposti, jos keskustelut eivät haasta minua mitenkään. 

Onnettomalta, tieto lisää tuskaa.

Mahtavalle. Olen jo ratkonut kaikki maapallon ongelmat :)

Se on kivaa kun on samantasoinen kumppani eli myös älykäs. Lika barn leka bäst.

Muiden tyhmyys ei lakkaa ällistyttämästä.

Ei aavistustakaan. Mutta olen onnellinen ja rakastettu.

Tekisin mitä tahansa, että en joutuisi olemaan näin paljon muita edellä.

Millaista älykkyyttä teiltä löytyy?

Se on raskasta, kun ei ymmärrä mitä hienoa on odottaa viikonloppua, että pääsee dokaamaan? Tai että ostetaan sata drinksua jollekin random hameenheiluttajalle, että saisi pesää?

No, hyvä puoli on se, että osaan välttää pahimpia virheitä automaattisesti, joihin monet tavalliset ihmiset lankeavat.

Silti aina joskus toivoisi, että voisi olla Homer Simpsonin kaltainen tohelo 🤸‍♂️🙂😎

Turhauttavalta. Maailma on täynnä idiootteja, jotka eivät edes ymmärrä olevansa idiootteja.

Vaikealta. Olen ylianalyyttinen, aivot kaikesta suunnittelevat hypoteeseja, teorioita, synteesejä. Taarkkailen, arvioin, analysoin. Olen kaikessa ikäänkuin yljopuolinen seuraaja ja ikäänkuin en elä itse :)

Vaikea selittää mitä tarkoitan, mutta jotenkin vaan kaikissa tilanteissa tarkksilee ja monitoroi ja älyllisesti mallintaa asioita.

Olen mensan jäsen. Työelämässä pärjään hyvin mutta yksityiselämä.. no, mulla ei ole ystäviä, johtuu varmaan etten osaa heittäytyä elämään ja olemaan vaan ainoastaan analysoimaan.

Olen melkoisen varma että vähän yksinkertaisempana/tyhmänä (kuulostaa tosi pahalta sanakta, en tiedä mitä pitäis käyttää.. ehkä ”vähemmän älykkäänä”) olisin onnellisempi ja kaikki olis helpompaa.

Itse olen älykäs mutta sosiaaliset taidot vähän hukassa ja arjen sujumisen kanssa aika niin ja näin. Kontrasti ärsyttää.  Tiedän ja oivallan asioita mutta siitä on vähäisesti iloa.

Siinä on hyvät ja huonot puolensa.

Toisaalta elämä tuntuu kokoajan kauhean mielenkiintoiselta kun innostuu syventymään johonkin aihepiiriin perinpohjaisesti ja kykenee ymmärtämään mistä vakavammissa ja vaikealukuisemmissakin kirjoissa puhutaan, ilman erityistä vaivannäköä. Mitä enemmän jostakin asiasta oppii, sen mielenkiintoisemmaksi se muuttuu ja sitä enemmän mieli avautuu ymmärtämään uusia aihepiirejä ja sivupolkuja. Löydän kaikesta inspiraatiota luovaan tekemiseen enkä ole oikeastaan koskaan kyllästynyt.

Ihmissuhteet ovat helppoja ja on helppoa luoda syviä, kestäviä suhteita muihin. En ole erityisen karismaattinen, mutta luen ihmisiä helposti ja osaan analysoida omaa käytöstäni niin, että otan muut huomioon.  Joissakin porukoissa toki tuntuu vaikealta ja liian "erilaiselta", mutta kyllä minä yleensä kaikkien kanssa tulen toimeen. Kaikki parhaat ystäväni kuitenkin ovat neroja ja heidän kanssaan toki vietän mieluiten aikaa jos saan valita. (älykkyysosamäärällä mitaten, itse en ole moisia testejä viitsinyt teettää.) Useimmiten kuitenkin vietän aikaani omassa seurassani, sillä silloin voin todella keskittyä mielenkiintoni kohteisiin.

Varjopuolena taas on taipumukseni masennukseen ja äärimmäiseen ahdistukseen. Se, että näkee asiat monelta kannalta tarkoittaa usein myös ikäväkyllä sitä, että näkee mielessään myös ne kaikki tavat, jolla jokainen teko voi epäonnistua hirvittävällä tavalla ja johtaa katastrofiin.

Lisäksi "kärsin" tietynlaisesta lukihäiriöstä ja synestesiasta. Jälkimmäistä tosin pidän sukuvikana enkä varsinaisena "häiriönä".

Tiivistettynä siis; Voin mukautua tilanteeseen kuin tilanteeseen ja usein löytää siitä jotakin mielekkyyttä. Usein asiat ovat helppoja, mutta siitä huolimatta kärsin epävarmuudesta, sillä olen aina tietoinen siitä, kuinka puuttellisia omat taitoni ja tietoni ovat loppupeleissä jos verrataan parhaaseen mahdolliseen osaamiseen. En usko, että ulospäin vaikutan kovinkaan erilaiselta kuin ihan "taviksetkin".

Tykkään olla minä, mutta ei tämä välttämättä sinänsä ole yhtään parempaa kuin olla ns "keskiverto" ihminen. En valitsisi olla joku muu jos saisin tilaisuuden, mutta ei se minua ihmeemmin haittaisikaan. 

Minusta on kehittynyt ihmisvihaaja, sillä ymmärrän liiankin hyvin ihmisten ärsyttävät, itsekkäät motiivit. Toinen, mikä saa minut toivomaan ydinsotaa, on ihmisten pohjaton tyhmyys ja itsekritiikittömyys. Kannatan eugeniikkaa eli rodunjalostusta sillä tavalla, että tyhmin aines saataisiin pallolta pois.

T: äo>140

Vierailija kirjoitti:

Raskaalta, harvoin löytyy samankaltaista juttuseuraa. Ihmiset kokevat seurani raskaaksi, koska tiedän paljon ja väittelen sujuvasti. Olis kivempaa olla tyhmä ja kaunis. Pitkästyn helposti, jos keskustelut eivät haasta minua mitenkään. 

täysin samaa mieltä. lisäksi ärsyttää miten hölmöistä asioista ihmiset puhuvat.

Kiitos teille! Yleensä ei kaipaa hienoja keskusteluita. Vaan silloin kuin kaipaa toisen immeisen kanssa jutustelua, on niitä jotka suurinpiirtein samalla tasolla aika vähän. Varsinkin kun ei ole mikään seuraihminen. Sori tästä.

Kuten moni toteaa, ei mitenkään erikoiselta ,sillä tällainen on ollut aina. Toki keskiverto ihmisten yleinen typeryys hämmästyttää ja ärsyttää. Elelen pääasiassa vähintään yhtä älykkäiden kuplassa, joten satunnaiset kohtaamiset ei niin älykkäiden kanssa aina yllättää.