AL: Lääkärit huolissaan: lasten mielenterveysongelmat lisääntyneet rajusti – jopa alle kouluikäiset itsetuhoisia

Ahdistuksen aika alkaa

Minun mielestäni pitäisi olla ihan selvää, ettei lapsella ole niin paljon työkaluja käsitellä asioita kuin aikuisilla. Hoetaan vain että lapset sopeutuu.

Löytyihän se syyllinenkin taas tähän: liian vaativa koulumaailma. Ei hyvänen aika sentään.

Ennustan mt-ongelmien räjähdysmäistä kasvua. Se, mikä on eliitissä meneillään nyt ja oli viimevuosikymmeninä, siirtyy alemmas massoihin ja alkaa näkyä siellä. Eikä niillä ressukoilla ole edes sukuvarallisuutta auttamassa terapiakustannuksissa jne.

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni pitäisi olla ihan selvää, ettei lapsella ole niin paljon työkaluja käsitellä asioita kuin aikuisilla. Hoetaan vain että lapset sopeutuu.

80% avioeroista laittaa nainen alulle.

Toisinsanoen... me velat ollaan oikeassa elämäntavan valintamme kanssa. :) 

Miltä tuntuu tehdä lapsi tähän maailmaan tietäen, että lapsen elämästä mahdollisesti tulee kymmenien vuosien helvetti? Tuntuuko itsekäs "mä haluuuuuuun lapseeeeeen!!!" hyvältä nyt? :D 

No en ihmettele. Kiusaamiseen ei puutu nykyään kukaan. Vähän vaan paijataan ja silitetään liisa-albertin päätä ja pyydetään oikein kiltisti että ei enää löisi tuulaa. Koko ajan myös puhutaan siitä kuinka tärkeää on kouluttautua hyvin, mutta samaan aikaan vaatimuksia kiristetään ja yo-todistuksella pitäis muka hakea yliopistoon... Vaikka joku aktiivimalli ei lapsia tai nuoria koskekaan, silti ne kuulee siitä viikottain mediassa, sekin vaikuttaa. Ja apua on ihan älyttömän vaikea saada. Kuukausien jonot ja sitten kun pääsee sisään ongelmaksi väitetään lapsen nuorta ikää "ihan normaalia että tuon ikäisenä kaikki ärsyttää/masentaa/pelottaa/ahdistaa" vaikka todellisuudesta kyse on masennuksesta.

Vierailija kirjoitti:

Löytyihän se syyllinenkin taas tähän: liian vaativa koulumaailma. Ei hyvänen aika sentään.

Niinpä. Ei koskaan ole kouluissa päässyt näin helpolla kuin nykyään. Avioerot ovat yksi suurimmista syyllisistä.

Syinä ovat mm. lapset asetetaan liian korkealle, kaikkeen heidät pitää ottaa mukaan ja olemaan ykkösiä. Ei tee lapselle hyvää olla maailman napa. Toisaalta ollaan keksitty, että lapset sopeutuvat kaikkeen, etenkin juuri turhiin eroihin ja uusperheisiin, koska jos vanhempi on onnellinen, niin on lapsikin. Just.

Kultaista keskitietä ei olekaan enää kuin harvoilla.

Aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten aloituksia pitää lukea mediakriittisesti. Ap otti vain osan artikkelista ja jätti lainaamatta kaikki ne muut syyt (vanhempien mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholiongelmat jne). Aloitukseen saatiin näppärästi syyksi yhden vanhemman perheet.

En väheksy esim eron merkitystä, mutta kannattaa muistaa, ettei yhden vanhemman perhe tarkoita aina mielenterveysongelmia lapselle. Asiantuntijoiden mukaan yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä riittää turvaamaan tasapainoisen kasvun. Väitän, että monissa tilanteissa ero on lasten kannalta parempi kuin ydinperhe-elämän jatkaminen. Tiedän myös, että liian moni eroaa liian helposti ja itsekkäistä syistä, silloin kärsivät kaikki.

Teen lasten kanssa töitä ja ihan yhtä lailla mielenterveysongelmaisia lapsia tulee näennäisen onnellisista ydinperheistä ja vastaavasti tasapainoisia ja onnellisia lapsia yh-perheistä. Tärkeintä lapsen kanna lta on turvallinen ja tasapainoinen koti, oli vanhempia siellä kodissa 1 tai 2.

Minusta tuo on aivan turhaa syyllistämistä rikkonaisia perheitä kohtaan. Aivan kuin kokonainen perhe suojaisi jotenkin. Asiahan saattaa jopa olla päin vastoin. Esim. perhe jossa vanhemmat riitelevät ja pilkkaavat toisiaan ja samaa tekevät lapsilleen tiedostaen tai tietämättään. Tälläisessä ilmapiirissä lapsi voi kokea itsensä arvottomaksi ymv. Kun vastaavasti  vanhemmat katsovat fiksummaksi erota ja antaa hyvän kasvualustan lapsilleen. Voihan olla että näin vanhemmat antavat enemmän lapselleen huomiota=rakkautta. Itse olen lapsuuteni kärsinyt kokonaisesta perheestä.   Mutta tilanteet on niin erilaisia. Nyt itse äitinä koen että tämä ydin perhe on meille  ja lapsillemme hyvä.

Mitkä v*tun koulumaailman vähentyneet resurssit?

Ei joskus 80-luvulla ainakaan omien kokemusten mukaan koululla ollut mitään erikoisia resurssia murehtia onko Mikan tai Sarin pääkoppa kunnossa. Mikalle ja Sarille opetettiin asioita, koulussa oli kuri ja Mika tai Sari perseili joutui hän jälki-istuntoon. Loppu oli kodin vastuulla.

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten aloituksia pitää lukea mediakriittisesti. Ap otti vain osan artikkelista ja jätti lainaamatta kaikki ne muut syyt (vanhempien mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholiongelmat jne). Aloitukseen saatiin näppärästi syyksi yhden vanhemman perheet.

En väheksy esim eron merkitystä, mutta kannattaa muistaa, ettei yhden vanhemman perhe tarkoita aina mielenterveysongelmia lapselle. Asiantuntijoiden mukaan yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä riittää turvaamaan tasapainoisen kasvun. Väitän, että monissa tilanteissa ero on lasten kannalta parempi kuin ydinperhe-elämän jatkaminen. Tiedän myös, että liian moni eroaa liian helposti ja itsekkäistä syistä, silloin kärsivät kaikki.

Teen lasten kanssa töitä ja ihan yhtä lailla mielenterveysongelmaisia lapsia tulee näennäisen onnellisista ydinperheistä ja vastaavasti tasapainoisia ja onnellisia lapsia yh-perheistä. Tärkeintä lapsen kanna lta on turvallinen ja tasapainoinen koti, oli vanhempia siellä kodissa 1 tai 2.

Tämä juuri. Esim. Norjassa tehdyn tutkimuksen mukaan viikko-viikko-systeemillä toimivien eroperheiden lapsilla on samanverran mielenterveysongelmia kuin ydinperheiden lapsilla. Selkeä piikki mielenterveysongelmissa on taas niiden eroperheiden lapsilla joilla toinen vanhemmista on jäänyt etäiseksi ja tapaamisia on harvoin.

Uskoisin, että sillä ovatko vanhemmat yhdessä vai ei, ei ole kummoistakaan merkitystä. Suurempi merkitys on sillä kuinka paljon vanhemmat ovat läsnä lapsensa elämässä, tukena ja turvana. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on aivan turhaa syyllistämistä rikkonaisia perheitä kohtaan. Aivan kuin kokonainen perhe suojaisi jotenkin. Asiahan saattaa jopa olla päin vastoin. Esim. perhe jossa vanhemmat riitelevät ja pilkkaavat toisiaan ja samaa tekevät lapsilleen tiedostaen tai tietämättään. Tälläisessä ilmapiirissä lapsi voi kokea itsensä arvottomaksi ymv. Kun vastaavasti  vanhemmat katsovat fiksummaksi erota ja antaa hyvän kasvualustan lapsilleen. Voihan olla että näin vanhemmat antavat enemmän lapselleen huomiota=rakkautta. Itse olen lapsuuteni kärsinyt kokonaisesta perheestä.   Mutta tilanteet on niin erilaisia. Nyt itse äitinä koen että tämä ydin perhe on meille  ja lapsillemme hyvä.

Minusta taas tuntuu sille, että kahden aikuisen perheet suojelevat lapsia mt-ongelmilta. Jos ja kun kasvattaja ei ole ihan terve päästään (se, onko hän työelämässä vai ei ei kerro tästä sitten yhtään mitään), lapsilla ei ole arjessa ketään muuta, joka sanoisi, että se iso ihminen tekee väärin. Sellainen vääristää lapsen maailman todella pahasti. Kahden vanhemman talouksissa vanhempien välillä on onneksi usein aina sen verran "ristiriitoja" tai eroavaisuuksia, että lapsi onnistuu havaitsemaan itse, keissä se vika on, eli usein molemmissa sitten. Mutta ei lapsessa. Tämä on omaa mutuani, ja perustuu myös omaan kokemukseeni persoonallisuushäiriöisen yksinhuoltajan lapsena. Tietenkin lämpimän ja terveen yksinhuoltajan perhe on parempi, kuin riitelevän av(i)oparin. Uusperheisiin edes menemättä...

t.kristallikissa

Vierailija kirjoitti:

Aloitus on hyvä esimerkki siitä, miten aloituksia pitää lukea mediakriittisesti. Ap otti vain osan artikkelista ja jätti lainaamatta kaikki ne muut syyt (vanhempien mielenterveysongelmat, köyhyys, alkoholiongelmat jne). Aloitukseen saatiin näppärästi syyksi yhden vanhemman perheet.

En väheksy esim eron merkitystä, mutta kannattaa muistaa, ettei yhden vanhemman perhe tarkoita aina mielenterveysongelmia lapselle. Asiantuntijoiden mukaan yksi turvallinen aikuinen lapsen elämässä riittää turvaamaan tasapainoisen kasvun. Väitän, että monissa tilanteissa ero on lasten kannalta parempi kuin ydinperhe-elämän jatkaminen. Tiedän myös, että liian moni eroaa liian helposti ja itsekkäistä syistä, silloin kärsivät kaikki.

Teen lasten kanssa töitä ja ihan yhtä lailla mielenterveysongelmaisia lapsia tulee näennäisen onnellisista ydinperheistä ja vastaavasti tasapainoisia ja onnellisia lapsia yh-perheistä. Tärkeintä lapsen kanna lta on turvallinen ja tasapainoinen koti, oli vanhempia siellä kodissa 1 tai 2.

Tämä oli ketjun fiksuin kommentti. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on aivan turhaa syyllistämistä rikkonaisia perheitä kohtaan. Aivan kuin kokonainen perhe suojaisi jotenkin. Asiahan saattaa jopa olla päin vastoin. Esim. perhe jossa vanhemmat riitelevät ja pilkkaavat toisiaan ja samaa tekevät lapsilleen tiedostaen tai tietämättään. Tälläisessä ilmapiirissä lapsi voi kokea itsensä arvottomaksi ymv. Kun vastaavasti  vanhemmat katsovat fiksummaksi erota ja antaa hyvän kasvualustan lapsilleen. Voihan olla että näin vanhemmat antavat enemmän lapselleen huomiota=rakkautta. Itse olen lapsuuteni kärsinyt kokonaisesta perheestä.   Mutta tilanteet on niin erilaisia. Nyt itse äitinä koen että tämä ydin perhe on meille  ja lapsillemme hyvä.

Allekirjoitan. Oma lapsuus muuttui heti hurjasti paremmaksi, kun vanhemmat tajusivat erota. Ei tarvinnut elää siinä jatkuvassa pelossa ja hiippailla heikolla jäällä tietäen, että perhehelvetti voi käynnistyä pienestäkin risahduksesta. Vanhemmat alkoivat tulla jopa toimeen keskenään, kun eivät asuneet enää yhdessä.

Baby boom -lapset tekivät omista lapsistaan avainkaulalapsia. Miten avainkaulalapsella pitäisi olla kykyä hoitaa yhteisöllisesti omia lapsiaa, kun on elämänsä oppinut selviämään yksin? Nyt aikuisena baby boom -aikalaiset toteavat tehneensä oman osansa, eikä heidän tarvitse pitää huolta edes lastensa lapsista. Meillä avainkaulalapsilla olivat sentään isovanhemmat elämässämme edes jossain määrin. Uusi sukupolvi on TÄYSIN yksin. Ei ehjää kotia, vanhemmat keskittyvät itseensä ja isovanhempia ei elämässä ole. Ainoat, jotka auttavat ovat ihmisiä, joille maksetaan siitä. Heidän työpäivänsä on ohi, ei lapsella ole ketään.

Vierailija kirjoitti:

Mielenterveysongelmista tai käytöshäiriöistä kärsivien lasten määrä on lisääntynyt äkillisesti Tampereella ja Pirkanmaalla, uutisoi Aamulehti.

Tampereen yliopistollisen sairaalan lastenpsykiatrian klinikalle tulee jopa alle kouluikäisiä lapsia, jotka käyttäytyvät itsetuhoisesti sekä alakouluikäisiä, jotka viiltelevät itseään, uutisoi Aamulehti sunnuntaina.

Lehden haastattelemien lääkärien mukaan lasten ja nuorten mielenterveysongelmien ja käytöshäiriöiden äkilliseen lisääntymiseen Tampereella ja Pirkanmaalla vaikuttaa vaativa koulumaailma sekä koulujen vähentyneet resurssit.

Nuorisopsykiatrian ylilääkäri Riinakerttu Kaltiala-Heino mainitsee kuitenkin myös rikkonaiset perhesuhteet. Hänen mukaansa julkisen keskustelun sävy on, että ”seuraa sydäntäsi” ja ”lapsetkin ovat onnellisia, kun sinä olet onnellinen”.

– Mielenterveysaineisto silti osoittaa, että ne nuoret oireilevat keskimäärin enemmän, joiden vanhemmat eivät asu yhdessä, Kaltaiala-Heino sanoo.

Tässähän se nyt asiantuntija sanoo ääneen, että tämä YH-epidemia ja holtiton itsensä monistaminen on päästetty paisumaan järjettömiin mittasuhteisiin. Ä.m.m.ä.t vääntää kersoja ja perustelee niitä YH-projektejaan vaikka niiden kersojen saamiselle ja elättämiselle ei ole minkäänlaisia edellytyksiä.

Hyvä ä.m.m.ä.t, juuri näin ! Jatkakaa ihmeessä vielä pitemmälle. Vielä kun meillä ei olekkaan tarpeeksi tulevia mielenterveys potilaita ja valtion kassassakin on liikaa rahaa jolla voidaan elättää teidät ja ne teidän hankkimat tulevat mielenterveys kuntoutujat. Tässä ne vapaan kasvatuksen hedelmät oikein loistavat, HYVÄ HYVÄ !     \ 0 /  \ 0 /

Vierailija kirjoitti:

Baby boom -lapset tekivät omista lapsistaan avainkaulalapsia. Miten avainkaulalapsella pitäisi olla kykyä hoitaa yhteisöllisesti omia lapsiaa, kun on elämänsä oppinut selviämään yksin? Nyt aikuisena baby boom -aikalaiset toteavat tehneensä oman osansa, eikä heidän tarvitse pitää huolta edes lastensa lapsista. Meillä avainkaulalapsilla olivat sentään isovanhemmat elämässämme edes jossain määrin. Uusi sukupolvi on TÄYSIN yksin. Ei ehjää kotia, vanhemmat keskittyvät itseensä ja isovanhempia ei elämässä ole. Ainoat, jotka auttavat ovat ihmisiä, joille maksetaan siitä. Heidän työpäivänsä on ohi, ei lapsella ole ketään.

Niinpä. Moni ei tajua olla edes huolissaan. Sitä tajuaa tietyt elämän ja asioiden kipukohdat vasta kun niitä lapsia on ja he kasvaa. Nyt jos voisin valita en tekisi lapsia, en usko, että heille tulee hyvä elämä. Ja parhaani olen tehnyt. Tuntuu, ettei se ole mitään, tai että siitä on jopa vain haittaa.

t.kristallikissa

Se on tuo jokapaikassa kännykkääntuijottelu. Vanhemmat ei enää katso eikä kuuntele lastaan vaan näyttöruutua. Lapset perässä heti kun saavat oman kapulan.